seuraava »

[Terhi35]

Olen ollut ystävä liki 20v kaksois miehille.

Nyt kesällä olin raskaana,ja olin kipeä.

En päässyt tapaamaan heitä,koska olin sairaana.

He loukkaantuivat minulle,ja toinen heistä laittoi välit minuun poikki,
tyylikkäästi tekstiviestillä.

5kk kului,heistä en kuullut tuona aikana.

Nyt perjantaina,viikko sitten tapasin heidät baarissa.

Ystävä järjesti sen.

Kaikki sujui jäätävän rauhallisesti,nyt minua on jäänyt vaivaamaan miksi tämä kaikki?

Miksi he halusivat 20v ystävyyden lopettaa,kun ei riitaakaan ollút.

Miksi näin?

[Heli]

Joskus ystävyydetkin päättyvät. Älä ole murheissasi. Elämääsi on varmasti tulossa uusia ystäviä

[^^Queen Nefertiti^^]

Hrmm.. miehet kuulostaa TODELLA ymmärtäväisiltä kavereilta.. 

[Terhi35]

Niin.olen yrittänyt ymmärtää heitä koska tiedän ettei heidän elämänsä ole ollut helppoa.

Anteeksikin olen antanut, ja toivonut että ystävyytemme palaisi entiselleen.

Olen toivonut keskusteluhetkeä asiasta,mutta turhaan..

[^^Queen Nefertiti^^]

Unohda ne pariksi vuodeksi. Ei mitään tunteilua, ei he olleet sinuakaan kohtaan empaattisia. 

(http://www.virtualflorist.com/en/images/items/girlssunflowers_l.jpg)

[Terhi35]

En tiedä pystynkö unohtamaan..

[Aion]

Ehkä raskautesi oli heille ¨kova pala¨
vaikka he eivät sitä myönnäkään?

Ehkä oman lapsuuden äititraumat heijastuivat sinuun.

Lähetä heille siunauksia ja rakkautta elämään
ja lopeta sureminen.
Välien katkeaminen ei ollut sinun vikasi.
Jos aika on kypsä, he ottavat sinuun yhteyttä.
Jos eivät ota,
se on heidän ongelmansa.

Sinä saat uusia ystäviä
jotka ovat kanssasi samalla aaltopituudella.

[Terhi35]

Kieltämättä heillä ei ollut kaunis ja rakastettu lapsuus.

Äitinsä ja isänsä erosivat kun he olivat pieniä, ja he olivat enemmän taakka,kuin odotettuja ja rakastettuja.

Kamalaa heille.

Elää lapsuus rakkaudettomassa kodissa.

Aikuisina he ovat olleet rakastettavia,lämpimiä ja syvällisiä miehiä.

Herkkyyttäkin on paljon,siksi kaikki huonot kokemukset ovat kovettaneet heitä,tehneet suojan ympärilleen pahaa vastaan.

Itse olen nähnyt tuon suojan läpi,päässyt lähelle kokemaan sen lämmön,jota he visusti vartioivat.
Erityisesti toinen.

Mulle he olivat/ovat rakkaimpia ystäviä.

Siksi olen taistellut tyhjää taistelua menetyksen tuskassa.

Olen itse 5 lapsen äiti,rakastan lapsiani eniten maailmassa.
Teen kaikkeni heidän hyvinvointinsa eteen.
Kaikki olivat toivottuja.

Ehkä edustan vastakohtaa heidän äidilleen??

Itse olen lämmin,rakastava ja huomaavainen äiti.

En tiedä miksi siis pelotan ystävänä?

En ole heidän äiti,jos olisin rutistaisin,rakastaisin ja viettäisin aikaa heidän kanssaan.Tuota olen tehnytkin,ystävänä.

Olisin halunnut vanheta heidän kanssaan,ja jakaa elämästäni palan heidän kanssaan.

