Sivuja: 1 ... 4 5 [6]
  Tulostusversio  
Kirjoittaja Aihe: Lyhyin tie itseenne?  (Luettu 43284 kertaa)
0 jäsentä ja 7 vierasta katselee tätä aihetta.
Ippuska
Astroholisti
*****
Viestejä: 5054


4ever


Profiili
« Vastaus #75 : 05.01.2007 21:19:46 »

........
kiitos, olipa hieno animaatio! tuo pitää katsoa aina kun alkaa jostain syystä joku pikku asia ottamaan päähän... Cheesy
Kiitos kiittämisestä  Wink Juu, kyllähän se suhteellisuuttaa  :Smiley smitten

Edit:  Myös se hämmästyttää, että kvarkkien värit ovat samat kuin sateenkaaren/chakrojen/spektrin ... :Smiley
« Viimeksi muokattu: 06.01.2007 14:10:59 kirjoittanut Ippuska » tallennettu

Ophiuchus

Trooppisesti:
 aurinko jousimies , kuu leijona , askendentti vesimies

Sideerisesti:
 aurinko skorpioni , kuu leijona , askendentti kauris

Maya: Sininen Kosminen Yö
Kotkansilmä
Astroholisti
*****
Viestejä: 1965



Profiili
« Vastaus #76 : 07.01.2007 00:25:45 »



                         :Smiley

   SIIS, etsimmekö itseämme ihan liian kaukaa! ??


                     Cry


tallennettu

Hetkiä, joita olen kanssanne,
 haluan unohtaa hetkeksi.
kooky
Vieras
« Vastaus #77 : 07.01.2007 14:55:02 »

Lainaus
Ippuska
  Myös se hämmästyttää, että kvarkkien värit ovat samat kuin sateenkaaren/chakrojen/spektrin ... :Smiley

Shocked  Smiley wau.

Lainaus
SIIS, etsimmekö itseämme ihan liian kaukaa! ??

vai onko se sitten niin, että jos ajattelee jotain kaukaista asiaa se onkin silloin lähellä....


tiedäpä häntä.

parhaillaan tässä koko universumin keskipisteessä...itsestäni katsottuna  Grin


« Viimeksi muokattu: 07.01.2007 15:00:42 kirjoittanut sign9 » tallennettu
Irish
Vieras
« Vastaus #78 : 07.01.2007 14:57:23 »

Lähden, jotta tulisin.
Menen kauas, jotta lähellä olisin.
tallennettu
Kotkansilmä
Astroholisti
*****
Viestejä: 1965



Profiili
« Vastaus #79 : 09.01.2007 01:26:37 »



                            coolsmiley

           Lyhin tie itseemme = oman käden kautta!


                       
                             2funny


tallennettu

Hetkiä, joita olen kanssanne,
 haluan unohtaa hetkeksi.
*Alkmene*
Vieras
« Vastaus #80 : 09.01.2007 08:18:01 »

Liittyneekö tähän  Huh minusta tavallaan. Luin eilen mielenkiintoisen ja jollain lailla itseäni koskettavan "jutun":

"Kuolemassa kaikki tapahtunut jähmettyy menneisyyteen. Mitään ei enää voida muuttaa. Ihmisellä ei ole mitään käytettävissään: ei mieltä eikä kehoa. Hän on menettänyt psykofyysisen minänsä. Jäljellä on vain pysyvä itse, henkinen itse.
Monet ihmiset uskovat, että kuoleva näkee koko elämänsä välähdyksenä sekunnin murto-osassa kuin nopeutetun elokuvan. Tämän vertauksen mukaisesti voitaisiin sanoa, että ihminen kuolemassaan on itse tuo elokuva. Hän on oma elämänsä ja hänestä on tullut oman elämänsä historia - olipa tuo elämä kuinka "hyvä tai huono" tahansa. Hänestä on tullut oma "helvettinsä tai taivaansa".
Tämä johtaa paradoksiin, että ihmisen oma menneisyys on hänen todellinen tulevaisuutensa. Elävällä on sekä menneisyys että tulevaisuus. Kuolevalla puolestaan ei ole tulevaisuutta sanan tavanomaisessa merkityksessä, vain menneisyys.
Hän on oma menneisyytensä. Hänellä ei ole elämää, hän on oma elämänsä. Sillä, että kysessä on "vain" hänen mennyt elämänsä ei ole väliä: onhan mennyt olemassaolon turvallisin muoto. Juuri mennyttä ei voida ottaa pois.

Menneisyydellä tarkoitetaan tässä kieliopillisella täsmällisyydellä perfektiä. Siis elämä on tehty täydelliseksi (perfect = täydellinen), saatettu päätökseen. Kun elämän aikana vain yksittäiset saavutukset kulkevat tiimalasin kapeikon läpi, niin kuoleman jälkeen elämä kokonaisuudessaan on kulkenut tuon kapeikon läpi - muodostaen saavutusten kokonaisuuden.

Tästä päädymme toiseen, kaksinkertaiseen paradoksiin. Jos ihminen todellakin, kuten olemme sanoneet, tekee asioista todellisuutta sijoittamalla ne menneisyyteen (siten, ironista kylläkin, pelastaen ne katoavaisuudelta), niin ihminen myös tekee oman todellisuutensa, luo itsensä . Toiseksi, hän ei muutu todelliseksi syntymässään, vaan pikemminkin kuolemassaan; hän luo itsensä kuoleman hetkellä. Ihmisen itse ei ole valmiina, vaan pikemminkin syntyy, ja siis syntyy valmiiksi, vasta kun elämä on saatu kuoleman kautta päätökseen.
 jne..


Lainaus; Viktor E. Frankl, Elämän tarkoitusta etsimässä.
tallennettu
Ippuska
Astroholisti
*****
Viestejä: 5054


4ever


Profiili
« Vastaus #81 : 09.01.2007 10:35:08 »

VAU  smitten No silloinhan sana Pluskvamperfektikin saa uuden TASON  Cheesy
tallennettu

Ophiuchus

Trooppisesti:
 aurinko jousimies , kuu leijona , askendentti vesimies

Sideerisesti:
 aurinko skorpioni , kuu leijona , askendentti kauris

Maya: Sininen Kosminen Yö
Valo
Vieras
« Vastaus #82 : 09.01.2007 11:20:45 »

Asian sivusta varmaan. Kuolemaanhan sitä tässäkin elämässä pyrimme, ei fyysiseen kuolemaan vaan vaan siksi loisteputkeksi jota oikeastikin olemme, muuntumisen kautta. Ja sittenkin se on sen egon "kuolema", sillä vaikka se on olennainen osa meitä vempeleessämme niin muunnuttava senkin on uuteen kuosiin.

Oisko tuossa tekstissä vielä (aamuaivoilla luettuna)häivähdystä karma-ajattelusta, jolloin menneisyys (t. menneet elämät) luo tulevaisuutemme (t. tulevat elämät), en tiedä siitä karmasta kun en oo luonut sitä elämääni. Kuolema siten kuin sen voisi valoksi muuntumisena kuvitella on myös ikuinen syklinen Nyt, jolloin, menneisyys ja tulevaisuuus ovat yhtä tässä hetkessä, elävänäkin ollessamme. Nyt pitää jonkun oikoa, meni puihin  Grin
tallennettu
*Alkmene*
Vieras
« Vastaus #83 : 09.01.2007 11:34:06 »

Minusta tuo teksti/ajatus on juuri siinä mielessä hieno/koskettava, että se jättää vapaat "kädet" tulkitsijalle.  Wink
Siinä ei välttämättä ole mitään menneisiin elämiin ja niiden mahdollisuuksiin viittaavaa, mutta sieltä voi halutessaan senkin löytää.

Minusta tuo liittyy siinä mielessä aiheeseen, että voisimme miettiä ehkä miksi, etsimme lyhyintä tietä itseemme kesken tämän elämän ja mitä se itseassa silloin voisi olla ja sisältää..  :Smiley
Mikä on itse, itsekullekin...ja mahdollinen lyhin tie sinne?
Miksi sen pitäisi edes olla lyhyt?
Ja mitä todellisuudessa edes olemme hakemassa kysymyksellä; "Mikä on lyhyin tie itseen?"
Onko koko kysmys edes tarkoituksenmukainen?
Mihin tarvitsemme tuota kysymystä tai saatika mahdollista vastausta?
Kuka siihen voi vastata ja onko siihen edes olemassa vastausta?
tallennettu
Valo
Vieras
« Vastaus #84 : 09.01.2007 11:56:41 »

AIVAN TOTTA. Niin ja siinähän oli vielä alun perin kirjoitushäiräkin koko otsikossa.  Grin  Taustalla oli muistaakseni se ajatus, oma  (tuommoinen) Shocked Shocked asenne sitä kohtaan, mikä on matka eikä kuitenkaan ole, ajan, jota ei ole - kuluessa, erillisenä, jota kuitenkaan emme ole - mistään poissa. Lievää vikurointia siis. Siksi niin monet otsikot jäävät kirjoittamatta kun enterin painamisen hetkellä koko asia lakkaa olemasta merkityksellinen.

Rauhis siihen kysymykseen toi vastauksen joka on taajempi versio muodosta "ei tietä, ei matkaa, ei aikaa, ei paikkaa, eikä egoani edes kiinnosta kun ei oo ku matkalippu asemalla jossa liikennevälineet eivät kulje mistään mihinkään Sad"

Valo.
Se se on.
Koska se on niin kuin se on.

Valon puuttuessa sitä ei ole,
mutta sen etsiminen on tie tiettömyyteen.

Valo on tiettömyys silloin kun mitään muuta kuin valoa ei ole.

Ole kaikki valo ja valkeus, mutta laita hiekanjyvänen silmäkulmaan.

Silloin olet tullut luoneeksi tienmentävän aukon valoon.

Olet valmis lähtemään matkalle
valona
valosta
valoon.

Siinä polku, jonka itseys on sen saaminen takaisin itselleen.

Se on sitä, että tietää saaneensa, mitä on valmis antamaan.

Valo on itsen rakkaus; rakkaus on valon itse.

Ja itse on rakkauden valo.
 smitten
tallennettu
Ikitosi
Astroholisti
*****
Viestejä: 1503


Elämän kruunu on mahdollisuus olla tosi :angel:


Profiili
« Vastaus #85 : 09.01.2007 12:12:14 »

Lainaus
"Kuolemassa kaikki tapahtunut jähmettyy menneisyyteen. Mitään ei enää voida muuttaa. Ihmisellä ei ole mitään käytettävissään: ei mieltä eikä kehoa. Hän on menettänyt psykofyysisen minänsä. Jäljellä on vain pysyvä itse, henkinen itse.
Monet ihmiset uskovat, että kuoleva näkee koko elämänsä välähdyksenä sekunnin murto-osassa kuin nopeutetun elokuvan. Tämän vertauksen mukaisesti voitaisiin sanoa, että ihminen kuolemassaan on itse tuo elokuva. Hän on oma elämänsä ja hänestä on tullut oman elämänsä historia - olipa tuo elämä kuinka "hyvä tai huono" tahansa. Hänestä on tullut oma "helvettinsä tai taivaansa".
Kuvattua kuolemaa koemme joka kerta päivittäessämme, tietoisuudentasomme kehittyessä.

Lainaus
"Tämä johtaa paradoksiin, että ihmisen oma menneisyys on hänen todellinen tulevaisuutensa. Elävällä on sekä menneisyys että tulevaisuus. Kuolevalla puolestaan ei ole tulevaisuutta sanan tavanomaisessa merkityksessä, vain menneisyys.
Hän on oma menneisyytensä. Hänellä ei ole elämää, hän on oma elämänsä. Sillä, että kysessä on "vain" hänen mennyt elämänsä ei ole väliä: onhan mennyt olemassaolon turvallisin muoto. Juuri mennyttä ei voida ottaa pois."
Menneisyyttä ei voi muuttaa. Mutta siihen voi samaistua, jolloin siitä 'pitää kiinni', pitää menneisyytenä = kuolema. Tai sen voi antaa virrata lävitsemme elämään jatkumona.
Helvetti ja taivas ovat asenteita.

Lainaus
"Menneisyydellä tarkoitetaan tässä kieliopillisella täsmällisyydellä perfektiä. Siis elämä on tehty täydelliseksi (perfect = täydellinen), saatettu päätökseen."
Menneisyys on ihan täydellinen alustus tähän hetkeen.

