seuraava »

[^^Queen Nefertiti^^]

Monikohan mies prosentuaalisesti on se perheen alkoholinkäyttäjä (Suomi?) jolle nainen yrittää sanoa, jäkättää jne ja mies menee ja juo uudestaan. Noidankehä, ellei juomisongelmaa muutoin saada kuriin. Kun joku läheiseni on juonut, olen katsellut aikani ja se on loppunut sellaiseen riitaan (ainoa kunnon riita) joka pätkäisi koko suhteen. Ai niin joo ja tää mies ei ollut suomalainen. 

No siitä on jo kauan ja yhä vähemmän sietäisin alkoholin käyttöä liikana kun ei muutenkaan itselle maistu kuin mehu kahvi ja tee.  Se yksi exä jolla oli henkisiä arvoja, ei myöskään tykännyt rällätä, ne muut kyllä. 

[*Alkmene*]

No kun tämä kaunis-rakenteva-aito-riitely on mennyt nyt kännispäissä pakoiluun ja jäkätykseen  , niin voisin sanoa, että tässä alkaa mennä nyt niin monta kerroksellisuutta sekaisin jotta... 

On täysin kaksi eri asiaa; sellainen jäkäti-jäkäti-jäkätys kuin aito asiat selvitetään nyt-haasteen asettaminen suhteessa toiseen. Vaikka toisaalta on hyvä pohtia, mikä vie ihmisen 'jäkäti-jäkättäjä-tilaan, mikä pakoiluun....

Oma äitini oli aikanaan miehelleen/isälleni jäkäti-jäkättäjä  ja isä  sellainen alkoholin unholaan ja niille teilleen takavasemmalle väistyvä/hiipivä tyyppi. Tarpeeksi kun äitini jäkätti ja nalkutti ja tarpeeksi kun isäni viinaa otti, johan äityi heilumaan sitten lopulta kämmensyrjät yms...
Ymmärsin isääni, olisi siinä mennyt minultakin kait hermot lopulta, mutta vasta nyt aikuisena ymmärrän vasta äitiniäkin. Joskus nuorena ikäänkuin minusta tuli täysin 'miesten ymmärtäjä' (lue miesten miellyttäjäkin, tässä on kohta, mitä on todella vaikeaa ollut myöntää itselleen), sillä en toki halunnut olla sellainen typerä nalkuttaja, mitä miehet halveksi ja joista puhuttiin ilkeilevään sävyyn miesten piireissä. Oli paljon hauskempaa olla miehiä ymmärtävä, keskustelutaitoinen (sen mihin miehet sitten lopulta ylsi)  , siisti, kauniiksi laitettu, seksikäskin, älykäs, monella tasolla suoraan sanottuna miehiä miellyttävä. (tai niin sitä olettaa ja niin onkin tietyissä piireissä ja ihmiskohtaloiden kerroksellisuuksissa, tietyssä kehitysvaiheessa ja prosessissa)
Se oli protesti myös nalkkutavaa nais-kuvaa vastaan, millainen minusta ei koskaan tulisi, vaan nousisin moisen naiskuvan yläpuolelle. 
Jossain vaiheessa jopa minusta oli ollut oikein, että tällainen nainen saa vähän nyrkistä, mitäs natisee ja nalkuttaa arkisen harmaana kotonaan, miksei vähän ryhdistäydy ja ala elämään....  :
Lieneekö takana vuosien 'riitelemättömyys', vuorovaikutuksen puuttuminen, että tällaiseen nalkuttavaan tilaan joku ajautuu, uskoisin jotain tämän suuntaista olevan pinnan alla... tuskin kukaan syntyy nalkuttajaksi.  Suhteessa on aina kaksi tekijää ja molemmilla on osansa.

