Sivuja: [1] 2 3 ... 5
  Tulostusversio  
Kirjoittaja Aihe: Anteeksiannosta ja -saamisesta  (Luettu 41781 kertaa)
0 jäsentä ja 14 vierasta katselee tätä aihetta.
solnesko
Vieras
« : 16.11.2005 11:07:38 »


Siirretty eli jatkettu ketju aiheen muuttuessa:
http://www.astro.fi/index.php?option=com_smf&amp%3bItemid=27&amp%3btopic=310.new#new

Lainaus
Minun oma näkemykseni ja kokemukseni anteeksiantamisesta 40 vuoden ajalta:
 - Jos tahallisesti väärin tehnyt (=tuottamuksellisesti) ei aidosti kadu eikä pyydä vahingoittamaltaan taholta anteeksi sitä todella tarkoittaen ja valmiina hyvittämään tekemänsä vahingon, ei hänellä ole mitään syytä saadakaan anteeksi, sillä hänhän ei sitä edes "tarvitse". Anteeksiantohan on tarkoitettu ja merkityksellinen vain niille, jotka katuvat.
* Itse koen, että anteeksianto joko tapahtuu tai ei, ihmisen sisällä. Sitä ei voi siis mielensä kautta pantata. Tai voi mutta, kysymys ei ole silloin anteeksiannosta, vaan 'oman käden oikeuden jakamisesta'. Molemminpuolin.
Tuossa olikin kysymys anteeksiannon (tai tarkemmin sanottuna anteeksisaamisen) tarpeellisuudesta kohteen eli väärintekijän kannalta.

Lainaus
Niin ja tuo katumus tapahtuu ihmisen sisällä sisäisenä tunteena. Voiko sitä pakottaa tapahtumaan? Katumuksen tunnehan johtaa automaattisesti anteeksiantoon.
Katumuksen tunne ei todellakaan johda automaattisesti mihinkään, jos katuja ei koe saaneensa tai ansainneensa saada anteeksi. Jos tähän vielä yhdistää vastapuolen anteeksiantamattomuuden, niin peli on selvä.

Lainaus
Eriasia taas sitten on, miten voi 'auttaa' toista pääsemään liki 'katumuksen tunnetta'? Ilmoittamallako, että anteeksi et ansaitse saada, kun et toimi kuten minä oletan, että anteeksiannossa ja katumuksessa toimitaan ulkoisesti?
Vaikka niin. Jos rikkomuksen tehnyt on niin paatunut tai muuten vajaa (en puhu nyt "vajaamielisistä"), ettei todellakaan kykene ymmärtämään tekonsa seurauksia, niin toki häntä on valaistava. Sitä sanotaan kasvatukseksi.

Lainaus
Toisaalta, olen huomannut, että jotkut tosiaan pääsee kiinni itsessään tuohon katumuksen tunteen kokemiseen vain, jos saavat ulkopuoleltaan 'tuomion'. Toiset taas saavat tunteestaan kiinni, ulkoatulleen ymmärryksen kautta. Joten...
Juuri näin. Ymmärrys on kemiaa ja kemiassa reaktio saadaan aikaan sekoittamalla aineita keskenään. Uhon sekaan roiskautetaan vähän realismia, niin saattaa syntyä toivottu reaktio.

Lainaus
Lainaus
- Jos taas vahingossa eli tietämättään väärin tehnyt pyytää anteeksi, se on turhaa ja hänellä on vapautus jo ikäänkuin valmiina, koska hän ei ole edes henkisesti suunnitellut tekevänsä pahaa toiselle, vaan silloin kyseessä on tahaton onnettomuus.
- Antamalla farisealaisella tyylillä anteeksi sille, joka ei edes anteeksi pyydä, ihminen pönkittää ainoastaan omaa heikkoa egoaan. Anteeksiannon kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.
- Itsensä vapauttaminen vihasta antamalla anteeksi jollekin (kohteen itsensä sekä muiden tietämättä), joka ei sitä pyydä, on itsesuggestiota ja sinänsä monin tavoin hyödyllistä harjoittajalleen.
Jotakuinkin samoin, itse näen asian. Smiley



[/size]
tallennettu
solnesko
Vieras
« Vastaus #1 : 16.11.2005 11:28:16 »

- Antamalla farisealaisella tyylillä anteeksi sille, joka ei edes anteeksi pyydä, ihminen pönkittää ainoastaan omaa heikkoa egoaan. Anteeksiannon kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.

