Hmm... luin nyt vasta tätä ketjua enemmän kuin tuon ensimmäisen 'sivun'... Oli tuo aihe siis enemmänkin pyörinyt parisuhteellisen uskollisuuden ympärillä kuin näin ylipäätään vain uskollisuuden...
Itse olen tullut elämäni aikana rankasti petetyksi näin tälläisen parisuhdeuskollisuuden pohjalta, olen ollut se 'toinen nainen' ja olen ollut se 'pettäjä', että kokemusta löytyy näiltä suunnilta.
Jokainen kokemus on ollut kipeä ja rankka, vaikka ehkä olen näiden kahden jälkimmäisen kautta hakenut juuri sitä 'rakkaudellista vapauttani'. Ollut ns,'anarkisti' ja sotinut moraalisääntöjä vastaan. Antanut tunteiden ja sähköisten kohtaamisten viedä mukanaan, ajatuksena, että rakkaus on vapautta pohjimmiltaan.
Edelleen koen niin, että ketään ei voi omistaa ja todellinen aito rakkaus antaa vapauden rakastaa ketä tahansa. Ei sido ulkoisin säännöin yms. Nytkin juuri olen tilanteessa, jossa minulla on monen vuoden 'parisuhde' takana ja olen monet kerrat saanut huomata, että miten jo se käsite;parisuhde, muokkaa suunnattomasti suhdetta ja vie tilaa yksilövapaudelta. Ne ovat sellaisia alitajusia totuuksia/asenteita, joita ei huomaa, ellei pysähdy tarkastelemaan niiden vaikutuksia itsessään ja suhteessaan toiseen henkilöön. Olen sahannut edes takaisin, kumpi on
oikeinyrittää kasvaa tässä suhteessa vai poistaa tuollaiset käsitteet elämästään, eli tehdä loppu parisuhteelle.
Kiltisti olen palannut aina tuohon parisuhteeseen, koska se yksinjäämisen kipu ja mustasukkaisuus siinä 'lopullisuuden vaiheessa' on tuntunut liian suurilta kohdata... on helpompi ollut jatkaa 'kasvamista' suhteessa. Siinä on itsellä se parisuhteen turva taustalla kokoajan. Periaatteessa ei ota vastuuta itsestään. Antaa itselleen mahdollisuuden loukata toista.
Nyt olen ottanut sen rohkean askeleen, että en pyri parisuhteessa opettelemaan 'vapaan rakkauden rajojani', koska jos vaadin sitä vapautta itselleni, on minun myös se annettava toiselle. Parisuhteessa yleensä aina toinen osapuoli elää parisuhdetta ja toinen kokeilee vapaudellisia rajojaan. Miksei siis suoraan olla parisuhteettomia ja näin ollen ei rikota toista, ei loukata toista.
Olen todella paljon sählännyt elämäni aikana ihmissuhteilla, enkä juurikaan ole ollut yksin. Minulla on ollut hienoja ihanteita vapaasta rakkaudesta, mutta vasta nyt olen ymmärtänyt, että olen todellakin siinä anarkia vaiheessani rikkonut sydämiä, omaani ja muiden, loukannut ja satuttanut. <- se on tosiasia, josta olen ottanut vastuun. En tiedä uskonko enää sellaiseen 'anarkiaan', missä ollaan valmiita satuttamaan muita. Koska JOKAISELLA pitäisi olla vapaus myös valita, haluaako tulla loukatuksi ja petetyksi.
Varmasti sellaiset ihmiset voivat löytää toisensa, jotka haluavat perinteisen parisuhteen ja haluavat kunnioittaa perinteisiä sääntöjä ja varmasti 'me' vapaan rakkauden kannattajat, löydämme samoin kokevia ihmisiä... silloin ei tarvitse satuttaa muita..
Uskaltaako siis itse olla todella vapaa, jos vapaata rakkautta haluaa elää todeksi? Sen kysymyksen olen itselleni tässä heittänyt....
pöh... tulipas sekavaa höpinää... on itselle vain nyt tällä hetkellä todella tuoreena tässä tällaiset kuviot..
muoks.kirj.virh.
