Tuttuuden ja turvallisuuden perusteella (ulkonäkö, asenne, tuoksu,...) valitsemme kumppanimme.
Ja usen suhteesta muodostuu samankaltaisia tunnekuvioita noudattava kuin omilla vanhemmillamme. Monien kohdalla valitettavasti.
Minä en kyllä allekirjoita tätä, vaikka se ehkä joskus ja jossain tapauksessa saattaa (osaltaan) pitää paikkaansa.
Tällainen ajatus perustuu siihen, että ihminen on vain vaistojensa, viettiensä ja psykologisten toimintojensa orja, eikä hänellä olisi kykyä näin ollen kasvaa henkistä ulottuvuuttaan käyttäväksi ihmiseksi (intuitiotaan käyttäväksi) ja tehdä muunkinlaisia valintoja.
Tuolla toisessa ketjussa aihetta sivuten pitikin kirjoittamani, että en voisi nimetä ulkoisia tai psykologisia ominaisuuksia kumppaneista helposti, jotka kohtaan ja tietyllä tapaa 'valitsen' (sillä minä en yksin valitse, siihen tarvitaan kaksi valitsijaa, jotka osuvat kohdikkain), kuin ehkä tosiaan vain johonkin "haaveisiin" perustuen.<- ehkä tämä on juuri tuota aluetta, mitä kuvasit. :
Toki vaikuttaa nuo perus-vietit, vaistot ja psyykkinen tila, mutta se ei ole missään tapauksessa
vain se millä ehdoin kumppaneita valitsemme.
On olemassa myös intuitio, joka saattaa kohtaanuttaa ihmisiä, jonkin hieman "korkeamman tarpeen" ehkä jopa rakkauden ollessa vaikuttajana.
Silloin tosiaan ei ole arvoina suhteen pituus.
Ja itseään toistavat tunnekuviot. Nekään eivät ole mitään, mistä meillä ei olisi kykyä irtaantua tai kasvaa niistä taikka kehittää ja jalostaa niitä.
Toivoa on, uskoa ja rakastaa!