seuraava »

[*Alkmene*]

Minä olen eilen ja tänään, tässä lähiaikoina kuitenkin, huomannut, että tuo rajanvetoni onkin hiukan erilaista tai erilaiselta pohjalta lähtevää kuin ehkä jonkin aikaa sitten.
Ennen vedin rajoja, niin että sain tilaa hengittää ja olla mitä olen ja voin pitää välimatkaa ihmisiin, jotka koin sekoittuvan minuun likaa.

Nyt taasen olen huomannut, että rajanvetoni on jotain sentapaista, että en vedä rajaa tavallaan itseni ja toisen väliin, vaan rajaa itselleni, ja siihen miten itse levitän itseäni ja minuuttani toisten reviirille. 
Olenkin huomannut, että annankin tilaa toisille, enkä enkä tarvitse sitä niinkään enää itselleni.
Ehkä tuo aikasempi rajanveto on mahdollistanut, että voin nyt sitä tehdä eri kantilta 
Tosin en tiedä, onko tässä sitten mitään eroa loppupeleissä 

[Chandra]

 

Tuo aijempi tapa nyt ainakin mahdollisti sen,että sinulla on ymmärrystä toisen yksinäisyyden tarpeeseen.
Eli annat tilaa.

Mutta kun tuota asiaa oikein tuossa lukemalla luin,niin enpä minäkään oikein löytänyt sitä suurta eroa siinä.
Taitaa uni painaa silmiä ja aivot nukkuu jo.Normaalisti vain torkkuvat.  

[metsätonttu]

Mulla on meneillään yksi rajanveto, jossa vihavaiheen olen toivottavasti jo ohittanut. Mutta ihan yllättävä viha ilmeni ja sitä on täytynyt oikein puida kuukauden päivät. Tuo Kotkansilmän määritelmä on totta ja jäinkin miettimään, olenko nähnyt selvästi takana olevat luomistarpeet. Luultavasti. Ainakin ne ovat totta minulle. Asia koskee muitakin kuin itseäni, olen selvittänyt tilanteen kaikille, vetänyt rajan, sanonut EI ja nyt jättänyt käytännön luomisjärjestelyt korkeamman hoitoon. Päästän koko asiasta irti monta kertaa minuutissakin tarvittaessa - koska se kaikki on vielä olemassa ympärilläni. Mutta jotain on jo muuttunut. Energioissa. Viha on muuttunut huolehtimiseksi. Henkinen luopuminen on tapahtunut ja nyt voi keskittyä rakastamaan. Kaikki järjestyy. Olen valmis ottamaan vastaan myös ihan yllättäviä ratkaisuita asiaan. Kaikki asianosaiset näkevät tulevat tilanteet ja vähän jännittää, miten korkein viisaus järjestää. Yleensä kaikki menee niin uskomattomalla tavalla hienosti, että sitä voi vaan ihmetellä jälkeenpäin. Hiukan tyhmä puhua, kun en voi kertoa mistä on kyse, mutta se on yleisesti tabu ja koskee muitakin kuin itseäni. Tuntuu, että tässä kirjoittaessani oivalsin lisää koko asiasta ja tuo viha-juttu oli tärkeä miettiä vielä kerran.

Hei!

Minun piti ihan ajatuksen kanssa vielä palata tähän raja ja viha ja muuhun aiheeseen, kun 'juhlahumussa' ei aina jaksa syventyä. Johonkin vain jää jotakin niin paljon raksuttamaan.

Tuossa Mondon 'selvätuntoisuutta' jäin miettimään. Mitähän se on?

Myös Kotkansilmän vihakäsitteen tulkintaa jäin miettimään.

Ja Chandran rehellisyyttä. Miksi viha ei saa olla rehellistä? Usein sitä puretaan vasta siellä terapioissa, siellä se on 'positiivista'. Häh. Minäkin siitä paras puhumaan, kun en ole ollut terapiassa koskaan, ei silti etten olisi tarvetta tuntenut. Mutta onko vihan rehellisyydessä pelkoa, että emme pysty käsittelemään sitä ilman ylilyöntejä, ilman ympäristön vahingoittamista, ilman mitään kontrollia?

