Kuumerkkini on
ja lisäksi kartalla on
, joten tunnistan kyllä nämä teemat vahvoina itsessäni. Etenkin jatkuva transformaatio on itselleni tuttua. Tunne-elämäni tuntuu olevan aina jonkinlaisessa muutoksen tilassa. Olen repinyt monta kertaa koko sisäisen maailmani maan tasalle vain rakentaakseni sen pala palalta jälleen ehjäksi kokonaisuudeksi ja aloittaakseni sitten koko prosessin alusta. Jos heittäytyisin melodramaattiseksi, voisin sanoa, että välillä tunnen eläväni tulivuoren katveessa; aika ajoin tulivuori purkautuu ja kuuma laava sulattaa kaiken alleen, mutta sen tuhka on erittäin hedelmällistä ja ravitsee ympäristönsä kasvamaan entistä ehommaksi. Pidän tätä sekä siunauksena että kirouksena, suurimman osan ajasta tietenkin siunauksena (riippuu missä transformaation vaiheessa olen :
), sillä paikoilleen pysähtynyt tunne-elämä kauhistuttaa minua ajatuksenakin.
En haluaisi myöntää olevani asioiden hautoja, mutta kyllä minä vaan taidan olla. Erottuani kipuilin yksin sen koko prosessin läpi ja tämä oli ihan helvetillistä aikaa ainakin vuoden verran. Tämä siitä huolimatta, että itse toimin kapellimestarina kyseisessä erossa. Yritin muutamalle valitulle ihmiselle selvittää, että olin aivan maassa ja olin särkenyt oman sydämeni särkemällä toisen sydämen ja pidin itseäni sen vuoksi hyvin kelvottomana ihmisenä, mutta eihän siitä mitään tullut. En millään saanut syvimpiä tuntojani avattua ymmärrettävästi (kiitos myös
). Päinvastoin, tuona aikana myös lähipiirini ongelmia kasattiin niskaani tavallista enemmän, enkä millään saanut kakistettua ulos että olen jo valmiiksi hajoamispisteessä enkä kestä enää yhtään enempää. Hauskaa tässä on se, että kun pari vuotta myöhemmin selitin asiaa läheisimmälle nuoruudenystävälleni, joka jakaa kanssani sekä kuu- että aurinkomerkin, hän ymmärsi ihan heti mitä ajoin takaa.
Emme olleet aivan erilaisten elämäntilanteiden vuoksi olleet vuosiin oikein minkäänlaisissa tekemisissä, mutta sitten kun polkumme taas osuivat yhteen, oli kuin kaikki olisi jatkunut suoraan siitä mihin se joskus jäi.
Hiukan huvittavasti olen liittänyt salailua myös kotiini, vaikka kotini onkin ollut niin sanotusti jatkuvasti tien päällä. Luultavasti karttani vahvan härkävaikutuksen vuoksi koti on minulle kuitenkin pyhä asia. Se on paikka, jossa voin olla täysin vapautuneesti oma itseni ja jossa kaikki mikä on
minua on hyvin avoimesti näkyvillä. Kotona rauhoitun mieluiten yksin, vieraiden kestitseminen on aina ollut minulle jotenkin raskasta. Tosin tämä varmasti selittyy osin lapsuuden kokemuksilla, sillä kotioloni eivät aina olleet aivan ihanteelliset enkä siksi oikein koskaan kutsunut kavereita kotiini. Vasta joskus 15-vuotiaana taisin olla kypsä paljastamaan lähimmille ystäville, että perheemme tarina oli se tavallinen lama-ajan tarina, jossa konkurssin jälkeen kuvioihin astui alkoholismi ja että itse pidin isääni ilkeänä juoppona, jota häpesin suuresti. Elinolommekin olivat sattuneesta syystä vaatimattomat, enkä herkkiksenä perheihmisenä ollut valmis ottamaan vastaan minkäänlaista arvostelua ymmärtämättömiltä tähän asiaan liittyen. Sanomattakin on varmaan selvää, että perheasiani tulivat kaikille suurena yllätyksenä.
Nykyään olen kuitenkin vapautunut kotinikin suhteen ja kutsun ihan mielelläni ihmisiä kylään, varsinkin lähimpiä ystäviä.
