seuraava »

[taiska]

Yksi sellainen asia minun pitää tähän lisätä joka mielestäni auttaa rakkauden säilymiseen eli se, että vaikka mekin olemme taistelumme liitossa käyneet ei minun ole koskaan tarvinnut olla katkera tai vihainen jälkeenpäin mistään.Aina kun ajattelen avioliittoamme, niin ensimmäisenä mieleen nousevat kaikki ne ihanat asiat joista tämä side välillemme on muodostunut.Ja jokaisessa avioliitossa joskus riidellään ja se ei aina tarkoita, että avioliitto olisi onneton, vaan tekee vain hyvää puhdistaen ilmaa  .

[Asterix]

Onko mikään ihme, etteivät suhteenne ole pitkä-aikaisia,
jos itsekin uskotte toiveistanne huolimatta,
että suhteet eivät ole pitäaikaisia ja jos ovat,
niin ne eivät ole onnellisia?

Toivoa voi vaikka mitä, mutta jos uskoa ei löydy,
niin toiveet muuttuvat pettymyksiksi.

Suhteissa on aallonharjoja ja alhoja, ne kuuluvat
kaikille elämänaluielle.

Minua ihmetyttää, miksi rakkaussuhteet ovat tekopyhästi
maalattu raameihin, joissa ei saisi olla pienintäkään
ongelmaa ja sitten kun ongelma tulee vaikka toisen
työasioista, siis koko suhteen ulkopuolta,
niin koko suhde pitäisi heittää romukoppaan.

Miksi ei voi pitää vaihtoehtoja auki ja tai esim.
vain odottaa, että ko. tilanne menee ohi?

Kaikki tilanteethan joka tapauksessa menevät ohi
ja mikään ei säily entisellään, vaan elämä
luo nahkansa uudistuen säännöllisesti.

Mieheni kanssa elämme oman rakkautemme murrosaikaa.
Tuntuu, että tämä joululoma teki paitsi
fyysisen välimatkan, niin se teki myös
henkisen välimatkan.

Tässä on ollut loistavaa aikaa järjestellä
asioita ilman toisen vaikutusta pääkopassaan.

Suhteemme ensi viikolla, kun palaan kotiin Wieniin,
ei varmasti tule olemaan samanlainen
kuin syksyllä ja kesällä,
mutta mahdollisuudet ovat tietenkin kaikkeen;
joko katastrofiin tai sitten hulppeaan onnellisuuteen
tai jotain siltä väliltä.

Usko kuitenkin menestykseen ja rakkauteen on molemmilla
ja tiedämme itse, mitä toimenpiteitä se tarvitsee
ja millä keinoin menestystä ja rakkautta lisäävät
toimenpiteet suoritetaan.

Kysymys on myös yhteisistä näkemyksistä ja toiveista.

Pelkästään toisen toiveet eivät riitä, koska niillä
on usein tapana muuttua dominoiviksi vaatimuksiksi,
joita toinen ei kykene täyttämään,
etenkin, jos pariskunta on characteerisesti hyvin
epäsuhtainen pari.

Minulla ja miehelläni nämä rakkautta ja menestystä
tukevat toimenpiteet liittyvät työelämään.

Mieheni teki jo tarvittavat muutokset omalta taholtaan,
stressittömämmän elämän saavuttamiseksi,
mutta minun täytyy vielä kerätä kaikki rohkeus,
uskallus ja energia
radikaaleihin muutoksiin työn suhteen.

Minua ei helpota yhtään, että vastahan
tässä puolivuotta sitten muutin Wieniin
ja se toi tullessaan isoja muutoksia,
jotka söivät energiaa.

Lisäksi mietin, tuleeko ko. muutos työhön liittyen
olemaan hyvä juttu olenkaan vai tuleeko se
muodostumaan ns. "kasvattavaksi ajaksi".

Ehkä minun tulee vain luopua suosiolla tästä
nykyisestä tilanteesta ja katsoa reippain mielin,
kun laivani rantautuu tutkimattomalle saarelle.

Tuo rantautuminen on seuraavien viikkojen aihe
ja tässä on vielä mahdollisuus miettiä,
että ottaako homman ennakkoluulottomasti vastaan
vai antaako epäilysten karkottaa takaisin merille. 

[Dinah]

Asterix, olen samaa mieltä tuosta uskon tärkeydestä, pelkät toiveet ja odotukset eivät pitkälle kanna. Itse asiassa ne voivat helposti pilata muuten potentiaalisen suhteen. Se kertoo jo aika paljon, jos kaipaa aina jotain muuta tai enemmän eikä voi olla tyytyväinen sen hetkiseen olotilaan. Epäilee toista tai itseään tai jotain... 

Onko ihmisen edes tarkoitus pysyä saman ihmisen kanssa koko elämää?

Äärimmäisen hyvä kysymys.
Jos etsii sitä oikeaa, niin mistä sen tietää kuka se on?
Aina sanotaan että kyllä sen sitten tietää.
Ainahan voi olla mahdollista että niitä oikeita on monia ja se yksi oli juuri sen hetken oikea.

Kyllä sen sydämessään tietää, eikä sellaista voi tai tarvitse mitenkään todistaa. Mutta mistä tietää, oletko sinä oikea sille toiselle? Varmastikaan etsimällä ei sitä oikeaa löydä, se tulee jos on tullakseen ja menee jos on mennäkseen...   

Yksi sellainen asia minun pitää tähän lisätä joka mielestäni auttaa rakkauden säilymiseen eli se, että vaikka mekin olemme taistelumme liitossa käyneet ei minun ole koskaan tarvinnut olla katkera tai vihainen jälkeenpäin mistään.Aina kun ajattelen avioliittoamme, niin ensimmäisenä mieleen nousevat kaikki ne ihanat asiat joista tämä side välillemme on muodostunut.Ja jokaisessa avioliitossa joskus riidellään ja se ei aina tarkoita, että avioliitto olisi onneton, vaan tekee vain hyvää puhdistaen ilmaa  .

Suhde ilman riitoja on jotenkin epäilyttävää touhua, tosin onpa riitelytapojakin kovin erilaisia, mutta kuitenkin. Itse elin suhteessa, jossa en toista saanut riitelemään sitten vängälläkään, tai jos sitten sainkin kimpaantumaan niin se oli sitten jotenkin lapsellista väittelyä. Ja minulle jäi aina tunne, että olen yksipuolisesti riidan aiheuttanut ja siitä myöskin vastuussa! 

[Minerwa]

Viisaita ajatuksia kirjoitit, Asterix    Mikään ei ole täydellistä - särötkin kuuluvat elämään, ja ehkä juuri niistä kasvaakin se aito rakkaus (jos on kasvaakseen).

Mä uskon, että pitkään parisuhteeseen tarvitaan yhdistelmä rakkautta, toisen huomioon ottamista, sinnikkyyttä selvittää ongelmat, halua sitoutua, kykyä hoitaa parisuhdetta - ja hyvää tuuria   Tuuria siksi, että ylipäänsä löytää "elämänsä rakkauden", tunnistaa hänet, saa vastarakkautta - ja että molempien elämäntilanteet mahdollistavat suhteen alkamisen ja molemmat myös haluavat sitoutua... Monen monta muuttujaa matkalla onneen!!

Eivätkä kaikki parisuhteet siltikään kestä. Mun mielestäni tärkeää on myös osata antaa myöten - mutta ei liian helposti, vaan sitten, kun tietää sydämessään yrittäneensä kaikkensa. Joskus ihmiset kasvavat erilleen, joskus vain muuttuvat. Kehitystä tapahtuu kuitenkin aina, eikä mikään pysähdy paikoilleen. Joskus vaikeiden aikojen jälkeen rakkaus syvenee entisestään, joskus ei ole enää paluuta yhteiseen. Rajan tunnistaminen etukäteen on kieltämättä vaikeaa.

Jostakin psykologian kirjasta luin, että parisuhteenseen kuuluu eri vaiheita ihastumisen ja rakastumisen, räiskyvän intohimon ja vaaleanpunaisten lasien läpi tuijottelun kautta tunteiden laimenemiseen, mutta samalla toivottavasti myös kiintymyksen kasvuun ja kumppanuuden vahvistumiseen. Tarvitaan sekä tunteita että tahtoa.

