seuraava »

[Amerest]

Hmm, tällaista asiaa aloin tuossa miettiä, että kun sanotaan, että ne ihmiset eivät välttämättä aisti henkimaailman ilmiötä (esim. kummitukset), jotka eivät ole vielä valmiita siihen. Mutta sitten jotkut ihmiset, jotka ovat näihin ilmiöihin törmänneet ja sitten pelästyneet niitä, niin että heidän koko elämänsä on saattanut vaikeutua niiden takia. Onko heidän sitten yksinkertaisesti tarkoitus kokea niitä ilmiöitä tässä elämässään? Ja kuuluuko tällaiset kokemuksetkin sielun kehitykseen omalta osaltaan?

Itse en ole kovinkaan herkkä "yliluonnollisia" asioita aistimaan, enkä kyllä ole vielä tähän mennessä sellaisiin törmännytkään. Mutta toisaalta taas aihepiiri kiinnostaa kovasti ja olemmepa jonkin verran myös harrastaneet "aaveenmetsästystäkin". Eli minä jopa haluaisin todistaa omin silmin (tai korvin) jonkinlaisen kummituksen olemassaolon. Tiedä sitten, onko minun aika sellaista vielä tässä elämässä kohdata. 

[^^Queen Nefertiti^^]

Miksi sinulle olisi tärkeä saada kokemus juuri kummituksesta, joka on todennäköisesti kärsivä sielu joka ei ole vapautunut täältä?

Jos haluat, voit herkistyä vaikka enkeleille. Anu www.elamankeha.com tietää asiasta. Itse vein lapsenkin hänen luokseen, lapsi on pelännyt kummituksia joskus, enkelit ovat valon puolella. Hän näkee enkeleitä ja jos joku kouluttautuu enkelihoitajaksi, voi aistia näitä itse. Ne auttavat ihmisiä eivätkä pelottele. Kukaan ei koe enempää kuin mihin on valmis. 

[Jinx]

Miksi sinulle olisi tärkeä saada kokemus juuri kummituksesta, joka on todennäköisesti kärsivä sielu joka ei ole vapautunut täältä?

Veikkaampa että se oli esimerkki? Ja hän haluaa jonkinlaisen esimerkin jostain ns. yliluonnollisesta. Kaipaa todisteita tälläisen olemassa olosta. Tuskin hän haluaa törmätä tuontuostakin johonkin kärsivään sieluun. Mikäs siinä, odotellaan kyl sie vielä sen saat   

[*Mary*]

Hmm, tällaista asiaa aloin tuossa miettiä, että kun sanotaan, että ne ihmiset eivät välttämättä aisti henkimaailman ilmiötä (esim. kummitukset), jotka eivät ole vielä valmiita siihen. Mutta sitten jotkut ihmiset, jotka ovat näihin ilmiöihin törmänneet ja sitten pelästyneet niitä, niin että heidän koko elämänsä on saattanut vaikeutua niiden takia. Onko heidän sitten yksinkertaisesti tarkoitus kokea niitä ilmiöitä tässä elämässään? Ja kuuluuko tällaiset kokemuksetkin sielun kehitykseen omalta osaltaan?

Me olemme tällä matalalla planeetalla olleet niin pitkään erossa henkimaailmasta, että jos joku josku näkee jonkun hengen, enkelin tms., moni on pelästynyt ja saanut ehkä jonkin traumankin. Nyt kun maapallon henkistä tasoa nostetaan, pääsemme paremmin yhteyteen henkimaailman kanssa, sillä he haluaisivat olla meihin yhteydessä. Meidät on peloteltu ufo-elokuvilla ja muilla, joten tämä ei ole helppoa.

Itse pystyn näkemään, joten asia on arkipäiväinen. Jos olen väsynyt, ja kämpille tulee muiden planeettojen porukkaa (siis he tulevat astraalimuodossa), enkeleitä tai muita, sanon, että häipykää. En jaksa nyt. Jos joku haluaa nähdä hän näkee ja tuntee. Jos joku pelkää, hänen pitää sanoa, ettei halua nähdä tai tuntea. Pysykää pois. Heitä voi kieltää tulemasta, jos ihminen ei kestä. Luulen, että noita ns. kummituksia, noita maan pinnalle syystä tai toisesta jääneitä sieluja  ole enää paljon täällä haahuilemassa. En kyllä tarkkaan tiedä. Mutta jos joku sellaisen näkee tai tuntee, heille voi pyytää apua ja esittää pyynnön, että henkimaailman edustajat noutavat heidät. Tämän jälkeen he voivat siirtyä valoon.

En tiedä onko tässäkään mitään vastusta sinulle, mutta laitan tämän kuitenkin tulemaan.

[*Kide*]

Olen pelännyt melkein koko ikäni pahoja/ilkeitä "kummituksia" (niin kuin lapsena sanoin), suljin tuon kaiken pois kieltämällä vanhentuesani. Kuitenkin toistuvasti törmäsin tilanteisiin, joissa aistin jotakin (millon mitäkin...) ja panikoin.
Pari vuotta takaperin löysin ystävän joka tutustutti minut enkeleihin  . Nykyisin en niin pelkää ja jos tulee ikävä tunne pyydän apua, suljen hetkeksi silmäni (jos voin) ja ajattelen itseni ympärille valtaisan valopallon. Tällä tavoin olen kulkenut pimeinäkin aikoina pitkiä lenkkejä ympäri metsiä ja autiotalojenkin ohi. En olisi aikoinani edes nokkaani ulos pistänyt pimeen aikaan, saatika metsään  :

Eikös täälläkin vilahtanut jossakin kohtaa (keskustelu...?) maininta, jotta sitä saa mitä eniten pelkää? Päteekö sama sääntö myös käänteisesti? Saat mitä eniten tavoittelet? Tavoiteen hinta onkin siten eri keskustelu... 

[Rakkauden enkeli]

Alussa sitä saattaa toki säikähtää, toiset enemmän ja toiset vähemmän kun kohtaa jonkin hengen, enkelin tms. Ajan kanssa kuitenkin pelko hälvenee, yleensä jo heti kohtaamistilanteessa, kun aistii hengen, enkelin tms. hyväntahtoisuuden, rakkaudellisuuden. Noista asioista tulee ajan kanssa luonnollisia.

Tärkeintä on se, jotta pelko ei pääsisi valloilleen, että antaa asioiden tapahtua omana aikanaan ja luonnostaan, eikä ikäänkuin "väkisin" ja silkkaa uteliaisuuttaan ryhdy mihinkään. Availemaan sorkkaraudalla ovia, jotka eivät ole vielä valmiita aukenemaan. Koska silloin ei ole vielä kehittynyt tarvittavaa tietoa kaikesta tarvittavasta, eikä ole vielä valmis kohtaamaan.

[Rakkauden enkeli]

Jos vähääkään epäröi/pelkää kohtaamisia, ei ole vielä täysin valmis. Voin vain sanoa, että sen kyllä TIETÄÄ kun on valmis. 

[IN]

Mä kirjoitin samasta aiheesta tossa syksyllä, ketju löytyy täältä "Henkimaailman ilmiöitä" -osuudesta sivulta 9, jos haluat lukaista  Mua nämä henkimaailman asiat pelottaa edelleen, mutta sain hyödyllisiä ja toimivia vinkkejä samanlaisia kokemuksia omaavilta ihmisiltä 

[Artemis]

On se kai luonnollistakin pelätä tuntematonta, vierasta..
Itse olen nähnyt jonkun verran unia ja kaikki ei niin iloisia unia. Kyllä minä pelästyin ja pelästyn yhä jos näen voimakkaan enneunen jostain ikävästä tapahtumasta. Itse tunnen usein pelkoa muutenkin mutta minua on auttanut se että pyydän apua ja energiaa 

[Amerest]

Miksi sinulle olisi tärkeä saada kokemus juuri kummituksesta, joka on todennäköisesti kärsivä sielu joka ei ole vapautunut täältä?

Jinx jo näköjään vastasikin minun puolestani tähän kysymykseen. 
Eli en nyt niinkään kaipaa kokemuksia pelkästään kummituksista, vaan juuri yliluonnollista ilmiöistä ja toivon mukaan voisin vielä jotenkin tallentaa niitä (videolle, ääninauhurille, tms...) tuodakseni niitä myös ulkopuolisten ihmiteltäväksi ja näin ollen tehdä henkimaailmaa myös tutummaksi sellaisille ihmisille, jotka eivät vielä välttämättä näihin ilmiöihin usko.

