seuraava »

[*Alkmene*]

Silloin kun puuttuu, jos nyt ei puhuta ihan akuutista suoranaisesta väkivallan estosta, niin saa olla valmis, ja olisi hyvä olla rahkeet itsellä myös sitten jatkaa siinä tukena eteenpäin, olla valmis tunteenpurkauksiin, osata kohdata ne vastuullisesti, eikä itse provosoitua ja alkaa halveksua jonkun toisen tunteita...
Ennemmin ohjaa ihmiset sinne, missä on rahkeita näitä asioita hoitaa, kuin käy sohaisemassa ja lähtee pois paikalta itse ja tuntee tehneensä jotain hyvää ja ylevää.

Niin.. eipä siinä tositilanteessa, kun näkee että lasta lyödään,
niin paljon kuule rakentavia ajatuksia ajattele.

Sen verran inhimillinen ainakin itse olen, että
vaistomaisesti yritän saada sen vain loppumaan.

Itselläni ei ole lapsia, mutta ei minulla ole tällä
hetkellä myöskään koiraa tai kissaakaan
ja silti puuttuisin eläintenkin kaltoinkohteluun,
jos sellaista silmieni alla tapahtuu.

On hyvä että ihmiset puuttuu, minäkin puuttuisin, jos näen väkivaltaa.

[mateve]

Kipeitä asioitahan ne ovat itsekullekin.
Tänne maapallolle tullaan oppimaan ja omat lapset ja miksei ne vieraatkin ovat niitä tiukkoja opettajia.

Heikkoudessa on voimaa, jos ajattelet pientä lasta, saat kyllä unohtaa omat tarpeesi ja halusi jotta lapsella on hyvä olla.
Perimä vaikuttaa niin solutasolla monella tavalla, esim oman äitini äiti tuli Karjalassa miniäksi taloon jossa oli "paha" anoppi, tiukka ja osoitti miniälle paikkansa, kuten siihen aikaan pruukasi olla jossain. Mummo sitten kuritti ja kurmotti äitiäni ja pani takaraivoon sen että työllä mitataan ihmisen arvo.
Äitini jatkoi sitä minuun, remeli soi pienestäkin asiasta, esimerkiksi uteliaisuudesta tutkin mitä kameran sisällä oli ja hänen raivonsa oli kohtuuton, päässä on vieläkin arpia siitä.
Itse en lapsiini kajonut, sen verran tuskaa tunteneena ajattelin että nyt loppu.

Tällä haluan sanoa että elämä on niin monimuotosta kun emme näe sitä merkitystä miksi kiukuttelevat "kakarat" koettelevat vanhempiaan, siihen on olemassa se syvempi merkitys, kasvattaminen.
Luulemme että pienet lapset ovat särkyviä, ja tietyllä tavalla ovatkin väkivaltaan, mutta jos aikuinen ei pienellä opi niin lapsi opettaa kovalla tavalla aikuisen nöyrtymään ja näkemään omat haavansa ja parantamaan ne. He toimivat eheyttäjinä niinkuin *Mirjamilla*.
Ei tämä maailmassa eläminen helppoa ole sillä on selvä tarkoituksensa, ne jotka oivaltavat merkityksen ovat saaneet lahjan tasapainoon ja rauhaan vaikka ympärillä tapahtuukin kaikenlaista.
Siksi on tärkeää että lapset pieninä saisivat rakastavan ja turvallisen kodin jotta eivät jatkaisi omille lapsilleen samaa kasvatusta kun itse ovat saanneet   
Eli se ketju on katkaistava   
Mutta vielä, syyllisyyttä ei pidä kantaa sisällään sen seurauksena on syöpä jos ei anna itselleen anteeksi ja myös vanhemilleen

  Mateve

[*Alkmene*]

Niimpä Mondo,
ei todellakaan ole helppoa tuota tietoa elää todeksi.

Itse juuri ajattelin, että vaikka minulla on tuo kokemus takana ja montaa muuta vastaavantyyppistä ja eri suunnista. (olen myös 'huoltanut'äidiltään huostaanotettua vauvaa tilapäisratkaisuna), niin siltikin, joudun tuon saman sisäisen prosessin tietyllä tapaa käymään läpi vielä monet kerrat. Minulla on tässä vielä 3 matkaan saatettavaa lasta, jotka vasta lähestyvät 'esi-buberteetti-ikää' ja hetkittäin saatan kohdata itsessäni tunteita, että miten osaan sen viedä kunnioituksella ja vastuullisuudella läpi.
Sattaa olla, että ajoittain minulla nostaa päätään se "täydellisen vanhemman" vääristynyt kuva ja siksi tuo tuntuu suurelta ja vastuulliselta ja ajoittain pelottavaltakin vastuulta.

