Anteeksi mutta mitä on tapahtunut, joka saa kyselemään tällaisia?
Minä en antaisi itseäni perhetilanteessakaan talloa.
Vähän arka aihe - nimittäin kaikissa vakavissa suhteissa fyysinen puoli on alkanut aina jossakin välissä kuivua kasaan - ihan kaikilla tasoilla, ei vain makkarin puolella. Ja syitä on ollut useita; vakava sairaus, toinen nainen... joten siihenpä ei juuri puhuminenkaan auta
Nyt (siis viimeset puoltoista vuotta) tuntuu että ukko yrittää kiertää mut mahollisimman kaukaa, ja keksii aina jonkin syyn "karata" jos menen itse "lähentelemään." Kaikenlainen aikuisten välinen läheisyys, jossa oikeasti tunnen että toinen on paikalla, eikä viipottamassa jo jossakin omissa jutuissa on ollut mulle siis todella harvinaista herkkua
Miehelle oon tuosta jutellu jo suuni kuivaksi, ja huomasinpa taas, että vuosi on kulunut siittä kun asiasta otettiin viimeksi ihan kunnolla yhteen. Senkin jälkeen ollaan keskusteltu ja muistuttanut, koittanut olla pitkämielinen, mutta tää vaan alkaa jo tuntua niin toivottomalta, että epäilen ihan oikeesti, että onko tarkoitus tästä oppia jotakin?
Niin, lisään vielä, että lähes aina kun tuntuu, että "wau, nyt olen tehnyt jotakin tosi hyvin" (varsinkin työasioissa), niin sieltä tullaan seuraavalla sekunnilla alas että rymisee. Eli varovaiseksi olen alkanut tuossa itseni sisäisessä kehumisessakin...