Minua ei niinkään pelota nämä ilmiöt, vaan tunnen niitä kohtaa suurta mielenkiintoa ja haluaisin tutustua niihin paremmin ja ehkäpä sitä kautta myös oppia tuntemaan näitä ilmiöitä paremmin. Kaikki yliluonnollinen on kiinnostanut kuitenkin jossain määrin jo lapsesta pitäen ja mitä vanhemmaksi sitä tulee, sitä enemmän tuntuu ilmiöt alkavan kiinnostaa. Saattaahan tuo olla, että tässä elämässä yksi tarkoitukseni onkin alkaa tutustua henkimaailmaan.

[Lari]

Kiinnostusta on täälläkin hieman tutkailla tuntemuksia ja näkemyksiä.

On hyvä muistaa kun ensikertoja näkee jotain ihmeellistä, se että alitajunta pystyy muokkaamaan niin valoa kuin tummaa energiaakin. Esimerkiksi tummaa energiaa nähdessä voi pelko muokata siitä kummituksen näköisen öttiäisen (,mielesi mukaisen). Minä en oikein tiedä onko siellä mitään pelättävää, muutakuin oma pää.

Jos jotain ikävää sattuu, mielestäni on helpointa kieltää sen olemassaolo ja unohtaa kaikki kuvitelmat.

[^^Queen Nefertiti^^]

No miksi pitää todistella muille yhtään mitään?

Ei henkisyys tai yliluonnollisuus ole mitään muille todistelua. Älä hakemalla hae ikäviä kokemuksia, sen sijaan valoisia enkelikokemuksia voi suositella. Rajan takana on kyllä kaikenlaista.

[Amerest]

No miksi pitää todistella muille yhtään mitään?

Niin, miksi pitää todistella? En oikein osaa sanoa. Kuitenkin kaltaisiani ihmisiä löytyy paljonkin, ketkä haluaa etsiä todisteita yliluonnollisesta ja tuoda näitä todisteita sitten muiden ihmisten nähtäville. Onko se sitten jonkinlaista muiden ihmisten (tai nuorempien sielujen) valmistamista henkimaailman ilmiöille. En tiedä. 

[Mariska]

Hei!

Minulle "kummitukset" ovat tulleet tutuiksi jo lapsen. Silloin niitä hieman pelkäsin, mutta vanhemmiten en osaa enää pelätä, vaikka ei niin "kiltti" kummitus olisikaan. En anna niiden häiritä normaali elämääni yhtään, joskus jopa höpötän kaikenlaisia asioitani heille, jos ei ole muita paikalla, en halua tulla leimtuksi hulluksi. Tietysti joskus jos tälläinen kummitus päättää näyttäytyä, saattaa sitä ensin säikähtää, kukapa ei säikähdä kun yhtäkkiä eteen pelmahtaa jotain erilaista, mutta sen jälkeen asia ei häiritse. Tai no jos hän päättää joka paikassa pyöriä, niin välillä täytyy sanoa että voisitko hetken antaa mun olla tai sitten käskeä poistumaaan kokonaan. Useinmiten anna kuitenkin olla.

Siitä toisille todistelusta: ei näitä asioita tarvi minusta kellekkään todistella, jos joku ei halua uskoa, ei siihen kannata "pakottaa" he eivät yleensä ole siihen valmiita ja heille saattaa sitten tulla niitä ongelmia.


Mari 

[Amerest]

Ehkäpä tosiaan tuo sana etsiä "todisteita" oli väärä tässä yhteydessä. Nyt kun lukaisin tuon Nousukuun viestin, niin noista motiiveista nimenomaan numero kaksi on se miksi haluaisin näitä asioita myös muiden kanssa jakaa ja tuoda ymmärrystä niitä kohtaan.

Minäkin olen sitä vastaan, että turha tuputtaa näitä juttuja niille, ketkä eivät niitä yksinkertaisesti ole vielä valmiita uskomaan. Jokainen ajallaan.