Itse erosin todellisesta sielunkumppanistani (kartta muutenkin hyvin yhtenevä omani kanssa) 7 vuoden parisuhteen ja 10 vuoden kiintymyksen/rakkauden jälkeen. Vuosikausia uskoin sen kestävän ikuisesti... Kasvoimme kuitenkin erillemme ja ongelmat välillämme painuivat liian syviksi, liian vaikeiksi selvittää. Tuli aika erota. Elämäni aikana olen saanut kuitenkin seurata kahden veskarin vuosikymmenten onnellista parisuhdetta, kunnes kuolema heidät lopulta (vanhuuttaan) erotti. Sellainen kiintymys ja kumppanuus ovat saaneet mut uskomaan ikuiseen rakkauteen. Yritän sitä nyt rakennella nykyisen mieheni kanssa; eri lähtökohdista kuin aiemmassa suhteessani. Olemme hyvin erilaisia, mutta erittäin kärsivällisiä ja uteliaita oppimaan ymmärtämään toisen näkökulmaa 

Huomisesta ei koskaan tiedä, mutta parasta voi aina toivoa!!

[*Alkmene*]

Minulle ei ole ollut koskaan ollut ajatusta (ainakaan tiedostettua), että etsisin sitä jotain "yhtä ainoaa oikeaa" tai muutenkaan en ole osannut haaveilla koskaan jostain elämän kestävästä suhteesta.
Tiedä sitten onko jotain kehittymättömyttä vai mitä.
Ehkä olen ennemminkin kärsinyt siitä, etten ole osannut sellaista etsiä ja kaivata.  Koin jopa jossain vaiheessa pyrkiväni sellaiseen ja yrittäväni omata moisia arvoja siksi, että sopisin paremmin muiden joukkoon. 

Enkä koe, että toisaalta olisin ihastunut ihastumisen tunteeseenkaan, vaikka onhan se hienoa ja koenkin, että se tapahtuu suhteen aikana kerta kerran jälkeen uudelleen, kun suhde ja ihmiset siinä muuttuu.

Arvostan kuitenkin ihmisiä, jotka elävät pitkän suhteen ja on todella kaunista katsottavaa, kun kaksi harmaa hapsista vanhusta kävelevät käsi kädessä toistaan tukien ja siitä huokuu syvä rakkaus.
Tosin en tiedä tuntemattomista mennä sanomaan, ovatko he tavanneet 40 vuotta sitten vai puoli vuotta sitten. 

Yhtä kaikki, elämä on kuitenkin pitkä, mutta niin lyhyt!
 

[Linnanneito]

Juuh, kyä näi o. Meinaan, että aina kun on kyse enemmästä kuin yhdestä persoonasta, eroja asioiden käsittämisessä sekä käsittelyssä on.  :
Miksi ihmiset olettavat toisistaan jotain täysin mahdotonta, kuten ettei persoona muuttuisi? Monellako teistä on sama kampaus kuin esim. teininä? Entä 2-kymppisenä? 3-kymppisenä? .. Tai mikä on muoti nyt vs. 10 vuotta sitten? Nettailitteko kovasti 7 vuotta sitten? Oliko firman budjetti sama 5 vuotta sitten kuin ensi vuodelle asetettu?

Maailma muuttuu koko ajan. Perässä on hyvä pysyä. Henkisestikin, ei vain taidoiltaan. Perusluonnehan meillä on suht pysyvä, mutta kokemuksemme muuttavat 'joka tunti' suhtautumistamme asioihin..
Milläpä sitten kestämme tämän kaiken muutoksen?  Olisiko omilla laseilla  mitään tekemistä asian kanssa? Ensimmäinen sääntö: rakasta itseäsi, kaikkine 'puutteisinesikin' ja haluinesi kokeilla asioita uudella tavalla; oppia uutta. Toinen: suvaitse. Oma katsantokanta ei ole se maailman napa. Kolmas: kunnioita. Vaikka kuinka aidan taus voisi näyttää kauempaa vihreämmältä, puhkeaa se omakin nurmi uuteen kasvuun, kun sitä vähän lannoittaa ja hoitaa puheen voimalla, avoimesti. Neljäs: kaikki pierevät ja kakkaavat anyways.. 

Siispä tällä kaikella paasauksella halusin vain sanoa, että kyllä täälläkin on vaikeaa ollut ja monesti. Mutta vaikka Esa Saarisen varoittelema 'pihtaamisen kostonkierre' on niin monet kerrat koettu ja pelätty, aina voi paranaa ja parantua. Kyse on siitä omasta navasta -- ehkä vähän myös korvien välistä.   


Cheers, attitude! Skål på ni alla! Raketti ymmärrykselle! (Ja nyt lähden vasta etsimään sitä lasillista kuoharia, ja rauhoittamaan ukkokultaa, joka äsken kävi ihmettelemässä mihin katosin  )

[Raven79]

Hankala monimutkainen aihe alue...
Itse olen seurustellut avopuolisoni kanssa 15 vuotiaasta saakka, nyt takana on kohta yhteisiä vuosia 12. Voitte vain kuvitella millaista tuskan myllerrystä vuodet ovat olleet.

Minä itse olin pitkään parisuhteessamme hölmö ja täysin lapsi. En osannut kunnioittaa avopuolisoani niin kuin olisi kuulunut, epäilin suhteen kestävyyttä ja avopuolisoni uskollisuutta. Mihinkä muuhun tämä sitten johtikaan kuin siihen että töppäilin ja jopa petin mitä rankimmalla tavalla rakastani. Pahin kaikista oli kuitenkin se etten ollut rehellinen. en pystynyt kertomaan teoistani, pelätessäni avopuolisoni satuttavan itseään. Kun vihdoin sain suuni auki muutaman vuoden kuluttua niin asiat tietenkin kääntyivät päälaelleen.
Elimme yhdessä muutamia vuosia siten että olin alistunut kaikkeen ja surin tekemääni pahaa. Kuuntelin päivästä toiseen kun avopuolisoni itki tuskaansa. tämä oli jotakin hirveää!! Koskaan ei saa toista pettää ja vieläpä salata asioita. Avopuolisoni opasti minua monissa asioissa, mutta anteeksi hän ei pystynyt antamaan. Erosimme muutama vuosi sitten ja olimme erossa puoli vuotta, puoli vuotta mikä oli tuskaa ja helvettiä. Löysin itselleni uuden kumppanin ja elin rakkauden huumassa. Saamaan aikaan kuitenkin itkin päivästä toiseen ja taistelin aiheuttamani tuskan kanssa. Oli pienestä kiinni etten lähtenyt toiselle puolelle maapalloa "karkuun" epäonnistunutta elämääni ja toiselle aiheuttamaani tuskaa. Ja onneksi aikomukseni epäonnistui...
Tällä hetkellä elämme vaihtelevasti onnellisesti yhdessä. Totesimme ettemme pysty elämään ilman toisiamme. Vasta toisen menettäminen näytti minulle rakkauden. Ehkä olen tunnevammainen, mutta nyt näen rakkauteni avopuolisooni ja osaan kunnioittaa häntä ja pyrin olemaan hänelle se täydellinen nainen. Valitettavasti täydellisyys tuhoutui jo vuosia sitten kun tein väärät tekoni, mutta avopuolisoni yrittää antaa tekoni anteeksi ja näkee kuin ihmeen kaupalla minussa täydellisen rakkaansa, mutta kuitenkin muuttuneen rakkaansa.

Olin nuori ja narussa talutettava tyttönen suhteemme alkuvuosina. Nyt avopuolisoni on Opettanut minulle mitä elämä oikeasti on. Arvostan suuresti rakkaani rehellisyyttä ja viisautta. Koskaan en voisi löytää rinnalleni täydellisempää kumppania. Joka päivä toivonkin että avopuolisoni tuska hellittäisi ja hän voisi elää onnellista elämää kanssani. Nyt voin sanoa että rakastan avopuolisoani täydestä sydämestäni, enkä enää koskaan voisi häntä vahingoittaa epärehellisyydellä tai väärillä teoilla. kiitos kaikesta avopuolisolleni joka otti minut takaisin rakastavaan syliinsä!

tämä oli tarkoitettu kertomukseksi kaikille, jotka koskaan/ikinä miettivätkään tekevänsä suhteessansa vääryyttä. Rehellisyys maan perii!!! tsemppiä kaikille tosi raukkautta etsiville!

Oikein hyvää uutta vuotta kaikille!!

[Kotkansilmä]

                       

       Parisuhde = sielutason suunnitelma!

        Ihmislaki pitäisi kieltää kaikki

         yli 25v pitemmät sitoumukset.


                       

[Minerwa]

Kiitos Raven, että kerroit avoimesti kaiken tuon. Kertomasi vahvisti entisestään uskoani vanhaan totuuteen "kaiken se kestää, kaiken se uskoo, kaiken se toivoo, kaiken se kärsii...". Rakkaus voidaan pelastaa, vaikka se kokisi koviakin kolhuja, kun vain molemminpuolista tahtoa ja yritystä löytyy. Joskus loukkaamme toisiamme - se on elämää. On niin helppo sanoa, ettei pitäisi tai ei olisi pitänyt. Jokainen kuitenkin tekee ratkaisunsa niistä lähtökohdista, niistä uskomuksista ja niistä tunteista käsin, jotka ihmisellä silloin on, ja nuorena omat haavat voivat saada aikaan haavoja myös muille. Juuri tekemiemme virheiden kautta me kuitenkin kasvamme viisaammiksi ja vahvemmiksi (ainakin suurin osa meistä).

Sun tarinasi kosketti mua siitä syystä, että olen aiemmassa suhteessani ollut se toinen osapuoli, petetty. Siitä syystä haluankin sanoa sulle, että se menee ohi. Ottaa aikansa, mutta pala palalta luottamus kasvaa takaisin toisen muuttuneessa käytöksessä, luottamuksen arvoisena olemisessa, rakkaudessa. Vuosia se usein vie ja helppoa se tuskin koskaan on... mutta mahdollista, kun rakkaus kantaa 

Onnea, luottamusta ja rakkautta teille juuri alkaneeseen uuteen vuoteen 

[*Alkmene*]

Rakkaus
Rakkaus on pitkämielinen. Rakkaus on lempeä.
Rakkaus ei kadehdi. Rakkaus ei kerskaa. Rakkaus ei pöyhkeile.
Rakkaus ei käyttäydy sopimattomasti. Rakkaus ei etsi omaansa.
Rakkaus ei katkeroidu. Rakkaus ei muistele kärsimäänsä pahaa.
Rakkaus ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa.
Kaikki se peittää. Kaikki se uskoo. Kaikki se toivoo. Kaikki se kärsii.
Niin pysyvät nyt Usko, Toivo ja Rakkaus, nämä kolme ;
mutta suurin niistä on Rakkaus.

Minulle joskus tuo kaikki oli ulkoatulevaa vaadetta, jota vastaan kapinoin ja halusin, että jos se ei tule suoraan sisältäni ytimestä, niin se ei ole aitoa, eikä totta. Eikä se olekkaan, jos se tulee ulkoapäin.
Nyttemin taasen jälleen allekirjoitan tuon, eikä synnyttä kapinan tunteita.  Ehkä olen osin sen elänyt jo sisäiseksi, eikä se ole enää vaade, vaan vapaaehtoinen valinta. Tokiinsa siihen kai muovaudutaan jokaisessa ihmissuhteessa omalla tavallaan uudelleen ja uudelleen, eikä kyse ole mistään pysähtyneestä tilasta.

Siksi en koe tärkeäksi omassa elämässäni sitä miten kauan ajallisesti jokin suhde kestää, tahi onko jossain se "yksi oikea", koska minulle jokainen on ja on ollut ja on se "yksi oikea" silloin kun se on ja vaikka tiemme fyysisesti olisi lähteneetkin suuntiin toiseen, toteutuu nuo sanat välillämme. Tai ovat menossa sitä kohti.

En vieläkään voisi sanoa, että en koskaan enää riko "rakkauden lakia", koska olen sen joskus tehnyt ja siitä oppinut. Tiedän, että aina uuden kohtaamisen edessä (oli se sitten mies tai nainen tai mitä vain) olen uuden edessä, ainutkertaisen edessä, enkä voi toimia ja reagoida samalla tapaa kuin jonkun toisen kanssa aiemmin tai siltä pohjalta, koska silloin mitätöisin tämän uuden ainutkertaisuuden, enkä kohtaisi puhtaasti sellaisena kuin hän nyt on.
 

[*Kide*]

                       

       Parisuhde = sielutason suunnitelma!

        Ihmislaki pitäisi kieltää kaikki

         yli 25v pitemmät sitoumukset.


                       

KÄÄK!   

Ihastuminen on monien suhteiden alkusykäys, seuraava askel nykyään taitaa olla se himo...? Sitten astuu näyttämölle rakkaus ja arki. Jos tuo arki tappaa ihastelun ja himon, pississä on koko suhde 
Arjen keskeltäkin tulisi yrittää nähdä niitä piirteitä, ominaisuuksia yms. mihin on alkujaan ihastunut toisessa. Niitä tulisi myös kertoa toiselle...
Oma ukkoni meinas revetä täs just yks kerta, kun tuli töistä (huono päivä ollu) ja kaatoi siinä kahvetta kuppiin ja touhus muutakin keittiössä. Istuin pöydän ääressä ja katselin, sit totesin että et sais tulla siihen keikutteleen peffaas noin hyvän hajusena, kun toisella on "ne". Pusun sain 

[ScorpioRising]

Tämä on hyvin mielenkiintoinen avaus. Tonyn autoesimerkki oli oivallinen siinä mielessä, että se kuvaa parisuhdetta eräänlaisena kilpa-ajona. Kuitenkin sanoisin, että koiraa ei ole karvoihin katsominen, mitä henkiseen kasvuun tulee. Näennäisesti hitaalla kotterollakin on mahdollisuus ralliajoihin, jos kottero itse haluaa.
Voisiko ajatella niin, että parisuhteessa ajetaan samassa autossa, jossa ajajan ja kartanlukijan yhteispeli-taidoista riippuu lopputulos, eli se päästäänkö maaliin vai ei. Välttämättähän maaliintulo ei tarkoita pitkää ja harmoonista yhdessäoloa vaan kaikkea siltä väliltä.

Luen sattuneesta syystä yrityskäyttäytymiseen liittyvää opusta, jossa todetaan, että työntekijät valitsevat työpaikan tietoista syistä, minkä lisäksi kaikessa sopassa vaikuttaa myöskin "chance", ts. sattuma. Työntekijät myös haluavat työsuhteelta erilaisia asioita elämäntilanteestaan ja -kokemuksestaan riippuen. Joku tekee työtä pelkästään rahasta, joku haluaa arvostusta, joku haluaa mahdollisimman kauas vanhempiensa odotuksista, joku luoda uraa jne jne. Samanaikaisesti työntekijän halut/odotukset suhteessa työpaikkaan muuttuvat. Muutos on olennaista ymmärtää ja se, että se on olennainen tekijä työsuhteissa.
 
Aloin miettiä, että parisuhteessa on samanlaisia elementtejä kuin työsuhteessa. Etukäteen ajateltuna jokin työpaikkapaikka/ihmissuhde voi olla napakymppi tai sitten ei. Joku voi jatkaa pitkään samassa työpaikassa/ihmissuhteessa ja olla tyytyväinen tai sitten ei. Monotonista tuskin on missään työpaikalla/ihmissuhteessa. Joku kaahaa erilaisia tehtäviä/ihmissuhteita läpi, tietoisesti urapolulla tai kokemuksia hankkien. Kaikki variantit ovat siis mahdollisia. Parisuhteessa myös. Kenkääkin voi tulla, oikeutetusti, tai sitten ei.

Jotenkin intuitiivisesti ajateltuna tuntuisi loogiselta nähdä parisuhde sellaisena "sattumasanelemana loogisena yhtälönä". Loogisena sinänsä, että parisuhteestahan haetaan muutakin kuin "rakkautta", eli turvaa, lapsia, asemaa, ajankulua.... Sattuman osuutta ei liene tarpeen selitellä. Silti jokainen parisuhde sisältää yhtälön ja tuloksen. Tulos on jollekin kasvua, toiselle elämänkokemusta ja lapsetkin ovat suuri tulos parisuhteista, kuinka lyhyistä tahansa. Ja jokainen parisuhteen läpikäynyt on läpikäynyt muutoksen.