Jos joku ei tiedä, mikä on farisealainen tyyli, niin Luuk 11:39-> kertoo siitä ajatusmaailmasta:

Kyllä te, fariseukset, puhdistatte maljan ja vadin ulkopuolen, mutta sisäpuoli teissä on täynnä ryöstöä ja pahuutta. Te mielettömät, eikö se, joka on tehnyt ulkopuolen, ole tehnyt sisäpuoltakin? Mutta antakaa almuksi se, mikä sisällä on; katso, silloin kaikki on teille puhdasta. Mutta voi teitä, te fariseukset, kun te annatte kymmenykset mintuista ja ruuduista ja kaikenlaisista vihanneksista, mutta sivuutatte oikeuden ja Jumalan rakkauden! Näitä olisi tullut noudattaa eikä noitakaan laiminlyödä. Voi teitä, te fariseukset, kun te rakastatte etumaista istuinta synagoogissa ja tervehdyksiä toreilla! Voi teitä, kun te olette niinkuin merkittömät haudat, joiden päällitse ihmiset kävelevät niistä tietämättä! Voi teitäkin, te lainoppineet, kun te sälytätte ihmisten päälle vaikeasti kannettavia taakkoja ettekä itse sormellannekaan koske niihin taakkoihin! Voi teitä, kun te rakennatte profeettain hautakammioita, ja teidän isänne ovat heidät tappaneet! Näin te siis olette isäinne tekojen todistajia ja suostutte niihin: sillä he tappoivat profeetat, ja te rakennatte niille hautakammioita. Voi teitä, te lainoppineet, kun te olette vieneet tiedon avaimen! Itse te ette ole menneet sisälle, ja sisälle meneviä te olette estäneet."[/size]
tallennettu
Keho
Vieras
« Vastaus #2 : 16.11.2005 11:29:05 »

Omasta puolestani olen antanut AINA anteeksi vain itselleni!
Sillä muitahan ei ole kuin se yksi Minä olen se joka Minä olen, joka mitään voisikaan koskaan tehdä eli minä ole aina myös "syyllinen".

Mitään ulkopuolelta ei tule koskaan elämääni, jos oikein tarkkoja ollaan vaan ihan AINA "kutsumme" tekoja elämäämme niiden kokemuksien saamiseksi, joten sen tähden en voisi edes koskaan antaa muille anteeksi kuin sille itselleni, joka sen "vääryyden" teki eli egolleni!

Joten erittäin hyvä aihe alkaa ymmärtää omaa kokemustensa keruuta tässä elävässä elämässä, jota sanotaan Ykseydeksi.  angel
tallennettu
Mirjam
Vieras
« Vastaus #3 : 16.11.2005 11:31:37 »

Lainaus
Tuossa olikin kysymys anteeksiannon (tai tarkemmin sanottuna anteeksisaamisen) tarpeellisuudesta kohteen eli väärintekijän kannalta.

Luinkin nyt ajatuksemmalla uudelleen tuon. Niimpä taisi olla.

Lainaus
Vaikka niin. Jos rikkomuksen tehnyt on niin paatunut tai muuten vajaa (en puhu nyt "vajaamielisistä"), ettei todellakaan kykene ymmärtämään tekonsa seurauksia, niin toki häntä on valaistava. Sitä sanotaan kasvatukseksi.

