Sivuja: [1]
  Tulostusversio  
Kirjoittaja Aihe: Unien toteutuminen  (Luettu 6991 kertaa)
0 jäsentä ja 1 vieras katselee tätä aihetta.
Pakolainen
Vieras
« : 25.02.2012 06:17:23 »

Hei,

Olen koko ikäni nähnyt toteen käyviä unia harvakseltaan. Erikoista on että olen nähnyt toteen käyvät tilanteet unissa kirjaimellisesti - ei sen erikoisempaa eikä sen kryptisempää symboliikkaa. Hyvin nuorena, lapsena, saatoin muistaa ne herättyäni. Sen jälkeen en ole muistanut enneunta valveilla, mutta herään sen toteutuessa tajuamaan nähneeni tapahtumat unessa ennalta. Tuskin koskaan tilanne ei ole ollut muuta kuin arkinen; useimmin sosiaalinen. Niin kauan kuin en mainitse nähneeni unta tilanteesta, unessa nähty tilanne säilyy ja etenee samanlaisena - muutamissa tapauksissa uni on muuttanut tapahtuman jatkon jossain vaiheessa abstraktiksi. Kun mainitsen nähneeni unta, ihmiset tietysti reagoivat siihen ja muuttavat itse protokollaa. Kun en mainitse enneunista mutta muutan itse käyttäytymistäni, tilanne - yllätys yllätys - muuttuu yhtä lailla.

Joskus pelkäsin aivoissani olevan vikaa. Kokemus kuitenkaan ei ole déjà vu, koska aikaisemmat kokemukset eivät perustu valvetilassa kerättyihin kokemuksiin, filmi ei leikkaa eli informaatio ei siirry jäljessä aivoihin enkä usko nähneeni viitteitä kokonaisiin tapahtumasarjoihin eri lähteistä.

Laitoin tämän aiheen tänne koska en löytänyt sopivaa paikkaa sille selvänäöstä ja ennustuksista. Lisäksi se saattaa saada enemmän huomiota! Haluaisin kovasti apua siinä, mitä tämä saattaisi olla ja kuinka kehittäisin tätä ominaisuutta. Muukin apu lienee tarpeen. En liene hullu. Näenhän auringon kiiltävät hammasraudat edelleen selvästi.
tallennettu
Ainhoa
Vieras
« Vastaus #1 : 25.02.2012 12:03:17 »

Sama homma. Ei mua se pelota, mutta jään joka kerta ihmettelemään, pitäisikö nyt muuttaa jokin asia eri tavalla. Koskaan en
ole mitään ihmeellistä tehnyt tosin. Minä nyt vain käyn unissani tulevaisuudessa.  Grin
tallennettu
Indium
Vieras
« Vastaus #2 : 25.02.2012 12:20:21 »

Toisessa ketjussa muistan olleenkin ihan vähäsen puhetta näistä. Kommentoitkin minulle, Pakolainen, ja en silloin tehnyt muuta kuin nyökyttelin päätäni täällä... Ujostelija iskee jälleen. Embarrassed Ihan hyvä minusta että tälle on oma ketju. Itselläni ei ole näitä pikku enneunia kovin usein, mutta on ollut useita elämäni aikana kuitenkin.

Juuri se on niin jännä, että se hetki on ihan samanlainen kuin unessa oli. Eikä se minullakaan ole koskaan ollut mikään kovin erityinen hetki, ainoastaan tunnistettava. Olen teini-iästä asti kirjoitellut paljon uniani ylös, joten olen ihan kunnolla pystynyt tarkistamaankin että kyllä tosiaan tuon unen näin tuossa pari päivää aikaisemmin, ei ollut pelkkä aivojen fiba. Mitään hyötyä siitä ei ole kyllä koskaan ollut, on vain itse saanut ihmetellä.
tallennettu
Ave^^
Vieras
« Vastaus #3 : 25.02.2012 12:44:10 »

Samanlaisia kokemuksia mullakin. En ole kirjoitellut uniani ylös, joten en muista niitä, ja vasta tilanteessa muistan että tästä olen nähnyt unta. Joskus olen nähnyt sen unen useita vuosiakin ennen kuin tapahtuma tulee.  Huh Tilanteet tosin ovat juuri hyvin arkisia, sellaisia joilla ei yhtään minkäänlaista merkitystä ensiajattelemalla minkään kannalta olisi. Mikä merkitys sillä sitten lopulta on, en tiedä. Jos tuo arkinen tilanne jollain tapaa linkittyy johonkin merkitykselliseen, se on vain niin kuin johdanto? Tai siinä onkin jokin suurempi merkitys kuin ymmärtääkään? Jaa-a. Minulla usein nuo ovat tuntemuksina, olen tuntenut näin jo tälläisessä tilanteessa unessani, ja siitä seuraa joitain muita tunteita. Ehkä pieniä kuvavälkähdyksiä, mutta ei mitään filminauhaa tapahtumista koskaan.
tallennettu
Indium
Vieras
« Vastaus #4 : 25.02.2012 13:37:08 »

Niin, on minullakin toisenlaisiakin enneunia, joista tosielämään toteutuu "samanlainen" mutta ei prikulleen sama tapahtuma - unessa se siis on jotenkin unimaisen hassu, mutta pääpiirteet kuten tapahtumien järjestys ja niiden merkitys sekä omat tunteeni täsmäävät. Tämmöinen oli ihan hiljattainkin minulla ja se kerrankin liittyi erittäin tärkeään tapahtumaan, joka sitten viikkoa myöhemmin suureksi yllätyksekseni tapahtui.

