Niinpä. Ja tuostakin sitten arvotukset pois, eli dramatiikka ei ole yhtä kuin paha eikä pikkusievä tasapääelämä yhtä kuin hyvä - tai päinvastoin.
Musertavat vastoinkäymiset toki puhdistavat ja kasvattavat tehokkaammin, tyyneys, rakkaus ja ilo kuoleman ja kärsimyksen edessähän on yksi tavoitteistamme (toki tasapaino pitäisi oppia vastaavasti säilyttämään myös ylenmääräisen menestyksen edessä!). Jos taas draamaa on kovin paljon se saattaa toteuttaa itseään, eli luoda epätoivon ja stressin tilan, joka aiheuttaa lisää draamaa (juutalaiset ja palestiinalaiset), mihin liittyy oma hyvin vaikea haasteensa, kun siis ihmisen kestokyky kertakaikkiaan loppuu.
Jos taas ihminen itse on täysin syytön dramaattiseen kohtaloonsa (kauheita onnettomuuksia tapahtuu myös ihmisille jotka eivät millään tavalla elä vaarallista ja riskialtista elämää), 'pyrkii vain tekemään velvollisuutensa aiheuttamatta pahaa muille', niin kyseessä on todennäköisesti sielunsopimus, jolla on tärkeä tarkoituksensa myös laajemmin, yhteisössä.
Itse olen ainakin aina kokenut olevani jonkinlainen hahmo draamassa (sijaiskärsijä Ruonansuun termein), jonka kautta muut ihmiset pääsevät kokemaan sellaista, jota eivät kenties itse ole vielä syystä tai toisesta valmiit kohtaamaan.
Esimerkkinä: leikki-ikäisen lapseni täysin käsittämätön kuolema aikoinaan aiheutti niin valtavan laajaa tunneliikettä ympäristössäni, ravisteli tuttuja, puolituttuja ja tuntemattomia, herätti paniikkia,syvää epätoivoa, uskonnollista paatosta, jos jonkinlaista myllerrystä, miehet jotka eivät koskaan itke parkuivat ääneen - että se ei missään nimessä ollut vain 'dramaattisen ihmisen itselleen luoma kokemus'. Se oli paljon enemmän, tsunami inhimillisessä mittakaavassa, puhdistava ja parantava
Sama pätee ihmisuhteisiin: ei tarvitse olla tietoisesti millään tavalla ongelmahakuinen tai melodramaattinen henkilö ajautuakseen dramaattisiin ihmissuhteisiin, useinhan asia on aivan päinvastoin, juopon nai se järkevä. Mutta jos purettavana on edellisten tai tämän elämän tunnelukkoja, niin ihmisen on koettava draamaa ja kärsimystä niin kauan, kunnes lukko aukeaa. Ja jos edellisiä elämiä on paljon on paljon myös purettavaa. Sielu yksin ja itse tietää, kuinka paljon 'likaista duunia' (sielunsiivousta) jaksaa yhden elämän aikana itsensä ja muistojensa kanssa tehdä