Mitä se sellainen rakkaus on,
joka rakastaa yhtä, koska täytyy (= "on tarkoitus"),
ja toista, vaikka ei saisi (= "exä")?
*
Olen näkemättä rakkauteen kuuluvan karmallisia pakotteita.
Rakastamisen tulee lähteä vapaaehtoisuudesta
ja päätyä muiden vapauttamiseen itseltään.
Toista on muista huolen pitäminen
- niistä, jotka on saattanut riippuvaisiksi itsestään.
Mutta nämäkin "nuolet" lähtevät aikanaan mualimaan,
jos ei aiemmin niin sitten...
viimeistään "arkkumme" hyvästeltyään.
**
Kenenkään ei ole pakko elää "karmallisessa suhteessa".
Siis suhteessa, jonka ajattelee pakottavan itseään
pysyttäytymään siinä, tuli mitä tuli.
Paitsi milloin on:
tarkoitteisiin eli täytymisiin ehdollistuminen
karkoittaa rakkauden
ja rampauttaa ihmisen
nojautumaan välttämättömyyksiin.
Että on jotakin vain muiden rakastamana...
Vaikka aidoimmillaan onkin aina
ensin Rakkaus
ja siitä seuraa rakkaudellisuus.
***
Ulkopuolinen "sopivaisuus-kultti" se meitä ompi estänyt
tunnustamasta rakastavamme yksiä, kaksia jos kolmansiakin
kuten ainakin Rakastettuamme.
Silti on vain uniikkeja rakkaussuhteita;
ei ole toista samanlaista Rakastettua.
****
Ketään ei ole tarvis sitoa itseensä,
jotta tulisi enempi rakastetuksi.
Rakkaus näet lähtee aina Itsestä ja palaa takaisin Itseen.
Jos ei ole ketään, jota rakastaisi,
lienee korkea aika aloittaa
oman itsensä rakastamisella.
Ja jatkaa "Itsen" määrityksen laajentamista
kattamaan kenet hyvänsä "mahdollisen rakastetun".
Päätös rakastaa itseään kuten "poissaolevia"
kutsuu heidät luoksemme
eli päättää eristäytymisemme niistä,
joiden kanssa olemme
erottamattomasti yhtä.
*****
"Pakko" ei koske edes kuolemista:
Voin jättää ruumiini, mutta viipyä rakkaitteni luona.
Silti heidän ei ole tarkoituksenmukaista sitoa
rakkauttaan minuun,
joka tuolloin elän jo tietoisesti
heitä hyväilevässä
Rakkauden meressä.
: