Mieltäni askarruttaa tuo yksilöiden tekemien syntien sovittaminen... hyvän ja pahan tasapainoa suvussa. Onkohan se ihan utopiaa?
Mietityttää tämä koska, tiedän pahan (täytyisi kai sanoa sairas) joka kylvi elämässään paljon kyyneliä sukulaisten ja ystävien silmiin. Hänen lapsuudestaan en tiedä, muuta kuin että on sotaorpo
ja sodan kauhut muisti, Karjalasta kun tänne karkas yhdessä sisarusten kera. Hänen elämän kuvioissa pyöri kuningas alkoholi ja sen kaikki lieveilmiöt. Tämä mies teki itse oman käden kautta lähtönsä tästä maailmasta...
Hänen yksi lapsistaan oireili henkisesti lapsesta asti ja ajautui yhtä "sairaan" kanssa avioliittoon, myöhemmin hän sairastui oikeasti vakavasti varsin nuorella iällä ja kuoli 40v.
Hänen lapsensa oli yksi murheenkryyni koko suvulle ja itselleen myös, tuohon vanhempansa kuolemaan asti. Jotakin tapahtui hautajaisten jälkeen... aukeniko silmät ja näki tien jolla kulki vai pyyhkiytyikö harteilta jotakin muuta?
Eli kuinka paljon lapsille siirtyy näitä asioita, kuinka niistä vapautua jos niitä tunnistaa? Voiko suvussa kulkea "velka", joka täytyy "maksaa" (sovittaa)? Tottahan on, että toimintamallit ja arvot periytyy lapsille ja niistä en hankala pyristellä irti, muttei mahdotonta. Vaan miten määräytyy se kuka saa kelkan kääntyy?
Puhuminen on tietysti yksi keino ja asioiden selvittely, mutta tarkoitan nyt henkisempiä asioita... onko tämä nyt karmasta puhe? En tiedä, en tunne
...Mietityttää, koska olen myös tuon miehen jälkeläisiä...
