seuraava »

[ametist]

Olen törmännyt omassa elämässäni,että laitan muut aina edelle. No eihän paha asia ole, paitsi kun se menee liiallisuuksiin. Rupeaa itse siitä jo kärsimään kun ei osaa ajatella omaa parastaan. Olisiko jotain neuvoja siihen kellään tai samanlaisia ajatuksia? 

[the_planet]

Noh, itselläni ei tuota ongelmaa ole, mutta kaverillani kyllä.
Olen moneen otteeseen joutunut hänelle sanomaan, että tarviiko jokaista aina miellyttää, varsinkin kun ihmiset ovat huomanneet sen ja käyttävät loppupeleistä vaan hyväkseen (kuten on useasti käynyt).
Eihän se toruminen auta, pitäisi vaan ihan itse joskus aloittaa ihan yksinkertaisesti vaan sanomalla "EI" 
Vaikka kuinka pahaa tekisi ajatella itsekkäästi, niin ajattelee silti. Aloittaa aluksi ihan pienistä asioista, kuten ottaa ruoan ensin, menee ovista ensin jne (typeriä esimerkkejä).
Voiton puolellahan se jo on, kun itse on huomannut ja ärsyyntynyt siitä!
Vaikea tietenkään mennä neuvomaan, mutta minkälaisissa asioissa ametist jätät itsesi toiseksi, voisitko antaa joitakin esimerkkejä?

[kultainen sulka]

Minulla on samanlainen tilanne.

Sitä vaan tottuu sellaiseen elämäntapaan helposti.
Ja sitä tapahtuu kaikissa arkipäivän tilanteissa.

Se ei vaan ole hyväksi pidemmän päälle, se itsensä "unohtaminen".

Nyt opettelen itsekkyyttä.
Ostan itselle karkkia (ennen ostin lapsille)...
Ostan itselle uusia vaatteita (ennen ostin lapsille ja miehelle)...
Lupasin tilata tyttärelleni parturin ennen Joulua, mutta itse kävin tänään...
Kieltäydyn juhlista, joihin en oikeasti halua...
Jne...

Yritän muistaa nyt joka päivä, että minäkin olen tärkeä ihminen, eikä minun tarvitse olla aina "jonon hännillä"...

 

[Jasca]

Hyvä aihe, koska liika kiltteys on houkuttelevaa. Itsekin joudun toppuuttelemaan itseäni aina välillä, vaikka nykyisin olen kyllä melkoisen hyvin parantunut liiasta kiltteydestä. Olen joskus miettinyt liiallisen kiltteyden motivaatiota? Mihin me ihmiset sitä tarvitsemme? Henkiset ihmiset tietenkin ovat rakkaudellisia ja melkein enkeleitä ja suorittavat täällä palvelutehtävää, mutta en jaksa uskoa sen todella tarkoittavan altruismia ja itsensä uhraamista. Mikä meidät saa luulemaan, että itsensä uhraamalla saa kirkkaamman kruunun?   
                                                        

[Irish]

Pelko siitä, ettei kelpaa muille sellaisena kuin on; puutteineen, keskeneräisyyksineen ja omine pikku oikkuineen ja mielihaluineen?

Joskus vastavirtaan uiminen on ainoa vaihtoehto. Joskus ystävyys vaatii sitä, että sanot kaverille päin naamaa että nyt hän käyttäytyy tosi idioottimaisesti ja ärsyttävästi. Joskus on parempi, että kieltää toista tekemästä jotain, minkä takia itse olisi tehtävä "uhraus".

Jos joku oikeasti pelkää, ettei muut ihmiset rakasta häntä jos hän alkaa vaatia itselleen hieman enemmän oikeuksia, katsokaapa ympärillenne. Eikö olekin niin, että ne, jotka puhuvat suunsa puhtaaksi tilanteessa, kuin tilanteessa ja ottavat paikassa kuin paikassa oman vuoronsa ja oman aikansa ARVONSA TUNTIEN, häpeilemättä, alistumatta, kuitenkaan muita jyräämättä, ovat kaikkien arvostamia ja ihailemia ihmisiä?

Jos minä kuljen hartiat lysyssä ja menen nurkkaan istumaan ollen hiljaa, menen suosista jonon viimeiseksi ja katson maahan - ei minua kukaan huomaa arvostaa - koska en näytä itse esimerkkiä!

Pelko pois ja häntä pystyyn! Olemme arvokkaita. 

[poNpula]

Taidan kanssa kuulua siihen kastiin, joka auttaa muita enemmin kun itseään. Jos tiedän, että ystävälläni on joku huonosti niin mieluummin juttelen ja autan häntä. Tuntuu sillä hetkellä, että kyllä sitä ehtii itseensä panostaa myöhemminkin. Vaikka se voi olla huomenna myöhäistä, koskaan kun ei voi tietää.

Joskus tietysti pitäisi pystyä sanomaan vain suoraan EI, mutta se tuntuu vain jotenkin niin pahalta.

Kai siinä on se ajatus, että jos auttaa toista niin saisi sen kirkkaan kruunun kun tekee niitä hyviä töitä

[Irish]

Jos en pistä itseäni muiden edelle, en ikinä pysty aidosti sydämestäni auttamaan myös toisia. Jos muille antamani apu on pois itseltäni, se ei paranna tätä maailmaa mihinkään suuntaan, vaikka ulkoisesti näyttäisinkin olevan "hyväntekijä".

Ei se marttyyrikruunu ole kovin kaunis. 

Enkä tätä millään pahalla sano. Auttamisen haluhan kertoo henkisestä kypsyydestä. Se että haluaa kovasti parantaa maailmaa ja muita ihmisiä, on sitä, että oikeasti haluaa ja on valmis parantamaan ja kehittämään itseään. Eiköhän kohdisteta se suoraan itseen, niin säästytään marttyrikuolemilta?

[ametist]

The_Planet, vaikka nyt sellainen että ensimmäisessä suhteessa ollessani en meinannut uskaltaa sanoa että minulla ei ole tässä hyvä ja ehkä meidän olisi parempi erota. Myötäilin vain.
 En ymmärrä miten voi olla niin hankalaa sanoa omasta parastaan.
Koitan pitää huolta kaikista, ja kuunnella heidän huolensa. Omani vain lisääntyivät, enkä enää osannut tehdä päätöksiä. 

[Holly Fruit Cake]

Mulla kiltteyteen on ajanut pelko hylkäämisestä. Välillä tuntuu, että niin käykin, sillä terveen itsekkyyden "aloittaminen" murtaa vanhoja kaavoja ja se pelottaa läheisiä. Olen kuitenkin jatkanut tällä tiellä, sillä jos eivät kestä minua itsekkäänä, on se heidän ongelmansa, ei minun. Täytyy vaan opetella muita tapoja tuntea itsensä hyväksytyksi kuin toisten miellyttäminen.

[Lilja-82]

Hyvä aihe! Mulla tähän liittyy se, että myönnän taipumukseni tuhkimokompleksiin... Jotenki sitä ajattelee, että jos aina laittaa muiden tarpeet omien edelle niin lopulta kun itte tarvis apua niin kyllä toiset auttaa sitten ja suurinpiirtein pelastaa sut. Paskan marjat.

Jos tässä maailmassa mä en itte edusta omaa itteeni ja pidä puoliani niin kuka hemmetti sitten? Ei kukaan. 

Tässä asiassa on mulla vielä paljon opittavaa, mutta kyllä mä jotain viimesen parin vuoden aikana oon oppinu.  :

 

[kooky]

Hyvä aihe! Mulla tähän liittyy se, että myönnän taipumukseni tuhkimokompleksiin... Jotenki sitä ajattelee, että jos aina laittaa muiden tarpeet omien edelle niin lopulta kun itte tarvis apua niin kyllä toiset auttaa sitten ja suurinpiirtein pelastaa sut. Paskan marjat.

kävin pohjalla kun tajusin että oikeastaan, ketään ei edes kiinnosta...koin pettymykset ja vihat ja nousin sitten taas erään totuuden löytäneenä ja myöntäneenä, hiukan realistisempana ihmisenä. En tiedä onko hyvä vai paha, mutta tältä vaikutti.

sen tiedon kanssa sitten eteenpäin...koittaen silti välttää itselleni tyypillistä äärimmäisyys-asennetta.

muokkaus: ok, tuo "ketään" sana oli hieman kärjistys ja vähän äärimmäistä...eihän se täysin noin ole, mutta melkein.

[Lilja-82]

Sign, ymmärrän todella hyvin mitä tarkoitat. Itselläni ihan sama kokemus.
Sellanen havahtuminen, että okei, ehkä ne välittääkin ja näin, mutta niillä on kuitenkin niiden oma elämä. Jokaisen muun elämässä mulla on vaan sivuosa. Ainoastaan omassa elämässäni mä näyttelen pääosaa.

