seuraava »

[Ave^^]

Niin, mikä kenenkin mielestä on pettämistä.
Eihän ihastuminen vielä ole sitä.
Pettämisessä on minusta kyse (tai minulle tärkein pointti siinä on) kunnioituksesta toista ihmistä kohtaan. Toista pitää kohdella kunnioittavasti. En moralisoi sitä, jos käyttäydytään epämoraalisesti tai epäkunnioittavasti, sitä tapahtuu joka päivä. Mutta peräänkuulutan sitä, että ihmisen täytyy moraalisella tasolla ymmärtää tekonsa. Silti esim. pelkästään itsensä paskaksi sanominen ei ole mitään rehellisyyttä, jos kuitenkin jatkaa omien halujensa tyydyttämistä. Itsensä paskaksi sanominen ei oikeuta mitään, se ei glorifioi sanojaansa mitenkään. Se miten ihminen käyttäytyy pettämistilanteessa kertoo paljon siitä ihmisestä. Uutta suhdetta aloittaessa se on tärkeämpi seikka kuin itse faktat. Toinen asia on se, kuinka paljon itselle jää hampaankoloon suhteen alusta. Jos ei pysty rakentamaan luottamusta, sitä ei vain pysty. Puhumattakaan siitä moraalisesta taakasta, mikä omille harteille jää, kelle sitten jääkään. Sellaiset jäävät järkiajattelusta huolimatta niskaan vaikuttamaan.

[Kuuhilda]

No eihän ihastuminen ole pettämistä...se on oikeastaan ihan tervettä.
En tarkoittanut kirjaimellisesti, että täytyisi sanoa itseään paskaksi  : Anteeksi lennokkuuteni. Vaan rehellisesti myöntää se että ei olekaan niin hyvä kuin pitäisi ja odotettiin ja jopa itsekin ehkä sortui samaan. Ei se mitään, se on ihan täysin ok, sellaisia me ollaan ja elämässä sattuu ja tapahtuu. Kunhan sitten toimii itseään ja toisia kunnioittaen asioissaan. Tilanne jossa tyyppi vain myöntää olevansa paska jätkä, ja sillä sipuli, tekee sillä verukkeella mitä mielii, ei suinkaan olisi minusta ideaali. Vähän sama, kuin että anteeksi ei pidä pyytää jollei sitä tarkoita.

[Eklektikko]

Sekin on yleistämistä, että luulee sen aina johtavan draamaan. Tai johtuvan draamahakuisuudesta.
Jos on kontrollifriikki ja yrittää vaatia ihmisiltä sitä ja tätä, saattaa menettää elämästään parhaat palat. Yksin siinä äkkiä jää.

MInä viittasin draamalla nimenomaan ja ainoastaan niihin tilanteisiin, jossa hypätään uuteen suhteeseen niin, että edellisen suhteen aiheuttamat traumat jäävät käsittelemättä, jolloin ne tulevat mukaan uuteen suhteeseen konflikteja aiheuttamaan halusipa sitä tahi ei.

Kolmiodraamat ovat myös draamaa.

Mutta yön aikana prosessoitui jotakin: Aamulla tuli mieleen tähän aiheeseen liittyen tällainen ajatus: Haluan ihmissuhteissani rehellisyyttä ja rehellisen kumppanin sen vuoksi että minä ansaitsen sen. En ansaitse yhtään vähempää. Ja niin ansaitsee jokainen. Minun maailmankatsomuksessani huonosti kohtelevan (valehtelu on huonoa kohtelua) kumppanin kanssa oleva ei rakasta itseään riittävästi. Ongelma ei siis tosiaan välttämättä ole kumppanissa ollenkaan, vaan kaikki lähtee siitä omasta suhteesta omaan itseen - se heijastuu sitten kaikissa ihmissuhteissa, myös ystävyyssuhteissa ja sukulaissuhteissakin.

Ei ole mitenkään kontrollifriikkiä vaatia kumppanilta hyvää kohtelua ja oma mottoni on 'mieluummin yksin kuin paskassa suhteessa.'

Siitä miten rakastumiselle ei voi mitään: Aina välillä näin onkin, joskus asialle ei vain voi mitään ja se tapahtuu tosi salamannopeasti. Mutta jos huomaa ajattelevansa rakastuneita ajatuksia jostakusta, jonka kanssa ei vielä ole mitään suhdetta, on kyseessä tilanne jossa on ihan itse aiheuttamassa itselleen rakastumisen täyttä hormonimyrskyä. Siitä on ihan taatusti itse vastuussa ja sen voi estää ihan vain sillä, että pistää ne ajatukset isännän paikalta rengin paikalle.

Minulla on kokemusta molemmista ylläkuvatuista rakastumisista ja otan ihan täysin vastuun itse niistä jälkimmäisistä: Aiheutin ne rakastumiset ihan itse itselleni ilman, että toinen tiesi asiasta mitään. Sille olisin hyvin voinut itse jotakin, jos vain olisin silloin aikaa sitten tiennyt, että tunteita voi aiheuttaa itselleen omilla ajatuksillaan. Vakituisessa parisuhteessa olijalta pitäisin aika vastuuttomana käytöksenä sitä, että hän tekisi sellaista - ainakin jos on tietoinen tästä mekanismista. Mutta kyllähän minua myös nyppii se, ettei omien ajatusten vaikutusta tunteisiin opeteta jo viimeistään yläasteella: Ei ihmisiä voi vastuuseen pistää asiasta, josta eivät ole tietoisia.

[Ave^^]

Minustakin vastuu kuuluu niille henkilöille, jotka omilla valinnoillaan tekevät tekoja. Eikä niin, että jokin voima minut ajoi tähän tai syy on jossa kussa muussa (vaimossa, pettävässä miehessä yms.).

Tartuin tähän nyt siksi, että monesti törmää toisten naisten puheissa (en tiedä miten toisten miesten kohdalla asia on) siihen, että vastuu pyyhitään omilta niskoilta pois. Se mies on se, joka tekee päätökset ja loukkaa vaimoaan. Toki on näin, mutta ei se poista sitä, että tekee myös itse väärin, jos tietoisesti alkaa suhteeseen miehen kanssa joka ei ole vielä eronnut. Ei rakkauskaan ole mikään sellainen mitä voi käyttää verukkeena ja tekojensa oikeuttajana. Tai se, että mies on sanonut vaimonsa olevan kylmä jne. En taaskaan moralisoi, vaan otan esille, että minusta on tärkeää tuntea vastuuta teoistaan ja valinnoistaan. Jokainen valitsee miten valitsee, mutta seuraukset on parempi kestää sitten.

Eklektikon mainitsema suhteesta toiseen hyppäämisen aiheuttama traumojen käsittelemättä jättäminen on myös ajattelun arvoinen seikka, joka tässä keskustelussa ehkä jäi hieman taka-alalle. Tilanteet ovat erilaisia, mutta kyllä tätäkin ilmenee paljon.

[Ave^^]

Ja, erohan tarkoittaa sitä, että tuntuu, että on parempi, että tämän ihmisen kanssa tiet erkanevat.
Ei sitä, että löytää toisen, jonka kanssa vielä enemmän haluaa olla.
Jos siis ihastuu vielä, kun edellisessä suhteessa ei ole käsitelty sitä miten halutaan jatkaa, se on vain yksi niistä tilanteista, kun rakkaus sattuu sellaiseen aikaan, ettei sitä pysty toteuttamaan. Voi olla ties mitä seikkoja, minkä takia suhde ei ole sillä hetkellä mahdollinen, vaikka rakkautta olisikin, ja siksi on osattava mennä siitä huolimatta eteenpäin. Sama ihminen voi tulla kuvioihin vielä uudestaan parempana hetkenä tai sitten ei.

Yksi kysymys onkin se, haluaisitko lopulta sellaisen miehen (tai naisen), joka hyppää saman tien tuntemattomaan jättäen perheensä ja kaiken? Onhan tässä sekä hyvät että huonot puolensa.

[Lilli]

Tunteet ovat joskus hankala asia, erityisesti jos tuntee vastustamatonta halua myös toimia niiden mukaan. Joskus tunteiden mukaan toimiminen on täysin tilanteeseen sopivaa, joskus taas ei. Negatiivisten tunteiden vallassa toimiva joutuu helposti telkien taakse, mutta kyllä rakkauden huumassakin tulee tehtyä ratkaisuja, jotka saavat aikaiseksi lähinnä sekasortoa. Rakastuminen perheelliseen ei ole kiellettyä, mutta järjellä voi ajatella kaikki ne hyvät ja huonot puolet, mitkä aktiivinen toiminta tuon miehen saamiseksi toisivat tullessaan. Usein ystävät ja muut ei-niin-tunteella asiaan suhtautuvat ovat niitä järjen ääniä tilanteessa, mutta aina parempi, jos tilanteen osaa ajatella selkeästi itsekin.

Voihan olla, että varattu mies vapautuu joskus tai sitten ei. Kyllä minä tiedän tapauksia, jossa jotain epäsopivassa tilanteessa olevaa ihmistä on odoteltu jopa vuosikymmeniä, tosin siinä samalla omaa elämää eläen. Jos oikeasti on kyseessä suuri rakkaus, niin sehän ei unohdu noin vain. Yhteyttä on pidetty sen verran, että kumpikin tietää missä mennään. Näissä tapauksissa on oleellista, että kykenee päästämään pakkomielteenomaisesta halusta saada tuo toinen ihminen ja jättää vain rakkaus jäljelle.

Salasuhteisiinkin ryhdytään varsin usein ja minusta niissä on aika usein kyse nimenomaisesti pakkomielteestä ja himosta, vaikka tietysti todellista rakkauttakin voi olla mukana. Vähimmäisseuraukset ovat salailun ja valehtelun taakka ja totuuden paljastuessa saadaan aikaiseksi melkoinen härdelli.