Minä aloin miettiä,
mitä kasvu on??Tony halusi rajata lyhyet suhteet vuosiin, minulle viisikin vuotta on pitkä suhde.
Eniten olen kasvanut ns. on-off-suhteessa, jossa oli hurjasti intohimoa ja toinen ääripää oli yhtä helvetillinen.
Opin kuitenkin tässä suhteessa tiedostamaan itsestäni hirveän paljon erilaisia, nukkuvia puolia. Selvitin samalla isäsuhteeni tämän rakkaussuhteen kautta.
Kun taas tuossa "lyhyessä" avioliitossa selvittelin lapsuuteni traumoja ja äitisuhdettani.
Lyhyissä, muutaman kuukauden suhteissa, niihin on ajanut tunne, vetovoima - ei järki. Suhteet ovat loppuneet siihen, että on tajuttu ettei sitä kannata jatkaa, koska molemmat kärsii. Samaan kohtaan loppui avioliitto. Miksi jatkaa kun molemmat olisivat onnellisia yksin. Ja niin kävi.
Elämäni ensimmäistä kertaa olen tilanteessa, jossa mietin
järjen ja tunteen tasapainossa, lähdenkö suhteeseen. Meistä molemmat miettii sitä, ja vaikka tapailemme hyyy--vin hittaalla tempolla
eri puoleta Suomea, niin tuntuu siltä että meillä on sama suunta. Tämä tuo aikamoista turvan tunnetta tämä rauha ja hitaus!
Miksi menisin tähän suuntaan?
En hae kasvua siinä mielessä kuin ennen.Minun ei enää tarvitse selvittää päätäni eikä äiti-isä-suhteita.
Hän on ihminen, kenellä on hyvin pitkälle sama arvomaailma kuin itselläni.
Hän on hyvin samanlainen kuin minä, mikä tekee sen että ymmärrämme toisiamme melkeinpä käsittämättömän hyvin ja pystymme sukeltamaan yhdessä moniin erilaisiin tasoihin ja kerroksiin. (Äly, mielikuvitus, tunteet yms.)
Hän ei ulkoisesti ole todellakaan se mies, kenet olin kuvitellut rinnalleni!
Mutta en mahda sille mitään, että välillämme on myös kova seksuaalinen vetovoima!
Ollessani yksin olen ymmärtänyt vapauden merkityksen. Suhteen on oltava vapaa säännöistä. Silloin molemmille on ovi jatkuvasti auki. Saa lähteä heti kun haluaa.
Mutta kun toinen on siinä, hän haluaa silloin olla siinä. Varmasti.
