seuraava »

[ametist]

Minulle on nyt jo muutaman kerran sattunut niin,että poikaystäväni ja yksi toinen poikakaveri (jos häntä voi näin kutsua )ovat molemmat sanoneet että sinä ansaitset paljon parempaa kuin mitä he voivat tarjota. Että he eivät mukamas ole tarpeeksi hyviä minulle.  Sitä jotenkin en oikein ymmärrä..

[*Alkmene*]

Hmm...  minäpä ymmärrän.... yleensä jätän taakseni ne liian 'hyvät ihmiset'.... ei jaksa ....
Mutta tosin, en tiedä mitä sinun suhteissasi se on merkinnyt. 

[^^Queen Nefertiti^^]

Niin no, eikö tuo ole se yksi tapa sanoa "heippa vaan".. näin on minullekin sanottu kerran, pari - ja kerran jopa ystävän taholta. Sekin oli totta - hän oli oikeassa eräästä. Ehkä he ovat oikeassa, eivät ole tarpeeksi hyviä, rakastavia, pitkäjänteisiä tms. 

[K-NRJ]

Tuttua minullekin. Kun kävin aikoinani elämäni ensimmäisessä tarot-korttikatselmuksessa, niin siellä tuli sama sanoma: seurustelet sinulle liian "huonojen" miesten kanssa, ansaitset paljon parempaa.

Tuo oli minulle aikamoinen käännekohta, sillä huomasin silloin saman asian. Niinhän se oli. Jotenkin sisäistin asian ja siitä ei mennytkään kauaa, kun kohtasin nykyisen mieheni, joka ei ole mikään luuseri!

Astrologisesti tuo voisi liittyä esim.  / kovaan aspektiin, joka ei halua suoda itselleen sitä mitä ansaitsee.

Mutta tuon asian kanssa voi tehdä töitä ja pitääkin tehdä niin kauan kun sisäistää sen itse ja ottaa vastaan vain itselle kelpaavat, hyvät kumppaniehdokkaat!

[^^Queen Nefertiti^^]

Hmm.. minun kokemukseni mukaan sitä kauemmin menee mitä enemmän rimaa nostaa..

[Nomadi]

Itsetunnottomia nahjuja ovat tainneet olla kun ovat kokeneet etteivät anaitse toista ihmistä tai hänen rakkauttaan. ja kaiken lisäksi vielä ovat niin laiskoja ettei heille tule mieleenkään että voisivat selkänsä suoristaa ja prantaa tapansa – mielummin hankkiutuvat suhteesta eroon jotta saavat märehtiä omassa kurjuudessaan.

[*Alkmene*]

Hmm...
Jännää sinällään, etten koe koskaan olleeni tekemisissä itseäni 'huonompien' kanssa. Ja taasen ne, jotka olen kokenut itseäni 'paremmiksi', ovat omassa maailmassaan ehkä kuvitelleet olevansa jotakuta parempia, eivät ehkä minua. Minulle se on riittänyt. Paljastamaan valheellisuuden. Tynnyrien kolistelua, sanoa, että minussa hyväksyy jotain, mutta toisaalla se on jotain tuomittavaa, hah....
Vaikkeivat ulkoisesti ehkä osaa löytää sitä yhtäläisyyttä minusta ja 'heistä'...  :

Toki on näitä psykologisia juttuja, että jotkut ei koe ansaitsevansa 'parempaa' ja antavat kohdella itseään vähän huonosti ja vaastaavasti näitä, jotka eivät näe pimeitä puoliaan ja hakevat jotain illusinääristä kaksoislieekkiään romanttisesti    Samastahan molemmissa on kyse... toinen ei näe toista puolta ja toinen ei toista.

Minä jätän taakseni ne, 'hyvinä', jotka eivät jostain syystä halua nähdä molempia puoliaan. En siksi, että olisivat 'parempia' tai 'huonompia', vaan siksi, ettei sovi minun elämääni ajaa kyljellään autoa. 

[ametist]

Niin,en ole itsekään kokenut että he olisivat jotenkin "huonompia". Välillä oikeastaan päin vastoin. Hmm...

[Asterix]

Niin..

Kai kuitenkin jokainen tuntee itsensä parhaiten
ja suurin osa ihmisistä näkee toisessa nekin puolet,
mitä itse ei huomaisi, joten kai nuo miehet
ovat tehneet ihan oikean päätelmän.

