Jokainen kai kuitenkin lopulta joutuu hyväksymään, että joutuu olemaan myös 'pinnallinen'(eli ihminen) ja onkin, sillä senhän kautta juuri jotain toteutuu todella...muuttuu... tulee eletyksi, eikä nousemalla sen yläpuolelle.
Nyt tajusin tämähän on tärkeä asia...sillä pintahan on nimenomaan se rajapinta, jonka läpi vuorovaikutus tapahtuu...
siis, pintaa ei sovi väheksyä.
ehkä on tärkeetä tajuta pinnan merkitys.
oon käynyt eri ääripäitä läpi, liian suuresta pinnan merkityksen korostamisesta liian suureen alaspainamiseen. molemmat puolijalkaisista "filosofisista" syistä, luullen että olemalla välittämättä pinnasta saan syvällisyyttä tai että toisin päin pinnasta tehdään itse syvällisyys, että kaikki on pinnassa.
nyt en ole enää niin mustavalkoinen, vaan tajuan, että kyse on tavallaan ulos ja sisään hengityksestä.
kai tätä kutsutaan
kasvamiseksi.
ihan hyvä että tapahtuu sitäkin, erilaiset vaiheeni ovat varmaan olleet aika rasittavia esim ihmisille, joiden kanssa elin näissä vaiheissani
(mutta vaiheissa kai olivat he itsekin omilla tavoillaan...)