Uskon, että pitkät parisuhteet ovat sekä kangastusta että totta. Ihmisellä on taipumus asettaa ihanneleimoja asioihin, jotka hän näkee ruusunpunaisina ja tavoiteltavan arvoisina. Ruoho on vihreämpää jne... Kun saa päähänsä että pitkäparisuhde on ainoa oikea tapa elää elämäänsä, tulee astuneeksi kohti kangastusta. Kun taas realistisemmalla lähestymistavalla huomaa, että pitkä parisuhde voi olla totta kaikkine ongelmineen.
Pitkäaikaisissa liitoissakin voi olla paljon vaikeutta jota ei näytetä ulospäin. Kukapa sitä työpaikan kahvipöydässä tunnustamaan, että "Ritu taas kännäsi perheen ruokarahat tai Pekka kuristi sunnuntaina kurkusta". Ennen nykyistä "avioerobuumia" ehkä toivottiin eromisen olevan helpompaa, mutta silloin jouduttiin kärvistelemään pitkissä liitoissa, koska avioero nähtiin (tämä on minun oma tulkinta) yhteiskunnan normien rikkomisena. Vain pakottavat syyt oikeuttivat eroon. Mielestäni hauska yksityiskohta on se, että tuolloin eroaminen piti pystyä perustelemaan raastuvassa tuomarille, joka ei tiennyt pariskunnasta mitään! Ovat ajat muuttuneet. Nyt riittää toisen osapuolen allekirjoitus kaavakkeeseen ja puoli vuotta odottelua. Mielenkiintoista on, että nyt kun eroaminen on helppoa, kaivataan pitkiä parisuhteita/avioliittoja. Ehkäpä se auttaa, että milloinkaan ennen ihmisellä ei ole ollut näin paljoa mahdollisuuksia toteuttaa itseään ja tehdä itsenäisiä valintoja. Siinä samassa on kaiketi unohtunut yhteisöllisyys ja sen arvo. Jos kaikki toteuttavat itseään, niin verkko hajoaa. Kuka hakee lapset tarhasta, jos molemmat vanhemmat haluavat toteuttaa itseään työssä tai harrastaa?

Ihmisen kasvu on kaiketi kaiken A ja O. Kasvaa voi ilman parisuhdettakin. Eräs läheiseni läpikävi köyhyyden, sodan, seikkailuja, kolme avioliittoa, haastavan uran, vaikean pitkäaikaisen sairauden ja erakkomaisen vanhuuden. Uskon että hän kasvoi elämänsä mittaiseksi vasta lopun yksinäisyydessään. Välillä on hyvä olla yksinkin ja muodostaa omaa maailmankuvaansa, kunnes seuraava suhde alkaa. Joka tapauksessa Hyvää Uutta Vuotta 2007 kaikille astrolaisille parisuhteeseen katsomatta! 

[taiska]

Olipas hyvä kirjoitus ScorpioRaising  .Se sisälsi oikeastaan kaiken tarpeellisen aiheesta  .Hyvää Uutta Vuotta sinullekin !

[Raven79]

kiitos Minerva76! sait kyyneleet silmiini!!

[Asterix]

Kun saa päähänsä että pitkäparisuhde on ainoa oikea tapa elää elämäänsä, tulee astuneeksi kohti kangastusta.

Näinpä. Siinä meikäläisen ensimmäinen virhe 

Oletteko kokeilleet käänteispsykologiaa?

Tarkoitan siis niin, että aidosti haluaa,
ilman taka-ajatusta toivotusta parisuhteesta
viettää vaikka vain parikin sapattikuukautta ilman parisuhdetta,
niin tunkua on jonoksi asti
tai vähintään joku yrittää lähes väkipakolla suhteeseen!(http://i47.photobucket.com/albums/f178/Alextheangel/doh3.gif)