Sepä se meissä suomalaisissa onkin kummallista, ettemme ole valmiita uskomaan omaa sisäistä tuntemustamme omista voimavaroistamme oikeaksi, vaan haemme kieli vyön alla toisten hyväksyntää ja kannustusta.
Kummastuttaa todella, että koulupsykologiaan (jota muitten aiheitten ohella lueskelen huvikseni - koska kuitenkin katson huuhaan olevan lähellä todellisempaa elämää) on narsistiseen luonnerakenteeseen sisällytetty käsitys että omavoimaistuminen on vakava merkki psykoottis-narsistisesta luonteesta. Aivankuin ihminen ei saisi ilman toisten hyväksyntää olla osaaja jossain aivan ilmeisessä luonteensa ja kykynsä mukaisessa toiminnassa.
Ja jatkoksi: että omavoimaistuminen olisi juuri sitä, että itse tiedostaa vahvuutensa ja antaa oman käsityksensä näkyä toiminnoissaan.
Tämä on sitä USA.ismia oikein pahimmillaan. Pitää olla vahva, mutta vain, jos ja kun toiset sen vahvuuden leiman otsaasi laittavat. Leiman saatuasi olet 'velvoitettu' auttamaan koko ajan toisia, tunteellisella höpötyksellä höystettynä.
Tokikaan kommunisti-pohjaiset 'tunnustukselliset' valtiot eivät juurikaan tästä poikkea. Siellä vaan tehdään toisten (eli vero-) rahoilla se mitä kapaitalistivaltioissa omilla tai 'sponsoreitten' rahoilla. Kaikki tyynni jotenkin koen hyvin sairaana tuon glorian haun. Eikö ole selvempää, että tuntee itsensä sellaisena kuin on ja kehittää minuuttaan, jos kokee vaillinaisuutta /riittämättömyyttä omissa silmissään.
Mutta korostan, etten koe oikeaksi toisten hyväksynnän hakua kuin myöskään toisten henkilöitten pakkotaivutusta omiin näkemyksiinsä.
Kunhan sanoin, kuinka oikealta koen havahtumisesi kuulostavan.
Suomennettuna: Komppaan sua! Kaikkea hyvää!