Mielenkiintoisia juttuja, vaikken ihan päässyt selvyyteen, että mikä tässä on aiheena.
Eilen juuri kirjoitin antaumuksella yhteen topiciin ja hetken päästä tajusin, että olin kirjoittanut eri aiheeseen, johon olin kuvitellut kirjoittavani, ensin
ja sitten
ja poistin tuon kirjoitukseni.
Laitoin sen kuumeen piikkiin.
Mutta tosiaan tuosta, onko "sielulla" sukupuolta...
Ensinnäkin minulle on hieman epäselvää mikä edes "sielu" on..
Jotain syvempää kuin päivätajuinen minuus, niin oletan ja monet liittää sen ns."inkarnaatiokiertoon". Minä sinällään suoranaisesti kun en usko "inkarnaatiokiertoon", niin on vaikempaa käyttää sana sielu.
Hengentaso kun kuitenkaan ei ole määriteltävissä sanoin, vaan ainostaan teoin. Joten olen jättänyt tuon alueen nykyään vähemmälle penkomiselle.
Mutta tosiaan minulla on naisen keho ja jossa on puitteet hyvin naiselliseen ja sopusuhtaisen ulkomuotoon, jos pidän siitä hyvää huolta. Ja nautin sen monesta puolesta ja osaan myös käyttää sitä. Itselleni olen vain kyseenalaistanut monasti, että kannaattaako sitä käyttää ihan niin paljon, kuin mihin kykenee. Joskus se saa aikaa pelkoa ja hämmennystä ja vihaakin muissa. Ja ties mitä, mitä kukin nyt siihen haluaakin peilata. Ja joskus itselle vain jää pas**n maku suuhun.
Olen koittanut synkroida sielua kehooni
Ihan helppoa se ei ole ollut, mutta on helpottunut huomattavasti, kun olen huomannut, ettei ne mitenkään erillään taidakkaan olla.
Minä ihastun myös sekä miehiin, että naisiin, mutta miehiin kuitenkin enemmässä määrin. Ehkä miehissä on kuitenkin enemmän jotain 'vastinetta'naiseudelleni.
Luulen että miehisyys minussa ilmenee enemmän syvällisellä ja "sielullisella" tasolla, kuin ulkoisella.(eli ehkä jopa todellisuudessa hengen tasolla)
Monenmoiseen juttuun olen törmännyt näiden asioiden puitteissa.
Yleensä naiset joihin ihastun, ovat älykkäitä, sielukkaita, suoria ja ei naisellisia ulkomuodoltaan. (mutta yök ei mitään körmyjä, vaan kauniita veistoksia)
Taasen ne naiset jotka minuun ovat ihastuneet, ovat olleet lähestulkoot aina hyvin naisellisia, mitkä onkin hieman hämmentänyt minua, koska olen ulkoisesti myös hyvin naisellinen, niin tällaisen vielä naisellisemman ja pehmeämmän naisen seurassa minulle tulee kiusaantuneen miesmäinen olo.
Olenkin tullut siihen tulokseen, että itseasiassa sitä ei osaisi edes itsestään ja muista erotella mies- taikka naismaisia puolia, jossei niihin roolieroihin ja jaotteluihin olisi kasvettu. Jos niitä ei analysoitaisi ja korostettaisi niin kovin, että mikä on miesmäistä ja mikä naismaista. Sehän lähtee jo hyvin pienestä ja hyvinkin piiloisesti.
Ainoa selkeä ja todellinen ero on fysikaalinen, hormonaalinen, geneettinen yms, Psyykkinen<- luultavasti kyllä sitäkin, vai onko? Onko psyyken alueella enää vain persoonan ja yksilön eroja todellisuudessa, vaiko vielä sukupuolierojakin, eli ennaltamäärättyjä ominaisuuksia?
hmm...
