Olin jotakuinkin 14v. kun vanhempani erosivat. Olin odottanut sitä päivää,
välillä toivonut niin tapahtuvan, mutta silti salaa toivonut ettei niin kävisi
ja hiljaa pelännyt päivän koittavan.
En ikinä unohda kun isän laukut oli pakattuna ovella ja odotti minua koulusta ruoan kanssa,
puhuimme ja puhuimme (ainoan kerran elämäni aikana oikeasti) ja hän selitti
että syy ei ole minun. Vaan he "kasvoivat" äidin kanssa erilleen hiljalleen.
Se oli nuoren elämäni synkin päivä. Syytin kuitenkin itseäni, jos olisin tehnyt sitä
tai tätä, ollut kiltimpi tms. niin olisivat yhdessä..
Ensin syytin isää ja hänen juomistaan & naikkosia paikallisessa räkälässä..
Sitten äitiä kun raahasi isäpuoleni elämäämme sotkemaan.. "Vihasin" isäpuoltani
ensimmäisestä hetkestä ja kun kuulin että olivat
tunteneet toisensa jo vuosikausia,
niin aloin halveksia äitiä.. Silloin romahti uskoni kestävään parisuhteeseen ja uskollisuuteen..
Oli vaikea käsittää miksi annetaan periksi, koska he eivät riidelleet
ja vaikka isä joi hän ei ikinä ollut ilkeä tms. Nyt tajuan että he kyllä tekivät
kaikkensa, mutta eri asiat olivat tulleet tärkeiksi heille..
Kaiken vihan/tuskan/surun/häpeän/pettymyksen hukutin viinaan. Ja niinpä räpiköin asioita
miettimättä vuoden kerrallaan.. Oli jotenkin "turvallista" olla ajattelematta ja siitäpä
kai jäi tämä surullisen kuuluisa "lakaisen murheet maton alle, niin niitä ei ole" -asenne.
En syytä äitiä ja isää juomisestani, he eivät todellakaan edes tajunneet mitä tapahtui
ja salasin kaikin tavoin tunteeni heitä kohtaan. Nyt olen käynyt asioita läpi selvinpäin
ja ymmärrän kaikkea paremmin.
Isäpuoleni kanssa "tein sovinnon" muutaman päivän ennen kuolemaansa.
(http://www.voimahali.fi/vh/images/smilies/hali_sydis.gif)
Hänen "ansiostaan" minulla on maailman ihanimmat sisarukset joita rakastan
suunnattoman paljon. Vaikka meissä ei ole pisaraakaan samaa verta, niin rakkaampia
he eivät enää voisi olla.. ja ilman vanhempieni eroa he eivät ehkä kuuluisi lähipiiriini (http://www.voimahali.fi/vh/images/smilies/hali_sydis.gif)
Avioliitto ei todellakaan ole ollut haaveeni..
(ehkä salaa kuitenkin) elämänvarrella ja sen vuoksi en ole edes hakenut sitoutuvaa sorttia olevia miehiä..
Ja sitten lipeää.. joten lopetan..