...Minä
otin aviopuolisoni sukunimen siitä yksinkertaisesta syystä, että se oli niin paljon
kauniimpi kuin tyttönimeni :
!
Heh, pakko sanoa, että hyvin vaakamainen perustelu, Pallaskissa!
Minun sukunimeni on myöskin rumempi kuin avomieheni, mutta ajattelen, että se on kuitenkin
minun nimeni - ja ollut jo sen kolmisenkymmentä vuotta. Voisi hyvinkin tulla identiteettikriisi, mistä Elektra mainitsi! Enkä noista kaksoisnimistäkään oikein välitä, mutta toki jos on lapsia, niin saisihan siitä yhdistävän tekijän, jollei halua pelkästään miehen nimeä ottaa.
Itse ihmettelin muuten joskus sellaista selitystä miehen nimen ottamiselle, että sitten kun on lapsia, niin ei kukaan luule, että ei kuulu perheeseen tai että tiedetään, että kuulutaan samaan perheeseen. No, eipä kukaan ole vielä luullut minun kuuluvan esim. lapsuudenystävänikään perheeseen, vaikka meillä sama sukunimi on ollutkin melkein 30 vuotta emmekä ole sukua. Syntymäseudullani kun on paljon samannimisiä perheitä, vaikkeivät välttämättä sukua olekaan keskenään (ainakaan kovin läheistä). Mutta toki ymmärrän, että yhteenkuuluvaisuuttahan sillä nimelläkin vain halutaan vahvistaa ja sinänsä tietysti ihan ok juttu.
Mondo kirjoitti mielenkiintoisesta asiasta, nimittäin olen myös joskus tehnyt pienen numerologisen tulkinnan ystävälleni nimenomaan siitä näkökulmasta, miten hänen numeronsa muuttuivat kun hän meni naimisiin. Muistaakseni hänen kohdallaan aiempi suuri määrä kolmosia väheni ja numerot siten ikään kuin tasapainottuivat myös. Ehkä tuolla nimen ottamisella voi joskus olla syvempikin merkitys polkumme kannalta? :