Luunvärisiä höhö..
no ei..eiks ne oo kermanvaaleita/vaalea beige. Linnuilla myös mustia.
Niinpä. Luultavasti useimmat tietävätkin tuon. Itselle se oli pienoinen
yllätys, kun tsekkasin miltä poistetun takahampaan jäljiltä oleva kolo
näyttää. Hetken epäilin, että hammas ei ollutkaan lähtenyt kokonaan,
koska aukon pohja oli yllättävän vaalea. Onneksi googlasin tiedon tuosta
luun väristä!
Olisihan minun tuo oikeastaan pitänyt tietää, kun kesätöissä suuressa
sairaalassa ollessa tuli käytyä myös obduktiohuoneessa, jossa näin
nuoren miehen ruumiin, jolta puuttui kallon yläosa ja aivot. Hän oli
kuulemma kuollut 24-vuotiaana aivoverenvuotoon!
Pieni tietoisku aiheesta:
http://www.paalijarvi.fi/b/ruumiiden-leikkelya.htmlDissektiot
Ruumiiden pilkkomista on kahta eri sorttia: dissektioita ja obduktioita. Dissektiot alkavat ensimmäisen vuoden keväällä osana anatomian suotavaa – joskaan ei pakollista – opetusta. Dissektiosalien ruumiit ovat verenkierron kautta formaliiniliuoksella balsamoitujen vapaaehtoisten ja tietyt kriteerit täyttävien (esim. ei vakavia infektioita) maallisia jäännöksiä. Joskus aiempina vuosikymmeninä avauksia oli enemmän ja avattavat olivat ”valtion varoin haudattuja”, käytännössä siis pulsuja ja vankeja.
Nämä nykyisin käytössä olevat heput ovat ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoiden eli alfojen kohdalle tullessaan olleet kylmiöissä jo liki vuoden, mitä ennen toisen vuosikurssin opiskelijat eli beetat ovat jo peranneet vatsa- ja rintaontelon ja nuorempia hämmentääkseen vaihdelleet elinten paikkoja. Obduktiosaleissa leijailee tympeä haju, joka ei tahdo lähteä käsistä kuin kulumalla, etenkään, jos onnistuu rikkomaan jo parasta ennen –päivämääränsä ylittäneet ohuet kumihanskat. Ruumiit ovat kylmiä, harmaita, mahallaan makaamisesta naamastaan aivan lytyssä, osin kivikovia ja osin täynnä säilöntänestettä. Aika vastenmielisiä siis. Toisaalta kaltaistani herkkämielistä ihmistä helpotti huomattavasti se, että ruumiit olivat erittäin konkreettisesti kuolleita ja melko vähän ihmismäisiä.
Dissektiot ovat puhtaasti opetustilanteita, joissa reilu kymmenen ihmistä piipertää yhden vainajan kimpussa ja yrittää kerros kerrokselta kuoria ruumista ja bongata anatomisia rakenteita. Jokaiselle ruumiille on omat vihreät roskakorit, joihin irtonaiset osat heitellään, jotta mahdollisimman paljon kyseistä vainajaa ja mahdollisimman vähän vieruskaveria voitaisiin sitten polttohaudata. Ei uskoisi, miten vaikeaa voi olla erottaa rasvan ja selkälihasten välistä rajaa tai tunnistaa hermoa laskimosta. Obduktioiden tuoreilla ja vähemmän kankeilla ruumiilla se on huomattavasti helpompaa. Dissektioissa tulee hyvä motivaatio terveisiin elintapoihin, kun tajuaa, kuinka paljon rasvaa vain hieman pulleassakin ihmisessä on, kun sen alta tai seasta yrittää kaivella jotain.
