seuraava »

[Chandra]

Olen tässä jo muutamia päiviä pohtinut tuota anteeksianto kysymystä.
Siinä kun sanotaan olevan yksi avain fyysiseen paranemiseen.

Nyt olen kuitenkin hieman muuttanut käsitystäni.
Koko armaan kesän ja syksyn olen tehnyt anteeksiantoharjoitusta,vaikken ole ollut siihen valmis.

Olen JOPA mennyt niin pitkälle,että sanon ettei tämä vielä sydämestä lähde,mutta,,,
Siis en kohteelle,vaan tuonne sfääreihin.
Joskus olen tuntenutkin sen aidosti ja hyvä mielihän siitä on tullut.Useimmiten kuitenkin tuon ihmisen ajatteleminen saa minut voimaan pahoin.Vähän Jammu-setä fiilis,mutta syvempää on kiukkuni vielä.Kiukku on nyt lievä ilmaisu.

Tiedän,että se jonain päivänä voin sen vilpittömästi tehdäkin.
Mutta miten te koette tämän anteeksiannon?

Ja nyt mielellään sellainen kohde mieleen,jonka kanssa selvittämättömiä asioita.
Epäilen nimittäin vahvasti,että omat pattini olen kasvattanut sillä,että olen tukahduttanut tunteet joita sisälläni on.
Yrittänyt olla niin kiltti!

Kun vihdoin pääsi viha ulos,seurasi siitä runsas määrä muita tunteita.
Itkuinen olin monta päivää.Aivan kuin hanat olisivat auenneet.
Nyt jätin koko ajatuksen anteeksiantamiselle ko.ihmiselle.
Ei sen aika ole vielä.

Ja miksi usein Kiltteystautia sairastavat ovat fyysisesti kovinkin sairaita?
Minä itken ja kiukuttelen itseni nyt terveeksi.Minua ei enää tallota!
Joskus on yli kävelty mennen tullen ja meikä melkein pyytänyt anteeksi olemassaoloaan.

[Daria]

Itselläni anteeksianto ilmenee siten, että henkilö joka tässä elämässäni aiheuttaa eniten huolta ja murhetta (eli opettaa minulle myös eniten), häntä kohtaan olen päässyt siihen vaiheeseen että tuomitsen hänen teot, mutta en ihmistä niiden takana. Kun en voi ko. hlöä muuttaa, voin vain ohjata sen kyvyn mukaan joka minulla on ja ehkä antaa ajattelemisen aihetta, ei minulla ole muutakaan vaihtoehtoa. Muuten repisin itseni hajalle. Tosin ap:n viestin Jammu-viittauksesta tuli mieleen, että mitään niin pahaa ja järkyttävää tai mitään sinne päinkän en ole kokenut mitä Jammu on tehnyt. Omalla kohdallani kyse on henkisestä pahoinvoinnista joka johtuu läheisen alkoholismista. Myös se on helpottanut että tietyissä tilanteissa olen saanut purkaa tuntojani ihan huutamalla ja itkemällä suoraan tälle läheiselle.

 

[Chandra]

Näin näen asian myös,miten sen kirjoititte.Kohdallani nyt vaan on niin,että asian ymmärtämiseen on mennyt energiaa valtavasti.
Tiedän kyllä sairauden hänessä,mutten osaa vielä kohdistaa sitä pelkästään siihen.Pelkkä ajatus ihmisestä sen takana saa voimaan pahoin.

Alkoholin ja huumeitten käyttäjien kanssa tulee aina selviä hetkiä,jolloin voi puhua asioista.Mutta entä kun niitä selviä hetkiä ei tule koskaan!??

Ja kyllä!Itselleen anteeksi antaminen on myös ollut/on hyvin vaikeaa.
Kaikki häpeä mitä asiaan on sisältynyt.
Aika tähän kai auttaa ja jatkaa edelleen tunteitten purkua sitä mukaa kun niitä nousee esiin.
Odotan kiitollisuudella päivää,jolloin tämä työ on tehty!

[*Alkmene*]

Ja voisi ajatella niinkin, että on 'turhaa' jäädä venkomaan siihen, että löytäisi kaivelemalla ja työstämällä sen anteeksiannon kokemuksen 'väkisin'. Ei se ihmisestä tee sen parempaa toisaalta. Anteeksianto voi olla myös elämänmittainen prosessi kokonaisuutena. Jyväsiä sieltä täältä aina välillä.
Siihen on koko elämä aikaa ja jos syvällä sisimmissään haluaa anteeksiannon kohdata jossain asiassa, sitä elämä ohjautuu uomiin, ei ehkä sinne minne ajattelisi nyt ohjautuvan, vaan yllätäen jossain kohtaa jotain/jonkun, ja ymmärtää oivaltaa jotain ehkä menneeseenkin peilaten.
Ehkä ihan toisen ihmisen ja tapahtuman kautta....

Voi aloittaa siitä, mikä on lähinnä nyt ja mihin nyt kykenee.
Kuoria kuin sipulia ja luottaa. Ei havitella ytimeen suoraan, vaan lempeästi kerros kerrokselta.
Ehkä lähimpänä voisi olla nyt antaa anteeksi itselle se, että ei juuri nyt kykene antamaan anteeksi. 
Siitä se sitten lähtee... kerros kerrokselta.... kait.. en tiiä... *höpisee omiaan* 

[^^Queen Nefertiti^^]

Jos vaan vihdoin päästäis sen ihmisen irti..C. 

[Chandra]

Niin Mirjam!

Itsestä se on lähdettävä.Katsos itken äärettömän harvoin.
Olen tavallinen suomalainen jukuripää.

Enkä tosiaan tiedä kumpaa edes vihaan,itseäni vai toista,vaiko vain tilannetta johon jouduimme.
En halua sen koommin tätä kohdistaa mihinkään ihmissuhteeseen,vaan anteeksiantoon.

Mutta minulla on taipumus myös nähdä asiat positiivisesti,,joskus.
Eli tiedän siis,että tämä on vain vaihe elämässäni ja kuten sanoitkin aikaa on,,

Minua vaan kiinnostavat nämä asiat.Ehkä siksi kaivelen niitä niin syvältä.Halu löytää vastauksia.
Ja myös siihen,miten pitkälle asiat ovat mahdollisia.Yleistäminen joka asiassa on väärin,sen olen tästä oppinut.
En koskaan enää sano ihmiselle,että anna nyt vaan anteeksi ja jatka elämääsi.En voi tietää miltä kenestäkin tuntuu.

Eli tämänkin asian jakaessani kanssanne,tajusin heti yhden opetuksen!
KIITOS!

[^^Queen Nefertiti^^]

Eihän kauris itke.. opin kauriista, josta päästin irti..  kannattaako tuota miettiä ja miettiä jos toinen ei ole täyspäinen? < siinä vastaus

[*Alkmene*]

Niin, voihan sitä antaa itselleen anteeksi senkin, että haluaa kaivaa asiaa juuri nyt ja 'ottaa mittaa' siitä, miten paljon itse voi asialle tehdä juuri nyt.  Etsiä rajat omille vaikutusmahdollisuuksille anteeksiantoon nyt tässä vaihessa;)
nimim."ajoittain asioiden analyyttinenkin kaivelija" 

[Chandra]

Nyt aivan ystävällissävyinen kysymys GS!

JOS olet päästänyt hänestä irti,niin miten ihmeessä hän silti on melkein joka kommentissasi mukana?
Sitäkin voi miettiä.

Minulle irtipäästäminen on sitä,että ihminen voi joskus käväistä mielessä,mutten enää kanna häntä mukanani.
Työni nyt vaan on vielä kesken tässäkin asiassa.

Kauriit itkevät siinä kuin muutkin,vaan eipä se alati itkeminenkään pitkälle vie.

[^^Queen Nefertiti^^]

Ei ole kaikissa kommenteissa, ellen nyt mainitse heitä triplana. Ei ihmiset täällä taloudestakaan/ väestönkasvusta/tms ymv viitti nähtävästi puhua vaikka yritin tuossa. Olen päästänyt irti niin etten tapaa, en kaipaa, saan toki puhua mistä vaan. Kaikkea kokemusta pitää mukana, eri asia on ahdistaako.

Hän ei enää AHDISTA siinä on se juttu. Sinua minun nähdäkseni ahdistaa? Ei se siitä mihinkään "selviä" paitti että herrasi oli kaheli. 

[Chandra]

Kuten sanoin,en ole valmis asian kanssa.
Ahdistus on väärä sana ehkä.Lähempänä on tuo omien asioitten tutkailu.
Miksi suhtaudun asiaan näin?Mikä on tämän tapahtuman sanoma minulle?

Mitä opin?Mitä en ole vielä oppinut?
Viha sitoo valtavat määrät energiaa,miksi siis tuhlata sitä.
En vaan vielä ole siitä irti,vaatii työstöä.
Pelkkä maton alle lakaiseminen ei auta,tai edessä on vastaava tilanne!

               

[astraali]

Minä olen jotenkin päässyt tuon anteeksi antamisen kanssa sellaiseen vaiheeseen, ettei minulla ole kenellekään anteeksi annettavaa.

Toki on asioita joista muussa tilanteessa olisi paljonkin; minua on kohdeltu huonosti, loukattu, satutettu (henkistä väkivaltaa) jne. Ja nämä ihmiset ovat edelleen hyvin läheisesti elämässäni läsnä ja rakastan heitä.

Ystäväni ihmettelevät kovasti sitä, miksi en vihaa heitä vaan rakastan. Miten voin olla heidän ystävänsä kaiken sen jälkeen, mitä he ovat minulle tehneet. Sitä on kamalan vaikea selittää heille, kun minulla ei ole mitään anteeksi annettavaa, ei mitään syytä katkeroitua, vihata tms. Minä olen ymmärtänyt sen, että he ovat antaneet elämääni paljon opetuksia, joiden kautta minulla on ollut mahdollisuus kehittyä sellaiseksi ihmiseksi kuin nyt olen.
Olen kiitollisen siitä, että minulla on nyt ollut mahdollisuus käydä nämä asiat läpi, jotta pääsen niistä eteenpäin.

Rakkaudella ajattelen niitä ihmisiä, jotka ovat minua satuttaneet, koska heillähän se vaikein tehtävä on ollut.

Eikä tämä tarkoita sellaista "käännän aina toisen poskeni" -asennetta, jossa annan kaikkien kävellä ylitseni ja hymyillen otan kaiken vastaan. Itseään saa ja pitääkin puolustaa mutta mitään syytä ei ole siitä katkeroitua tai tavallaan edes korottaa itseään siihen osaan, että anteeksi antaminen olisi kaikkein jaloin teko tälle satuttavalle osapuolelle. Rakkaus on.

Vaikenta varmasti on antaa anteeksi itselleen ja hyväksyä omat vihan ja suuttumuksen tunteensa luonnollisena osana ihmisyyttämme ja ymmärtää tunteiden taustaa, käsitellä ne ja päästää irti.

Vaikea asia.

[^^Queen Nefertiti^^]

Miten menit rakkauteen sen sijaan että olisit vain poissa kuvasta tai olisit välinpitämätön?   :

Ei rakkautta, ei vihaakaan, eikä kostoa, mutta ei siis rakkauttakaan. 

?

Tämä kiinnostaisi. mitä sinulla astraali muuten on vitosessa ja seiskassa radix ja AP kartoilla? 

[astraali]

Miten menit rakkauteen sen sijaan että olisit vain poissa kuvasta tai olisit välinpitämätön?   :

Ei rakkautta, ei vihaakaan, eikä kostoa, mutta ei siis rakkauttakaan. 

?

Tämä kiinnostaisi. mitä sinulla astraali muuten on vitosessa ja seiskassa radix ja AP kartoilla? 

Ne ihmiset jotka ovat minua eniten satuttaneet, ovat minua myös eniten rakastaneet... Voimakkaita mieshenkilöitä elämässäni, sidoksissa minuun joka tapauksessa. Ajallaan paljon vihan tunteitakin nostattaneet mutta ei siihen pisteeseen, että alkaisin vihaamaan heitä. Jossain välissä vaan se syvä ymmärrys on astunut aina kuvaan ja viha muuttunut vain syvemmäksi rakkaudeksi.
  minua varmasti ovat ystäväni pitäneet tämän ominaisuuteni takia.

Voit vitsi, oliskin hauska tietää, jos kartaltani olisi luettavissa luonneominaisuuksiani- olen sen kartan kyllä teettänyt mutta en osaa vastata kysymykseesi, kun en osaa sitä niin hyvin tulkita. Voin yrittää katsoa; alkoi itseänikin kiinnostaa. 

[Terhi35]

Mä kyllä annan anteeksi toisille, elämä on liian lyhyt vihoitteluun..

Joskus aiemmin olin hyvin kypsymätön ja en todellakaan antanut anteeksi helpolla..

Ja pyydän anteeksi tekojani,eri asia on saanko anteeksi..

Mielestäni se, että pyytää anteeksi, ja aidosti pystyy antamaan anteeksi.
On merkki henkisestä kypsyydestä ihmiselämässä..