Hmm...noh, ehkä niinkin, tosin tuo 'paatunut ja vajaa' kalskahtaa minun korvissani kovin 'jyrkältä'.  police Riippuu tietysti mitä sillä tarkoittaa. Itse en koe, että kukaan sitä ihmisenä itse on, vaan saattaa ehkä jossain tilanteessa ja teossaan ja sen ymmärtämisessä osoittaa joskus 'lähes käsittämätöntä' irrallisuutta tunteiden dynamiikan kokemisessa itsessään.

Onhan niitä tilanteita, joissa asioiden kulkuun puuttuminen on välttämätöntä, jos toimintatavat ovat karkeita ja rikkovia.

Itse olen enemmän taipuvainen yrittämään aina ensin sitä ymmärryksen kautta saavutettavissa olevaa 'katumuksen tunteen kohtaamisen' tapaa.
Ehkä joskus liiaksikin.... Undecided tai sitten en  Cheesy
Onpahan maailmalla kai jo tarpeeksi tätä toista tapaa käyttäviä tahoja, joten kaipa tätäkin sitten tasapuolisuuden nimissä edes, voi käyttää.
Ja minulle se sopii paremmin, ainakin toistaiseksi vielä.
Eikä se kuitenkaan estä tarvittaessa, toimimaan toisin, jos tuntuu, että se on hyväksi kaikille asianosaisille.


Muistuikin mieleeni taannoinen 'komiikka-kuva' jossain lehdessä, jossa oli isä, joka piiskasi lastaan ja ärjyi; "Katsokin poika, että oli viimeinen kerta, kun menet lyömään ketään" !
 :Smiley
« Viimeksi muokattu: 16.11.2005 11:34:46 kirjoittanut Mirjam » tallennettu
Elektra
Astroholisti
*****
Viestejä: 1558



Profiili
« Vastaus #4 : 16.11.2005 11:44:23 »

Eli tästä voidaan vetää myös sitä johtopäätöstä, että minä itse valitsen joko loukkaantua tai olla loukkaantumatta.
Jos valitsen loukkaantua, odotan toiselta anteeksipyyntöä
- jos valitsen toisen vaihtoehdon, en odota toiselta anteeksipyyntöä.

Jos odotan toiselta anteeksipyyntöä, ja hän ei näe, että hän on loukannut/miksi olen loukkaantunut, niin hän voi helposti pyytää farisealaiseen tapaan l. ulkokultaisesti, eikä sisimmästään anteeksi. Onko silloin anteeksipyyntö toteutunut?
Sitten itse päätän, että annanko hänelle anteeksi - jos sanon: ei se mitään ja sisälläni ajattelen, että haista v*** senkin paskanakki, niin olen farisealainen, eikö niin?

Joten - kun loukkaannun jostakin (ja mikäli satun olemaan 'järjissäni'), niin pyrin ensimmäisenä antamaan itselleni anteeksi sen, että olin niin vetänyt kaikki kylän herneet nenääni.

Jos taas.....

Ollaanko samalla aaltopituudella?
 Cheesy    Grin      Cheesy       smitten
tallennettu
Elektra
Astroholisti
*****
Viestejä: 1558



Profiili
« Vastaus #5 : 16.11.2005 11:45:07 »

Muistuikin mieleeni taannoinen 'komiikka-kuva' jossain lehdessä, jossa oli isä, joka piiskasi lastaan ja ärjyi; "Katsokin poika, että oli viimeinen kerta, kun menet lyömään ketään" !
 :Smiley

 2funny  2funny  2funny
tallennettu
jam0
Vieras
« Vastaus #6 : 16.11.2005 12:07:12 »

Olen nähny tämän aina jotakuinkin näin. Kun minua loukataan, annan asian olla enkä tee mitään mikä osoittaisi katkeruuden merkkejä, annan loukkaajan voittaa. Vaikka sisällä kuinka myllertää, otan sen vastaan niin hyvin kuin vain voin, ajatellen että ihminen joka loukkaa ihmistä tuollatavalla ilman mitään syytä (niinkuin siihen olisikaan olemassa edes mitään syytä), mitkä ovat motiivit siihen? Hänen täytyy päästä minun yläpuolelleni, koska se saa siitä nautintoa hetkeksi, minun "nautintoni" kestää kokoajan, eikä minun tarvitse osoittaa olevani kenenkään yläpuolella, koska tiedän että en ole.