[Pikkusisko]

Minä näkisin tuon Mirjamin "parempi - huonompi" asetelman sellaisena ylemmyydentuntoisuutena, mikä johtuu alemmuuskompleksista ja mikä on eri asia kuin jos ihmiset eivät koe olevansa "riittäviä" toiselle. Sikäli Nomadi sanoi hyvin, että olivat itsetunnottomia nahjuksia. Uskon myös, että suhteessa voi ja jaksaa kasvaa jos on selkärankaa.

Minulle taasen on monet sanoneet, etteivät "riitä" minulle. Olen tulkinnut sen niin, että itselläni on varsin korkeat ihanteet joihin pyrin ja se on voinut ahdistaa toista, koska tämän olisi pitänyt kasvaa aika huimaa vauhtia ottaakseen kiinni minut. Sitten on näitä tyyppejä (alkoholisti tms.) jotka ripustautuvat ja ylentävät minut "enkeliksi" eivätkä itse jaksa kasvaa ollenkaan. Eli ne on niitä nahjuksia! 

[^^Queen Nefertiti^^]

Tämänkin pitää olla niin monimutkaista.. mutta jos ei ole olemassa virheitä kuten Richard Bach sanoo..  niin en tehnyt väärin kun toivoin eräiden kasvavan täyteen Omaan mittaansa.. sekö siinä pelotti. Sen jälkeen en ole ihan varmasti tiennyt minkä pitää olla mittapuu? Henkisyys, ulkonäkö, raha, minuun keskittyminen, maailmaan keskittyminen? Mikä on "tarpeeksi hyvä" ? Mikä tekee heistä tärkeän minulle ja vice versa? Tunne?

[*Alkmene*]

Minä näkisin tuon Mirjamin "parempi - huonompi" asetelman sellaisena ylemmyydentuntoisuutena, mikä johtuu alemmuuskompleksista ja mikä on eri asia kuin jos ihmiset eivät koe olevansa "riittäviä" toiselle. Sikäli Nomadi sanoi hyvin, että olivat itsetunnottomia nahjuksia. Uskon myös, että suhteessa voi ja jaksaa kasvaa jos on selkärankaa.

Varmaan on jossain vaiheessa elämään juuri noin on ollutkin. Tuo ylpeys/alemmuus asetelma on vain kovin moniselitteinen toisaalta. Tietyllä tapaa jos sen kokee minuudekseen todella, eli siinä oikeasti on taustalla ajatus "paremmuudesta ja huonommuudesta" ja sen avulla yritetään kasvattaa ulkoisen palautteen kautta itsetuntoa..  ei kovin rakentavaa kelleen.  ;)Ja toisaalta tuossa samaisessa kerroksessa on vielä se kaksijakoinen ajatus vallalla, että jotkin inhimmiliset ominaisuudet pitää oppia hallitsemaan tai niistä päästä lopullisesti eroon yms... joko tai... tai muuten tuo ominaisuus määrittää minuuteni laatua 

Minä en koskaan ole havitellut ulkoisen palautteen kautta rakennettua itsetuntoa, vaikka sitä minulle on kaupattu tuon tuostakin.  :
Työskentelen itseni kanssa hiukan syvemmällä(-kin) ja ammennan sieltä sitä mitä ammennan.
Minulle tuo "hyvemmyys" on 'keino', jolla voin kommunikoida 'ymmärrettävästi' ihmisten kanssa. Joskus vain on aika nostaa vaihdetta ja jatkaa matkaa, sillä ihan omalla polulla, muuten jäisin makoilemaan laakereillani ja lopulta olisin sisältä näivettynyt. Todellisuudessa on kyse siitä, että jokin kohtaaminen on tullut matkansa päähän ja eikä ole tartunta pintaa.
Olen monet kerrat 'uskonut' muiden sanomaan, että suhteissa kasvaa jos uskaltaa olla lähtemättä. Vasta viime vuosina olen tajunnut, että ehkä se on jonkun haaste, muttei minun.  Minun olisi helppo jäädä suhteeseen kasvamaan ja paljon vaikeampi toteuttaa tätä omaa polkuani, eli ottaa 'hatkat' kun on niiden aika...  Jättää ne "paremmat" paikoilleen jumittuneet ihmiset etsimään toista paikoilleen jumittunutta...  : 

Syvältä tulee kutsu... joka antaa mahdollisuuden... ei pakota... mutta kehoittaa... uskallanko uhmata ulkoisia uskomuksia ja kasvaa omaksi yksilöksi, ilman taetta ja lupauksia tulevasta...