Miksi laiva ei saisi upota?
Mitä pelottavaa pinnan alla
alitajunnan syövereissä on?
Aiwan niin... minä todella
olen tuo uneni nuorimies
(tosin en läheskään yhtä nuori...).
Laiva olisi yleisen mielipiteen mukaan saanut upota,
koska kaikki muut, paitsi tuo nuorimies,
samastuivat laivan uppoamiseen
pitäen moista sopivaisuutena, totunnaisuutena ja väistämättömyytenä.
Jopa laivaa auttamaan tullut laiva (leikkilaiva-vaiheessa...)
taisi poistua paikalta turvatakseen kait oman selustansa.
Vaan juuri tuo laivan tuleminen läpinäkyväksi
- kuten todellinen alkaa läpikuultaa epätodellisen kadotessa -
oli selkeä innostaja (hädässä innostaja) nuorukaiselle
ottaa haltuunsa jostakin löydettävissä oleva vasara
ja lähteä eikun muksimaan lasilumousta säpäleiksi!
Miksi taistella tuulimyllyjä vastaan
kun voi kasvattaa siivet
ja lentää tuulen mukana
minne haluaa?
Nuorukainen oli ansassa laivan sisällä
muttei vaipuneena epätoivoon
vaan näkevin silmin.
Minä olin siellä "ilmassa" se puoli itseäni,
joka oli valmis korjaamaan lelulaivani turvaan,
mutta olennaisempaa oli sen tiedostaminen,
että kollektiivinen tietoisuus piti laivaa tuhon omana.
Jolloin erotin myös moisen "uskon epätodelliseen" ylläpitävän
laivan syvenevää hätätilaa, koskapa aina oli luotu...
uppoavien laivojen haaksirikkojen uusiutumista.
Pidin tärkeänä kouriintuntuvasti osoittaa,
ettei tuhoa pidä paeta kieltämällä pelastuksen mahdollisuus
myös silloin, kun uskoa vuorten siirtämiseen ei ole ympärillään
muilta saatavilla tuekseen.
Se on samaa kuin olla hukkumatta veteen,
vaikka on siellä ollut jo minuutteja
rannalla olevien ihmisten siunaillessa onnettomuutta.
Se on oikeastaan koko elämän haaste: mennä läpi lasilumouksen,
koska vain siinä tapauksessa sen toistumisen kierre menettää voimaansa kollektiivisten uskomusten, ennakko-odotusten ja pelko-uhan tasolla.
Olinkin unessa äkämystynyt siitä,
että yleinen uskottelu silminnähden esti merivettä tunkeutumasta
nuorukaisen aikaansaamasta reiästä laivan sisuksiin.
Kun näkee ympäröivän harhan,
ainoa tie edetä
on syvemmälle ja pidemmälle
kuin muut,
oman itsen pelot ja rajoitukset voittaen.
Kyllä - aivan näin.
Vaan... tuossa unessani koin nuorukaisen olevan laivassa,
joka edusti menneisyys-traumaa uppoamisesta.
Ja joitakin päiviä aikaisemmin olin nähnyt unen,
jossa olin menneisyys-laivassa, jossa kukaan muu ei tiedostanut sitä,
että laivaa ei enää ollut, koska se oli menneen maailman laiva.
Tällöin oli kalseaa yrittääkään viihtyä "seilaten"
muiden matkustajien jännityksellä ilakoiden nauttiessa laivamatkastaan.
Sillä koko laivan aura henki tuota menneisyyttä eli päättyneisyyttä
- sitä hetkessä elämistä vasten, jota itse huviin samastumatta alati koin.
Mitä jos palaisit unen maisemaan,
kutsuisit avuksesi valaat ja delfiinit
ja kurkistaisit,
mitä pinnan alla on?
Kuinka syvälle uskallat edetä?
Mitä sieltä löydät?
Niin. Valaat ja delfiinit koenkin itselleni läheisiksi.
Tosiasiassa uiminenkin on ollut minulle kumman vaikeaa;
haluaisin "pinnallistamisen" sijaan heti sulkeltaa pohjaan;
olen myös usein halunnut hukuttautua "ulos" elämäni pinteestä.
Ehkäpä en kohta enää haluakaan hukuttautua "laivan mukana"
vaan särkeä lasisen lumouksen
ja tuoda ulkopuoliseen maailmaan
henki-sielun näkökulmasta uuttamaani viestiä muutoksesta:
taivaan olemisesta jo sisäisesti meissä.
Tarotkorteissa tälle unesi olotilalle
on annettu nimi ¨hirtetty mies¨.
Kun kaikki kääntyy ylösalaisin,
maailma muuttuu,
omat käsitykset ovat eri maata
kuin ympäröivillä ihmisillä.
Kestää hetken aikaa tottua
näkemään ylösalaisin
- tai pitäisikö sanoa ylhäältä alas.
Ja myös tottua siihen
että on oleva ¨väärinymmärretty¨.
Kiitos tästä upean osuvasta tulkinnasta.
Jännää, kuinka eilen illalla ajattelin,
että "jossain täytyy olla puuttuvaa tulkintaa".
Ja niin kuin tilasin,
niin minulle toimeksi annettiin.