Sivuja: [1]
  Tulostusversio  
Kirjoittaja Aihe: Kohtalosta ja parisuhteista  (Luettu 6595 kertaa)
0 jäsentä ja 1 vieras katselee tätä aihetta.
starless
Kohtuuastroilija
**
Viestejä: 58


Profiili
« : 14.05.2015 22:10:40 »

En tiedä, onko täällä jo ketjua kyseisestä aiheesta, mutta olen taas hankalassa tilanteessa ja päädyin pohtimaan kohtaloa ja parisuhteita. Tuntuu, että ihmissuhteeni/parisuhteet menevät pieleen ennenkuin alkavatkaan vaikka mahdollisuudet onnistumiseen olisi olleet hyvät. Toki nyt myöhemmin kun ajattelen, ehkä kyseiset henkilöt olisivat olleetkin vääriä. Nyt olen tavannut henkilön, joka on täysin erilainen kuin muut. Tuntuu, kuin minulla olisi jotenkin syvempi yhteys tähän henkilöön. Emme ole suhteessa (ainakaan vielä) mutta alkutaipaleemme on ollut myrskyisä. Viimeksi eilen keskusteltiin suhteellisen vakavasti ja kun katsottiin toisiamme pitkään silmiin jotenkin taas tunsin sen oudon yhteyden. Mieskin sanoi siinä tilanteessa ihan yhtäkkiä, että "musta tuntuu että mä voin avautua sulle täysin ja se oikeesti pelottaa minua". Välillämme on aivan mieletöntä intohimoa mutta yhtä paljon epävarmuutta. Tuntuu oudolta, kun mies otti minuun etäisyyttä heti kun alkoi tuntea syvemmin. Hän sanoi itsekin, ettei pysty hallitsemaan tunteitaan ja siksi oli pakko jarruttaa. Nyt pelottaa että käy samalla tavalla kuin aiemmissa tapauksissa, että tilanne vain jumittaa paikallaan ja lopulta siitä ei tule mitään.

Olenkin nyt pähkäillyt, mikä merkitys näillä suhteilla ja tilanteilla on. Kuinka on, uskotteko te kohtaloon tai siihen, että jos kaksi ihmistä on tarkoitettu toisilleen, lopulta he löytävät toisensa? Ja kuinka voi tuntea noin oudon yhteyden toiseen henkilöön, jota loppujen lopuksi ei edes tunne hirmu hyvin? Onko se vain kuviteltua rakastumisen huumassa, vai todellista?

Ja minkähän takia sitä sitten kaipaakin niin paljon toisen lähelle ja elämä ilman toista tuntuu tyhjältä... Kummaa tämä elämä ja rakastuminen! Haluan uskoa, että jokainen kohtaamamme ihminen opettaa meille jotakin ja että kukaan ei tule elämäämme sattumalta. Mutta miksi joskus on niin pirun hankala päästää irti ja tuntuu, että pitää antaa aivan kaikkensa ennenkuin uskaltaa antaa periksi? Se on kuitenkin niin paljon yhden ihmisen vuoksi. Nyt alkaa jo uskokin loppua ja toivoisi että joku kohtaaminen/suhde olisi positiivinen. Toisaalta mummoni antoi minulle neuvon olla lannistumatta, koska alun ei kuulukaan olla helppo, koska "äkkikuuma tietää pitkää kylmää". Vaan tiedä siitä sitten. Tälläistä sekalaista pohdintaa tänään, kiitos ja anteeksi Cheesy
tallennettu
Varjotar
Astroholisti
*****
Viestejä: 1262


Starchild


Profiili
« Vastaus #1 : 16.05.2015 17:30:24 »

Nyt sitten, sun pitäis rauhottua ja tutkia itseäsi oikein hyvin ja pitkään ja olla yksin ja ihan rauhassa kunnes ymmärrät.
Se, että kaikki menee solmuun, kun vastakkainen sukupuoli tulee lähelle, tarkoittaa juuri sitä, että olet liian lähellä itsellesi ei-tarkoitettua henkilöä, eli energiat eivät sovi keskenään yhteen.

Mitä tulee fyysiseen rakastumiseen, se on vain kemiallinen illuusio aivoissa.
tallennettu

Kuuntele tuulta.
minsa
Kanta-astroilija
***
Viestejä: 476



Profiili
« Vastaus #2 : 28.05.2015 20:09:28 »

Varjotar,

olen pohtinut sitä kun Solar plexus chakra ei ole balanssissa niin ihmisellä on silloin yleensä pelkotiloja ja kun itsetunto on heikko niin sitä silloin herkästi pakenee kun tulee sähköinen kohtaaminen niin päteekö tuo siihenkin ?

Siis mietin nyt sitä et jos siinä onkin joku sopiva mutta omat energiat ei ole vaan vielä valmiit kohtaamiseen ?

öö  Huh
tallennettu
Varjotar
Astroholisti
*****
Viestejä: 1262


Starchild


Profiili
« Vastaus #3 : 28.05.2015 20:19:24 »

Mahdollisesti. Kaikkea ei tarkoiteta aina tapahtumaan ihan juuri siksi, että toine on liian heikko/vahva siihen mitä he haluaisvat.
tallennettu

Kuuntele tuulta.
Avicii
Astroholisti
*****
Viestejä: 1114


Profiili
« Vastaus #4 : 29.05.2015 08:12:00 »

Olisi mukavaa kannustaa sinua sen verran että näillä kohtaamisilla on aina se oma merkitys joka pitää avautua itselleen. Jos rakastuu voimakkaasti ja tunteet ovat voimakkaita voipi olla että teillä on jokin oppiminen toinen toisiltanne. Se kestääkö tämä kuinka pitkään ja onko kohtaloa, se selvinee aikonaan.
Itselleni tällaiset kohtaamiset on tarkoittanut valtavaa henkistä työtä joka saattaa kuitenkin väsyttää niin ihanalta kun se tuntuukin.
Ole rauhassa, puhukaa ja katsokaa kuinka kauan tämä kestää. Tärkeintä on se että selvitätte keskenänne mitä odotuksia ja toiveita teillä on toinen toisistanne. Jalat maassa, lempeän realistisesti ja samalla nauttien. Kaikkea hyvää teille!
tallennettu

You were born to be real not to be perfect.
.ave.
Kohtuuastroilija
**
Viestejä: 182


Profiili
« Vastaus #5 : 29.05.2015 11:17:47 »

Hyvä kysymys se, että mitä yhteys toiseen ihmiseen tarkoittaa ja mikä merkitys sillä on. Tuli mieleen tuosta fyysisestä rakastumisesta, että sen jälkeen, kun on löydetty biologisia ja fyysisiä syitä erilaisille psyykkisille prosesseille, kuten rakastumiselle, niin ihmiset ovat alkaneet ottaa niitä jotenkin niin, ettei rakastumisella enää olisi arvoa tai merkitystä, se on "vain" biologiaa. Vaikka sitähän se ei tarkoita. Kaikilla kokemuksillamme, ajatuksillamme, tunteillamme ja niin edelleen, niillä kaikilla on myös se fyysinen biologian puoli, aivoissa keskenään reagoivien aineiden puoli. Samalla logiikalla siten olisimme kokonaan pelkästään "välittäjäaineiden heittopusseja" tai jotakin vastaavaa. Siihen, millaiseksi aivokemiamme muodostuu, on kuitenkin vaikuttamassa sekä ympäristö, jossa elämme, sekä omat tietoiset valintamme. Todellisuudessa aivokemia muodostuu hyvin monimuotoisten prosessien kautta, jossa emme todellakaan ole pelkkiä heittopusseja.

Tässä mielessä on hassua ajatella rakastumisen kohdalla, että yhteys toiseen ihmiseen ei olisi aito, koska se on "vain" biologiaa. No, vaikka joitakin aivotoiminnan ilmiöitä on pystytty mittaamaan, niin ihmisten väliselle yhteydelle ei ole löydetty todentavaa mittaria (vaikka joitakin teorioita voikin olla). Ollaan pystytty havaitsemaan, mitä ihmisen omissa aivoissa tapahtuu rakastuessa, muttei pystytä havaitsemaan sitä, mitä ihmisten välillä tapahtuu yhteyden syntyessä (ja mikä merkitys tällä mahdollisesti voisi olla rakastumisen syntymiseen aivoissa). Vaikka nyt saisin huuhaaleiman otsaani (ollaan kai oikealla foorumilla kuitenkin), niin sanon, ettei se välttämättä ole aina pelkästään niin päin, että (esim. jälkeläisten saamisen syystä tai feromonihajun perusteella) ihmisen aivot luovat itselleen rakastumisen tunteen kohdatessaan sopivan oloisen kumppanin, vaan ihmisten välillä tapahtuva yhteys (mitä sen biologiassa sitten lieneekään) voi olla myös se laukaiseva tekijä rakastumisen syntymiselle, vähintäänkin nämä kaksi tekijää ovat vuorovaikutuksessa keskenään. Siinä yhteydessä on varmasti muitakin ulottuvuuksia, kuin ne feromonit.

Lopulta kuitenkin, vaikka se yhteys olisi olemassa, on suuri merkitys sillä, miten sitä itse itselleen selittää. Oman elämänhistoriansa kautta voi olla varautunut avautumaan kokemukselle, mutta suuri merkitys on myös kulttuurilla ja yleisesti jaetuilla käsityksillä. Nämä käsitykset sanelevat aika pitkälle jotakin tälläisiä kuten: "tälläistä tunnetta pitää tuntea, niin silloin on rakastunut, muutoin ei", "jos hän toimii noin, hän ei oikeasti ole rakastunut", "tuollaiseen tyyppiin ei kannata rakastua", "pelkkä seksisuhde ei ole oikeaa rakkautta", "jos toista ei ole tavannut, se ei voi olla oikeaa rakkautta" jne. En tiedä, ehkä kannattaisi välillä jättää nämä selittely-yritykset vähemmälle, ja keskittyä vain siihen yhteyteen, mikä teidän välillä siinä sillä hetkellä on. Se on teidän tarinanne, ei kenenkään muun. Vaikka olisikin olemassa sellainen asia kuin kohtalo, sitä ei kuitenkaan koskaan voi etukäteen tietää, mitä se kohtalo on minkäkin kohtaamisen varalle suunnitellut. Tärkeitä kohtaamisia ovat myös monet sellaiset, joiden kanssa ei lopulta päädykään yhteen.

