seuraava »

[Artemis]

Pitkäaikainen ystävä on alkanut tuntua vieraalta, ja se on yllättänyt minut. Olemme aina olleet läheisiä ja jonkin aikaa on alkanut tuntua erilaiselta. Olemmeko kasvanut erillemme 
Miten voisi löytää yhteisen sävelen uudelleen? Onko se mahdollista?

[*Kide*]

Elämä tuo ja vie, yhtä aallokkoa, tyrskystä rasvatyyneen. Jos yrittämällä yrittää pitää jostakin kii, se taatusti loittonee ja varmimmin jää palaamatta. Näin käy varmasti meile kaikille toisinaan...
Yritys ymmärtää toista vilpittömästi ja kuuntelu, silloin kun toinen avautuu helpottaa vieraantumisen aiheuttaman välimatkan kuromiseen umpeen. Toki itselleen täytyy olla armollinen, eikä uhrautua toisen puolesta vaikka olisi kuin kallisarvoinen, pitkä ystävyys kyseessä. Meressä on myös kaloja 

[taiska]

On ystäviä joiden kanssa ei enää osaa oikein jutella.Luulen sen johtuvan siitä, että kun aikaa kuluu molempien ajatusmaailma ja henkinen kehitys lähtevät eri suuntiin.Anna ajan kulua ja jos vieraus jatkuu, niin silloin hänen ei olekaan tarkoitus enää olla niin läheinen .Aika näyttää ja se on vain hyväksyttävä elämässä tapahtuvana muutoksena.

[Ikitosi]

itselleen täytyy olla armollinen, eikä uhrautua toisen puolesta vaikka olisi kuin kallisarvoinen, pitkä ystävyys kyseessä.

"Rakasta lähimmäistäsi, niinkuin itseäsi" - pyyteettömästi. siis ei "uhraudu lähimmäisen puolesta, kuten toivoisit hänen uhrautuvan sinun puolestasi"-pyyteellisyys.
Itsensä kunnioitus ja arvostus on ehdoton edellytys kunnioittavaan ja arvostavaan ihmissuhteeseen, toisen kunnioittamiseen ja arvostaminseen.

Armollisuus itseä kohtaan on yleensä armollisuutta myös sitä toista kohtaan, sillä eipä sellaisesta epätasapainoisesta suhteesta oikeasti nauti kumpikaan.

Meressä on myös kaloja 

Ja paljon muitakin otuksia 
Niitä voi pyytää tai olla pyytämättä ~

[MetalLady]

Minulla itellä on toisinpäin. : Olen vissiin laiminlyönyt ystäväni, kun saan huomautuksia emaileilla. Toisaalta, ystävilläni ei ole aikaa mulle sillon kun mulle sopis ja toisinpäin.

[eppana]

Entisestä suht laajasta ystävä joukkiosta, on jäljellä kaksi-mutta sitäkin arvokkaampia  .
Tais käydä niin, että kun tälle entiselle ilopillerille lävähti maailma naamaa vasten, eikä hauskuus ja hauskanpito olleet enää niitä tärkeimpiä, katsoivat parhaimmaksi olla pitämättä yhteyttä "kun se taas vaan puhuu fiiliksistään ja suree sydäntään"-tyylillä.
Surullista, että niin piti käydä, mut tyhjää saa pyytämättäkin .
Jännää, että kun niillä on omassa elämässään ongelmia ja tarvitaan kuuntelijaa, alkaa soitot ja yhteydenotot .
Mistä sitten johtuu..liian kiltti ?

[Artemis]

Kiitos vastauksista. Ehkäpä tämä on ohimenevä vaihe.. Ehkä löydämme toisemme uudestaan. Kyseessä on sellainen ihminen josta en kyllä aio helpolla luopua 
Olen ylpeä hänestä kun hänelle on kehittynyt paljon voimaa ja kykyä pitää puolensa vihdoinkin mutta samalla tuntuu kuin hän olisi muuttunut sellaiseksi jota en tunnista. Toisaalta olen itsekin muuttunut.
Kiitos vinkeistä 

[Hiisitär]

Jokaisella ihmissuhteella on tarkoituksensa molemmille ihmisille. Kun ihmissuhde on täyttänyt tehtävänsä, eikä sillä ole enää mitään tarjottavaa kummallekaan, on aika siirtyä eteenpäin. Näin toimivat kaikki ihmissuhteet ja se on aivan normaalia. Elämä vie jatkuvasti eteenpäin, kehitys on väistämätöntä. Minultakin on kadonnut monia, monia rakkaita ja hyviä ystäviä, mutta en oikeastaan osaa edes kaivata heitä. Entiset bestikset ovat nykyisin täysin ventovieraita.

Mitään kaunaa ei ole puolin eikä toisin. Yhteinen aikamme on vain päättynyt.

Henkinen kehitys kieltämättä karsii pois ihmissuhteita. Sitä ei vain pysty olemaan enää joidenkin ihmisen seurassa, koska heidän oma energiansa on niin erilainen, yleensä matalampi kuin omani, että heidän seurassaan alkaa vain ahdistaa ja väsyttää. Samoin ystävä väsyy ja ahdistuu minun seurassani. Tosiystäviä löytyy muutama, mutta kaverit vain katoavat pois.

Omasta elämästäni suurin osa ihmisistä on vain hiljalleen kadonnut jonnekin. Tällä hetkellä tai no, ei moneen vuoteen enää oikeastaan, ole ollut seurassani ketään, jonka kanssa voisi puuhailla jotain. Nämä tällaiset ihmiset asuvat satojen kilometrien päässä ja tapaamme muutamia kertoja vuodessa. Silloin minulla on seuraa. Muuten istuskelen yksin kotona ja nautiskelen hiljaisuudesta.

Eli ei syytä huoleen. Kehitys menee niin kuin sen pitääkin mennä. Kannattaa vain päästää irti hyvillä mielin ja pitää puolueettomat välit vanhoihin ystäviin. Sielujahan he ovat siinä missä me kaikki

[Dimma]

On moni ystävä jäänyt taakse, jotkut tipahtavat yhtäkkiä, toiset "kuluvat" hiljaa pois. Muutama paras tyyppi on jäljellä, mutta samoin kuin edellisellä kirjoittajalla, minunkin ysäväni asustelevat ympäri Suomea joten tapaamisia on harvoin.
Olen pitänyt sellaista linjaa että ysävyys ei pysy yllä väkisin. Puhelimet on keksitty, sähköpostit ja kaikki muut. Jos siis ei nykypäivän tekniikalla pysty pitämään yhteytä niin silloin toivoa ei juuri ole..
En juurikaan sure näitä menetyksiä, paitsi silloin kun olen asunut ulkomailla ja tavallaan joutunut jättämään ystävät taakse.
Sitten tulee taas uusia tuttavuuksia joilta saa uusia ajatuksia ja uudenlaista ystävyyttä. 

[Artemis]

Athamaarit mainitsi energiasta, se tuntui erilaiselta todellakin. Rupesi ahdistamaan. Itseasiassa olen viimeaikoina tuntenut sellaista ahdistusta monenkin ihmisen seurassa. Tosin syyspimeys vie minusta paljon energiaa muutenkin että ahdistuksella saattaa olla muutkin syyt.

[the_planet]

Ystäviä tulee ja menee, vain harvat pysyvät. Minulle on käynyt useita kertoja noin. Ja viime aikoina (siis puhun nyt vuosista) moni hyvä ystävä on alkanut tuntua vieraalta. Ei ole oikein ollut varma kuka hän on, ei ole keksinyt enää sanottavaa ja joskus on alkanut jopa "ujostuttamaan" ja epäilemään... hmm 

Noh, mutta elämässä ihmiset vaihtuvat ja kai se kuuluu asiaan, että itsekin muuttuu sen verran, että ne toisen tutut ajatukset eivät tunnukaan enää niin yhteisiltä... ja taas pitää lähteä etsimään uutta ystävää, jonka ajatukset vastaisivat omia  :

[Artemis]

Olen niin huono tutustumaan ihmisiin, se pelottaakin. Olen solminut nämä läheisimmät ystävyyssuhteet jo lapsena.
Muutamat ystävät ovat jo aiemminkin kadonneet elämästäni, ihan vaan lipunut huomaamatta pois.

[poNpula]

Vastaus topicciin että kyllä on.

Elämässäni oli joskus ihminen jolle pystyin kertomaan ihan kaiken. Sitä kesti monia vuosia, mutta vähitellen välimme vain viilenivät ja nykyään vain ohimennen tervehdimme jos törmäämme.

En usko että välimme palautuvat koskaan ennalleen. Tuntuu jotenkin mahdottomalta ajatukselta, vaikka eihän sitä voi koskaan tietää mitä tulevaisuudessa tapahtuu.

[Irish]

En sanoisi vieraalta, ehkä pikemminkin "liian tututulta", niin tutulta, että se ihminen alkaa olemaan liian ihan sama... On niin paljon yhteistä, ettei ole enää mitään opittavaa siltä toiselta. Kaikki on koettu. Eikä tee kipeätä lähteä eri suuntiin. Muistelee lämmöllä...

[Myria]

Ihmisiä tulee, ihmisiä menee, elämä virtaa alati eteenpäin, mikään ei pysähdy...

Olen joskus aikaisemmin ihmetellyt, kuinka minulla ei ole jäljellä lapsuudenaikaisista kavereista ketään, eikä nuoruusaikaisistakaan. Kun toiset ovat bestiksiä "kehdosta hautaan"-tyyliin.

Mutta en sitä jäänyt murehtimaan, kun huomasin, että tuli uusia ihmisiä, uusia ystäviä, uusia läheisiä. Kunhan vaan olin avoimin mielin ja sydämin, elämästä tulikin jännittävää ja rikasta