[Minerwa]

Tämä keskustelu sai mut todella pysähtymään ja ajattelemaan omaa itseäni. Itse asiassa säikähdin vähän... Mulle nimittäin ystävien raskaus on ollut kova paikka - vaikken ehkä ole sitä tiedostanutkaan. Mun on ollut hirmu vaikea suhtautua, kun toinen on jotenkin niin... muuttunut. Vai olinko se minä joka muutuin? Mä olen ollut se, joka on ystävän raskaana ollessa (alitajuisesti) ottanut etäisyyttä. Nyt kun sen tajuan, se hävettää! Samoin mun on ollut vaikea suhtautua rakastaviin ja kannustaviin vanhempiin ja lapsien vilpitömään riemuun. Ne ovat jääneet mulle itselleni niin kovin etäisiksi... Oma lapsuushan se siellä taustalla vaikuttaa.

Omaan kokemukseeni peilaten uskaltaisin sanoa, että Aionin ehdotus saattaa hyvinkin pitää paikkansa. Ja jos näin on, ystäväsi eivät välttämättä tiedosta asian todellista syytä. Helpommin käsiteltäviä syitä on helppo keksiä itselleen tarvittaessa; vaikeampaa on katsoa silmästä silmään oman lapsuuden jättämiä arpia.

En tiedä miksi siis pelotan ystävänä?

En ole heidän äiti,jos olisin rutistaisin,rakastaisin ja viettäisin aikaa heidän kanssaan.Tuota olen tehnytkin,ystävänä.

Voisiko olla, että he sisimmässään kokisivat sut jonkinlaisena "äitihahmona" - josta syystä se, ettei sinulla raskaana ja sairaana ollessasi ollut heille aikaa (kuten heidän äidillään ehkä aikanaan), olikin niin kova pala...?

Näitä asioita on vaikea lähestyä, saatikka keskustella niistä. Mä toivon todella, että löydät kuitenkin aikaa myöten ystäväsi uudestaan. Kyseessä voi olla vain ohimenevä elämänvaihe - mutta saattaahan sekin olla mahdollista, että elämä pikkuhiljaa kuljettaa teidät erilleen... Niin käy joskus. Ehkä niin on tarkoitettu...?

Avataksemme uusia ovia, meidän on joskus suljettava vanhoja ovia takanamme. Toivottavasti kaikki kääntyy kuitenkin parhain päin!

[Terhi35]

Kiitos Minervalle..

Annoit asiaan toisenlaisen näkökulman, saattaa hyvinkin olla niin.

Antaa ajan kulua,ja aika näyttää palaammeko enään ystäviksi.

Nyt annan heille rauhaa itsestäni(en ota yhteyttä).

Rukoilen heille sielunrauhaa ja rakkautta..

Jotta saisivat rauhoittua(toinen),

toivon että hänkin oppisi antamaan anteeksi minulle jos näin ollen olen häntä tahtomattaniloukannut.

Anteeksi antaminen elämässä on SUURI asia.

Hänellekkin olen ANTANUT ANTEEKSI vuosien varrella tusinan kertaa,
kun on loukannut minua sanoin,jopa tuominnut elämääni ja ratkaisujani elämässäni,mutta anteeksi olen ne antanut..

[Jinx]

Eikös se välillä mene niin, että vanha poistuu uuden tieltä.
Älä sure, he eivät olleet arvoisiasi ystäviä.

[Jasca]

