Eikös se vampirismi ole legendana se viimeisin vaihe kuoleman pelon symboliikassa? Täytyy varastaa elämää ettei kuole.
Tästä minulle tuli ajatus nykyajan lääkäreistä, jotka hoitavat melkeinpä väkisin kuolemansairaita ihmisiä, koska armokuolema ei Suomessa ole sallittua. Eli harjoittavatko he sitten vampirismia väärinpäin, vaikka potilas ei enää haluaisi elää tuskassaan, esim. terminaalivaiheen syöpäpotilaat. Ainoa potilaan kivulta ja tuskalta pelastava on DNR (do not resuscitate)-päätös sairaskohtauksen yhteydessä. Silloin ei enää yritetä elvyttää.
Mutta tuolla, kun kirjoitin lapsena olleeni kiinnostunut vampyyreista, olin siis ala-asteikäinen, koululainen, en teini. Ja minulle ne ehkä ovat niitä vastavoimia, joiden kanssa joudun painimaan. Olen siis joutunut miettimään miten psykologisia "voimiani" ja kenen hyväksi käytän. Ihmisen mieli on erittäin voimakas ja sen huomaa, kun universumille tekee toiveen. Ne todella toteutuvat.
Mitä tuohon vampyyrin elämään tulee, en myöskään haluaisi elää ikuisesti. Silloin kaikki menettää merkityksensä. Kaikki alkaa tuntua yhdentekevältä. Mieluummin nautin tämän elämän hetkellisyydestä kaikkine kokemuksineen, kuin eläisin ikuisesti kadottaen sieluni kauneuden.
