seuraava »

[K-NRJ]

Kyllä, minä olin juuri sanomassa ihan samaa asiaa mutta salomi ehti ensin 

[eetee]

En ole huomannut tässä osiossa (ehkä jäänyt "silmän kohtaan") mainintaa juomisen tärkeydestä, siis VEDEN juomisen. Vesi on tärkeätä kuona-aineiden kuljettajana ja poistajana. Selluliittihan on kaiketi myöskin kuona-ainetta.
Nykyajan ihminen on vieraantunut aikas kauaksi oman kehonsa kuuntelemisesta. Esim. jano tulee tulkittua useinkin näläksi. Eli ihminen syö silloin, kun hänen todellisuudessa pitäisi juoda.

Tässä kohtaa sitten pitää kiinnittää huomiota siihen, mitä juo. Suomalaisilla on paljon hyviä vanhoja sanontoja. Esim. "Vesi vanhin voitehista" tarkoittaa myös voitelua sisältä käsin.
Tiesittehän, että jos juo kahvia, teetä, olutta (diureetteja), niin vastaavasti täytyisi juoda noin 2-3 kertainen määrä vettä lisäksi..

[Dorian]

Rakastaako kukaan itseään enää silloin, kun kengät valitaan sen mukaan, että ei tarvitse kumartua sitomaan nauhoja?  Tai et enää löydä vaatteistasi kolmasosaakaan supermarkettien tangoilta erikoistarjouksesta?  Tai vatsasi haittaa autolla ajamista, kun penkkiä ei voi jalkojen lyhyyden takia enää työntää taaksepäinkään?  Tai että polvet/lonkat/nilkat särkevät päivän päätteeksi aivan tolkuttomasti?  Tai diabetes kehittyy silmänräpäyksessä piikittelytasolle? 

Näyttäkää minulle sellainen henkilö joka itseään enää tuossa vaiheessa rakastaa, niin minä olen Mikki Hiiri! 

[Alzbeta]

Tämä on todella arka aihe, täytyy myöntää. En ymmärrä, voin itseäni ja kehoani haukkua vaikka kuinka paljon, mutta heti jos joku toinen alkaa latelemaan kuinka ei ole tyytyväinen ulkönäköönsä niin tulee sellainen " EI, ET SAA SANOA NOIN!" -reaktio.

Pistän vielä paremmaksi, olen huikeat 150 pitkä 

Dorianin edelliseen viestiin lisäyksenä, että tuo kuvaamasi ihminen on tuskin rakastanut itseään enää pitkää aikaan, ennen tuota tilaakaan.

 

[Hiisitär]

On totta, että ulkonäöllä annetaan se ensivaikutelma toiselle tyyliin "ohhoh! Onpas Kaunis ihminen!" tai" Kamala, näyttääpä tuo henkilö tosi epäilyttävälle" tai "en halua koskea häneen pitkällä tikullakaan!" Taustalla voi olla myös tiedostamaton/tiedostettu kyky havainnoida aura ja päällyslehdet, jotke eivät sovi yhteen kanssasi ja siksi toisesta henkilöstä tulee niin epämukava olo, mutta sanoisin, että suurimmalla osalla ihmisistä havainnoinnin tekee ensiksi silmät, ei sydän 

Mutta! Moni kakku päältä kaunis. Minä olen mieluummin mukava ja en vallitsevien länsimaalaisten kauneusihanteiden perikuva (jollaiseen muuten pääsee vain 2% maailman ihmisistä... o.O) kuin perikuva ja sisältä mätä. Sinänsä erikoista, että yleensä se kaikkein bimboin yksilö kaikissa parodioissa on superkaunis tapaus. Tavallisesti kyseessä on nainen, mutta Shrek 2:n katsoneet tietävät, miten taukki mallinnäköinen Prinssi Uljas oikeastaan on! xD (Äitinsäkin oli hehkeä Hyvä Haltiakummi, mutta sisältä ihan mätä ... ja muuten näyttää ihan lukioaikaiselta psykan opettajaltani  )

Minua ärsytti ihan suunnattomasti jo yläasteella, kun samanikäisten tyttöjen lempipuuhaa oli tiirailla poikien takamuksia. "Vitsi, se on niin hyvännäköinen kun sillä on niin tiukka persekin!" oli yleisin ihastumishuokaus. Pyörittelin vain päätäni ja ajattelin, että sen takapuolen kanssako ne tytöt haluaisivat elää loppuelämänsä, vaikka mies olisi muuten ihan kamala... Valitettavasti tätä näkee vieläkin omanikäisissään ja vanhemmissaan. Miesanatomian "taiteilijana" minulla ei tietenkään ole mitään timmiä takamusta vastaan, mutta taivas sentään ei se nyt kuuluisi olla vaatimuslistalla ensimmäisten joukossa 
Sama myöskin toiste päin naisten ulkonäköön suhteutettuna. Toiveita ja ihanteita vastakkaisen sukupuolen suhteen (tai jos olet homoseksuaali tai bi niin saman sukupuolen suhteen) saa olla (itse esim. olen heikkona pieniin, pitkähiuksisiin blondeihin), mutta ihmisessä täytyy olla jotain vikaa, jos etsii toisesta vain sitä ulkokuorta..

Noh, poikkesi vähän aiheesta, mutta sanotaan nyt, että sen lisäksi, että pyritään arvostamaan omaa ulkonäköä arvostetaan myös niitä henkisiä puolia  Myös toisissa.

[K-NRJ]

Okei. Näyttää siltä että keskustelu kääntyy psykologiseen suuntaan, joten päätin nyt kertoa ne esimerkit joita aluksi arkailin. Täällä on niin fiksua porukkaa että saan varmaan mielenkiintoista palautetta. Nyt sormet ja varpaat ristiin etteivät kyseiset henkilöt surffaile tällä foorumilla...

Esimerkki nro 1:
nainen, naimisissa pitkään miehen kanssa joka pitää naista pilkkanaan ja pettää häntä. Nainen ei uskalla lähteä avioliitosta, koska on taloudellisesti riippuvainen miehestään eikä ole ikinä elänyt yksin. Naisella ylipainoa 40 kg ja juoksee lääkäriltä toiselle pyytelemässä "laihdutuspillereitä", mikään ei auta. Suree iltaisin yksin avioliittoaan.

Esimerkki nro 2:
nainen, naimisissa pitkään. En usko miehen pettävän tai hakkaavan häntä, mutta nainen on niin riippuvainen miehestään ja lapsistaan, että soittelee heille töistä tunnin välein vaan varmistaakseen että kaikki on kunnossa. Naisella ylipainoa n. 15 kg. Syö kuin lintu.

Molemmat näistä naisista olivat hoikkia ennen naimisiin menoa ja lasten syntymää. Heidän mielipuolustelunsa onkin, että lasten saanti lihottaa.
Kysymys kuitenkin kuuluu, miksen minä lihonut raskauksien myötä?

Molemmat menivät niin nuorina naimisiin etteivät ole ikinä kokeneet itsenäistä elämää ja ovat taloudellisesti riippuvaisia miehestään. He ovat kotona todellisia pirttihirmuja ja näyttävät ulkopuolisille, että he ovat perheen pää. Mutta mikä onkaan totuus?

Minulle kyllä tulee tuosta mieleen, etteivät nämä naiset oikein ole sinuja itsensä kanssa. Kyse ei ole lihavuudesta vaan tuosta, että he alistuvat liittoon, jossa elävät miehen talutusnuorassa. Kaiken lisäksi molemmat vielä roikkuvat äidissään kiinni, päivääkään ei mene ettei äidin kanssa juteltaisi.

Kommentteja?

[Elektra]

Huh - tuli mieleen oitis heikko itsetunto...
 

[Hiisitär]

Sama minulla - ja sitten tupsahti mieleen karmalliset seikat, varsinkin kun on kyse liitoista. Yleensähän ne ovat karmallisia, mutta on eri asia, osaavatko ihmiset lopettaa suhteensa, kun karma on maksettu vai jäävätkö he peloissaan roikkumaan suhteeseen.

[Elektra]

Sama minulla - ja sitten tupsahti mieleen karmalliset seikat, varsinkin kun on kyse liitoista. Yleensähän ne ovat karmallisia, mutta on eri asia, osaavatko ihmiset lopettaa suhteensa, kun karma on maksettu vai jäävätkö he peloissaan roikkumaan suhteeseen.

Tuo on hyvä näkökulma! 

[selkälokki]

Minua ärsytti ihan suunnattomasti jo yläasteella, kun samanikäisten tyttöjen lempipuuhaa oli tiirailla poikien takamuksia.

Samaa mie en ole tajunnut ikinä.
Tai tiirailla onko lihaksia vai ei. Ja jotain poikakalenteria en ostaisi ikinä.
Kyllä se mukavuus ja kemioitten yhteenkäyminen muuten ratkaisee.

[selkälokki]

niin, tuo itsetunto, eikös se ole se sanonta: "lihavat ovat leppoisia",
vai onko niin, että heidän on pakko yrittää miellyttää kaikin tavoin, kun on huono itsetunto ja varmasti hirmuinen ylipaino vain lisää huonoa itsetuntoa.
Siinäpä noidankehä valmis.

[Alzbeta]

Tapaus nro. 1 on surullisen selvä stoori. ei sinut itsensä kanssa eikä koe ansaitsevansa onnea ja siksi jumittuu suhteeseen, joka ei millään tavalla palvele hänen henkistä kehitystään. Tai ei ainakaan tue häntä olemaan se ihminen, joka oikeasti on. Ei ole hänen arvoisensa. Se "pilleri", jota hän oikeasti tarvisi olisi itsearvostuksen takaisin saaminen ja uskaltaminen lähteä tuosta suhteesta. Hän voisi hämmästyä kuinka sen jälkeen paino alkaisi laskea...

