seuraava »

[Rauhan enkeli]

Metsätonttu!

Sinä olet sellainen jolle voi kertoa ja joka voi kertoa.
Mielessäni juuri pahoittelin,ettei tälläkään foorumilla voi vielä puhua vähänkään poikkeavista kokemuksista,tai saa leiman jeesustelusta.

Chandra, voitko selittää,
mistä moinen jeesustelu-vaikutelma ja kenen leimaamana?

Olisi aivan ihanaa kuunnella ja kertoa kokemuksista ja vaihtaa niistä ajatuksia,mutta ei taida olla vielä sen aika.

Milloin ellei nyt, koska muulloin ellei seuraavaksi?

Eivätkä ne mielestäni edes tee kenestäkään henkistä,saati jalustalle itsensä nostavaa.Ovat kokemuksia,joista saat tietoa vain henkilöiltä joiden tiedät ymmärtävän,tai etsimällä vastaavia vaikka netistä.Silti oletan,että täälläkin on paljon ihmisiä,jotka ovat kokeneet kaikenlaista.Nähneet,kuulleet,olleet mukana.Eivät vain uskalla kertoa juuri leimaantumisen pelosta.

Leimaantumisen pelko on haaste, joka täytyy vain kohdata.
Muuten sitä jäävää itseään ja piilottelee kynttiläänsä vakan alle.

Itselle tuli ainakin sellainen olo,että suu suppuun ja pidäpä omana tietonasi.Joten parempi lähettää yv:nä,jos tuntuu,että tuo ihminen ymmärtää ja haluaisi kokea saman.

Mutta mistä se "olo" tuli
- jotakin tapahtui, mutta missä yhteydessä?

Minusta sinä olet vain kertonut avoimesti omista kokemuksistasi
ilman että olisit tyrkyttämässä tietojasi.

Kannustusta! 

[metsätonttu]

Tuo kaatuilu kuvaa hyvin myös 'valoni' kohtaamista. Myös tuo peili ja havainnollistaja (kiitos oikaisusta, hain kauan tuota sanaa ja sittenkin meni pieleen  . Pökkyrässä ollaan.

Ok. Ehkä se liittyy vihkimyksiin, ehkä vain kasvun mahdollisuuksiin, ehkä vain heräävään kiinnostukseen, ehkä ihastumiseenkin, ehkä se on emotionaalinen frustraatio, ehkä se on 'vanha tuttu sielu', ehkä se on intuitiivista näkemistä, kun jokin dynaaminen elämänhyöky raottaa toista tasoaan vahingossa, ehkä se on vain 'valo', eri valossa syntynyttä ilmiötä. Mutta syklin töytäys tapahtuu väistämättömästi.

Huomaatte, että olen intohimoisesti tutkinut nyt 10 vuoden aikana ilmiötä, joihin olen törmännyt, aivan kamalasti. Siksi olen tässäkin, teidän kanssa keskustelemassa.

Mutta uskon vakaasti, että tämä tapahtuu jokaiselle, emme vain kaikki tiedosta sitä, tai tiedostamme siitä vain häilähdyksiä. Kertokaa!

Ensimmäinen ihminen ,joka oli tällaista (mielestäni) kokenut, oli rakastettu/vihattu Henry Miller. Hänestä kerran luin, että hän tapasi ihmisen, jolloin ilmapiiri sähköistyi ja näki ihmisen, hänelle niin tutut, että tiesi heti että siinä on sielunsukulainen, jonka olisi halunnut kopata riemusta syliinsä. Hän sen tekikin jollekin mieshenkilölle, jonka kanssa ystävystyi, ja joka sitten auttoi häntä eteenpäin.

Eli tapaat henkilön, josta olet vuorenvarma. Haluat ehdottomasti tutustua häneen, seurata häntä, ajautua siihen mitä hän tekee, antautua mukaan ilman ehtoja. Kun 'näet' hänet, on kuin koko muu maailma unohtuu (Bach on ilmaissut myös samoin), olet hetken kuin lumottu eri maailmassa ja tiedät että tunnet tuon toisen henkilön läpikotaisin.

Ja kuin voimakas virta, elämä muuttuu täysin, joudut muutosten kurimuksiin eikä mikään ole ennallaan. Jos uskallat tosiaan seurata tuota ihmistä. Minä olen uskaltanut. Kuusi tällaista ilmiötä olen kokenut. Viimeisessä pyristelin kauheasti vastaan. Mutta niin olen mennyt kuin lastu... ja oppinut aivan valtavasti.  

Oli sitten pakko kirjoittaa itselle kirja näistä kokemuksista, jonka olen antanut jonkun luettavaksikin. Hauskin ilmiö, oli kun luin osan eräälle, hän sanoi: -Voi kauhea että sinulla on hyvä mielikuvitus!  

Mutta esim. ukkoni ei ymmärrä siitä hönkäsenpölöystä, häntä pelottaa se.  

[metsätonttu]

Chandra, Rauhis on oikeassa.

Siksi sinäkään et tule yv:hen enkä minä, kun tiedostamme myös vahvasti sen, että voimme rikkoa myös niitä rajoja, joita moni hakee rikkoakseen omia, laajentaakseen niitä, löytääkseen edes ne, ja saadakseen tukea omalle harhailulleen avarissakin tiloissa.

Olkaamme ja puhukaamme tässä. Rohkeasti! 

Jotenkin pitää luottaa aikaan, paikkaan ja tilaisuuteen.

[Chandra]

 
 
Jotkut kokemukset ovat itselle niin pyhiä ja ainutlaatuisia,että niitä ei halua jakaa"reviteltäviksi".

Ne ovat itselle hyvin todellisia tapahtumia ja tietää,että toisetkin ovat ne kokeneet.Siis olen kokenut jonkun ihmisen kanssa yhdessä,eli se hieman minimoi tuota harhaa,tai mielen tuotetta,tai miksi kukakin sitä kutsuu.

Helposti tulee käsitys,että ego haluaa nostaa itsensä jalustalle ja kertoo asioita vain siksi,että haluaisi näyttää olevansa jotenkin pidemmälle kehittynyt,henkisempi kuin muut.

Huomasin vain,etten ole valmis jakamaan joitain juttuja siksi,että ne ovat minulle niin tärkeitä,että olisi vaikea kestää asioitten revittelyä vielä.
En siis ole vielä tarpeeksi rohkea ja ehkä siinä suhteessa liian haavoittuva.

On helpompi kieltää kokemukset,joita ei ole itse kokenut,kuin yrittää ajatella sen jollain tavalla mahdolliseksi.

Mutta on hyvä,että täällä on niitä rohkeitakin joukossa.Koska tosiaan luen vähän nykyisin,koen asioita.
Usein näkemällä tai tuntoaistein.Se on vaikeaa,koska ei sitä voi mitenkään todistaa kenellekkään,joka ei ole samoin kokenut,ja siksi herättää paljon kyseenalaistamista.
Kirjojen herättämiä ajatuksia olisi paljon helpompi vaihtaa,koska siinä voi sanoa mielipiteensä jonkun toisen näkemyksistä.

Eipä siihen muuta syytä,,,

[metsätonttu]

 
Jotkut kokemukset ovat itselle niin pyhiä ja ainutlaatuisia,että niitä ei halua jakaa"reviteltäviksi".

Ne ovat itselle hyvin todellisia tapahtumia ja tietää,että toisetkin ovat ne kokeneet.Siis olen kokenut jonkun ihmisen kanssa yhdessä,eli se hieman minimoi tuota harhaa,tai mielen tuotetta,tai miksi kukakin sitä kutsuu.

Helposti tulee käsitys,että ego haluaa nostaa itsensä jalustalle ja kertoo asioita vain siksi,että haluaisi näyttää olevansa jotenkin pidemmälle kehittynyt,henkisempi kuin muut.

Näinhän se pitää olla, vapautta ja tilaa rajoille ja rajattomuudelle!
 

Kerran eräs sanoi, että vain rakkaus on niin voimakasta, että paljastaa haavoittuvaisuutensa. Muussa pystymme hillitsemään ja peittämään asioita. Olen näinä päivinä perehtynyt varjoihin. Ne eivät ole vain kielteisiä ilmiöitä. Varjoissa myös lymyää ja piiloutuu sellaiset asiat, jotka eivät ole vielä valmiita päivänvaloon.

Tuota jäin miettimään, tuota 'egon halua nostaa jalustalle jotakin'. Onko se aina vaan niin negatiivista. Ainakin se on hyvin luterilaista.
Taiteen ja luovuuden parissa paljon eläneenä koen, että se onkin egon tehtävä. Nostaa jalustalle sitä jotakin, mitä voi vain fyysisen kautta tehdä. Jonkun pitää uskalla luulla jotakin kehittyneempää. Tai uskaltaa vain tuoda se esiin. Peilattavaksi, kuten tuolla edellä mainitaan. Toisille tarkasteltaviksi. Ja itselle koettavaksi ne tarkastelut. Mikä sen kasvattavampaa.

Miten muuten mitään upeaa taidetta tai keksintöä olisi syntynyt!

Mutta sinä Chandra puhutkin henkisestä, mikä on aivan ihana juttu!
Aina on siunailtu ja kadehdittu noita fyysisen asioiden luojia. Nykyään on siunailtu ja kadehdittu myös henkinen ihminen! Ajattelepa sitä!

Näin maailma muuttuu! 

[Chandra]

 

Voi,osaisinkin luoda taidetta omin käsin!Maalata,kertoa kuvin kokemuksiani.

Mikä olisi sen helpompi tapa tuoda niitä julkisiksi.Töhertelen jotain mielelläni,mutten osaa luoda kauniita kuvia.En jakaa kokemuksiani kuvin.
Kuvat kertoisivat ilman vajavaisia sanojani.Ja ylpeänä toisin luomukseni esiin.
Mutta en osaa.Vain lasten kanssa piirrän ja maalaan.
Olen kyllä tuonut kokemuksiani toisille tarkasteltavaksi,mutta hyvin valikoiden.
Niin,että tiedän ettei tuo ihminen kyseenalaista niitä,koska on kokenut paljon ja jollei juuri samoin,niin muulla tavoin.
Kokee henkimaailman kuitenkin yhtä todellisena kuin minäkin.

En tiedä mikä minusta tulee isona.Ehkei tämän kummempaa,,,
Silti mieleni askartelee paljon näkyjen ja aistien tarkoituksesta.
Miksi kaikkea näytetään vähän sieltä ja vähän tuolta?
Mistä tulevat viestit?Miksi kerrotaan joku nimi tai asia äänenä?
Mitä tästä sekametelisopasta on tarkoitus syntyä,vai onko mitään?
Mistä tulee tieto,joka on tapahtunut,kun asiaa olen kysynyt?
Poiminko telepaattisesti,vai mistä on kysymys?

Paljon kysymyksiä,mutta niin vähän vastauksia.KÄRSIVÄLLISYYTTÄ!
Kun vain omaisi sitä,,,

[metsätonttu]

Sama juttu, KÄRSIVÄLLISYYTTÄ!

Se on minunkin heikkouteni, kärsimättömyys. En malta odottaa, en malta antaa asioiden tapahtua.

Siksipä lie, saa vain vihiä jostakin. Meille opetetaan kärsivällisyyttä! 

[Chandra]

 

Juuri niin,vaan milloinkohan on vain valmis olemaan ja antaa kaiken tapahtua ajallaan?

Yritetäänkö?Perustetaan tukiryhmä,,,

[Riitta]

Voi kun tama on ihana topic!
Henkinen kehitys yleensa on rajojen rikkomista, kun oivaltaa oman elaman tarkoitusta ja vahitellen uskallamme olla oma ITSEMME,ilman pelkoa muiden nakokannasta.
Taide yleensa on tarkea tapa tuoda omaa itseamme esille, luoda jotain uutta,
uskon etta Chandralla se kytee siella jossain ja kun han on valmis-se tulee sielta esille.
Vihkimys on niin laaja kasite, se voi olla uskonnollista, mutta se voi olla myos oman itsemme pyhittamista asialle jolla voi myohemmin tarkoitusta, mutta ainakin olemme tehneet parhaamme tehdessamme sisaisen aanen johdatusta noudattaen.
Se varmaan on meidan jokaisen tarkoitus tassa maailmassa ja jos pyristelemme sita vastaan, uskon etta siita voi tulla jopa sairauksia.
Jokaisella meista on tarkoitus, kasitan sen sanana VALOTUS,ITSENSA LOYTAMINEN.

[metsätonttu]

Tuo RAJA-käsite on aika mielenkiintoinen juttu.

Sehän määrittelee tilasi, suo turvallisuutta.

Monessa kirjallisuudessa RAJALLA-käsitteessä taistelemme kuin veitsenterällä tanssimisessa. Tulee mieleen tanskalainen Hoeg-kirjailija.

Luulen että olemme aika sokkoja itsemme kanssa, emme tiedä mihin meidän tila ulottuu, missä raja. Törmäämme siihen kyllä. Se tapahtuu silloin kun toinen pyytää sinua kanssaan johonkin: En minä uskalla. Torjumme tuhansia pyyntöjä. Emme tosin tiedä, kutka heistä olivat suuria oppaitamme, ketkä muuten koettelevat meitä.

Tai kun tulee tuska, suru, valvottu yö jostakin asiasta: "Kamala, tuo uusi ystävä olikin vasemmistolainen. Kamala, tuo ihana ihminen olikin islamiuskoinen, pakana. Kamala, hän onkin vanha linnakundi. Kamala, hän onkin homo. En voi sietää tuolla tavalla käyttäytyvää ihmistä! "

SIINÄ TOTEAMME OMAN RAJAMME. Olemme saapuneet sille. Nyt on vain meidän valinta, kuinka otamme vastaan toisen kutsun, tai haluamme tutustua johonkin siihen, mikä ei kuulu rajojemme sisäpuolelle. Tai repiä rikki ja laajentaa rajojamme.

Liian usein torjumme ja käperrymme takaisin omaan ahtaaseen turvalliseen tilaan ja jopa vaivumme horrokseen.

Olen myös usein ajatellut, että minun mystilliset kohtaamiset ovat olleet juuri noita kutsuja: Nyt saat mahdollisuuden avartaa rajojasi.

Ja omien rajojen levittäminen polttaa kuin synnytystuskissa. Sitten tila avartuu ja voi mikä tunne!

Eikö tämäkin liity jotenkin vihkiytymiseen, on saavuttanut enemmän tilaa ja enemmän uusien asioiden ymmärrystä?

[Rauhan enkeli]

...
Jokaisella meista on tarkoitus, kasitan sen sanana VALOTUS,ITSENSA LOYTAMINEN.

VALOTUS - wau, mikä oivallus! 

Sitähän voi valottaa, mikä ei ole päässyt valottumaan.

Eli kiirehtimättä, hoputtamatta...
olosuhteiden niin salliessa:
valottuminen ehkäistyy
ja valotus eikun onnistuu.

Entä kuinka elävässä elämässä voi käydäkin niin,
että jotakin pääsee valottumaan
- onko se esimerkiksi syntymistä ennen aikojaan?

Ja kuitenkin keskosellakin on toivoa ja tarkoitus:
edessä ihanaan elämään maadoitus
kuin myös toisella tapaa kehitykseen kaavoitus! 

[Rauhan enkeli]

...
Luulen että olemme aika sokkoja itsemme kanssa, emme tiedä mihin meidän tila ulottuu, missä raja. Törmäämme siihen kyllä. Se tapahtuu silloin kun toinen pyytää sinua kanssaan johonkin: En minä uskalla. Torjumme tuhansia pyyntöjä. Emme tosin tiedä, kutka heistä olivat suuria oppaitamme, ketkä muuten koettelevat meitä.

Kun ajattelen monia valintoja nimeltä "valitsematta jättäminen",
niin oikein kutkuttaa saada joskus tietää,
toteutuvatko jossakin ulottuvuudessa myös valitsemattomat kyllä-valinnat.