Olen muuten kyllä nykyään hyvin estoton tunnereaktioissani ja nauran ja itken yhtä helposti. Niin ilosta kuin surustakin tulee melkein päivittäin tirautettua muutama kyynel, yleensä ilosta. Teini-iässä olin kyllä melkoinen kivikasvo eikä tunteistani olisi varmaan mikään kallonkutistaja ottanut selvää. Minulla taisi olla monen vuoden jakso, etten itkenyt ollenkaan, vaikka olin ihan halkeamaisillani tunteiden määrästä. Olin niin taitava salaamaan kaikki tunteeni, ettei rakas äitimuorinikaan ollut niistä yhtään perillä. Hän on itse asiassa joskus sanonutkin, että kaikista lapsista hän on joutunut murehtimaan minua kaikkein vähiten. Voi jos poloisella äidillä olisi ollut aavistustakaan siitä, millaisia ajatuksia pääni sisällä haudoin! :
Nykyäänkään minulla ei kerta kaikkiaan ole sydäntä rikkoa hänen illuusiotaan meikäläisen lapsuudesta ja nuoruudesta, mutta miksi niin tässä vaiheessa tekisinkään. Minä oireilin niin voimakkaasti sisäänpäin, että nyt ihmettelen suuresti, että ylipäätään selvisin siitä myllerryksestä täysijärkisenä. Olen avautunut noista ajoista onneksi huomattavasti ja puhun omista asioistani hyvinkin estottomasti, kuten joku saattaa ehkä huomatakin.
Minua on tosi vaikea myöskään järkyttää ihmismielen pimeällä puolella. Voin aivan hyvin
ymmärtää, miksi joku vaikkapa paukauttaa autolla päin bussia lapset kyydissään, vaikka tietenkään en missään nimessä
hyväksy sitä. Fyysisissä kriiseissä, kuten onnettomuuksissa, en toimi kovin tehokkaasti, mutta kaikissa muissa elämän kriiseissä voin olla hyvin käytännöllinen ja jopa kylmäpäinen.
Luulin näihin päiviin asti olevani kahdeksannen huoneen kuuihminen, mutta sitten sain eräältä kanssa-astroilijalta (hei vaan jos satut tätä lukemaan) kipinän vaihtaa Placiduksen Porphyryyn ja sitä myötä kuu vaihtuikin sitten 9. huoneeseen. Toki noiden skorpioniteemojen myötä tunnistin itseni helposti sieltä kasihuoneestakin, mutta nyt en suostu enää huonetta vaihtamaan vaikka kuka sanoisi mitä!
Kyllä minä tuon "nauravan kulkurikuun" otan omakseni ja ihan täydestä sydämestä. Ei varmaan tarvi pahemmin edes selitellä, jos kerron, että olen pelkästään viime vuoden aikana matkustanut kuudessa maassa, kotiani hallitsee suuri maailmankartta, olen viimeisen kuuden vuoden aikana asunut kolmessa suomalaisessa kaupungissa ja opiskellut korkeakoulussa kahta eri alaa, jotka voidaan suoraan liittää kuun sijaintiin tässä huoneessa. Myös transformaation teema tulee vahvasti esille nimenomaan matkustamisen ja jatkuvan horisontin laajentamisen kautta. Jos minun pitäisi elämässäni osoittaa yksi ajankohta, jolloin olen muuttunut kaikkein merkittävimmin, sanoisin sen olleen lukioiässä kun olin yhden kesän ulkomailla töissä. Aika oli hyvin lyhyt suhteutettuna siihen, miten erilainen ihminen sieltä maailmalta palasi kotiin. Sen huomasivat muutkin kuin minä itse.
Kuu-Pluto -kaksikko vaatii minulta vielä paljon tutkiskelua, sillä ne ovat hyvin aspektoituneita niin hyvässä kuin vähän vaativammassakin. Toisaalta ne muodostavat sekstiilin nousumerkkiini ja samalla myös askendentin päällä keikkuvaan planeettakasaumaan (
,
,
ja
- poikkeuksena tosin
ei ole aspektoitunut
:an eikä
:een). Toisaalta haastavia aspekteja sitten ovat
,
,
&
ja
,
&
.
Kylläpäs tästä tulikin melkoinen romaani.