Kyllä. Viha on todella sitä, että luova energia tukehdutetaan. Kun ei saa olla mitä on. Kun ei saa tehdä mitä haluaa. Kun ei saa rakastaa miten haluaa. Kun ei saa sanoa mitä haluaa. Kun ei saa vihata.

Usein olen tuntenut valtavaa vihaa ympäristön käsityksiä, leimaamista, rajoittamista kohtaan. Todella!

Ja sitten olen huomannut, että loppujen lopuksi vihaan itseäni, kun en uskalla itse elää.

Siis tuo chandran 'missä kulkee raja' on hyvin moninainen ilmiö. Yhteisö vetää rajoja. Itse vetää rajoja. Rajoja on tiedostamatta. Rajoja on tiedostaen. On hyvä vetää rajoja. Rajoja pitäisi särkeä, laajentaa. Rajoja pitäisi tiukentaa. Vetää oma raja suppuun ja antaa tilaa toiselle... kaunista.

Rajata topikki.

Siis naurattaa jo vähän, kuinka ihana asia on raja! Onneksi se on hyvin venyvä käsite. Suoja ja este!

Hurjan hienosti te käsittelette sen ulottuvuuksia! Avartuu maailma.

[Kotkansilmä]

                              :

          Rajattoman reunallakin = raja, mutta sinne on

            pitkä matka, ja se kaikki on käytössä!


                               

                P.S. Katsokaa taivaan lintuja!

[*Alkmene*]

Minä tuota jäin vielä pohtimaan, että onko tuossa tosiaan eroa mitä aiemmin kirjoitin tuosta tuntumastani, että vedän eri tavalla rajoja kuin ennen. En ehkä ole vaihtanut totaalisesti toisesta tavasta toiseen, vaan olen rinnalle löytänyt toisenkin.

Kyllä minä itse sitten lopunviimeksi koen noissa olevan eroa. Jossei muuten, niin alkuasetelmassa ja asenteessa.

Tuossa toisessa rajanvedossa alkuasetelma on se, että olen tietyllä tapaa "puolustuskannalla" ja "suojaan" itseäni. Tuossa toisessa taasen olen havainnutkin, että joku minun lähelläni voi joutua kokevansa tekemään sitä itsensä kanssa, eli "puolustautumaan" ja "suojautumaan". Ja siltä pohjalta periaatteessa olen lähtenyt miettimään ja touhuilemaan.
Voinhan minäkin olla se osapuoli jossain tilanteessa, joka saa toisen tuntemaan itsensä "nurkkaan ajetuksi" tai että jollain lailla "kävelen hänen ylitseen" 
Ne on hyvin pieniäkin asioita välillä. Saatan asettaa sanoja toisen suuhun, saatan asettaa jopa tunteita toisen tunteiksi jne...
 

[metsätonttu]

 Minä olen niitä ihmisiä, joille ei oikein kenenkään näkemys tai viisaus mene läpi sellaisenaan. Pitää ensin kokea todeksi ja sitten vasta muodostaa oma totuus. Eli nyt vasta tutkailen, missä määrin kaikki nähty/sanottu pätee käytännössä elämässäni.
 Niin älytön tapaus vielä    - ETTEI MITÄÄN RAJAA!

Selvätuntoisuus...
Niitä ihania asioita, jotka lataa näitä mietintämyssyjä. Kuten minulle tuli 'valo' joskus kymmenen vuotta sitten. Kun aloin sitä tutkailla, jouduin aivan valojen ennen näkemättömään viidakkaan, jossa hamuilen vieläkin, mutta päivä päivältä mieli rikkaampana ja rajat avartuneina.

Minun mielestäni sinä edellä paljon sanotkin mitä selvätuntoisuus on. On asioita, mieliä ja ihmisiä, joilla kaikki menee läpi mitään uutta tiedostamatta. On niitä, jotka kahmaisevat kaiken suuremmasti niitä tutkimatta, innostuvat kaikkeen uuteen, mikä pian lässähtää mahdottomuuteensa, ymmärtämättömyyteensä. Ja varmaan niitä, jotka pystyvät 'selvästi tuntemaan' mistä on kysymys, aistivat asian todelliset ulottuvuudet ja osaavat 'nähdä' sen.

