Kuulostaa niin surullisen tutulta
Ei totta tosiaan ole helppoa rakentaa uudelleen rikottua uskoa rakkauteen - tai edes siihen, että joku todellakin VOISI rakastaa. Usein sitä jopa aiemmista kokemuksista johtuvien pelkojen vuoksi työntää toista luotaan, yrittää alitajuisesti uskotella itselleen, ettei ole rakkauden arvoinen. Vaikka on.
Jokainen on. Toisten meistä on vain vaikeampaa oppia ottamaan rakkautta vastaan - usein niiden vuoksi, jotka eivät olleet vielä oppineet rakastamaan, silloin kun me heidät tunsimme... Omalla kohdallani juuret lähtevät jo lapsuudesta.
Sen haluan sanoa sulle, remppa, että ihan varmasti sä olen rakkauden arvoinen. AINA. Silloinkin, kun tunnet olevasi pelokas ja menneisyys yrittää repiä rikki nykyisyyttä. Sen olen omassa elämässäni oppinut ja siihen mä uskon. Aika on ainut lääke; kun tarpeeksi monta kertaa huomaa olleensa väärässä, pelot alkavat helpottaa. Usko mua! Mä olen myös käynyt läpi sen koulun ja lyönyt päätäni seinään monen monituista kertaa - ajan myötä kuitenkin yhä harvemmin. Kun toinen vuodesta toiseen on seissyt rinnalla ja uskonut siihen, että mäkin ajan myötä opin luottamaan, niin on käynyt. Ei tietenkään ole ihan helppoa rakastaa rikkinäistä ihmistä; se vaatii toiseltakin kärsivällisyyttä. Mutta jos huomaat jonkun yrittävän, arvosta sitä - sillä sekin on merkki aidosta rakkaudesta!
Voimia sulle, remppa! Anna elämän kantaa