Jäi mainitsematta että minullakin joskus muutoin surrealistisessa unessa on pätkä, joka sitten myöhemmin tosielämässä tuleekin aivan pilkuntarkasti toteen, ja sen pätkän jälkeen surrealistisuus jatkuu taas.
tallennettu
Pakolainen
Vieras
« Vastaus #5 : 26.02.2012 06:40:39 »

En sanoisi että ne unet enempää tai vähempää pilaisivat minkään elämän yllätyksen; ovathan ne yllätys jo itsessään. Uskon oppivani tuntemaan paremmin alitajuntani, jos kehityn muistamaan ja hahmottamaan enneunet paremmin siinä missä muutkin uneni (olen kyllä nähnyt niin hämäriä unia viime aikoina, ettei niitä kehtaa ylös kirjoittaakaan ilman tupla-tripla-mega-salasanasuojausta). Lisäksi se voisi helpottaa todellisuuden erottamista unista, omaa tajuntaa ja ehkä jotain muuta hyvin jännää. Luulen että kaikilla unilla on merkitystä, vaikka niiden symboolisuus riisuttaisiinkin ja vaikka kyseessä olisikin toisinaan enemmän muu maailma kuin itse. Luoja (tai kuka vain) auttakoon kuitenkin sitä parkaa, joka hakee vastausta aivan kaikkeen. Cheesy

Minullakin, mourulainen, on tullut joskus idea, tuntemus tai vastaava vain seurata enemmän tilannetta - tai siis antaa sen kehittyä mihin suuntaan se on kehittymässäkään. Ainakin siten ei tapahdu useimmiten mitään pahaa, eivätkä ihmiset voi haukkua että väitän olevani selvänäkijä tai että heidän tilaansa vietäisiin. Olen sosiaalisisten tilanteiden suhteen varsin epävarma kovin usein. Unimaailma inspiroi minustakin, jos sinua oikein ymmärsin, muuhunkin kuin yksittäisiin ajatuksiin ja ideoihin - ihan elämään ja elämiseen.

Unen ja tilanteen aikaväli vaihtelee minulla suuresti - viikoista vuosiin. Tajusin eräänä päivänä nähneeni Putouksen toisesta tuotantokaudesta unta vuosia ennen koko sarjan syntymistä. Jostain muustakin vallan lähiaikoina tapahtuneesta olen uneksinut samoihin aikoihin. Jänniä yhteensattumia. Ylipäätään minulla on enemmän eripituisia jaksoja ja hyvin pitkiä taukoja enneunien näkemiselle sekä erikseen niiden toteutumisille. Muistaakseni. Ne myös vaihtelevat johdannollisista ihan yksittäisiin puheenaiheisiin tai niiden vaihtumiseen. Silloin vasta olo onkin kuin marionetilla, kun on unessa etukäteen nähnyt miten siirtyy uuteen puheenaiheeseen - eikä siitä sitten koskaan koidu haittaa.
   Ovathan ne kokemukset varsin jänniä. Tilanteen sattuessa tahdon aina olla mahdollisimman rauhallinen, mutta tuntuu että elän jossain valveunessa. Koen helposti derealisaation - maailma ei tunnu oikealta - jolloin koen oloni epämukavaksi. Siinä on kuitenkin se pieni etu että itse tietää käsikirjoituksen. Hinku kuitenkin sanoa nähneensä tilanteesta unta on kohdallani suuri muutenkin kuin varmistaakseni olevani hereillä.
tallennettu
Corvus Leonis
Astroholisti
*****
Viestejä: 1652


Kaikkien sisällä on jokainen meistä.


Profiili
« Vastaus #6 : 26.02.2012 10:11:11 »

Jaa, näen itsekin unia tapahtumista ja henkilöistä kahdesta viikosta kahden, jopa kolmen vuoden päähän, minkä lisäksi saan unissa myös itse itseltäni dataa tyyliin "tapahtuma X seuraa Y vuoden päästä", siis sanon tällaisia itselleni unessa (tätä edeltää että näen edessäni skenaarion kyseisestä tapahtumasta) ja sitten aikanaan ne toteutuvat. Sitten näen myös unissani muiden päähän. :Smiley

Näissä on se ikävä puoli että yleensä tuollaisten unien näkeminen on suoraan verrannollinen mun stressitasoihin, jos ovat alhaalla (kuten yleensä) niin sitten mä en näe mitään mielenkiintoista.

Että miten yllämainittu on mahdollista? En tiedä paljonko asiaa on virallisesti tutkittu koska tällaiset "kyvyt" eivät ole virallisesti hyväksyttyjä - ihmisiltä, siis. Luulenpa että eläintieteilijöillä on asiasta paljon enemmän tutkittua tietoa, koska elukat tarvitsevat selvitäkseen kaiken luonnollisen kapasiteettinsa ympäristön sisältämän informaation käsittelemiseen eivätkä ole yhteiskuntien aivopesemiä ja teknologiariippuvaisia samaan tapaan kuin ihmiset.

Oma käsitykseni siitä miksi itse pystyn tähän perustuu ajan käsitteeseen, jossa kaikki on tiettyyn, mutta alati muuttuvaan pisteeseen saakka tapahtunut (=maailmankaikkeuden laajeneminen sisältää myös ajan ) ja aivojen kykyyn toimia tälle vastaanottimena aivoaaltojen avulla. Mutta miten tämä interaktio ja informaation suodatus tarkalleen ottaen tapahtuu, olisi neurologien selvitettävä.

 
tallennettu
Sivuja: [1]
  Tulostusversio  
 
Siirry: