Argh, viime yö meni taas aivan pipariksi -näin ajankohtaista kielikuvaa käyttääkseni. Nukuin alkuyöstä pari tuntia, mutta heräsin miehen kömpiessä petiin, enkä enää saanut unta. Puoli viiden aikoihin luovutin ja nousin olohuoneeseen, köllöttelin sohvalla ja rapsuttelin kissoja. Alkoi jo mukavasti siinä ramaisemaankin, mutta saman tien kun pääsin takaisin petiin karisivat unihiekat silmistä
. Kuuden jälkeen meni sellaiseksi, että torkahtelin tuon tuostakin, mutta heräsin vähän väliä, milloin mihinkin pieneen rapsahdukseen tai yskähdykseen (tytärkin taas flunssassa). Yritin jatkaa vielä unia muun perheen noustessa yhdeksän aikoihin, mutta ei siitä mitään tullut. Pitää koittaa, jos saisi pienet päiväunet nukuttua tyllerön kanssa, että saisi edes vähän kuitattua pois niitä univelkoja. Ja sitten tietenkin toivotaan sormet ja varpaatkin ristissä, että ensi yönä olisi parempi tuuri.
Tosi kurjaa tää unettomuus kyllä
. Tunnen oikeasti niiiin suurta myötätuntoa jokaista samasta vaivasta kärsivää/kärsinyttä kohtaan. Inhottavinta on se, että tääkin on sellainen samperin noidankehä. Siitä on tosi vaikea murtautua ulos, kun siinä tuppaa niin helposti käymään niin, että mitä enemmän tulee valvottua öitä ja mitä kipeämmin tietää kunnon yöunia tarvitsevansa oman fyysisen ja psyykkisen hyvinvointinsa ylläpitämiseksi, sen vaikeampaa siitä rentoutumisesta ja uneen pääsemisestä tulee. Pitäisi osata olla asettamasta itselleen paineita asiasta, mutta kyllä se aika vaikeaa on, kun niin selvästi itse tiedostaa ja tuntee, miten tärkeää se riittävä uni on, jotta jaksaa pärjätä arjen haasteissa.
Jottei nyt vallan ruikuttamiseksi menisi, niin pitää todeta, että oli mulla -onneksi- tossa välissä jo parempikin kausi. Kun saatiin se kamala, stressaava muutto pois jaloista ja koko perhekin vihdoin terveeksi, nukuin monta yötä putkeen aivan mainiosti. Korvatulpat korvissa tosin, mutta kuitenkin. Arvatkaapa tuntuiko luxukselta nauttia sellaisista 8-10 h yöunista näiden repaleisten putkien jälkeen!? Olin suorastaan onnesta mykkyrällä
. Tuli oikeasti sellainen tunne, että jos vaan saan kunnolla nukutuksi, niin jaksan kyllä hymyssä suin mitä vaan. Harmi vaan, ettei se nyt sitten ollutkaan pysyvä tilanne
. Nyt on taas useampi yö peräkkäin ollut yhtä tuskaista, turhauttavaa tuhertamista ja Nukkumatin maanittelua. Hyvä kuitenkin, että oli edes niitä hyviäkin öitä tuossa. Sai vähän kerättyä voimia sentään tätä uutta koitosta varten. Jos koko tää aika olisi ollut samanlaista valvomista niin ei varmasti olisi pää kestänyt.
No, jos jotain positiivista tästä kaikesta koittaa löytää (helppoa se ei kyllä ole), niin ainakin tää on pistänyt laittamaan taas asioita vähän tärkeysjärjestykseen. Moni sellainen juttu, mitä aijemmin murheti ja märehti kovastikin tuntuu nyt aika pikkujutulta. On ollut pakko tässä oppia suhtautumaan rennommin moneen muuhun asiaan, kun on tullut taas kovemman kautta muistutetuksi siitä, miten loppujen lopuksi vähäpätöisiä ja toisarvoisia ovat muut seikat elämän perustarpeiden ja edellytysten rinnalla. En enää toivo muuta ollakseni onnellinen kuin että minä ja perheeni saisi pysyä terveenä, että saisimme syödä, nukkua ja liikkua riittävästi -sujuvaa aineenvaihduntaa toki unohtamatta
Tämän kaiken keskellä olen palannut myös omien perusarvojeni pariin. Olen saanut arvokkaan muistutuksen siitä, kuka MINÄ olen ja mikä minulle on tärkeää. Ehkä olin alkanut liiaksi vieraantumaan siitä, haalistunut harmaammaksi, paremmin massaan mukautuvammaksi. Se on tässä tasapäistävässä yhteiskunnassa juuri se kehityssuunta, johon on helppo ikään kuin huomaamattaan solahtaa viimeistään silloin, kun nuoruuden kapinahenki vähän asettuu ja esim juuri perheen perustamisen myötä joutuu ottamaan harteilleen uudenlaisen vastuun taakan. Myönnän kyllä, että tietynlaista sopeutumista ja yhteisten pelisääntöjen ja normien hyväksymistä (tai ainakin tiedostamista) se kyllä vaatiikin, että saa lapsiperheen arjen sujuvasti rullaamaan. Silti sen kaiken keskellä on mahdollista säilyttää myös oma ainutlaatuisensa ja omalaatuinen omituisuutensa. Se voi olla tärkeääkin ja lopulta juuri se juttu, joka pitääkin sinut järjissään, vaikkakin muiden silmissä hiukan vinksahtaneena
, nyt olen sen ymmärtänyt.
Mutta mutta...vaikka on hienoa oppia ja oivaltaa tärkeitä asioita elämässä, niin kyllä joskus vähän kismittää se, että niiden läksyjen pitää niin usein olla niin rankkoja.
Olen ottanut opikseni. Saisinko, voisinko pliiiiiiiiiiiiiz nyt nukkua taas paremmin yöni :