Mikäli minua loukataan todella katkerasti, se ei vieläkään tarkoita että katkeroituisin, mutta tiedän että myllerrys sisälläni tuottaa tulosta, eikä minun tarvitse siihen puuttua. Kykenen tällähetkellä antamaan anteeksi täysin vain ulkoisesti.
tallennettu
Mirjam
Vieras
« Vastaus #7 : 16.11.2005 12:31:40 »

Lainaus
Ollaanko samalla aaltopituudella?

Kyllä se aalto samaan aikaan rantaan löi...ainakin minun osaltani.. Cheesy

Itse pidän sitä myös tärkeänä, että todellakin uskaltaa myöntää itselleen, jos on loukkaantunut tai sen ettei tunne anteeksiantoa. Suuntaan taikka toiseen. Mikä liittyneekin tuohon farisealaiseen tapaan.....
 Smiley
tallennettu
Elektra
Astroholisti
*****
Viestejä: 1558



Profiili
« Vastaus #8 : 16.11.2005 13:16:26 »

Ikävää on se, jos luottamus foorumiin yleensäkin saa kolhuja siitä tapahtumasta, mikä tämänkin anteeksiantoketjun kirvoitti.

Olen täysin samaa mieltä.

Luottamus on sellainen asia, että sen kanssa ei vehdata  Undecided

Itse olen junttihärkä, ja sehän tarkoittaa sitä, että vaikka annan itselleni anteeksi loukkaantumiseni asian johdosta, sekä Tonille, joka lapsellisella kikkailullaan teki enemmän hallaa tälle foorumille, kuin mitä varmaan todella edes pystyy tajuamaankaan, niin unohda tätä en ihan vähään aikaan.

Se on tietenkin pirullista, koska luottamuspula on kuin meren aalto, joka murtaa rantapenkerettä altapäin, kunnes koko revohka sortuu.

Mutta näin varmaankin vielä moni meistä vähemmän valaistuneista toimii.
tallennettu
hopeatähti
Vieras
« Vastaus #9 : 16.11.2005 14:47:34 »

Eikö rakkaus ole myös anteeksiantoa ja että anteeksiannon voima perustuu rakkauden voimaan jonka voi
tuntea sydämmessä  smitten  smitten
tallennettu
Elektra
Astroholisti
*****
Viestejä: 1558



Profiili
« Vastaus #10 : 16.11.2005 14:59:11 »

Eikö rakkaus ole myös anteeksiantoa ja että anteeksiannon voima perustuu rakkauden voimaan jonka voi
tuntea sydämmessä  smitten  smitten


Kiitos Hopeatähti!

Kauniisti kiteytetty tämä asian ydin!

 smitten  smitten  smitten
tallennettu
hopeatähti
Vieras
« Vastaus #11 : 16.11.2005 15:23:20 »

Eikö rakkaus ole myös anteeksiantoa ja että anteeksiannon voima perustuu rakkauden voimaan jonka voi
tuntea sydämmessä  smitten  smitten


Kiitos Hopeatähti!

Kauniisti kiteytetty tämä asian ydin!

 smitten  smitten  smitten

Tämä on yksi jeesuksen monista tärkeistä opeista josta toinen on,
älä suutu  smitten mutta se onkin jo sitten ihan toinen juttu   Wink Wink  smitten smitten
[/color]
tallennettu
solnesko
Vieras
« Vastaus #12 : 16.11.2005 15:55:33 »

Tämä on yksi jeesuksen monista tärkeistä opeista josta toinen on, älä suutu  smitten mutta se onkin jo sitten ihan toinen juttu   Wink Wink  smitten smitten
Sen verran vain, että Jumalan suuttumisesta eli vihastumisesta (siis ei kuitenkaan vihaa) mainitaan vanhassa testamentissa kymmeniä, jos ei peräti satoja kertoja.

