Sivuja: 1 2 [3]
  Tulostusversio  
Kirjoittaja Aihe: Avioerolapsena?  (Luettu 20835 kertaa)
0 jäsentä ja 5 vierasta katselee tätä aihetta.
metsätonttu
Vieras
« Vastaus #30 : 23.11.2006 20:08:17 »

Pallaskissalle!

Tuo katkeruus on kauheaa!

Se on se rakastamisen vaikeus kai. Toisen maailmaa, ylpeyttähän siinä loukataan kamalasti aina. Ja kukahan olisi niin itseluottamusvahvuinen (hah, kamala mikä sana), ettei siihen kompastuisi.

Usein tällaiset vanhemmat ovat sisimmiltään hyvin herkkiä. Minunkin äiti oli 7 vuotiaana äitiorpo, jolle isä vain huusi tuskissaan ja ikävissään. Ja isäni oli 7-vuotiaana sairastanut vaikea aivokuumeen, jota silloin ei osattu hoitaa ja joutui sitten naurunalaiseksi, kun kehitys taantui. Siis kaksi pientä raukkaa olivat löytäneet toisensa.

Mutta kuten foorumilla joskus on todettu, itse me syntyessämme ja ennen sitä, jo valitsemme vanhemmat. Yksi teoria kasvun¨kehityksessämme, vain!  Wink

Mikäänhän ei kuitenkaan estä meitä kasvamasta ja kulkemasta omaa tietä. Repussa omat eväät.
tallennettu
Pallaskissa
Astro-nauttija
****
Viestejä: 920



Profiili
« Vastaus #31 : 23.11.2006 20:13:21 »

Totta, metsätonttu-hyvä, katkeruus ei ketään kaunista. Jos jotakin olen oppinut, ainakin sen, etten takertuisi menneeseen! Vanhempiini suhtaudun nykyään rakastavasti ja hyväksyvästi, vaikka melkoisia vihantunteitakin olen joutunut käymään läpi. Näen heidät inhimillisinä, traagisina hahmoina, omien rankkojen lapsuudenkokemustensa "uhreina". Heillä ei ehkä ollut sitä voimaa, jonka olen itsestäni löytänyt, voimaa käydä noita vaikeita lapsuudenkokemuksia läpi. Kovaa työtä itsensä kanssa...

Onneksi luottamus rakkauteen ei mennyt; molemmat vanhempani osasivat kuitenkin osoittaa rakkauttaan meitä lapsia kohtaan ja ainakin saimme jollain tasolla perusvahvan itsetunnon. Elän itse hyvin tasapainoisessa ihmissuhteessa, kiitollisena kumppanistani. En silti pidä mitään itsestäänselvyytenä, osaan vain toivoa, että osaisimme pitää yllä rakkauttamme ja tarjota lapsillemme tuon parhaan mahdollisen kodin, vanhempien hyvän parisuhteen. Siinä jos missä on motivaatiota!

tallennettu

aurinko vaaka
kuu kalat
askendentti rapu
metsätonttu
Vieras
« Vastaus #32 : 23.11.2006 23:01:14 »

Kaikitenkin!

Onpa ollut helpottavaa purkaa näitäkin tuntoja kohtalotovereiden kanssa!  smitten
tallennettu
jasmi
Kohtuuastroilija
**
Viestejä: 58


§§~Hopelessly devoted to you~§§


Profiili
« Vastaus #33 : 29.11.2006 17:03:37 »

isä ja äiti erosivat kun olin 13. Koska kulttuuri on eri niin tietenkin me kaikki lapset muutimme äidin kanssa uuten taloon itsestäänselvyytenä. Taas tulee tästä kulttuurista, mutta ei ollut soveliasta kysellä miksi näin tapahtui, se mitä meille sanottiin oli nieltävä sen enepää kyselemättä. Ero ei tuntunut missään koska isä asui viereisessä talossa ja olin muutenkin lapsuudessa paljon isoäidin luona (asuin melkeen hänen luona). Eron seuraukset olivat pahempia; isä ei hyväksynyt sitä kuinka lepsu äitimme HÄNEN mielestään oli, eikä sitä että joskus hän lähti nauttimaan ihan omista asioista kun me lapset oltiin muualla. Sain kuulla ja nähdä omin silmin kuinka pahasti ihminen voi oikeasti sanoa ja tehdä toiselle. Meitä lapsia on 6 ja äiti teki kaikkensa meidän vuoksi ja aina hän jaksoi hymyillä vaikka todellisuudessa hän pelkäsi isää joka vain piti huolen siitä että meillä lapsilla oli rahaa.
Olen kyllä enemmän äidintyttö koska isäni ei hyväksy mun valintoja mutta äitini ei ole koskaan hävennyt vaikka muita romaneits tulis vastaan ja en ole isoon hameeseen pukeutunut. Enkä muutenkaan ymmärrä isää koska äitini asuu 4 veljeni kanssa ja pitää niin hyvän huolen etten voi välillä uskoa kuinka yksi ihminen pystyy siihen mihin hän.  smitten  smitten




 
tallennettu

*Sä Olit Elänyt Jo Mua Ennenkin Etkä Tiennyt Kuinka Pelkäsin Sä Että Vertaisit Muo Muihin Mutta Näin Mä Syliin Toisen Suo Työnsin Syliltäin*