Kertomastasi syntyy vaikutelma kahdesta miehestä, jotka ovat lapsena saaneet elämän perustaksi heikon perusturvallisuuden eli heidän on vaikea luottaa toisiin ihmisiin aikuisiässään. Sinä olet ollut heille hyvin läheinen ystävä ja onnistunut vuosien mittaan saamaan tuon luottamuksen. Pulmana on se, että luottamus on kuin veteen piirretty viiva, jos perusturvallisuus puuttuu. Vaikuttaa siltä, ettet sinä ole tehnyt tai sanonut tietoisesti mitään loukkaavaa, millä olisit pettänyt heidän luottamuksensa. Meissä ihmisissä vaan on sellainen heikkous, että me petymme omiin odotuksiimme ja syytämme siitä toisia. Et siis välttämättä lainkaan tiedä mitä odotuksia heillä tai toisella heistä on ollut (kaksosten lojaalisuus toisiaan kohtaan) ja miten olet rikkonut tuon odotuksen. Kun ei ole mitään anteeksipyydettävää tai -annettavaa, niin jäljelle jää rakkaus. Ajan mittaan asia ehkä tulee esille keskusteluissa tai muutoin, mutta saattaa olla että he eivät koskaan kerro mihin yhteys katkesi. Olet aivan oikeassa, kun annat heille tilaa. Jos haluat selvittää asiaa vielä juttelemalla, niin varaudu kaikkeen. Heidän syynsä saattaa tulla sinulle aivan totaalisena yllätyksenä. 

[Terhi35]

En vaivaa heitä enään.

He ovat kaksosia,mutteivät identtisiä.

Toimivat kuin identtiset,aikalailla yhdessä aina,asuvatkin.

Ymmärrän että toinen on lojaali toiselle.

On meillä yhteinen ystävä erostamme huolimatta.

Elämä jatkuu uusin siivin,vaikka ne vanhatkin olisin pitänyt..

Toisen heistä olisin jopa huolinut aikoinaan kumppaniksi..

[^^Queen Nefertiti^^]

Niin, no minulla on tämä tilanne että en jaksa enää vaikeita ihmisiä. Antaa mennä vuosia vaan, katsotaan sitten muuttuuko jokin. En jaksa miettiä liikaa mikä heillä on, mikä tuli, missä mennään, miksi ei ja mitä tälläkin tarkoitetaan. Herranen aika jos ei pysty olemaan ystävä, niin ei. En minäkään sitten viitsi. Ystävyys on vastavuoroista.

Porukkaa maailmassa riittää. 

[Terhi35]

Totta ympärilläni on joukko ihania ihmisiä avoimin sydämmin,
jotka oikeasti haluavat seuraani,jotka ymmärtävät ja aidosti välittävät minusta.

Rakkautta minulta piisaa kaikille ystävilleni,uusille jotka vasta ovat tulossa elämääni,ja jotka jo ovat.

Mutta se on tosi asia ettei kukaan voi korvata heitä,
kukaan muu ei ollut kanssani henkisesti niin samalla viivalla,
nyt ei ole ketään jolle puhua näistä henkisistä asioista enään.

Siksi heidän menetys tuntuu niin pahalta,ja repii syvältä sydämmestä.

Öitä en ole saanut kunnolla nukuttua,
herään toisinaan itkuuni.

Vaikkemme enään tapaa,niin silti aika ajoin tunnen yhä heidän ajattelevan/puhuvan minusta.

Telepatia toimii erostamme huolimatta.

Heille tämä eromme oli helppoa.

Olisin edes halunnut kuulla kasvoista kasvoihin mikä oli se oikea syy eroomme,en oikein voi uskoa että syy oli että peruin terveydellisistä syistä muutaman tapaamisen.

Olen minäkin toiselle heistä antanut vuosien varrella anteeksi(minun tuomitsemisen miessuhteideni päättämisestä,luuloistani mitä välillämme tapahtui, luuloista että aikomukseni olisi ollut vietellä,luuloista että järjestin mafian ryöstämään toisen vaatteet uimahallissa,jnee..
)..

Kylläpä olen vaikutusvaltainen kun alamaailmaa tunnen(EN TODELLAKAAN TUNNE), ja en edes osaa vietellä(VANHANAIKAINEN KUN OLEN),suutelummekin kuvittelin,vaikka sen näki täysi raviontola(syy aiempaan 3v eroon/taukoon.)..

ANTEEKSI OLEN ANTANUT HÄNELLE.

Mutta missä on se empatia minua kohtaan,olen kait itsekäs kun olisin sitä toivonut..