Tapaus nro. 2 on sitten hieman "hankalampi". Luulisin, että tämä nainen on suhteessaan ja elämässään onnellinen, mutta hänellä on ylipäätään vaikeuksia uskoa, että onko hän todella ansainnut tämän kaiken onnen ja on huolissaan. Tämä nainen varmasti voisi opetella luottamaan enemmän elämään ja siihen, että todella on onnensa ansainnut ja nauttisi siitä rehellisesti. Ilman huolia ja pelkoja. Luultavasti hänkin huomaisi sen jälkeen painonsa laskevan. Hän voisi hyötyä terapiasta, jos itse tuntisi sellaiseen tarvetta tai halua.

Toivotan ajatuksissani molemmille "tapauksille" voimia ja rohkeutta   

Lisäksi haluaisin huomauttaa, että itse voisin ottaa oppia molemmista edellä kuvatuista... Jota yritänkin opetella.

Lisäys: niin toivottavasti kukaan ei pidä kommenttiani kylmänä ja kalseana. Se on aina helpompi puuttua ja nähdä toisten ongelmat ja löytää niihin "helppo" ratkaisu kuin omiin kipeisiin pisteisiinsä 

[K-NRJ]

Kiitos hyvistä vastauksista. Toivottavasti kukaan ei loukkaantunut kun kerroin noista todellisen elämän esimerkeistä. Halusin vaan osoittaa niillä, että ylipainon taustalla saattaa olla paljon vakavampiakin ongelmia, kuten huonoa itsetuntoa, läheisriippuvuutta, itsearvostuksen puutetta...

Näille ystävilleni on turhaa jauhaa että läskit lähtee jos syö vähemmän kuin kuluttaa... Heidän olisi ensin päästävä omille jaloilleen, mutta heidän on aivan mahdotonta tajuta tätä. Yksikin "paha" sana heidän suhteestaan, niin he suuttuvat. Usein ihminen siis tulee sokeaksi omille ongelmilleen.

Ja tässähän lihavuus on se pienempi paha.

Molemmilla on muuten aika "ilkeät" kartat, ja sieltähän löytyy -yllätys, yllätys- Rapua ja Kalaa ja Kuu varsinkin huonosti aspektoituneena. Toisella noista on edessään tosi haastava aika vuoden-parin päästä, ja toivoisin että voisin auttaa häntä seisomaan omilla jaloillaan. Mutta helpommin sanottu kuin tehty.

[puntari]

Mietin tuota kaurisenergian kommenttia. Juu toki usein ylipaino "johtuu" jostakin elämän tekijästä. Olen kuitenkin sitä mieltä että ihmistä ei voi hoputtaa kasvamaan esim huonosta suhteesta ulos tai siis suoraan. Karrikoidusti : "Jätä toi äijä, sehän ei arvosta sua yhtään"
Ihmiselle voi osoittaa että jotain parempaa voi olla ja että se voi olla myös sinun saavutettavissa. Kun rohkaistuu huomaamaan että minullekin voisi.... minäkin olen oikeutettu.... olen niin hyvä ihminen ettei minua saa kohdella... Vasta sitten ihminen jaksaa tehdä sangen raskaan päätöksen. Moni meistä esim oikeasti ajattelee menevänsä naimisiin "kunnes kuolema erottaa" ja olisi omalta puolelta sopimuksen ja lupauksen rikkomista päättää uudelleen toisin. Usein se toinen osapuoli tekee myös oman osansa lisätäkseen syyllisyyttä.

Minä uskon ettei pelkkä laihduttaminen sinänsä auta pitemmän päälle pitää haluta omaan elämäänsä jotain muuta jotain uutta - siitä ne kilotkin karisee tosin ei helposti ja osa ei ollenkaan - Selluliitti on ikuista!

Itse olen huomannut että myös iloinen "olo" karsii kiloja - kun menee hyvin on helpompi jättää kiloja taakseen. Voi olla että iloisena sitä pomppaa muutaman kerran rappuset ylös ja toimii yleensä ravakammin jolloin kulutusta tulee. Ken tietää.....?

[K-NRJ]

Kyllä puntari, osuit aivan oikeaan siinä että tuo toinen noista ystävistäni aikoo olla naimisissa "kunnes kuolema erottaa" ja siis koko ajan alistuu huonoon suhteeseen. Miten ihmeessä hänet saisi heräämään ajatukseen, ettei häntä saa kohdella noin? Siinä varmaan piilee koko ongelman ydin.

Hänen kohdallaan kaikki lähtee varmaan lapsuudesta, sillä hän ei ikinä saanut isältään rakkautta sillä hänellä ei ole isää ollutkaan.