Mitä teen vihalleni? Timo Junkkaalan, Raamattuopiston ja Diak:n Kauniaisten yksikön rehtorin Raamattuluennosta poimittu katkelma:
---
Raamattu tuntuu opettavan ristiriitaisesti vihasta ja vihastumisesta.

Yhtäältä Jeesus sanoo: "Jokainen joka vihastuu veljeensä, on ansainnut oikeuden tuomion". (Matt 5:22) Toisaalta Paavali kirjoittaa: "Vihastukaa, mutta älkää syntiä tehkö." Ef 4:26.

Miten tämä ristiriita tulisi ymmärtää?

On ensinnäkin olemassa erilaista vihaa ja vihastumista: (1) vihamielisyyttä, (2) suuttumusta, (3) kuohahtavaa kiivastumista (4) harkittua kostoon johtavaa raivoa.

Raamatun mukaan on siis olemassa oikeutettua vihastumista. Raamattu puhuu Jumalankin vihasta. Koska hän rakastaa ihmistä, hän vihaa sitä, mikä tuhoaa ihmistä. Viha on rakkauden kääntöpuoli. Vääryyttä kuuluukin vihata. Vääryys saa aikaan oikeutettua vihaa. Epäoikeudenmukaisuuden kuuluukin nostaa vihan tunteet.

Jeesus vihastui fariseuksille, jotka panivat ihmisten niskaa isoja taakkoja eivätkä auttaneet heitä. Jeesus teki nuorista ruoskan ja ajoi rahanvaihtajat ulos temppelistä.

Meillä ei ole vain lupa vaan velvollisuus vihastua vääryydestä. Jos emme puutu siihen, se voi painua pinnan alle ja vahingoitta meitä pitkäksi aikaa. Voit masentua siksi, että haudot mielessäsi sellaista, mistä olisi pitänyt sanoa.

On olemassa väärää vihastumisen nielemistä, tukahduttamista, alistumista, jota voidaan pitää kristillisyytenä, mutta joka saattaa olla pelkuruutta tai alemmuudentunnetta, heikkoutta.

Vanhasta testamentista löytyi mielenkiintoinen kohta: "Älä vihaa veljeäsi sydämessäsi, vaan nuhtele lähimmäistäsi, ettet joutuisi hänen tähtensä syynalaiseksi" (3 Moos 19:17). Uusi käännös sanoo saman: "Älä paheksu lähimmäistäsi vain ajatuksissasi, vaan nuhtele häntä avoimesti, muuten joudut osalliseksi hänen syyllisyydestään".

Ellet vihastu vääryydestä ja ilmaise asiaa, toinen voi jatkaa vääryyttä ja kohdistaa yhä uusiin ihmisiin.

---[/size]
tallennettu
hopeatähti
Vieras
« Vastaus #13 : 16.11.2005 16:46:51 »

Tämä on yksi jeesuksen monista tärkeistä opeista josta toinen on, älä suutu  smitten mutta se onkin jo sitten ihan toinen juttu   Wink Wink  smitten smitten
Sen verran vain, että Jumalan suuttumisesta eli vihastumisesta (siis ei kuitenkaan vihaa) mainitaan vanhassa testamentissa kymmeniä, jos ei peräti satoja kertoja.

Mitä teen vihalleni? Timo Junkkaalan, Raamattuopiston ja Diak:n Kauniaisten yksikön rehtorin Raamattuluennosta poimittu katkelma:
---
Raamattu tuntuu opettavan ristiriitaisesti vihasta ja vihastumisesta.

