seuraava »

[Chandra]

Paulalle suuri kiitos,kun avasit kokemuksiasi.

Kaiken lukemani jälkeen,en heti osaa kommentoida,tai etsiä uusia kysymyksiä,mutta sinä olet todella vaikeimman kautta käynyt tuon kaiken läpi.
Varmaan on yleistäkin,että ihmiset alkavat etsimään syyllistä ja sinusta perheeseen tulleena oli kait helpoin tehdä se.
Olisivatpa osanneet surra yhdessä sinun kanssasi,kuten kirjoititkin.
Mutta olemme niin erilaisia.
Nostan sinulle hattua siitä,että kokemustesi jälkeen ajattelet myös muita ja teet arvokasta työtä kirjoittamalla rohkeasti asioista.
Ei kovin moni kykene paikallislehteen itsestään kaikkea antamaan ja vielä noin henkilökohtaisia asioita.
Luen kirjoitustasi vielä ja mietin ja saatan vaivata sinua kysymyksilläni.
Kiitos kun kirjoitit!

[Chandra]

Tuohon Atomin kirjoitukseen minulla ei ole paljon lisättävää.

Allekirjoitan tuon kaiken mitä kirjoitit.
Toin myös tuolla aiemmissa kirjoituksissani esiin sen,että uskon meihin kaikkiin olevan"asennettu"myös tuo itsemurhan mahdollisuus.
Kuin myös,että jonkun sielunsuunnitelmaan se saattaa kuulua antaakseen muille,lähellä oleville oman tehtävänsä.

Eikä minulla ole kovin tuomitsevaa Luojaa.En usko siihen,enkä mihinkään välitilaan,josta niin paljon puhutaan.
Joskus olen reikittänyt jonkun itsemurhan tehnyttä sielua eteenpäin,mutta en koe sitäkään enää tarpeelliseksi.

Kuoleman pelko on melko hallitseva ihmisissä.
Pelätään mennä laitoksiin katsomaan omaistaan,koska siinä näkee niin paljon muutakin.
Koko kuolema on niin sivuun sysätty ja sillä yritetty kieltää sen koko olemassa olo.
Ehkä tuon karman suorittaminen tulee eteen silloin,jos tosiaan tahallisesti vahingoittaa tarkoituksella muita ihmisiä.
En kuitenkaan sairasta tai epätoivoista ihmistä näe vahingoittavana,vaan ahdingossa olevana,jolla ei muita keinoja ole.

Kyllä tänä aikana,jolloin valheellisuuden ja näytelmän ylläpitämisen jo pitäisi poistua,pitäisi myös voida jo uskaltaa tuoda kuolemakin osana elämää esiin.
Luontohan kiertokulullaan esittää tätä tapahtumaa meille vuodesta toiseen.
Ei ihminen siitä mikään poikkeus ole.

[Kotkansilmä]

                                       

    HAA. Arvokas oivallus, lainaat ketä lainaatkin. EN minäkään ole

       kaikenaikaa ollut puukko omalla kurkullani! SIIS, pelko

          pitää meidät heikot pystyssä, ja samantien koko

             hela hoitoa jotenkuten hallinnassa! Vai?

                 Yhteiskunta rules`tai jotain!  ?

                     Vai niinkö se on  ?


                                       

[Chandra]

Minäpä en usko,että sinä Kotkansilmä tarvitset muistutusta kuolevaisuudesta.
Veikkaan ettet pelkää kuolemaa,etkä erityisemmin kauhistele mitään.
Jos olen väärässä,niin intuitioni sinuun kaipaavat säätöä!

[^^Queen Nefertiti^^]

No mutta kyllä se vaan oli ankea karma lapsena, mikä teki eräästä itsetuhoisen. Sen ohjelmoinnin muuttamiseen on tarvittu vuosien terapia.

[Chandra]

Vaan tiedä häntä minkälainen vanhempi on edellisissä elämissään lapsilleen ollut,jos nyt tässä elämässä valitsi kokemuksen
ankeasta lapsuudesta.
Aivan sellaista helppoa elämää en tiedä kuitenkaan kenelläkään olevan.
Jokaisella omat juttunsa.
Minulla oli tasaisen turvallinen elämä tuonne 30-vuotiaaksi asti ja sitten alkoi tapahtumaan.
Yksi ero ennen sitä,mutta sekin varsin helppo ja riidaton kaikkien osapuolten kannalta.Lapset mukaan lukien.
Viimeiset 15 vuotta ovat olleet sellaista pyöritystä ja vuoristorataa,ettei tahdo mukana pysyä.
Vaan onhan niitä suvantohetkiäkin ja etsimistä ja oppimista.
Ei ainakaan vanhana tule aika pitkäksi kun kiikkustuolissa niitä muistelee.
Jos nyt ehdin silloinkaan kiikkumaan.

[^^Queen Nefertiti^^]

No SEPÄ se, ja siksi heidän ei kuulu imeä MINUN voimiani. Juuri näin se on. Toisten tämän elämän kuormat eivät kuulu minulle. Siksi juuri olen katkonut tällaisia hoivasiteitä - en hoivaa, neuvon, en mene tunteella mukaan enkä vedä tällaisia puoleeni. Onpa auvoista.. 

ihminen voi tulla luoksesi puhumaan suuria ilman mitään katteita - ja hänellä onkin kaikenlaista vaikeutta - , tai sitten oikeasti tarjoamaan jotain hyvää..

[Chandra]

Olen sinua Paula miettinyt tosi paljon.Kokemaasi.
Miettinyt miten paljon vaikeuksia olet saanut yhdellä kertaa ja miten olet osannut kuitenkin toimia ja pysynyt järjissäsi.

Kun on itse käynyt noita samoja läpi,narsismia,uhkailuja,lähestymiskiellon hakemista,mutta vedin sen kuitenkin pois,koska en läheistä kohtaan olisi kuitenkaan syytettä voinut nostaa,ihmisten vihoja ja samanaikaisesti suuri käsittämätön suru,en voi kuin ihmetellä voimiasi.
Taidat olla kauris?

Miten ihminen onkaan näyttänyt kaikki alhaisemmat puolensa (esim.tuo hautakynttilöitten tuominen)juuri silloin,kun tietää toisen olevan haavoittuvimmillaan.
Kertomuksessasi näkyy ystävien tuki ja tarve.
Se lisää yhä näkemystäni jo kokemastani,että ystävät viime kädessä ovat se suuri voimavara,joka kantaa ja tukee.
Rohkeus lähestyä ja olla siinä ja surra surevan kanssa.

Olen päässyt helpommalla,sillä minä olen käynyt vasta niillä rajoilla,kun soitetaan sairaalasta,että nyt nopeasti tänne.Kuitenkin se kokemus on jo antanut tunteen siitä,mitä käydään läpi.Lisäksi nuo ystävien onnistumiset,joista yhtä erityisesti suren vieläkin,vaikka aikaa on jo kuusi vuotta.Meidän ystävyytemme oli kestänyt yli 20 vuotta ja yhä kaipaan häntä.
Mutta käydä tuo hullun mylly yhdellä kertaa.
Hämmennys,tulevaisuuden luominen,suru,pelko,mitä tunteita ikinä siihen sinulla kuuluikin.
Tuollaista kokemusta ei kovin heikolle voi antaa.Ja ehkä siihen sitten sisältyy tuon tiedon ja kokemuksen jakaminen,koskapa sinulla on vielä siihenkin rohkeutta ja sydämen viisautta.

Kun olit tuolla leirillä,olivatko kokemuksenne ja yli pääseminen niistä kovin erilaisia,vai löytyikö samankaltaisuutta?
Oliko yhtään kaikille sopivaa keinoa,millä tapahtumaa käsitellä?
Entä nuo ihmisten kokemukset toisten suhtautumisesta?
Oliko enemmän juuri tuota yksinjäämistä surussa ja karttelua,vai asiallista lähestymistä?
Vastaa vain jos jaksat!

Kyllä nyt olen päättänyt käydä uudestaan tuon tukihenkilökurssin ja suuntaan juuri saattohoitoon,joka on aina ollut minulle haave ja nyt löytyi toinen hyvin motivoiva kohde.
Elikä muutan myös paikkakuntaa,että pääsen taas tutun diakonin kanssa yhteistyöhön.

Jos olet kiinnostunut vaihtoehtohoidoista,lähinnä reikistä,niin mielelläni sinulle lähetän joskus,kun sinulle sopii.
Enempää en nyt tällä kertaa osaa sanoa,mutta ajatuksia olet herättänyt paljon!Kiitos siitä!

[Blomman]

Minusta on aika turhaa syyllistää itsemurhan tehneitä siitä, että se on "itsekäs" teko. Itsemurhaa suunnittelevat tuntevat suurta tuskaa ja heidän näkökulmansa on asioihin on kaventunut. Pikemminkin on itsekästä että ne jäljellejääneet takertuvat toiseen ja vaativat että hänen olisi pitänyt jatkaa kärsimysten täyttämää elämäänsä. Lisäksi on hyvin mahdollista, että he eivät ole ymmärtäneet häntä nyt tai eivät koskaan. Ihminen voi olla niin täysin eri tasolla toisiin verrattuna, ettei yhteistä kieltä löydy. Lisäksi Suomessa on perinteisesti ollut huonoa ja epäempaattista kommunikointia lähiomaistenkin kanssa, niin että siinä saattaa hyvinkin elämänvoima kulua loppuun kenellä hyvänsä. Pidän kummallisina ja perustelemattomina sellaisia puheita, että kukaan ei elämässään saa taakkaa enempää kuin mistä selviytyy, kun itsemurhan tehneillä ja sitä yrittäneillä raja on selvästi ylittynyt. Siihen ei ole sanomista eikä moralisoimista muilla, jotka eivät ole olleet samassa tilanteessa eivätkä kokeneet samaa.

[ihtiriekko]

Itsemurha ei ole itsekäs teko. Se voi olla erittäinkin rakastava teko omaa itseään kohtaan ja usein vaatii pitkääkin pohdintaa ja asioiden puntaroimista, sekä rohkeutta. Itsekin päätöksen kanssa aikoinaan olin. Päätin etten tee sitä, koska vanhemmat eivät olisi päässeet surusta yli. Itselläni ei siis näkökulma ollut kaventunut, joten en usko, että kaikilla tämä olettamus pätee. Toiset vain päätyvät siihen lopulliseen päätökseen, koska elämä on valintoja. Oman valintani jälkeen elämä on ollut kuin olisin "elävä kuollut". Jotain puuttuu, enkä saa elämästä kunnolla kiinni. Mutta en valita, enkä tuomitse, oma oli päätökseni ja jokainen kuitenkin kuolee ajallaan. Toivottavasti hyvän ja arvokkaan kuoleman. Ehkä kohtalo on säästänyt minulle jotain kiinnostavaa tarinaa elämän ehtoopuolelle. Jotain jota on kannattanut odottaa, tai sitten ei. Loppujen lopuksi "Elämä on kuolemista".