Minun täydellisyyden tavoitteluni vanhempana kulminoituu tähän henkisen ja tunnepuolen tukemiseen ja ravitsemiseen lapsilla, johtuen omista lapsuuskokemuksistani. En siis halunnut tehdä sitä koskaan omille lapsilleni, mitä minulle oli tehty. (en lähde sitä tässä silti puimaan sen enempää mitä oma lapsuuteni oli )
Olen tuon vanhemmuudentäydellisyyden tavoitteluni kanssa, joutunut asian eteen, kumpi on lapselle parempi, haavoittuvainen, erehdyksiä tekevä, inhimillinen, kaikkia tunteita kokeva vanhempi lähellä ja läsnä, kuin ei vanhempaa käytettävissä lainkaan....
Sain sitä kautta hiukan suhteellisuudentajua tuohon kuvioon.
Ja toivon, etten enää koskaan tavoittele sellaista täydellisyyttä vanhempana, jota joskus tavoittelin. Ja etten sitä koskaan vaatisi keltään toiseltakaan.

Jouluinen ehdotus;
Seuraavaksi kun kohtaatte jossain kaupassa kireän äidin/isän sättimässä "kiukuttelevaa" lastaan, jollain keinoin, tai verukkeella, sanokaa sille äidille, jotain kaunista hänestä itsestään tai lapsestaan.
Ei niin, että äiti/isä kokisi vielä enemmän itsensä huonoksi, kun kohtelee noin hienoa lastaan, vaan niin, että äiti tietää jotain joskus antaneensa lapselle, mikä on osaltaan edesauttanut sitä, että lapsessa on jotain kaunista huomioitavaa.

Minä ajattelin kokeilla, edes kerran.

[*Alkmene*]

Pikkasen alkaa taas sarkastinen virne tulla huuleen, kun ajattelen itseäni 'jouluenkelinä', mutta vähitellen kokemuksen karttuessa näitä tulee tehtyä 'armotöitä' ihan huomaamattaan. Elämä on hyvä opettaja.

  Jooh, itsekin olen enemmän taipuvainen "vahingossa" tapahtuvaan "jouluenkelinä" (tai muun ajan"enkelinä") oloon kuin suunniteltuun, mistä odottaa jotain tuloksellisuutta tekoihin. Mutta ihan ajattelin kokeilla vain, asenteellisista syistä. Sen kerran. Ja sitten palaan tähän "tiedostomattomasti" eteenpäin mennään spontaanisuudella olotilaani.

Oikein Lämpöistä Joulun aikaa vain kaikille!
http://www.dailymotion.com/video/xq5mw_multik12

[Asterix]

Jouluinen ehdotus;
Seuraavaksi kun kohtaatte jossain kaupassa kireän äidin/isän sättimässä "kiukuttelevaa" lastaan, jollain keinoin, tai verukkeella, sanokaa sille äidille, jotain kaunista hänestä itsestään tai lapsestaan.
Ei niin, että äiti/isä kokisi vielä enemmän itsensä huonoksi, kun kohtelee noin hienoa lastaan, vaan niin, että äiti tietää jotain joskus antaneensa lapselle, mikä on osaltaan edesauttanut sitä, että lapsessa on jotain kaunista huomioitavaa.

Hmmm... :



 



"Arvoisa Rouva/Herra!

Kylläpä hienosti muksautit tenavaasi!
Näinkö ihan Joulun kunniaksi
päätit julkisesti osoittaa todelliset tunteesi moista
surkeiden ehkäisyvälineiden aiheuttamaa tuotosta kohtaan?

Mietin että tuo vasen korva ei ole vielä läpsäytyksestä
punainen, niin voisitko tasapuolisuuden vuoksi läpsäyttää
vielä sinnekin, että saadaan muksulle oikein kauniin
Joulun punaiset korvat molemmin puolin?

Luuletkos, että oman tenavani korvat saadaan yhtä punaisiksi
ja silmät niin kauniin vetisiksi?
Onko sinulla antaa joitain helppoja vinkkejä tuon
nöyrän ilmeen saamiseksi tenavilleni näin Joulun kunniaksi?

Kiitoksia paljon ja oikein riemukasta ja iloista Joulua!
On se niin ihanaa tavata sinunlaisiasi hienoja ihmisiä!"


 :


 


 

[Asterix]

Juuri tuohan oli asian pointti. 

Hehehe!

Jouluna on aivan liian paljon aikaa mielikuvituksen lentää..

[*Kide*]

Kuri on auktoriteettia ilman fyysistä kontaktia... tosin joskus fyysinen kontaktikin on pakko ottaa, maltti vaan pitäs pysyä aikuisella tilanteessa kuin tilanteessa. Tarkoitan tilannetta jossa komentamisesta huolimatta lapsi ei lopeta toimintaansa ja aikuinen em. kantaa lapsen autoon ja lähtee kotiin  :

Nykyään on mielestäni hullua, ettei lasta saa komentaa. Heti on joku täti mulkoomassa  Asiat asioina ja jokaisesta löytyy ääripäät... itse olen "saanut" vapaan kasvatuksen  ja syvä kiitollisuus moisesta, johtuen murrosiän ihanuudesta!

[Asterix]

Nykyään on mielestäni hullua, ettei lasta saa komentaa. Heti on joku täti mulkoomassa 

No sellaista se elämä on... :
- Kukaan ei koskaan tee mitään oikein.

Hienoa, että myös sarkasmini puhuttaa ja mietityttää.
Aihe on mitä parhain.

[enska]

Jouluinen ehdotus;
Seuraavaksi kun kohtaatte jossain kaupassa kireän äidin/isän sättimässä "kiukuttelevaa" lastaan, jollain keinoin, tai verukkeella, sanokaa sille äidille, jotain kaunista hänestä itsestään tai lapsestaan.
Ei niin, että äiti/isä kokisi vielä enemmän itsensä huonoksi, kun kohtelee noin hienoa lastaan, vaan niin, että äiti tietää jotain joskus antaneensa lapselle, mikä on osaltaan edesauttanut sitä, että lapsessa on jotain kaunista huomioitavaa.

Minä ajattelin kokeilla, edes kerran.

Tuosta tuli mieleen että pari kämppää sitten naapurissa asui muuan todella väsynyt äiti, jonka lapset olivat kyllä aivan puolikuolleita pelosta: jos muut lapset menivät lätäköihin hyppimään, nämä varoivat pisarankaan osumista päälleen ettei vaan tuo äiti suuttuisi.
Kerran kun satuttiin yhtä aikaa pihalle sanoin jotain kohteliasta hänen tyttärestään, muistaakseni kehuin fiksuksi tai jotain, johon nainen vain totesi että "empä sanoisi noin". Ja tyttö, noin 6 vee, oli kuitenkin kuulolla koko ajan.

Siten kerran hän antoi pienemmälle lapselleen todella kovat vauhdit keinussa, josta lapsi sitten putosi. No, matamin reaktio oli alkaa huutamaan kuin hinaaja:"MIKSET SÄ PITÄNYT KIINNI KUNNOLLA" vaikka toinen parkuu verisenä maassa. (Pidäppä ite kiinni täysissä vauhdeissa, jos oot kolmevuotias) Menin siihen, nostin lapsen syliin, hyssyttelin, pyyhin hänen kyyneleensä ja puhalsin haavoihin sanomatta mitään.
Silloin tuolla naisella ilmeisesti ainakin jokin liikahti päässään..

[Asterix]

Minä sen sarkasmin toin tyrkylle ja Astexin juttu oli niin päätön, että pidin sitä vaan astetta pahempana itseivana.

Myönnän kyllä, että kestän aika kieroakin sarkasmia. Sehän on yksi puolustautumiskeino ja yleensä tosi kovia kokeneiden hallussa.

Tämä totta.
Elämä saattanut kolhia joitain yksilöitä
jo niin pahoin, että ei siinä enään itkut, purnaaminen, taistelut
ja valitukset mitään uutta tuo.
Ainakin jotain erilaista siihen tuo kun alkaa nähdä asioista niiden
huvittavat ja sarkastiset puolet,
vaikka itse asialle ei voikaan nauraa ja vitsailla.

Vaikka kokemus olisi kuinka kauhea, niin auttaa paljon,
jos on kykenevä näkemään asiassa sen paradoksaalisuuden
ja humoristisen puolen.

Mutta en ole mukana nauramassa, jos tarinalla oli tarkoitus näpäyttää   .

Tarkoituksellisesti en ollut näpäyttämässä,
mutta jos osui ja upposi,
niin varmaan sitten ihan aiheellisesti.

En voi missään olosuhteissa hyväksyä minkäänlaista
ruumiillista väkivaltaa.
Tuntuu, että tässä maassa eläimiäkin suojellaan
väkivallalta paremmin kuin lapsia.

Tämä mielestäni siksi, että siellä on usein äitejä
ja isiä, jotka selittelevät muille ja itselleen
alunperin harkitsemattomat ja täysin järjettömät väkivaltapurkauksensa
ymmärrettäviksi ja järkeviksi tekosyyllä,
että kukaan ei ymmärrä, millaista on kun on lapsia

- ei myöskään ne, joilla on lapsia, koska niillä on
kuitenkin niin erilainen tapa (usein muiden mielestä väärä)
kasvattaa ja ohjata lapsiaan. 

[*Alkmene*]

Niin totta. On tilanteita missä ymmärrys ei auta. 
Tai no, en silti luovu edelleenkään, ehkä sitten siitä illusionärisestä ja naiivista ajatuksestani, että myös aidolla myötätunnolla on sijansa ja rakentava voimansa. (vai  :en ideologiaa  )

Olen itse saanut niin valtavasti kokemuksia elämäni aikana siitä, miten kovalta, tyhmältä, paatuneelta, julmalta, toivottomaltakin ja paukapäisimmältäkin tuntuva ihminen ikäänkuin "sulaa", kun saa aitoa myötätuntoa osakseen.
Vaikka ensisijaisesti sympatiani on lapsia kohtaan, en koskaan unohda sitä, että jokaisessa vanhemassa myös on sisäinen lapsi.

Ehkä olen liian lepsu tai jotain, en tiedä. Mutta koen, että on myös olemassa asioita, joihin on osattava puuttua oikealla tavalla tai oikeaan aikaan tai olla puuttumatta. Koen myös, että jokaisen on omasta halustaan ja itsensä sisällä suurin 'loksahdus' tehtävä. Se mikä siihen ajaa, onkin sitten jo toinen juttu.
Välinpitämättömyyttä on kyllä on ihan liikaa.
Minä koitan toteuttaa sitä ihan omassa elämässäni ja läheisteni kanssa, etten vaipuisi liikaa  :en ideologiaan.
Toisaalta, uskon myös, että sitäkin tarvitaan, pitkän ja laajan tähtäimen näkökulmaa, jonkun sekin on hoidettava.

Olen myös nähnyt ja kokenut vastaavia tilanteita elämässäni, mistä kirjoitit Lemniskata. Nyt kun minulla olisi voimaa ja rohkeutta niihin puuttua, ei niitä enää eteeni tule juurikaan. Silloin kun siihen ei rahkeita olisi ollut, niitä näin yhtenään ja tunsin raivoa ja saatoin jopa itkeä sitä maailman ja ihmisten julmuutta.

[*Alkmene*]

En voi missään olosuhteissa hyväksyä minkäänlaista
ruumiillista väkivaltaa.
Tuntuu, että tässä maassa eläimiäkin suojellaan
väkivallalta paremmin kuin lapsia.

Luulen että kukaan ihminen ei lopultakaan hyväksy fyysistä väkivaltaa... 
Minä taasen olen sen hyvyyden kaapuun piiloitetun henkisen väkivallan vastustaja enemmänkin. 
Minua tympii kaikki piiloitettu ja manipuloiva väkivalta.
Fyysisen väkivallan uhrin on helpompi saada apua ja sen tehneen on helpompi joutua tilille kuin pilloitetun henkisen väkivallan tekijän ja uhrin.

Sain sen itse henk koht todeta, että traumojaan saa aivan rauhassa siirrellä sukupolvelta toiselle, kunhan hoidat sen ulkoisesti ylevältä näyttävästi ja kuulostavasti. Minua ei kukaan ollut asettamassa vastuuseen siitä. Lopulta asetin itse itseni.

Koska itse en ole juurikaan ollut tekemisissä fyysisen väkivallan kanssa, mitä nyt omassa lapsuudessani, en keskity siihen teoreettisesti juurikaan. Siihen riittää tekijöitä. 
Mutta se fyysinen väkivalta, jonka itse on kokenut lapsuudessa, sen voi pukea hyvyyden ja ylevyyden viittaan ja laittaa kiertoon henkisellä tasolla.

Minä taas näen, että asioista puhutaan niin kauan huumorilla ja sarkasmilla, kunnes ne ei ole vaikeita ja kipeitä ja kohtaamattomia itselle. Eikä sen jälkeen. 
Sen jälkeen ollaan sovussa ja toimitaan ymmärryksen kautta. Se ei ole enää mitään hassua ja hihiteltävää niinkuin esmes teininä jotkut asiat.

Näin minä koen . 

[Asterix]

Olen kokenut niin, että Suomi on tietyllä tavalla
yksi maailman henkisesti väkivaltaisimmista maista.

Pelkästään jo tapa puhutella muita on verrattuna muihin
maihin erittäin epäkunnioittavaa
ja negatiivisiin ja henkilökohtaisuuksiin mennään todella herkästi.

Esim. "Mitä sinulle kuuluu?"

"Voi, olen ollut todella kipeä viime aikoina,
selkääni ja niskaani on särkenyt ja flunssa on ilmeisestikin iskemässä"


Myöskään mistään muusta kielestä ei löydy niin pahoja
sanontoja ja kirosanoja kuin suomenkielestä.

Olen huomannut sen vain siinä, että jos esim. kirjoitan
jonkun ironisuutta, sarkasmisuutta tai kaksinaismoralismia
tai ymmärrä-se-monella-eri-tavalla sisältävän sanonnan,
niin se kuullostaa huomattavasti pahemmalle suomeksi
kuin englanniksi, ranskaksi tai jopa saksaksi, vaikka
monet asiat ilmaistaan saksan kielessä negaation kautta.

Joku suomenkielen tutkija sanoi, että kieli ja kulttuuriperimä
ovat symbioosissa toisiinsa ja tästä syystä
kaikki suomalaiset eivät ole aikaisemmin
edes osanneet pitää perheväkivaltaa ja lapsiin kohdistunutta
väkivaltaa minään oikeana väkivaltana.

"Joka vitsaa säästää, se lastaan vihaa" jne.

Ei nyt sillä, etteikö perheväkivaltaa muualla olisi,
mutta suomalainen kulttuuri on siinä suhteessa
vähän kieroa, että tyyli on, että
meillä ei tapahdu mitään kauheaa,
ne tapahtuu vain muualla,
mutta silti suhteessa kaikki väkivallan teot ovat todella raakoja
ja jokapäiväisiä lehdestä luettavia asioita.

Ne ei vain saa niin suurta otsikkoa,
kuin ulkomailla tehdyt vastaavat teot.

Suomalainen kulttuuri vain on sellainen,
että kaikki kauhea tapahtuu aina muualla,
joko naapurissa, toisessa kaupungissa tai sitten toisessa
maassa, mutta ei koskaan "omassa pesässä".

[enska]

Ja tähän väliin..
Aiheen aloittajana toivoisin asiassa pysymistä 
Oma topicci Suomi-antipatioille, sarkasmin analyysille jne jos on tarvis.
Kiitos.   

[enska]

Joo-o,
kyllä se perheväkivalta on valitettavasti ihan yleismaailmallinen ilmiö, aivan sama minkä verran ja missäpäin maailmaa, koska yksikin tapaus on liikaa.

Jokaisella on sanoisinko enemmänkin yksilönä aika lailla oma tapansa käsitellä kokemaansa
tai tehdä valinta mihin vaikuttaa..


Asiaan liittyen, tuolla WiB-demossa pamfletteja jakaessa moni tuli sanomaan että jees-homma,
ja jos joku toinen kysyi että miten tämä minua muka koskettaa, vastasin että jos on lähipiirissä joku tarvitseva, niin aika moni näistä sitten otti esitteen, jossa oli asiaan liittyviä yhteystietoja.

Eli joilla kuilla on tosiaan tuo ensireaktio että eihän tämä minua suoranaisesti kosketa, sitten aletaan ajatella vähän oman navan ulkopuolellekin.

Toivottavasti edes joku saa jotain apua/tietoa tvs. niiden pamflettien välityksellä..Tai edes herää ajatukseen auttaa jotakuta tuntemaansa..