Lainaus
"Kun elämän aikana vain yksittäiset saavutukset kulkevat tiimalasin kapeikon läpi, niin kuoleman jälkeen elämä kokonaisuudessaan on kulkenut tuon kapeikon läpi - muodostaen saavutusten kokonaisuuden."
Tismalleen; kuoleman hetkellä näemme yksittäiset 'kokemuspalamme' yhtenä kokonaisuutena, elämänä. Se antaa kokonaiskuvan heijastusta menneistä hetkistä luomaamme todellisuudenpohjaa vasten, jota sitten suhteellisuudentajumme kehitttyneisyyden puitteissa tarkastelemme. Yleensä siinä ei voi välttyä jonkin egon osan kuolemalta  coolsmiley

Lainaus
"Tästä päädymme toiseen, kaksinkertaiseen paradoksiin. Jos ihminen todellakin, kuten olemme sanoneet, tekee asioista todellisuutta sijoittamalla ne menneisyyteen (siten, ironista kylläkin, pelastaen ne katoavaisuudelta), niin ihminen myös tekee oman todellisuutensa, luo itsensä . Toiseksi, hän ei muutu todelliseksi syntymässään, vaan pikemminkin kuolemassaan; hän luo itsensä kuoleman hetkellä. Ihmisen itse ei ole valmiina, vaan pikemminkin syntyy, ja siis syntyy valmiiksi, vasta kun elämä on saatu kuoleman kautta päätökseen.
jne..."
Niin, luomme oman pohjan omalle todellisuudellemme menneisyyden tapahtumista, jotka siten säilyvät eläväisyytensä jättäneinä muistoissamme. Sitä todellisuuspohjaa käytämme ikäänkuin karttana suunnistaessamme elämässä, ja jos katsomme vain sitä, emmekä ympäröivää elävää elämää, kuolemme itsekin. Kunnes kuoleman hetkellä, siis pysähtyessämme kesken juoksun ihmettelemään kohtaamamme todellisuuden poikkeamista kartastamme, joudumme toteamaan karttamme päivityksen tarpeen. Se on uudistumisen ja uudestisyntymisen, elämän hetki kuoleman keskellä.
tallennettu
*Alkmene*
Vieras
« Vastaus #86 : 09.01.2007 12:44:02 »

Lainaus
"Kuolemassa kaikki tapahtunut jähmettyy menneisyyteen. Mitään ei enää voida muuttaa. Ihmisellä ei ole mitään käytettävissään: ei mieltä eikä kehoa. Hän on menettänyt psykofyysisen minänsä. Jäljellä on vain pysyvä itse, henkinen itse.
Monet ihmiset uskovat, että kuoleva näkee koko elämänsä välähdyksenä sekunnin murto-osassa kuin nopeutetun elokuvan. Tämän vertauksen mukaisesti voitaisiin sanoa, että ihminen kuolemassaan on itse tuo elokuva. Hän on oma elämänsä ja hänestä on tullut oman elämänsä historia - olipa tuo elämä kuinka "hyvä tai huono" tahansa. Hänestä on tullut oma "helvettinsä tai taivaansa".
Kuvattua kuolemaa koemme joka kerta päivittäessämme, tietoisuudentasomme kehittyessä.

Niin, niitä "välikuolemiako?"  :Smiley On silti olemassa fyysisen ja psyykkisen kuolema, mikä ei tapahdu ns."välikuolemissa" lopullisesti, käsittääkseni, jos ihminen tiedostaa myös tämän todellisuuden todellisuuden, se on nähtävissä ja koettavissa. Miksi tuo ihan oikea kuolema pitää kieltää?

Lainaus
Lainaus
"Tämä johtaa paradoksiin, että ihmisen oma menneisyys on hänen todellinen tulevaisuutensa. Elävällä on sekä menneisyys että tulevaisuus. Kuolevalla puolestaan ei ole tulevaisuutta sanan tavanomaisessa merkityksessä, vain menneisyys.
Hän on oma menneisyytensä. Hänellä ei ole elämää, hän on oma elämänsä. Sillä, että kysessä on "vain" hänen mennyt elämänsä ei ole väliä: onhan mennyt olemassaolon turvallisin muoto. Juuri mennyttä ei voida ottaa pois."
Menneisyyttä ei voi muuttaa. Mutta siihen voi samaistua, jolloin siitä 'pitää kiinni', pitää menneisyytenä = kuolema. Tai sen voi antaa virrata lävitsemme elämään jatkumona.
Helvetti ja taivas ovat asenteita.

Käsittääkseni Frankl tarkoittaa juuri sitä osaa menneisyydestä, joka ei ole siis muunnettavissa, (eli ei psyyken/alitajunnan aluetta, joka ON muutettavissa, asenteiden ja arvomuutosten yms myötä)joka on nimeomaan se mikä olisi hyvä hyväksyä omaksi elämäkseen, eli siis kantaa vastuu valinnoistaan, nähdä "todellisuus sellaisena kuin se on". Se ei ole kiinni pitoa, vaan vastuullisuutta omista valinnoista ja erottelukykyä siitä, mikä on se osa ja todellisuus, joka meistä jää "elämän monumentiksemme". Itseasissa voisi ennemminkin olla menneisyydestä kiinni pitämistä se, että ei ymmärrä oman elämänsä ainutkertaisuutta ja vastuuta siitä, ja psyyken persoonan avullaan luo kuvia sen tason elämän jatkuvuudesta.
Helvetti ja taivas on mm:ssa käsitteitä ja niitä käytetään myös vertauskuvina. Jokainen itse luo niistä vertauskuvallisuuksista  omia asenteita, jos haluaa, mutta ne sanat itsessään eivät ole asenteita. Ihmisellä on asenteita.

Lainaus
Lainaus
"Menneisyydellä tarkoitetaan tässä kieliopillisella täsmällisyydellä perfektiä. Siis elämä on tehty täydelliseksi (perfect = täydellinen), saatettu päätökseen."
Menneisyys on ihan täydellinen alustus tähän hetkeen.

Sen lisäksi on olemassa todellinen elämän päättyminen, ainakin tietyllä tasolla ja silloin voidaan oikeutetusti ja perustellusti puhua "perfect" saatettu päätökseen jokin, mikä ei ala siinä muodossaan uudelleen, vaan on täyttänyt ainutkertaisuudessaan sen, mikä oli tarkoitus tai mikä oli tarkoitus jättää täyttämättä.
Lainaus
Lainaus
"Kun elämän aikana vain yksittäiset saavutukset kulkevat tiimalasin kapeikon läpi, niin kuoleman jälkeen elämä kokonaisuudessaan on kulkenut tuon kapeikon läpi - muodostaen saavutusten kokonaisuuden."
Tismalleen; kuoleman hetkellä näemme yksittäiset 'kokemuspalamme' yhtenä kokonaisuutena, elämänä. Se antaa kokonaiskuvan heijastusta menneistä hetkistä luomaamme todellisuudenpohjaa vasten, jota sitten suhteellisuudentajumme kehitttyneisyyden puitteissa tarkastelemme. Yleensä siinä ei voi välttyä jonkin egon osan kuolemalta  coolsmiley

Tuosta haluaisin kuulla lisää, kokemuksia? Mistä tiedät tarkastelevasi( tai että me tarkastelemme) niitä silloin? Kiinnostaa vain tietää miten ihmiset muodostavat näitä käsityksiään... Smiley

Lainaus
Lainaus
"Tästä päädymme toiseen, kaksinkertaiseen paradoksiin. Jos ihminen todellakin, kuten olemme sanoneet, tekee asioista todellisuutta sijoittamalla ne menneisyyteen (siten, ironista kylläkin, pelastaen ne katoavaisuudelta), niin ihminen myös tekee oman todellisuutensa, luo itsensä . Toiseksi, hän ei muutu todelliseksi syntymässään, vaan pikemminkin kuolemassaan; hän luo itsensä kuoleman hetkellä. Ihmisen itse ei ole valmiina, vaan pikemminkin syntyy, ja siis syntyy valmiiksi, vasta kun elämä on saatu kuoleman kautta päätökseen.
jne..."
Niin, luomme oman pohjan omalle todellisuudellemme menneisyyden tapahtumista, jotka siten säilyvät eläväisyytensä jättäneinä muistoissamme. Sitä todellisuuspohjaa käytämme ikäänkuin karttana suunnistaessamme elämässä, ja jos katsomme vain sitä, emmekä ympäröivää elävää elämää, kuolemme itsekin. Kunnes kuoleman hetkellä, siis pysähtyessämme kesken juoksun ihmettelemään kohtaamamme todellisuuden poikkeamista kartastamme, joudumme toteamaan karttamme päivityksen tarpeen. Se on uudistumisen ja uudestisyntymisen, elämän hetki kuoleman keskellä.

Käsittääkseni Frankl ei viittaa tässä tuohon psyyken muistiin ja sen todellisuuteen, vaan ihan muuhun. Tuon itsen transendenssin voi toki ja olisikin hyvä saavuttaa jo elämän aikana ja useaan kertaa, mutta on lisäksi tämä todellinen kuolema (josta tässä käsittääkseni on kyse), jota ei pääse pakoon millään psyykeä rauhoittavalla uskomuksella siten lopun viimeksi.
Näin minä olen ymmärtänyt.
Mutta kuten sanottu, tämä on minusta siinä mielessä "hyvää" tekstiä, että se todellakin jättää varaa tulkinnalle ja niitä voi halutessaan tulkita psyykkisen tai intuition varassa. Vai käyttääkö kaikkia "aistejaan"...
Meinkös nyt off topic... ?
Voin poistaa nämä omani tästä kyllä...
tallennettu
Valo
Vieras
« Vastaus #87 : 09.01.2007 13:07:36 »

Se on uudistumisen ja uudestisyntymisen, elämän hetki kuoleman keskellä.
Minäpä en tajunnutkaan niitä useita kuolemia matkan varrella. Ilmankos .

Jes. smitten
tallennettu
Ikitosi
Astroholisti
*****
Viestejä: 1503


Elämän kruunu on mahdollisuus olla tosi :angel:


Profiili
« Vastaus #88 : 09.01.2007 13:53:22 »

Lainaus
Lainaus
kuoleman hetkellä näemme yksittäiset 'kokemuspalamme' yhtenä kokonaisuutena, elämänä. Se antaa kokonaiskuvan heijastusta menneistä hetkistä luomaamme todellisuudenpohjaa vasten, jota sitten suhteellisuudentajumme kehitttyneisyyden puitteissa tarkastelemme. Yleensä siinä ei voi välttyä jonkin egon osan kuolemalta  coolsmiley

Tuosta haluaisin kuulla lisää, kokemuksia? Mistä tiedät tarkastelevasi( tai että me tarkastelemme) niitä silloin? Kiinnostaa vain tietää miten ihmiset muodostavat näitä käsityksiään... Smiley.

Jaan ihan tuoreen kokemuksen asiasta: lukiessani kommenttejasi omiin näkemyksiini, koin ilmeisesti aikaisemmista kokemuksistani juontuvan 'sokea kommentoija'-mielikuvan perusteella ärtymystä siitä, ettet nähnyt, mitä tarkoitin, vaan sivuutit pointtini vedoten minun mielestäni toisarvoisiin perusteluihin, kuten että "on olemassa ihan oikea kuolema" - jota en missään ole kieltänyt, tai että " Frankl tarkoittaa" tai "Frankl viittaa"... Kuten itse totesit, Franklnin teksti antaa varaa tulkinnalle. Ja minä kirjoitin oman tulkintani, joka ei muuten sivumennen sanoen ole millään lailla ristiriidassa Franklnin näkemyksen kanssa, ainoastaan käsittelee rakenteellisesti samaa asiaa eri kontekstissa.

Suhteellisuudentajuni on ilmeisesti kuitenkin aikaisemmasta 'sokea kommentoija'-kokemuksesta kehittynyt, koska tällä kertaa todellisuuspohjastani, johon kirjoituksesi oli tuonut 'riitasoinnun', nousi selkeästi esiin oman ärtymykseni syy, ja kykenin näkemään, ettei se laisinkaan kohdistu sinuun persoonana, eikä edes joiltain osin eriävään näkemykseemme käsiteltävästä asiasta (näennäisimmät syyt), vaan tuo tietty ennenkin kokemani asenne sen kirvoitti. Näin ollen voin katsoa  todellisuudenkuvaani, sillä kuva se edelleen on, joskin nyt päivittyneempi, ja todeta jonkin siinä muuttuneen, koska olen näin tarkentaen kohdannut aikaisemmin maailmankuvassani hieman himmeäksi jääneen osan.

Siis jos katsoisin vaan sitä vanhaa, menneisyydestäni rakentunutta todellisuudenkuvaa, vaistomaisesti reagoisin sen perusteella maailmasta havaitsemiini, siihen kuvaan nähden ristiriitaisuuksiin, mutta koska menneisyydestä kiinnipitävän egoni suhde elävään todellisuuteen on kehittynyt, eli intuitiivinen ymmärrykseni on eriytynyt menneisyyteen samaistumisesta, voin päivittää todellisuudenkuvaani tältäkin osin. Kiitos sulle siitä.  Kiss
tallennettu
Sivuja: 1 ... 4 5 [6]
  Tulostusversio  
 
Siirry: