Minä olen ajatellut ja niin tehnytkin monet kerrat. Tosin olen mukaani ottanut enemmän kuin repun.
Enkä ole kokenut sitä häipymiseksi, vaan siirtymiseksi eteenpäin elämän mukana.
Olen tässä lueskellut tätä ketjua ja lisäksi koska olen elämässäni jälleen kerran vaiheessa, jossa olen "lähtenyt ja jättänyt kaiken" (ja vielä tyhjäilen tässä sitä reppuani liioista pakatuista mukaan tulleesta 'krääsästä'), olen törmännyt siihen että saan kovasti neuvoja, että "pysyttelemällä samassa, voisin kasvaa henkisesti ja nyt saatan vai jatkaa samaa rataa eri ympyröissä".
Ja niitä syiden määrää mitä muut janoaa 'lähdöilleni'sille ei ei tunnu löytyvän pohjaa...
Itselläni kun ei ole syitä, ei mitään konkreettista, ehkä sisälläni on vain hyvin vahva ja syvä tunne, että elämä jatkuu ja nyt vain on aika vaihtaa maisemaa.
?
?
Uskon, että meitä on karkeasti jaettuna kahdenlaisia ihmistyyppejä, niitä, jotka etsivät turvaa ja kasvumahdollisuuksiaan ehkä ulkoisesta ja siihen peilaten ja niitä, jotka etsivät niitä sisältään.
Ja kun tällaiset 'tyypit' törmää, ihan kivasti heidän elämän tyylinsä hiovat toisiaan.
Ja toisaalta voihan tällainen ihminen, jonka olisi pysähdyttävä toisaankin, pakoilla jotain juoksemalla tuli ******* alla paikasta toiseen pysähtymättä kuuntelemaan sisintään ja toisaalta ihminen, jonka olisi opittava irrottautumaan, muudata kiinni samassa, elämäänsä jumittaen, etsien sisintään paikallapysyvydestä ulkoisesti.
Vaikeaa kuitenkaan toisen on mennä sanomaan, kumpaa ne toiset tekee... ehkä me teemme toistemme 'puolesta' jotain, tasapainoittaaksemme kokonaisuutta.
