Valonkantaja! Kuulostaapa kovin tutulta, sillä itse sain osakseni myös koulukiusausta. Pääasiassa henkistä, mutta myös fyysistä. Tönimistä ja tavaroiden rikkomista, sylkemistä yms. Ala-asteen kolmannelta kuudenteen luokkaan asti kärsin tuosta kiusauksesta. Kiusaajina olivat luokkani pojat.
Tarkkaa syytä siihen miksi minua kiusattiin en minäkään tiedä. Olin kai jotenkin vain erilainen. Osasyynä kyllä oli varmasti tuolloinen ujouteni ja punaiset hiukseni. Vihasin tuolloin luonnonpunaisia hiuksiani ja olisin mieluusti ne värjännyt. Nyt aikuisena olen ymmärtänyt arvostaa hiusteni väriä ja pidän niistä.
Jostain syystä sain itseni aina vain uudelleen kouluun, vaikka väkisin hammasta purren. Ajattelin jo tuolloin härkämäisen sisukkaasti, että minähän en anna niiden lannistaa minua. Sisimmässäni myös vain tiesin, että tämä oli kestettävä ja että kestäisinkin. Tiesin, että sillä oli jokin tarkoitus jo tuolloin, vaikka monesti niin pahalta tuntuikin.
Tuohon aikaan koulukiusauksesta ei juuri puhuttu vaan siitä vaiettiin. Vanhempanikaan eivät ottaneet minua todesta, kun aluksi kerroin. Sitten pian vaikeninkin totaalisesti heille. Siskoni olivat ainoat jotka kuuntelivat ja ymmärsivät tuolloin.
Mutta niinhän se on, että en minäkään olisi minä ja näin
vahva ellen olisi tuota elämänkoulua läpi käynyt. Nyt tajuan, että tuon kaiken kiusaamisen kokemisen tarkoituksena olikin vahvistaa minua elämäntehtävääni varten. Sillä siinä jos missä tarvitsen tuota vahvuutta ja rohkeuttakin.