Tämä välivaihe. Ja jo pari päivää kestänyt matalapaine. Miten se voikaan vaikuttaa niin selvästi? Mieli on kirkas ja elävä, mutta omaa kehoa on tosi vaikea saada heräteltyä mihinkään. Kun pakkoliikutan sitä, väsyn kohtuuttomasti. Tykkään sateesta! Se kuulostaa ihanalta kattoa vasten! Tykkään sumusta! Koleuskin on toisinaan jees, voi käyttää villavaatteita. Vaikka kuinka mieli pysyy elossa, niin kroppa ei tule perässä. Omituista. Muilla kokemuksia?
Yleensä keuhkosairaat tai oireilevat nauttivat sateesta. Varsinkin ukkosella ilma on hyvin otsonipitoista ja helpottaa tällä tavoin hengitystä. Ihan tavallinen sadekin jo "pesee ilman", kuten erään britin kanssa kerran luotiin uusi termi.
Hän tuli käymään täällä ja suri, kun toi sateen mukanaan. Minä tietty olin nauttinut vähintään satasella, kun siitepölyt ja katupölyt olivat huuhtoutuneet ilmasta ja saatoin vetää sieraimiini kaiken hapen mitä ilmassa oli.
Tokaisin heti hänelle: "Älä nyt! Olen kiitollisuuden velassa Sinulle tästä, sir. Nythän tuo sade *washes the air, all pollutions are after some seconds off and gone for a while*."
Kiitin siis häntä sateen tuomisesta ja hän oli niin kohtelias kuin aito britti voi olla. (Kääk. tulee taas niin hiton ikävä Erkki Toivasta. Hän oli todellinen kohteliaisuuden ja asiallisuuden perikuva ja toi puheessaan aina auringon kuulijalle. Olen onnekas, kun olen voinut tuollaisia henkilöitä tavata.)