-Lähetän luokses pienen enkelin niin tiedät että olet tärkeä minulle-
metsätonttu
Vieras
« Vastaus #34 : 30.11.2006 19:52:03 »

Kiitos Jasmi!
Oli tosi mielenkiintoista lukea tekstiäsi. Ymmärrän, mitä tarkoitat kulttuurierolla. Olen aina ihaillut kuitenkin kulttuurissasi sitä tapaa, miten suku pitää yhtä. Asia mikä monessa muussa kulttuurissa on 'kylmentynyt' ja yksinäisyys vallannut siellä kotinurkissa usein kamalan ahdisuksen kera.

Se mikä minua aivan kadehtituttaa ja mistä olen itse paljon kärsinyt, on se, että kun tulee ero, tulee ero myös toisen suvun ja ystävien kanssa. Syntyy iso railo, jossa lapsi jää syrjään ja melkein 'huonoksi'. Sama ilmiö voi käydä toisenkin suvun kanssa. Ainakin minun vanhempien eron aikaan se oli aika paha juttu ja leimaamista tapahtui puolin ja toisin. Olivat erilaisia ja ikäänkuin poisosoitettuja tavallisesta seurapiiristä.

Siksi opinkin hyvin pian, että ihania ihmisiä on kuitenkin kaikkialla, ja helposti rakensin sen 'perheen' ystäväpiiristäni. Eikä se ollutkaan hassumpi juttu!
tallennettu
Riitta
Astroholisti
*****
Viestejä: 2899



Profiili
« Vastaus #35 : 01.12.2006 00:35:02 »

Kulttuurierot- ne on hankalia juttuja- mutta koita kestaa Jasmi-erilaisuus on kauneutta-ystavistasi saat uuden perheen-elama vain opettaa niita jotka ovat valmiina vastaanottamaan kutsun.
Tiedathan Gelem, gelem...
tallennettu
metsätonttu
Vieras
« Vastaus #36 : 01.12.2006 01:01:28 »

Vähän asiasta poiketen, mutta kun tuli mieleen eräs juutalainen filosofi nimeltä Levinas, yksi suosikeistani.

Hän tähdentää sitä, että juuri filosofiankin pitäisi olla keskustelua erilaisuudesta ja sen ymmärtämisestä.

Olkoonpa erilaisuus kulttuurissa tai yhdessä tai yksin asumisessa, erossa tai marttyyrimaisessa kärsimyksessä (mitä näen aivan liian monessa avioliitossa ja avoliitossakin).

Mut kun aina syntyy se pelko...
tallennettu
Riitta
Astroholisti
*****
Viestejä: 2899



Profiili
« Vastaus #37 : 01.12.2006 01:20:50 »

Eiko niin Jasmi-etta vaikeudet kasvattavat meita, mutta ole itsesi aina ja milta sinusta tuntuu.
Mika pelko Metsatonttu?
tallennettu
metsätonttu
Vieras
« Vastaus #38 : 01.12.2006 01:27:11 »

Pelkoko?

Kun nyt tässä avioerolapsi-aiheessa ollaan, niin muistan sen pelon, jolla erotuin silloisessa yhteisössä avioerolapsenakin. Muistan ihan pikkujutun.

Olin suuressa tyttöluokassa. Minun roolini joulujuhlanäytelmässä oli pojan rooli. Opettaja sanoi, että lainaa sitten isältäsi miehen näköiset rässihousut. Ja kun hämilläni puristin päätäni (ei ollut sitä isää kotona enää), niin luokassa joku hirnaisi, että 'se ei asu enää isän kanssa'.

Olisin halunnut vajota maan alle.
tallennettu
Riitta
Astroholisti
*****
Viestejä: 2899



Profiili
« Vastaus #39 : 01.12.2006 01:36:22 »

Voi, hali sinulle-mutta eiko ole ihanaa muistella?
Elama jatkuu ja muistot sailyy!Jasmi, sinullakin on elamantahtoa jatkaa -eiko niin?
tallennettu
jasmi
Kohtuuastroilija
**
Viestejä: 58


§§~Hopelessly devoted to you~§§


Profiili
« Vastaus #40 : 01.12.2006 13:42:02 »

tottakai löytyy elämäntahtoa, menneitä ei voi muuttaa ja eikä itseäänkään voi muuttaa sellaiseksi mitä toinen haluaa sinun olevan.. eteenpäin vaan! että gelem tosiaankin  smitten
Jokaiselta meistä löytyy sisua kävellä vaikeiden aikojen yli vaikka kuinka sattuisi jalkapohjiin  Wink
tallennettu

*Sä Olit Elänyt Jo Mua Ennenkin Etkä Tiennyt Kuinka Pelkäsin Sä Että Vertaisit Muo Muihin Mutta Näin Mä Syliin Toisen Suo Työnsin Syliltäin*

-Lähetän luokses pienen enkelin niin tiedät että olet tärkeä minulle-
Sivuja: 1 2 [3]
  Tulostusversio  
 
Siirry: