Oivalsin tässä pitkän kipuilu-kauden jälkeen tämän ihmisyyden tärkeyden ja ainutlaatuisuuden. Sen miten mielettömän hienoa on ollut syntyä tänne ihmiseksi ja miten mahtava mahdollisuus tämä on kehittyä ja kasvaa. Ja sen miten ihanaa on tuntea, olla välillä hukassa ja löytää sitten, miten ihanaa on ensin epäonnistua ja lopulta onnistua
-ihmisyyden fyysisistä ihanista puolista puhumattakaan...
Olen taipuvainen ajattelemaan niinkin, että ihmiselossa kasvaminen ja väheneminen kulkevat käsi kädessä.
Kun on valmis päästämään paljostaankin irti,
on valmiimpi nauttimaan kaikesta siitä, mitä ei menettänytkään.
Ja miten ihanaa on, ettei tätä tarvitse kokea yksin vaan meillä on rakkaat ihmiset täällä maan päällä ja toinen rakas perhe tuolla "toisella puolella"... jotka kannustavat, tukevat ja iloitsevat meidän kanssamme!
Ollen myös tahona, joka näkee surujemme syihin ja tarkoituksiin.
Olen myös kovasti miettinyt tätä henkistä kehitystä ihmisenä... Miksi useat ihmiset kieltävät itseltään tämän kehon tuomat mahdollisuudet...?
Vai onkohan kyse siitä, että he suuntautuvat kehonsa tuomien toisenlaistenkin mahdollisuuksien ilmentämiseen...
Tai miksi meidän pitäisi pyrkiä kohti "kehottomuutta" jos meidän tarkoitus olisi oppia ihmisyyttä ja sen mukanaan tuomia haasteita?
Ihmisyyttä ei opita - siitä vapaudutaan: ilmentämällä sitä ensin tiettyyn rajakohtaan asti, josta ikuinen puolemme - jumaluutemme - jatkaa eteenpäin.
Tai ehkä kysymys olisi, että miksi me laiminlöisimme tätä kehoa, inhimillistä ihmisyyttämme keskittymällä vain näihin henkisiin asioihin...?
Inhimillinen ihmisyytemme on se kotelo, josta henkisyytemme perhonen kuoriutuu esiin. Kotelosta esiin työntyminen tukee henkeenyhtymistä.
Tuntuu jotenkin epäloogiselle ajatella, että meidän ihmisenä elämisemme perimmäinen tarkoitus olisi "kehittyä siitä pois"...
Ehkäpä kehittymömme suuntautuukin kohti jotakin, mitä jo olemme.
Mikä siis tämän henkisen kehittymisemme päämäärä on?
Henkisen kehittymisemme päämäärä on se, joka kokee kehittymistämme.
Ollen se, jota ei ole tavoittamattomissa vaan tavoittamisessa;
johon ei tarvitse päästä vaan joka on pääsyään;
jota kohti ei pyritä vaan joka sisältyy pyrkimyksiimme.
Jota ei saavuteta vaan joka on saapumistaan.