Tai kun tulee tuska, suru, valvottu yö jostakin asiasta: "Kamala, tuo uusi ystävä olikin vasemmistolainen. Kamala, tuo ihana ihminen olikin islamiuskoinen, pakana. Kamala, hän onkin vanha linnakundi. Kamala, hän onkin homo. En voi sietää tuolla tavalla käyttäytyvää ihmistä! "

Niin. En tällöin voisi sietää "tuolla tavalla" itseäni peilaavaa täydennyspuoltani. 

SIINÄ TOTEAMME OMAN RAJAMME. Olemme saapuneet sille. Nyt on vain meidän valinta, kuinka otamme vastaan toisen kutsun, tai haluamme tutustua johonkin siihen, mikä ei kuulu rajojemme sisäpuolelle. Tai repiä rikki ja laajentaa rajojamme.

Jännää muuten, että jopa kieltäytyessään ihminen valitsee suostumisen.
Esim. jääminen kotiin, turvalliseen viitekehykseen, johdattaa ihmisen kohti aina vain uudenlaisia valintoja niiksi uusiksi rajoikseen.

Riittää, kun avaa telkun väärältä kanavalta..., nooh, oikeakin riittää.   :

Liian usein torjumme ja käperrymme takaisin omaan ahtaaseen turvalliseen tilaan ja jopa vaivumme horrokseen.

Ja silloinkos ne "makeimmat" horror-unet saapuvattenkin nipistämään... 

Olen myös usein ajatellut, että minun mystilliset kohtaamiset ovat olleet juuri noita kutsuja: Nyt saat mahdollisuuden avartaa rajojasi.

Vaan kuka ja ken tuleekaan... antaen... luvan rajojen laventamiseen?

Ja omien rajojen levittäminen polttaa kuin synnytystuskissa. Sitten tila avartuu ja voi mikä tunne!

Malja synnyttäneille.   

Eikö tämäkin liity jotenkin vihkiytymiseen, on saavuttanut enemmän tilaa ja enemmän uusien asioiden ymmärrystä?

Kyllä. Erinomaisen havainnollistavasi, kiitos.

 

[metsätonttu]

Kiitos Rauhis!

Ymmärsin sinun pointtisi!

Niin ylhäällä kuin alhaallakin.
Ehkä samoin, niin ulottuvilla kuin sisälläkin.

Näinhän tarkoitit? 

[metsätonttu]

Kiitos Mondo!

Minulle nämä 'valoitetut' ihmiset ovat sitten olleet niitä, joiden 'maailmaa' olen siinä rinnalla oppinut aika syvältä näkemään. Ei niin kuitenkaan, että toinen kulkisi edellä ja toinen jäljessä, vaan siitä on kehkeytynyt hyvin vahva vuorovaikutteinen suhde rinnakkain kulkien. Siis tietynlainen sama-aaltopituisuus tai saman säteen juttuja jotain, mutta ihan erilaiset persoonat.

Olen niin kamalasti, ehkä liian kauheasti tutkinut noita juttuja, että olen vieläkin sekaisin, enkä osaa kiteyttää noita.

Näin sen huomaa. 

[metsätonttu]

En tiedä, meneekö nyt aivan ohi topiikin, anteeksi, mutta en tässä voi olla ottamatta esiin tätäkin mahdollista ilmiötä.

Kaksi minun 'valoitetusta' (Kiitos Diamondin tosi hyvästä sanasta) ihmisestä tunnisti eräs aurankatsoja ja jonkinlainen 'selvännäkijä' minun edellisten elämien hyvin tutuiksi henkilöiksi. Siis hänen mukaansa olen elänyt heidän kanssaan monenlaisia yhteisiä elämiä.

Hän ihmettelikin, miten olen joutunut niin erilaisiin tilanteisiin heidän kanssaan.

Kysyinkin häneltä, onko mahdollista tiedostaa jollakin tasolla tällaisen 'tutun' edellisistä elämistään. Hän sanoi, että on, jos on herkkyyttä kuuntella intuitiotaan ja tohtii seurata sen 'kutsua'.