Tällaista tulee mieleen. Myös se että omaamme, ehkä aina olemme omanneet asioita, joita pidämme itsestäänselvyytenä itsellemme, kun toiselle asia on sula ihmeellisyys ja outo. Siksipä kannattaa laittaa näitä asioita vaikkapa 'foorumin pöydälle' jossa muutkin voi ihmetellä ja itse saa niihin pikkuisen enemmän objektiivisuutta.

[metsätonttu]

Minä tuota jäin vielä pohtimaan, että onko tuossa tosiaan eroa mitä aiemmin kirjoitin tuosta tuntumastani, että vedän eri tavalla rajoja kuin ennen. En ehkä ole vaihtanut totaalisesti toisesta tavasta toiseen, vaan olen rinnalle löytänyt toisenkin.

Kyllä minä itse sitten lopunviimeksi koen noissa olevan eroa. Jossei muuten, niin alkuasetelmassa ja asenteessa.

Tuossa toisessa rajanvedossa alkuasetelma on se, että olen tietyllä tapaa "puolustuskannalla" ja "suojaan" itseäni. Tuossa toisessa taasen olen havainnutkin, että joku minun lähelläni voi joutua kokevansa tekemään sitä itsensä kanssa, eli "puolustautumaan" ja "suojautumaan". Ja siltä pohjalta periaatteessa olen lähtenyt miettimään ja touhuilemaan.
Voinhan minäkin olla se osapuoli jossain tilanteessa, joka saa toisen tuntemaan itsensä "nurkkaan ajetuksi" tai että jollain lailla "kävelen hänen ylitseen" 
Ne on hyvin pieniäkin asioita välillä. Saatan asettaa sanoja toisen suuhun, saatan asettaa jopa tunteita toisen tunteiksi jne...
 

Kyllä tuossa on paljon huomionarvoista asiaa. Minut kerran pomoni herätti ajattelemaan asiaa, kun hän sanoi:' Kun innostut, viet niin paljon tilaa, että muut väsyvät'. Tuolla lauseella on tietysti myös toinen puoli asiasta; kateus ja oma riittämättömyyden tunne, jossa saatoin olla aika rankka peili.

Mutta tiedostin, kuinka helposti jotakin laajenee siten, että toiset tuntevat supistuvansa.

Olet varmaan Mirjam tavannut ihmisiä, jotka jo sisään astuessaan ottavat 'tilan haltuunsa'. Usein tiedostamattaan, usein sitä myös vaatien. Silloinkaan he eivät tunnista sitä, mitä muille tapahtuu. Kuitenkin sen pitäisi olla haaste kaikille. Tilan viejälle ja muille tilassa olijoille. Miksi yksi rajaa tilan itelleen? Miksi se raja supistuu muilla? 

Tarkoittaako tässä tilanteessa se suomalaisluterilainen vaatimattomuus, että pitäisi olla nöyrä, peruttaa rajansa? Vai tarkoittaako sitä muille sitä, että pitäisi tunnistaa ja löytää omat voimansa, herätä niitä kasvattamaan ja iloita, että joku pystyy niitä kasvattamaan?

Tietenkin ihanteellinen olotila olisi se, että voisi aistia toisten hädän ja supistua tilanteen mukaan.

Mutta missä sitten luovan energian on tarkoitus syöksyä ulos ja toimia? Yksinäisyydessäkö?

[*Alkmene*]

Niimpä. ei ihan suoraviivaisia asioita nämäkään ole. Pohdittavan arvoisia asioita.

Omalla kohdallani voisin sanoa, että jossain vaiheessa en olisi voinut edes kuvitella, että minä itse voisin viedä tilaa tai jotenkin viedä toisten voimaa jne...
Mutta nyt tiedän, että ääripäissä sen voi tehdä aina. Sulkeutumalla tai levittäytymällä koko tilan ylle. 

Kun aloin itse vetää niitä rajoja (tiedostetusti), kun itse koin moista ahtautta ja väsymistä, tuli kuitenkin jossain vaiheessa tunne, että se olisi ikäänkuin tuon vääristyneen alemmuuden kääntöpuolta ja vastareagtiota. Jotenkin kuitenkin samaa energiaa, mutta vain käänteisenä. 
Siis en tarkoita, että näissä olisi jotain väärää tms, vaan koitan nyt vaan jäsennellä näitä ajatuksiani. En siis arvottaa.
Jotenkin se oli kuitenkin aina yksisuuntaista liikettä, johon olisin kaivannut vastavuoroista liikettä.

Itse olen ainakin niin hurja innostuja, että voin kyllä kuvitella miten täytän silloin tiloja. Mutta toisaalta en voi kokea, että innostus voisi olla jollain lailla rikkovasti tiloja täyttävää ja muita jyräävää? Aito spontaani innostus?
Kuten kirjoitit, siihen sitten jokainen reagoi omalla tavallaan.

Ja toisaalta, koska olen ollut ja olen paljon ryhmätilanteissa, olen kokenut myös juuri tuon, että joku tulee ja täyttää koko tilan.
Olen itseasiassa seurannut näitä juttuja aika paljonkin.
Joskus on ihmetyttänyt juuri se, että kun on tosiaan erilaisia yksilöitä ja sehän on juuri se rikkaus ja elämänsuola, niin miksi jotkut, jotka ovat taipuvaisia hölöttämään ja puhumaan, eivät vaivaudu aistimaan ja jättämään tilaa muidenkin tavoille kommunikoida... 

Itse kun en ole ainakaan täysin oudossa ryhmässä mikään hölösuu tai esilletulija ensimmäisenä, vaan vasta hetken päästä, olen huomannut, että nämä jotka ensimmäisenä avaavat sanaisen arkkunsa, jatkavat sitä räpätystään jo ikäänkuin hädissään, peläten hetken hiljaisuutta, jolloin joku "hitaampi" voisi saada tilaisuuden avautua.

Tosin tämä meni nyt kyllä varsinaisen aiheen sivuun, mistä tuossa olin kirjoittanut omalla kohdallani..

Ehkä enemmän olen näitä tunne juttuja miettinyt... ja miten niissä vetelen rajoja...
 

[Tony]

Chandra (ja tietysti muutkin)

Erakkoajasta: varmaan hieman molempien yhdistelmänä näistä kahdesta. Selvästi eniten minua ahdistaa kuitenkin se, että ympärilläni olevat ihmiset eivät pohdiskele lähellekkään samanlaisia asioita kuin minä ja tästä syntyy "I'm a legal alien, i'm an englishman in New York" -tilanne kuten Sting laulaa. Kun katselee tätä maailmaa erilaisten lasien läpi, kun ne muut, niin turhautuu siitä, että täytyy koko ajan selittää (puolustavasti) omia mielipiteitään.
Yhdessä vaiheessa yritin vältellä kaikenlaista osallistumista keskusteluihin tai liityin niihin tosi passiivisesti, mutta tämä ei ollut tietenkään hyvä tapa koska sehän vain lisäsi erakoitumista. Sitten älysin hyvän kompromissin, johon pyrin tänäkin päivänä yhä enemmän.
Ne asiat, mitkä ovat sydäntäni lähellä ja tärkeitä minulle oman kehittymiseni kannalta rajaan keskusteluissa VAIN niiden ihmisten piireihin jotka "ymmärtävät" mistä on kyse.

Tähän on helppo ottaa esimerkki joka koskettaa varmasti teitä useita omakohtaisesti.
Astrologia on yksi sellainen alue ja varmaan hyvin moni teistä kuittaa tilanteen kun aletaan puhumaan ihmisen kanssa, joka ei usko astrologiaan. Hänen vakaa mielipiteensä ja pitkäaikainen kokemuksensa perustuu seurasta tai avusta lukemiin horoskooppeihin ja siihen kuinka ne eivät ole pitäneetkään paikkaansa.  .
Keskustele siinä nyt sitten syvällisesti. Ennen en tiennyt olisko pitänyt itkeä vai nauraa ja nyt ei ole enää vaikeuksia kun en aseta itselleni rajoituksia muiden rajoittuneiden mielipiteiden mukaan. Pyrin johdattelemaan keskustelun muihin uriin niin pian kuin mahdollista. Tietysti pitäisi noudattaa parantajan elämäntehtävää ja yrittää avartaa ihmisten mielipiteitä, mutta siinä tulee ainakin minulle se peräänkuulutettu raja vastaan.
Jos yritän väkisin omaan henkiseen kasvuuni perustuen luoda monipuolisia keskusteluja väärien ihmisten kanssa niin se vie minua kyllä selvästi taaksepäin omalla polullani ja vahingoittaa minäkuvaani.

Vaikka nettiä parjataan nykyisin paljon ja myönnän sen kyllä aiheuttavan riippuvuutta tuoden persoonallisen heikkouden esiin, niin itselleni se kuitenkin tuo paljon etujakin.
Kunhan vaan muistaa että virtuaalitodellisuus ei ole kuin osa todellisuutta. Toinen tärkeä seikka on se että nämä kirjaimet mitkä nytkin olen tähän latonut ovat neutraaleja. Hymiöt auttaa vähän mutta ovat aika rajallisia ja niitä kylvetään liikaa välillä jolloin ne kääntyvät itseään vastaan. Ihmisten kanssakaymisessäkin vaan murto-osa informaatiosta tulee sanoista.  Mutta nyt lipeää taas aika pahasti.....

 

[Chandra]

Voi IHANUUS!

Et tiedä miten samoin koen Tony!
Samoin pyrin keskustelemaan ja seurustelemaan niitten ihmisten kanssa,joiden tiedän ymmärtävän mitä sanoillani tarkoitan.
Ei se kuitenkaan ole sama,kuin samaa mieltä oleminen.Voimme tuoda oman näkökantamme ja keskustella miten asiat koemme ja aistimme.

En myöskään ota esiin näitä minulle tärkeitä asioita esim.suvun kahvikekkereillä.Silloin on vain ilmoista ja muista yleisistä asioista puhuva Chandra.

Energiahoitoja antaessani en tuputa mitään näkemyksiäni myöskään.Jotkut haluavat vain hiljaa nauttia ja toiset kyselevät jälkikäteen.Näitten kyselijöitten kanssa jään toki mielelläni keskustelemaan kokemuksista ja mahdollisista syistä esiin nousseisiin tuntemuksiin.
En halua tuputtaa omia uskomuksiani,mutta monet ovat hoitojen kautta hakeutuneet kursseille ja niissä taas voikin keskustella laajemmin.

Kaipa nämä asiatkin jokaisen pitää itse oppia.Siis miten toimia erilaisten ihmisten kanssa.Kiva että kummajaisia on muitakin.

[Chandra]

Mirjam

Joo,kyllä tajusin mitä tuolla muutoksella tarkoitit,mutta hipovat niin lähellä toisiaan.
Eiköhän jokainen välillä tunkeudu myös toisen tilaan.Usein tahtomattaan ja tietämättäänkin.

Olet kuitenkin niin paljon näitä juttuja pohtinut,varsinkin oman tilasi etsimisen myötä,että sinulle tulee heti mieleen katsoa asiaa myös toiselta suunnalta.
Kuinka paljon on niitä,jotka eivät edes ajattele koko asiaa?

Kotkansilmä kehoitti katsomaan lintuja.Voi miten usein niitä olen katsonut ja katson.Näyttävät liitäessään perin huolettomilta ja rajattomilta.Kadehtienkin katson.Mutta rajansa ja tehtävänsä niilläkin.Pysyä aloillaan ja kasvattaa ja huoltaa poikue,mikä näyttääkin perin rankalta sivusta seurattuna.Tuntuu että poikasten nälkä on rajaton.Ja onhan niilläkin omat alueensa minne muuttoaikaankin lentävät.Rajoja siis linnuillakin.

[Chandra]

Metsikselle vielä,,

Silloin kun olet tuntenut vihaa,niin oletkos koettanut sitä työstää maalaamalla?
Käytin sitä yhteen aikaan ja olipa oiva purkukanava.Ja kyllä syntyi jälkeä ja nopeasti.Kiihkolla kulki pensselit.

Mutta värit?
Niistä töistä tuli aina mustia ja verenpunaisia.Korkeintaan harmaata pääsi hiukan joukkoon.
Kyllä oli takki tyhjä kun lopetti.Itsekseni vetäydyin omaan soppeen ja vielä sopivaa musiikkia taustalle,niin johan syntyi jälkeä.
Eikä siitä sitten koitunut ainakaan vahinkoa kellekkään.

[metsätonttu]

Työstää vihaa? Miten olette työstäneet tosiaan vihaa?

Yleensähän se on se itkunen möykky tuossa kurkun alla, jota nieleen ja nielee. Kävelee metsässä ja huohottaa...puhun itsekseni, haukun maailmaa!!!! Säk, säk...

