seuraava »

[Tony]

Vihan, turhautumisen tai muiden tunteiden työstämisessä minä ainakin kuittaan metsätontun kirjoituksia.
Tärkein keino selvitä pahimman yli oli harrastukset, eli pakottaa keho toimimaan  ja tekemään vaikeita asioita, jolloin mielen on käännyttävä väkisin mukaan ja ahdistavat asiat siirtyvät syrjään (ainakin hetkeksi).
Toinen merkittävä tekijä on musiikin kuunteleminen. Eri tyylisellä musiikilla on mukava ohjailla omia tunnetiloja.

[metsätonttu]

Minulle tämä tilan otto/antaminen on juuri sitä, mikä liittyy rajoihin ja niiden hallintaan. Opettelen tämän ns. selvätuntoisuuden kautta samaa asiaa. Itsekin olen hiljaa taustalla tarkkailija, kunnes koen, että hahmotan kokonaistilannetta ja haluan sanoa jotain. Mutta vaistoan, että pelkkä läsnäoloni tekee monien olon vaikeaksi. Joku selvänäkijä aikoinaan sanoi, että täytän tilan ja tarvitsen sitä. Nyt huomaan, että itseni kaltaiset ihmiset vetävät minua puoleensa kuin kärpäspaperi  . Mietin tässä ihan tosissani pitäisikö vetää olemustaan vähän pienemmälle tälläkin areenalla. Tutkin tässä aika itsekkäästä vinkkelistä, että en lupaa mitään  .

Vielä tuohon tilan valtaukseen. Juttelin kerran erään ihmisen kanssa energioista. Hän vain totesi, että on olemassa erilaisten energioiden värähdysasteita. Ja näiden törmäilyissä ensimmäisenä herää tunteet. Myös eräs fyysikko sanoi, että nämä ilmiöt näkyy fotoneina (hiukkaset). Ja jos on olemassa vielä näitä 'aaltoja' ja se magneettinen morf. kenttä tai mitä se nyt oli, niin johan on hankalaa jos on innokas energia päällä ja toiset kärsii alempi värähtelyistä. Tai mitä ne nyt nuo aallot tekevätkään kohdatessaan. Niin, niin...

Tämä olisi varmaankin fyysikoiden juttu! Tutkimuksissaan he voisivat hyvin paljon ymmärrettävästi selvittää, mitä tapahtuu näiden eri värähtelyjen tuoksinnassa. Ja se syyllisyyden tunne, että itse tekee jotain tai ottaa joltakin jotain, häviäisi. Voisimme jopa oppia hyväksymään tällaiset tosiasiat toisieamme morkkaamatta.

Ei siis ihme että yhä enemmän hakeutuu samalla 'aaltopituuksilla' olevien ihmisten seuraan. Tuo 'sana' on vanha ja aika ymmärrettävä käsite! Ei sekään ole oikein, että eri värähtelyjen omaavat ihmiset joutuisivat olemaan elämättä!

Nyt kyllä puhun asioista, jossa en omaa täyttä ymmärrystä ollenkaan, vain hapuilua. (tässä pitäisi olla se punastunut hymiö)

[metsätonttu]

Mie useimmiten pistän lenkkivarusteet päälle, painun pitkälle kävelylle ja papatan yksinäni koko matkan niitä juttuja, mitkä just silloin ottaa päähän. Itkenkin, jos sille tuntuu - ja sille on tuntunut viime aikoina liian usein. Ei uskois, miten paljon kyyneleitä voi yhteen naiseen mahtua... Ennen maalla asuessa pakenin halkopinolle: siis kirves käteen ja hakkaamaan oikein oksasia koivupölkkyjä. Sellasten kans kun riekkui varttitunnin, niin otti liiat aggressiot kyytiä... 

Ihana juttu, että joku toinenkin myöntää tuon metsässä yksin papattamisen! Se kun tuntuu niin hyvältä, mieltää siihen joku toinen ja haukkua sitä oikein olan takaa, tai sitten syytää yhteisölle (siis metsälle vain) harmejaan. Siinä joskus jopa 'toinen' kuvitteellisesti vastaakin joskus ja hämmästyy kun jokin asia selviää kummasti. Tai sitten haukkuu takaisin. Sekin tuntuu hyvältä.

[*Alkmene*]

Minä en oikein taida osata purkaa vihantunteita mihinkään fyysiseen taiteen muotoon tai liikuntaan yms
Minä haluaisin silloin ihan oikeasti vain raivota ja huutaa. Mutta meneppäs tekemään niin..
Itseasiassa koen niin, että jos vihan tunteen osaisi ja uskaltaisi näyttää heti kun se ilmenee, se olisi varmaan ihan jees, mutta yleensä sitä on patoutuneena, kun on tullut nielleeksi kaikkea aiemmin ja sitten meneekin energia siihen ,että pidättelee sitä ettei se tulppa poksahda auki väärässä tilanteessa. 

