seuraava »

[remppa11]

Kyllä ihmis mieli on sitten kummallinen...tai tällä ainaskin.Olen ns.saanut takkiini vuosia sitten ja aina vaan noi pettymykset kummittelee ,luoden vaikeuksia sitten taas uusissa asioissa.Kummallista miten usein olen päättänyt etten epäile ketään ennenkun on aihetta,ja taas sitten kun ihastun alan jo alku metreillä miettiä onko toinen edes halukas olemaan lähelläni,kuulostelen asioita mietin faktoja joita ei edes vielä kannattaisi ajatella.Epäilen ettei kukaan voi oikeesti mua rakastaa ja pelkään suunnattomasti sitä hetkeä kun toinen ilmoittaa hei sorry,,,ei me olla luodut toisillemme.
Olen ajatellut tämän olevan mulle ns.kotiläksy joka olisi jo opittava ja en vaan osaa. Tuntuu kun ennenkun olen edes kunnolla oppinut tietämään toisen jo alan työstää eroa.Kaipaan lähelleni ihmistä jakamaan elämän suolat ja sokerit mutta asenne vika saa kaikki murtumaan ,,,,no nyt tas käyn tätä oppia läpi ja pelolle koetan nauraa mutta hittolainen ei edes naurata,,,

[Minerwa]

Kuulostaa niin surullisen tutulta    Ei totta tosiaan ole helppoa rakentaa uudelleen rikottua uskoa rakkauteen - tai edes siihen, että joku todellakin VOISI rakastaa. Usein sitä jopa aiemmista kokemuksista johtuvien pelkojen vuoksi työntää toista luotaan, yrittää alitajuisesti uskotella itselleen, ettei ole rakkauden arvoinen. Vaikka on. Jokainen on. Toisten meistä on vain vaikeampaa oppia ottamaan rakkautta vastaan - usein niiden vuoksi, jotka eivät olleet vielä oppineet rakastamaan, silloin kun me heidät tunsimme... Omalla kohdallani juuret lähtevät jo lapsuudesta.

Sen haluan sanoa sulle, remppa, että ihan varmasti sä olen rakkauden arvoinen. AINA. Silloinkin, kun tunnet olevasi pelokas ja menneisyys yrittää repiä rikki nykyisyyttä. Sen olen omassa elämässäni oppinut ja siihen mä uskon. Aika on ainut lääke; kun tarpeeksi monta kertaa huomaa olleensa väärässä, pelot alkavat helpottaa. Usko mua! Mä olen myös käynyt läpi sen koulun ja lyönyt päätäni seinään monen monituista kertaa - ajan myötä kuitenkin yhä harvemmin. Kun toinen vuodesta toiseen on seissyt rinnalla ja uskonut siihen, että mäkin ajan myötä opin luottamaan, niin on käynyt. Ei tietenkään ole ihan helppoa rakastaa rikkinäistä ihmistä; se vaatii toiseltakin kärsivällisyyttä. Mutta jos huomaat jonkun yrittävän, arvosta sitä - sillä sekin on merkki aidosta rakkaudesta!

Voimia sulle, remppa! Anna elämän kantaa 

[aurinkoinen77]

Minulla on myös samanlaisia tuntemuksia. Omalta osaltani johtuvat lähinnä lapsuuden kokemuksista. Sen asian olen valitettavasti oppinut, että omia pelkojaan alkaa toteuttamaan. Eli jos koko ajan pelkäät, että ei tästä suhteesta tule mitään, niin alat automaattisesti käyttäytyä siten, että siitä suhteesta ei sitten todellakaan tule mitään. Itse olen mestari löytämään miehestä ne napit, joita painamalla saan heidät karkotettua luotani. Olen todennut, että nämä tuntemukset on vain läpi käytävä ja syyt selvitettävä, jotta voi uskoa olevansa rakastamisen arvoinen. Vanha sanonta siitä, että toista ei voi rakastaa ennen kuin itse rakastaa itseään on totta! Mutta muistakaa, olemme kaikki rakastamisen arvoisia, meidän täytyy vain ensin itse uskoa se!!

Haleja!

[Pikkusisko]

Minun kokemukseni mukaan kaikki tuollaiset suhteet ovat olleet yritystä saada oma isäni rakastamaan minua... mikä on ollut ainoastaan lapsen tulkintaa. Totta kuitenkin minulle. Jokaisen ihmisen kohdalla takaraivossa soi edelleen se, että muista että isä on isä ja mies on mies mutta kokeilemalla vaan voi asian selvittää.

tsemppiä sinulle.

Olen muuten kirjoittanut aiheesta ... jos kiinnostaa lukea niin
http://www.harhakuva.org/view/48035   

[Minerwa]

Aivan ihana kirjoitus, pikkusisko. Kosketti. En voinut olla itkemättä. Paljon löydän tuosta myös itseäni - varmasti moni muukin. Kiitos 

[remppa11]

Jotenkin helpottavaa että myös muilla on saman kaltaisia tuntemuksia.Vaikka nämä ei ole mukavia nämäkään tunteet.Joskus sitä vaan luulee että on ainoa ihminen maan päällä joka kamppailee oppiensa kanssa ja koettaa puskea läpi harmaan usvan pääsemättä eteenpäin ollenkaan.
Todellakin kaunis kirjoitus pikkusiskolla. Mutta on jatkettava tätä matkaa eteenpäin,huomaan että tällä hetkellä työn päällä on sisäinen kamppailu ja epätoivoinen muurin rakennus taas,mutta nyt koetan lopettaa sen ja olla ajetelemata mitään,,heh,,,joo se on kukkua tää ei osaa olla ajatelematta mutta tolkutan älä mieti,,,kuin nalle puhissa jossa nalle taas istuu puun alla ja tolkuttaa itselleen mieti,mieti ,mieti,,tää vaan päin vastoin.....oikein paljon kiitos ja mukavaa jolun odotusta teile kaikille

[Pikkusisko]

minä olen herännyt tajuamaan, että tämä sama juttu vaivaa todella monia naisia iästä riippumatta.

tsemppiä kaikille!