Mutta kyllä se luomisen energia auttaa. Varmaan kirjoittaminen on auttava kanava, täälläkin olen joskus sätkättänyt.

Ja just tanssiharjoituksista tulleena tuossa keskusteltiin naisten kanssa, että mitähän me oltaisi ilman tanssia. Uskon, että se on ollut suurin auttajani, kokonaisvaltainen elämisen muoto suoraan kehon kautta mieleen ja musiikin kautta sydämeen lohduksi.

Maalata en voinut vasta kun saavutin tasapainoa. Maalaaminen on syvää hiljaisuutta, keskittymistä, olemista aivan toisenlaisen itsen kanssa. Kun ei tarvitse enää purkaa päällisiä tunteita, vaan ammentaa jotain kypsempää syvempää.

Mutta näitä asioita varmaan jokainen kokee omalla tavallaan.

[Pikkusisko]

Työstää vihaa?

TUNTEMALLA SE POIS!!

[Satu]

Työstää vihaa? Miten olette työstäneet tosiaan vihaa?

Yleensähän se on se itkunen möykky tuossa kurkun alla, jota nieleen ja nielee. Kävelee metsässä ja huohottaa...puhun itsekseni, haukun maailmaa!!!! Säk, säk...

Mutta kyllä se luomisen energia auttaa. Varmaan kirjoittaminen on auttava kanava, täälläkin olen joskus sätkättänyt.

Ja just tanssiharjoituksista tulleena tuossa keskusteltiin naisten kanssa, että mitähän me oltaisi ilman tanssia. Uskon, että se on ollut suurin auttajani, kokonaisvaltainen elämisen muoto suoraan kehon kautta mieleen ja musiikin kautta sydämeen lohduksi.

Maalata en voinut vasta kun saavutin tasapainoa. Maalaaminen on syvää hiljaisuutta, keskittymistä, olemista aivan toisenlaisen itsen kanssa. Kun ei tarvitse enää purkaa päällisiä tunteita, vaan ammentaa jotain kypsempää syvempää.

Mutta näitä asioita varmaan jokainen kokee omalla tavallaan.

Tuttua tarinaa kaikki tyynni! Miekin olen hakenut viimeiset pari vuotta omia jaksamisen rajoja ja joudun taas opettelemaan tiukemmaksi EI-sanan käytössä. Kolme kertaa rytmihäiriöiden takia ea:ssa neljän päivän sisällä riitti kertomaan, että täti on ollut ihan liian lujilla, nyt pelit seis, pallo hävis... Mie jaksan kyllä kaikenlaista, selviän monenlaisesta, mutta en ole mikään robotti enkä itsestäänselvyys, vaan elävä ja tunteva ihminen! Siinä on taas lähiympäristölle muistutusta...

Mutta se vihan työstäminen. Miun on pakko yleensä päästä omiin oloihini, pois paikalta, etten pura vihaa ja suuttumista ihan syyttömiin. Etenkin jos mulle tulee mitta täyteen ja oljenkorsi on katkassu kamelin selän, se on kaikkein viisain konsti, koska ääntä lähtee silloin kuin hinaajasta eikä astioiden viskominenkaan ole kaukana...  

Mie useimmiten pistän lenkkivarusteet päälle, painun pitkälle kävelylle ja papatan yksinäni koko matkan niitä juttuja, mitkä just silloin ottaa päähän. Itkenkin, jos sille tuntuu - ja sille on tuntunut viime aikoina liian usein. Ei uskois, miten paljon kyyneleitä voi yhteen naiseen mahtua... Ennen maalla asuessa pakenin halkopinolle: siis kirves käteen ja hakkaamaan oikein oksasia koivupölkkyjä. Sellasten kans kun riekkui varttitunnin, niin otti liiat aggressiot kyytiä...  

Miun iänikuinen ongelma näkyy olevan se, etten vieläkään osaa suuttua just silloin ja just sen vihan aiheuttajalle, kun tilanne on akuutti, vaan kerään höyryä pannuun, pidättelen tunteita. Sitten kun se 9 Richteriä tulee (yleensä joku ihan snadi suht' viaton asia ja ihminen laukasee sen), eipä oo kivaa enää kellään...