Tapani mukaan luultavasti taas kerran kirjoitan täyttä
puppua, mutta olen muistavinani Goethen todenneen, että
"rajoitus tekee mestarin" (en ossoo sannoo, gui hyvä
gäännös tuo oikke on-ga..).
Noh, olen vuosikausia terapiamielessä paukutellut rumpuja.
Nykyään, kun tulee asusteltua kerrostalossa, täytyy "oikeiden"
rumpujen sijaan tyytyä sähkö-sellaisiin.
Enihuu, huomasin vasta hiljakkoin, että vaikka jotkut (suht.
yksinkertaiset) patternit "osaa soittaa" siedettävän sujuvasti,
samojen jutskien pelkän vasenkäsiosuuden "soittaminen" tuntuu
oudon kömpelöltä. Niinpä ryhdyin harjoittelemaan erilaisia
kuvioita pelkästään vasenta kättä käyttäen, basaria metronomina
jumputellen. Tuntuu siltä, että jo muutaman harjoituskerran
jälkeen sujuvuus on huomattavissa määrin lisääntynyt, eikä
fiilis ole sellainen kuin käyttäisi vasenta, heikompaa kättään virpomiseen...
Tuon saman ilmiön olen huomannut urkuja "soitellessani".
Ainoa biisi, jonka jotenkuten lutvikkaasti osaan soittaa
myös jalkiota käyttäen, lienee yksinkertainen sovitus
"Nousevan auringon talosta". Harjoittelin sen aikoinaan
alusta pitäen myös jalkio-osuuden mukaan ottaen. Nyt kun
koetan soittaa sitä ilman jalkiota, en tahdo muistaa vasemman
handun sointuja, vaikka ne jalkio- eli pedaaliversion kanssa
tulevat aivan automaattisesti, pikkuaivoihin eli cerebellumiin,
tai johonkin, tallentuneina!
