Unessani oli sodassa suomi-venäjä. Ympäristönä oli aavikko, missä kuitenkin kasvoi kuivia mäntyjä. Kävelimme ja vähän väliä suuria männynoksia tippui maahan, joten niiden alle olisi kuollut.
Kävelin luottaen, kunnes tajusin, että minunkin pitää katsoa ylöspäin. Sitten aloin pelätä.
Jännää oli tuo "tajuaminen", koska menetin luottamuksen tunteen.
Sitten sotijat muuttuivat lapsiksi. Olimme jossakin muualla maailmassa, tyyliin Indonesiassa. Lapset alkoivat kysellä minulta asioita. Seuraavassa hetkessä minulla oli kaksi kuvaa paperiarkeilla. Toinen oli kuva mustasta miehestä, toinen valkoisesta. Laitoin ne yhtäaikaa kopiokoneeseen, jolloin tuloksena sain kuvan mulattimiehestä.
Menin takaisin lasten luo (edelleen se sama sota menossa) ja näytin kuvan. Sanoin, että tämä on tuleva lapseni!
Seuraavana yönä minut vihdoinkin murhattiin ja se meni ihan hyvin 
- ei traumoja.Viime yönä unessani olin koulussa. Olin tavannut kerran jonkun pojan, johon en ollut ihastunut. Tämä nuorimies tuli kouluun, meillä oli alkamassa tunti. Hän käveli suukottamaan minua ja sanoi: minä rakastan sinua. Itse koin ällötyksen, ja sanoin ettei hän voi noin sanoa koska ei minua tunne! Että hän oli ihan kiva, mutta ... Samassa hän suuttui ja käveli koulusta pois.
Ihmettelin että noin voi suuttua.