Noh, aika ja elämä tekee tehtävänsä. 
Aaah, miten rujoon peiliin olen monasti katsonut, ja hiljaa sisälläni on häpeä omasta valheellisuudesta itselleni veistä vääntänyt. 
Minusta kasvoi miellyttäjä tuollaisella näkökulmalla, joka pohjautuu tietynlaiseen sekä nais- että miesvihaankin. Nalkuttajaa minusta ei tullut, enkä muutenkaan ole joutunut vastaavaa kokemaan fyysisesti mitä äitini on kokenut. Mutta voitte kuvitella miten pinnan alla tuo sama kuvio voi toteutua esim  miehen kanssa 10vuoden liitossa... 

Nyt kun uskallan nykyään jo sanoa, mitä minä haluan nyt (huomenna voi olla toisin, tunteet eivät ole lupauksia eikä ajatuksetkaan) 
olen alkanut myös 'vaatia' sitä muilta, koska se on tapa, jolla mielestäni kaksi Aikuista ihmistä kohtaa, ja nimenomaan yksilö vastuullista. Se on manipuloinnista vapaata (tiedostamattomastakin sellaisesta ja tyydytystä tuottavasta sellaisestakin)yksilöiden kunnioittavaa kohtaamista ja vuoropuhelua.
Sitten vasta kun sitä 'vaatii' itseltään, sitä voi 'odottaa' toisilta.

[taiska]

No kun tämä kaunis-rakenteva-aito-riitely on mennyt nyt kännispäissä pakoiluun ja jäkätykseen  , niin voisin sanoa, että tässä alkaa mennä nyt niin monta kerroksellisuutta sekaisin jotta... 

On täysin kaksi eri asiaa; sellainen jäkäti-jäkäti-jäkätys kuin aito asiat selvitetään nyt-haasteen asettaminen suhteessa toiseen. Vaikka toisaalta on hyvä pohtia, mikä vie ihmisen 'jäkäti-jäkättäjä-tilaan, mikä pakoiluun....

Oma äitini oli aikanaan miehelleen/isälleni jäkäti-jäkättäjä  ja isä  sellainen alkoholin unholaan ja niille teilleen takavasemmalle väistyvä/hiipivä tyyppi. Tarpeeksi kun äitini jäkätti ja nalkutti ja tarpeeksi kun isäni viinaa otti, johan äityi heilumaan sitten lopulta kämmensyrjät yms...
Ymmärsin isääni, olisi siinä mennyt minultakin kait hermot lopulta, mutta vasta nyt aikuisena ymmärrän vasta äitiniäkin. Joskus nuorena ikäänkuin minusta tuli täysin 'miesten ymmärtäjä' (lue miesten miellyttäjäkin, tässä on kohta, mitä on todella vaikeaa ollut myöntää itselleen), sillä en toki halunnut olla sellainen typerä nalkuttaja, mitä miehet halveksi ja joista puhuttiin ilkeilevään sävyyn miesten piireissä. Oli paljon hauskempaa olla miehiä ymmärtävä, keskustelutaitoinen (sen mihin miehet sitten lopulta ylsi)  , siisti, kauniiksi laitettu, seksikäskin, älykäs, monella tasolla suoraan sanottuna miehiä miellyttävä. (tai niin sitä olettaa ja niin onkin tietyissä piireissä ja ihmiskohtaloiden kerroksellisuuksissa, tietyssä kehitysvaiheessa ja prosessissa)
Se oli protesti myös nalkkutavaa nais-kuvaa vastaan, millainen minusta ei koskaan tulisi, vaan nousisin moisen naiskuvan yläpuolelle. 
Jossain vaiheessa jopa minusta oli ollut oikein, että tällainen nainen saa vähän nyrkistä, mitäs natisee ja nalkuttaa arkisen harmaana kotonaan, miksei vähän ryhdistäydy ja ala elämään....  :
Lieneekö takana vuosien 'riitelemättömyys', vuorovaikutuksen puuttuminen, että tällaiseen nalkuttavaan tilaan joku ajautuu, uskoisin jotain tämän suuntaista olevan pinnan alla... tuskin kukaan syntyy nalkuttajaksi.  Suhteessa on aina kaksi tekijää ja molemmilla on osansa.

Noh, aika ja elämä tekee tehtävänsä. 
Aaah, miten rujoon peiliin olen monasti katsonut, ja hiljaa sisälläni on häpeä omasta valheellisuudesta itselleni veistä vääntänyt. 
Minusta kasvoi miellyttäjä tuollaisella näkökulmalla, joka pohjautuu tietynlaiseen sekä nais- että miesvihaankin. Nalkuttajaa minusta ei tullut, enkä muutenkaan ole joutunut vastaavaa kokemaan fyysisesti mitä äitini on kokenut. Mutta voitte kuvitella miten pinnan alla tuo sama kuvio voi toteutua esim  miehen kanssa 10vuoden liitossa... 

Nyt kun uskallan nykyään jo sanoa, mitä minä haluan nyt (huomenna voi olla toisin, tunteet eivät ole lupauksia eikä ajatuksetkaan) 
olen alkanut myös 'vaatia' sitä muilta, koska se on tapa, jolla mielestäni kaksi Aikuista ihmistä kohtaa, ja nimenomaan yksilö vastuullista. Se on manipuloinnista vapaata (tiedostamattomastakin sellaisesta ja tyydytystä tuottavasta sellaisestakin)yksilöiden kunnioittavaa kohtaamista ja vuoropuhelua.
Sitten vasta kun sitä 'vaatii' itseltään, sitä voi 'odottaa' toisilta.

Kylläpäs Mirjam mielestäni kirjoitit hienosti 

[^^Queen Nefertiti^^]

En jäkätä enkä miehiä miellytä. Kanssani on helppo olla JOS on moraalista selkärankaa.  Bisnes, jos siinä auttaa psykologia miesten suhteen, hyvä.

Gmusic elä vain kuten sinusta tuntuu esmes älä dokaa.

[IN]

Osuit asian ytimeen, Mirjam! 

Itse en siedä sitä, että muhun kaadetaan kaikki ongelmat ja oma paha olo - mikä ei tosiaankaan johdu minusta eikä ole minun aiheuttamani. Uskon, että kaikella käytöksellä on syynsä, enemmän tai vähemmän tiedostettu. Mitä vähemmän osaa itseään analysoida, sitä useammin vika on kaikissa muissa. Näin ollen paha olo sen kun kasvaa ja se etsii aina jonkun (uudenkin) purkautumitien, jos asioita ei koskaan sen tarkemmin pohdi. Ja niin kuin Dr.Phil sanoo..."Puolet ongelman ratkaisusta on sen määrittely"  Ja että "Et voi muuttaa mitä et tiedosta...".

Ja mitä nalkuttamiseen tulee...Olin myös joskus nalkuttamista vastaan, ja vannoin, että musta ei sellaista tule. Ja kuinka ollakaan... En kuitenkaan ole aloittanut nalkuttamisella, vaan edellä kirjoittamallani (mielestäni) rakentavalla pohdinnalla ja keskustelulla. Päähäni ei vaan mahdu, miksi ei voi koskaan tehdä niin, että toiselle tulisi hyvä mieli...Kun on oikeasti tärkeästä asiasta kyse (ei mistään leivänmurut pöydällä -tyyppisestä), ja perustelee perustelemisesta päästyäänkin MIKSI jokin asia pitäisi tehdä toisella lailla (tai tehdä ylipäätänsä), niin ei kuitenkaan.

Lopulta minäkin sorrun nalkuttamaan asiasta, koska olen niin turhautunut. Siitä kai se nalkutus juontaa juurensa. Kun toinen ei hyvistä yrityksistäkään huolimatta voi tuottaa toiselle hyvää mieltä tai oloa. Onko se sitä empatian puutetta...Itsekkyyttä. No, sitten kun nalkutus loppuu, niin asiat ovatkin sitten jo tosi huonosti.

[nikki]

kaunis-rakentava-aito-riitely kun kaksi Aikuista kohtaa..
joo,
js se siitä..

[Artemis]

Olen huono riitelemään. Yritän välttää riitaa loppuun asti.
Jos suutun niin saatan sanoa jotain terävästi mutten mene henkilökohtaisuuksiin ja sitten alkaa mökötys, mikä ei tosiaankaan ole hyvä juttu.
Tosin vihastumiseni menee nopeasti ohi 
Jos minulle ollaan ilkeitä tai huudetaan niin saatan alkaa itkemään. En kestä jos minulle huudetaan. Se juontanee jostain lapsuudesta.. 

[Asterix]

Pitäisi kai vastata kysymykseen "Miten riitelet?" ihan
rehellisesti, että
erittäin epäreilusti muita kohtaan
ja kostan jos pystyn.

Minä en usko nalkuttamisen voimaan, johtuenko sitten siitä,
että olen kasvanut kaikesta nalkuttavan äidin suojissa
vai sitten tähtiasetelmista syntymäni aikaan tai molemmista?

Sanon kerran ja ytimekkäästi, saatan muistuttaa parin päivän päästä
ja jos tilanteeseen ei ole tullut muutosta,
niin sitten teen itse sille jotain.

Ja yleensä se on lopullista.

Tietyllä tavalla dramaattista, mutta varsin tehokasta.

Luulisi minun ja 
nalkuttavan, mutta jostain syystä tiputtelen
jääpaloja kauluksista sisään.

[^^Queen Nefertiti^^]

Älä..  vai että kostoa.. eihän se ole henkisesti kehittynyttä.. siteeratakseni erästä.. 

[nikki]

konkreettista esimerkkiähän tässä taas kaivataankin...

[^^Queen Nefertiti^^]

Niin siis sitä odotellessa?  No ei, en mene tohon enää..  Kesti vain vähän aikaa tajuta mitä olin tehnyt; tapellut tuntemattomien naisten kanssa netissä! Huh. No olihan sekin kokemus, tosin nousuvaakaluonnetta vastaan. 

[^^Queen Nefertiti^^]

Toisaalta olisiko ***huvittavaa*** koko ajan riidellä kaikkien kanssa? Tai oikeasti ei riitelisi mutta netissä? Olen huomannut että tämä on joka tapauksessa monelle paikka purkaa paineita.

Itse etsin ensin ykseyttä kun rupesin henkiselle tielle, ja nyt huvittaa etsiä vastakohtia, tai paikkoja joissa olla vastarannan kiiski ( ), ehkä silloin näkee missä ollaan samaa mieltä. Sama kuin; jos haet jotain, se ei tule luo, jos et hae, se tulee tms. Jos siis ei yritä olla samaa mieltä, olisko siinä sitten muilla mahdollisuus nähdä että ovatkin. Töissä olisin joutunut hyväksymään minkä tahansa vaihtoehdon ja toimimaan sen mukaan, mutta kävikin niin että oma esitykseni meni läpi. Puhun siis isosta projektista.

[Pikkusisko]

hmm... riitelen vain jos siihen on tarve - eli koen minua kohdeltavan väärin. Näissä tapauksissa auktoriteettini (    ) kasvaa aika mahtipontisesti, sanon asiat erittäin painavasti (   ) ja selkeästi niin nopeaan tahtiin ettei toiselle jää paljon tilaa puhua. Sitten kuuntelen vastausta. Toivon mukaan asia selviää. Jos ei - vetäydyn paikalta, koska en halua saada raivari! Jos toisesta tulee marttyyri, suutun lisää... en ota häneen enää edes katsekontaktia mutta lähetän raivoenergiaa.

Sitten kyllästyn, minua alkaa kyllästyttää ja pyydän toisinaan itkua tihrustaen anteeksi. Jos toinen ottaa oman vastuunsa, riita on ohi, mutta jos toinen jatkaa, alan usein hajoilla ja elämäni menee ihan sotkuksi ja kärsin.

[^^Queen Nefertiti^^]

Tässä keskustelussa pitää olla hieman riitaisa ja anteeksiantamis- keskustelussa pelkkää rakkautta ymmärrystä ja anteeksiantoa.. kantsuu seurata yhtaikaa niin oppii enemmän..

[Irish]

Ihmiset pystyvät riitelemään rajusti sekä antamaan anteeksi ja olemaan rakkaudellisia, kyllä vain, ne eivät sulje pois toisiaan..