Itseasiassa minä nautin vihan ilmaisusta nykyään, koska nyt ei kukaan ole minulta sitä kieltämässä. Ja olen huomannut, että kun saa ne vanhat patoutumat sieltä pois ja koittaa aina heti ilmaista sen vihan tunteen kun se tulee, niin aikas kesy tunne se on...itseasiassa olen miettinyt, että viha on aika yleistävä sana tunteelle.. siitähän voi saada kiinni jo ennenkuin se on edes vihaksi muuttunut. Sillähän on näitä esiasteita vaikka kuinka paljon.. nähdäkseni...

Ja vaikka onhan sitä hetkiä, kun saattaa isokin raivo nousta ja sitä en lähtisi huutamalla ja meuhkaamalla purkamaan kyllä.
Silloin yleensä kerron sen. (aika ajankohtaisia juttuja näissä ihmissuhde kuvioissa)
Olen esmes sanonut vain, että tunnen nyt niin syvää raivoa, että voisin hakata sinut siihen paikkaan ja haukkua niin maan matoseksi ja niin rumilla sanoilla, kuin ikinä suomenkielestä löydän.
Ja sitten me yhdessä ihmetellään, että mistäs nämä nousee..
Tosin tuo toinen osapuoli ei myönnä noita tunteitaan ihan noin suoraan ja ehkä siksi provosoidunkin niin avoimesti omistani kertomaan...
Jotta saataisiin vahakabinetti eloon...
  oliskos nukkumaan meno aika..  :

[Chandra]

Mondolta kysyisin,,
Tunnetko oman energiakenttäsi laajuuden?Vaikka se olisi kuinka laajakin ja huoneessa olisi juuri näitä samalla aaltopituudella olevia ihmisiä,niin ei se silloin mielestäni vie tilaa,vaan ne sekoittuvat ihanasti ja koko huoneen värähtelytaso nousee.On sanomattoman hyvä olla.

Mutta sekaisin erilaista energiaa omaavia.Siitä syntyy tuo happi loppuu tunnelma.
Tunnetko välillä lämpimän,tai useimmiten korkean energian tuulahduksen vierelläsi?Tai hipaisuja iholla,hiuksilla?
Aistitko huoneeseen tulijan,vaikket häntä vielä näe?Ja sellainen tunne,että kaikki aistit ovat herkistyneet kymmenkertaiseksi.Siihen vielä liitetään voimakas intuitio?

Ja kun sinä kuuntelet ja uskot siihen mitä se sinulle kertoo,niin huomaat kyllä ajan kanssa,että juuri näin se asia menikin.

[metsätonttu]

Mirjam,

tuntuu hyvältä lukea tuota sinun esmes vihan tunteen sanomisesta!

Ehkä me liian vähän sanomme lausahdusta 'minusta tuntuu nyt niin...'
tai kysymme liian harvoin ilmapiiriä vaistotessa: " Mitäs nyt on meneillään, kun minulla on niin hankala olo..." Voiskohan nuo sanomiset ja suorat kyselemiset auttaa tai helpottaa?

Täh...joko te nukkumaan?

[*Alkmene*]

Itseasiassa jäin tuota itsekin miettimään, että useinhan riittäisi juuri se, että kertoo siitä, että tunnen näin ja näin nyt 
Ei sitä tarvitse lähteä suinpäin purkamaan..
Eikös kuitenkin se ole siinä se pointti, että tulee kuulluuksi tunteineen päivineen?

[Chandra]

Kyllä!
Voi miten monet kerrat kerroin miltä minusta tuntuu,ja emmekö voisi jutella?
Vaan kun ei kuulemma ollut mitään juttelemista,rakkautta vaan kauheasti.Se sai turhautumaan ja vihastumaan.Taas toisen vaistojen mitätöintiä.Tosin puolustan häntä sillä,ettei sairaudeltaan itsekään vielä halunnut nähdä totuutta.

Mutta pätee tuo ystäviinkin.Ja kun sen opettelee,niin se alkaa mennä ihan itsestään.Kertoa miltä tuntuu ja tunnustella haluaako toinen lähteä asiasta keskustelemaan.
Kertoa syyt miksi tuntuu,että ilmapiiri on joskus vähän kireä ja kysyä toisen mielipidettä.
Nämä vain on tarvinnut aikuisena itse oppia.Ei meillä lapsuuskodissa kyllä ainakaan lasten kuullen suoraan mitään kysytty.En tiedä puhuivatko sitten keskenään.Epäilen kyllä,että ei.