Yhtäältä Jeesus sanoo: "Jokainen joka vihastuu veljeensä, on ansainnut oikeuden tuomion". (Matt 5:22) Toisaalta Paavali kirjoittaa: "Vihastukaa, mutta älkää syntiä tehkö." Ef 4:26.

Miten tämä ristiriita tulisi ymmärtää?

On ensinnäkin olemassa erilaista vihaa ja vihastumista: (1) vihamielisyyttä, (2) suuttumusta, (3) kuohahtavaa kiivastumista (4) harkittua kostoon johtavaa raivoa.

Raamatun mukaan on siis olemassa oikeutettua vihastumista. Raamattu puhuu Jumalankin vihasta. Koska hän rakastaa ihmistä, hän vihaa sitä, mikä tuhoaa ihmistä. Viha on rakkauden kääntöpuoli. Vääryyttä kuuluukin vihata. Vääryys saa aikaan oikeutettua vihaa. Epäoikeudenmukaisuuden kuuluukin nostaa vihan tunteet.

Jeesus vihastui fariseuksille, jotka panivat ihmisten niskaa isoja taakkoja eivätkä auttaneet heitä. Jeesus teki nuorista ruoskan ja ajoi rahanvaihtajat ulos temppelistä.

Meillä ei ole vain lupa vaan velvollisuus vihastua vääryydestä. Jos emme puutu siihen, se voi painua pinnan alle ja vahingoitta meitä pitkäksi aikaa. Voit masentua siksi, että haudot mielessäsi sellaista, mistä olisi pitänyt sanoa.

On olemassa väärää vihastumisen nielemistä, tukahduttamista, alistumista, jota voidaan pitää kristillisyytenä, mutta joka saattaa olla pelkuruutta tai alemmuudentunnetta, heikkoutta.

Vanhasta testamentista löytyi mielenkiintoinen kohta: "Älä vihaa veljeäsi sydämessäsi, vaan nuhtele lähimmäistäsi, ettet joutuisi hänen tähtensä syynalaiseksi" (3 Moos 19:17). Uusi käännös sanoo saman: "Älä paheksu lähimmäistäsi vain ajatuksissasi, vaan nuhtele häntä avoimesti, muuten joudut osalliseksi hänen syyllisyydestään".

Ellet vihastu vääryydestä ja ilmaise asiaa, toinen voi jatkaa vääryyttä ja kohdistaa yhä uusiin ihmisiin.

---[/size]

*huokaisee ja hymyilee, ihmettelee  Huh  mutta hyväksyy hänet sellaisenaan*

Have a nice day  smitten smitten
tallennettu
Keho
Vieras
« Vastaus #14 : 16.11.2005 18:39:30 »

Vanhan Testamentin teot kertoivatkin sen KOLLEKTIOMME luomisesta eli siitä Jumaluudesta, jota egomme edusti, joten sen tähden siitä vihastakin on siellä puhe. Sillä vihaa voivat ainoastaan egomme ohjaamat persooniemme mielet tuntea eli sinne todellisen Kristuksemme mieliin asti. Joten sen tähden myös Jeesuskin vihansa joutui ensin kohtaamaan peiliensä avulla ja voittamaan egoilleen kuuluen teot ennen kuin pystyi Kristus-energiansa alas, maan päälliseen kehostoonsa tuomaan. Joten siitä alkoi aidot Rakkauden teot vasta Hänellekin!

Joten me teimme nyt vain sen minkä hänkin, joten olemmeko voittamassa egoillemme kuuluen teot! Sillä anteeksianto oli Jeesuksen ensimmäinen aito teko sille "petturille", jonka tähden Hänen täytyi "kuolla", jotta saisi sen ikuisen elävän elämän antavan valokehon! Eli yhteisillä teoillaan hekin egoillemme tekivät jo silloin teot.  smitten
tallennettu
Sivuja: [1] 2 3 ... 5
  Tulostusversio  
 
Siirry: