Totta ympärilläni on joukko ihania ihmisiä avoimin sydämmin,
jotka oikeasti haluavat seuraani,jotka ymmärtävät ja aidosti välittävät minusta.
Rakkautta minulta piisaa kaikille ystävilleni,uusille jotka vasta ovat tulossa elämääni,ja jotka jo ovat.
Mutta se on tosi asia ettei kukaan voi korvata heitä,
kukaan muu ei ollut kanssani henkisesti niin samalla viivalla,
nyt ei ole ketään jolle puhua näistä henkisistä asioista enään.
Siksi heidän menetys tuntuu niin pahalta,ja repii syvältä sydämmestä.
Öitä en ole saanut kunnolla nukuttua,
herään toisinaan itkuuni.
Vaikkemme enään tapaa,niin silti aika ajoin tunnen yhä heidän ajattelevan/puhuvan minusta.
Telepatia toimii erostamme huolimatta.
Heille tämä eromme oli helppoa.
Olisin edes halunnut kuulla kasvoista kasvoihin mikä oli se oikea syy eroomme,en oikein voi uskoa että syy oli että peruin terveydellisistä syistä muutaman tapaamisen.
Olen minäkin toiselle heistä antanut vuosien varrella anteeksi(minun tuomitsemisen miessuhteideni päättämisestä,luuloistani mitä välillämme tapahtui, luuloista että aikomukseni olisi ollut vietellä,luuloista että järjestin mafian ryöstämään toisen vaatteet uimahallissa,jnee..
)..
Kylläpä olen vaikutusvaltainen kun alamaailmaa tunnen(EN TODELLAKAAN TUNNE), ja en edes osaa vietellä(VANHANAIKAINEN KUN OLEN),suutelummekin kuvittelin,vaikka sen näki täysi raviontola(syy aiempaan 3v eroon/taukoon.)..
ANTEEKSI OLEN ANTANUT HÄNELLE.
Mutta missä on se empatia minua kohtaan,olen kait itsekäs kun olisin sitä toivonut..