Toi ei oo ollu mitenkään helppo havainto ja vieläkin tavallaan sulattelen sitä, mutta en mä siitä enää oikeestaan oo katkera. Kun tajusin, että mitä se hyödyttää. Ei se tosiasia siitä miksikään muutu.

[Unneli]

Tuttu tunne ja pitkä on vielä tie... 
Kait se, että ymmärtää/ huomaa mihin tilanteeseen itsensä on saattanut on ensimmäinen askel 'parantumisen' tiellä. Sen jälkeen täytyy tehdä monia VAIKEITA päätöksiä, oppia kuuntelemaan itseään ja ennen kaikkea TOIMIA omien tarpeidensa ja halujensa mukaisesti. Omaa 'elintilaansa' voi laajentaa vähän kerrallaan...

Vinkkinä: Anna-Liisa Valtavaaran kirja Kiltteydestä kipeät on erittäin hyvä kirja aiheesta. 

[kooky]

Toi ei oo ollu mitenkään helppo havainto ja vieläkin tavallaan sulattelen sitä, mutta en mä siitä enää oikeestaan oo katkera. Kun tajusin, että mitä se hyödyttää. Ei se tosiasia siitä miksikään muutu.

sinäpä sen sanoit. tähän ei lisättävää.

yksityiskohtia ja vivahteita voisi listata, esim mulla oli sellainen loppupäätelmä, että ihmisiä keskinmäärin kiinnosti minussa se, mitä he voivat saada minulta. Että tyydytänkö jotain tarvetta, olenko sellainen joka antaa sen mitä halutaan.

mutta kuten aikaisemmin tuli mainittua, ei se täysin noin ole. Mutta havaittua tuli se, että kukaan toinen ei voi nähdä sitä kirkkainta kuvaa siitä, mikä on oma tie, ja on liikaa vaadittu sekin, että edes vaatisi että ketään ymmärtämään.

Etsiessään ymmärrystä törmäsi vaan siihen, että toiset näkivät vaan oman itsensä. Hmm...

No, mutta ei mulla ollut oikeestaan mitään lisättävää tuohon lauseeseesi. Nimenomaan, mitäs ja ketäs se katkeruus hyödyttää.

ei kannata odottaa kenenkään toisen luvanantoja tai siunauksia omille unelmille, kun niitä ei ikinä tule.  Niin, miksi pitäisi edes odottaa näin olevan. Mistä kummasta sain niin hullun ajatuksen alunperinkään päähäni... :

[the_planet]

ensimmäisessä suhteessa ollessani en meinannut uskaltaa sanoa että minulla ei ole tässä hyvä ja ehkä meidän olisi parempi erota. Myötäilin vain. Koitan pitää huolta kaikista, ja kuunnella heidän huolensa. Omani vain lisääntyivät, enkä enää osannut tehdä päätöksiä. 

Hmm, no siinä tapauksessa varmasti auttaa vain raaka opettelu ilmaisemaan itseään. Voihan sitä kokeilla ensin positiivisilla ajatuksilla. Kuten sanoo kuinka hyvä joku asia tai tyyppi on, ehkä hyviä asioita on helpompi ilmaista. Siinä oppisi ylipäätään ilmaisemaan itseään.

Toisaalta olisi varmasti itsesi kannalta helpompaa, jos osaisit sanoa ihan yksinkertaisesti EI tai olla eri mieltä. Niinkuin jo aikaisemmin kirjoitin, niin pienillä konkreettisilla asioilla voi osoittaa sen, että haluaa pitää päänsä (eli ettei raahaudu perässä). Pikku hiljaa nostaa niin sanotusti 'tasoa', tekemällä enemmän ja enemmän oman päänsä mukaan.

Asioitahan voi ilmaista muutenkin kuin puhumalla. Esimerkiksi kirjoittamalla suhteen toiselle osapuolelle "kirjeen" jossa kertoo asioiden kulun omalta kohdaltaan. Edellyttäen, että itse on paikalla, kun kirjettä luetaan, tilannetta ei kuitenkaan voi paeta. Täytyy kohdata se "pelko" mitä tuntee, kun joutuu sanomaan toiselle vastaan, jotta oppisi kohtaamaan sen uudelleen. Siitä on sitten helpompi ponnistaa eteenpäin ja oppia sanomaan se pelätty "ei"-sana.

Joskus asiat vaan vaativat, että ne tehdään kerran. Sen jälkeen on taas helpompaa  : yleensä
Tässä vain osa ajatuksistani. Toivottavasti jotain selkoa saa.

Itsekkyyden korostaminen terveellä tavalla ei ole pahitteeksi