Siihen mä joka tapauksessa uskon, että rakkaus tai toisen ihmisen kohtaaminen ei ole pelkästään aivokemian armoilla olemista tai lisääntymisvietin toteuttamista. Sitä voi juuri hetkeä aikaisemmin voinut olla epäileväinen suhteissaan, mutta sitten tapaakin jokun, jonka kanssa ei vain yksinkertaisesti epäilytä mikään. Tietää, että näin sen kuuluu mennä. Tai voi tavata jonkun, joka niin voimakkaasti vetää puoleensa, että pakottaa käsittelemään omia pelkojaan siitä miksi ei uskalla lähestyä. Tai mitä tahansa muuta. Eivät nämä kaikki selity pelkästään feromoneilla tai muilla vastaavilla selityksillä. Ihmisten välillä tapahtuu jotakin muutakin..  :Smiley

Yksi mikä näissä tapauksissa tuntuu olevan aina läsnä, on myös se oma intuitio. Todella monesti olen itsekin kokenut sen, että sen osasi jo alussa tietää, mikä tämän suhteen kokonaisuus on, mutta jostain syystä sen suostui hyväksymään vasta myöhemmin. Ihmisen täytyy siis käydä se suhde läpi, vaikka tietäisi vastauksen kysymykseensä muutenkin. Ehkä sitä kokemusta kuitenkin tarvitsee, vaikka se näennäisesti olisi negatiivinen, tai ehkä tällä tavalla oppii kuuntelemaan intuitiotaan paremmin?
tallennettu
minsa
Kanta-astroilija
***
Viestejä: 476



Profiili
« Vastaus #6 : 29.05.2015 14:39:20 »

Hyvin pystyn samaistumaan tuohon mitä tuumailit Smiley

Olen vahvasti skorpioni niin kohdannut monesti miehiä jotka vaistoan takaapäin katselevan joko kiinnostuneesti tai naureskellen huvittuneesti jos ei oikein suju se mitä olen tekemässä enkä siis ole nähnyt enkä kuullut mutta yhtäkkiä vaan katse nousee tiettyyn suuntaan ja suoraan silmiin.. kerran sain yhden kiinni jopa toisesta huoneesta tuijottelemasta peilin kautta, ne on niitä asioita joita ei voi yksiselitteisesti selittää mutta itse pidän niitä pitkälti telepaattisina mutta täytyyhän niissä varmaan olla myös jotain tekemistä siinä, että aurat on ehkä hyvinkin samanlaiset. Itse en näe auroja niin niistä ei ole niin ymmärrystä Smiley

Kuitenkin tunne on oltava aina mukana jos jostain kiinnostuu, oli se sitten viha tai kiinnostus niin jonkin pitää kuitenkin aina herättää huomaamaan, että tässä on jotain minkä haluaa tutkailla.. mielenkiintoisia asioita ja mikäs sen parempaa kuin  smitten

minsa
tallennettu
starless
Kohtuuastroilija
**
Viestejä: 58


Profiili
« Vastaus #7 : 07.06.2015 10:11:26 »

Mielenkiintoista keskustelua Smiley tämä tilannehan miehen kanssa ratkesi - päättyi juuri niinkuin arvelin. Lopulta jotenkin tajusin että näin tämän piti mennäkin. Meidän kohtaamisellamme ja yhteisillä hetkillä on kuitenkin merkityksensä. Osa varmasti avautuu vasta myöhemmin mutta jo nyt olen oppinut paljon. Huomasin myös itse saavani vapauden tunteen luovuttuani tästä miehestä, vaikka se itsestä tuntuu jopa vähän hullulta.



Yksi mikä näissä tapauksissa tuntuu olevan aina läsnä, on myös se oma intuitio. Todella monesti olen itsekin kokenut sen, että sen osasi jo alussa tietää, mikä tämän suhteen kokonaisuus on, mutta jostain syystä sen suostui hyväksymään vasta myöhemmin. Ihmisen täytyy siis käydä se suhde läpi, vaikka tietäisi vastauksen kysymykseensä muutenkin. Ehkä sitä kokemusta kuitenkin tarvitsee, vaikka se näennäisesti olisi negatiivinen, tai ehkä tällä tavalla oppii kuuntelemaan intuitiotaan paremmin?

Tämä on totta! Juuri näin minullekin taisi käydä ja on käynyt myös aiemmin. Jostain syystä ei ole vaan suostunut kuuntelemaan intuitiotaan. Ehkä juuri tämän takia kuitenkin onkin olo että "näinhän sen piti mennäkin", koska sen jo aiemmin tiesi kuinka käy. Pitäisi varmaan rueta luottamaan intuitiooni paremmin.
tallennettu
Sivuja: [1]
  Tulostusversio  
 
Siirry: