seuraava »

[tuulispää]

Näinpä se on Mirjam.
Tätä on erittäin haastavaa ja innostavaa miettiä,
etenkin, kun keskustelun saa sille tasolle,
jossa näkemyksiä ei tyrkytetä joltain ideolgiselta/uskonnolliselta
oikein-väärin asetelmalta.
Sinänsä toki olen kiinnostunut eri ideologien, uskontojen
ja uskomusten näkemyksistä, koska niissä saattaa piillä
kuitenkin jokin totuuden siemen.

*lainaus Mirjamilta...
Noh, tämä nyt menee"pään nyökkäilyksi", mutta menköön. Saman typpisesti olen minäkin kokenut ja pohtinut näitä.
Minusta ainakin "oikein ja väärin" löytyy jokaisen ihmisen sisältä , mutta se tosiaan saattaa vaatia elämän-kokemuksia, niitä ulkoisestikin "vääriksi" määriteltyjä kokemuksia.
Tekoja ja valintoja erilaisissa elämäntilanteissa ja vaiheissa. Jotenkin kallistun aina enemmän ajatukseen, että olemalla sitä mitä on juuri nyt ja tekemällä "aidosta tietämättömyydestä" , jonka voi nähdä joltain kantilta katsottuna "korkeampana tietoisuutena" ( haah mikä sana: "aito-tietämättömyys") ne "virheensä" ja itse punnitsemmalla sisimmissään, mikä on "oikein ja väärin" ja toisaalta siis myös valmiina ottamaan vastaan itsen ulkopuolelta tulevat reagoinnit, rangaistukset yms ja sitä kautta taas lisää sisällään punniten ja muovaten sitä "omaa totuutta". Vähän niinkuin jokin hiekansiru hiotuu helmeksi simpukassa.*lainaus Mirjamilta*


Aloitanpa tästä uuden topikin,kun Yulunga ennätti väliin muistuttamaan ohi topikin menosta 


Olen Mirjamin kanssa samaa mieltä siitä että se oikein väärin löytyy jokaisen sisältä.
Mutta se saattaa vaatia elämän kokemuksia...
Niin myös uskonnot ja uskomukset ovat lähteneet aidosta syvästä kokemuksesta.Mutta sen siaan että ne (uskonnot/uskomukset) olisivat rohkaisseet hakemaan lisää kokemuksia, ne ovatkin luoneet uskonkäsityksiä, ja "jähmettäneet" kokemisen.
Ehkäpä se (jähmettyminen) on syy, miksi jotkut kokevat uskonnon tyrkyttämiseksi...mitä se ei ole välttämättä toiselle (joka on päässyt jähmeydestään,ja on löytänyt kokemusten tien  )

Ehkäpä siksi uskonnoista/uskomuksista löytyy niitä totuuden siemeniä 

Pääasia mielestäni ei ole se MITÄ koet ,vaan MITEN SEN koet.

En minäkään "näe" harhoja, vaan mielummin tunnen energiat.Tunnen jonkin tuntemuksen jolle ei löydy sanoja, vain tiedostan.
*Tunne* onkin se jota opiskelen, erottamaan todellisuuden hyväksyvät tunteet niistä tunteista jotka pyrkivät muuttamaan todellisuutta.
Näemme ja kuulemme epätäydellisesti, kuitenkin silloinkin ilmaisemme aitoa itseämme.Siten tuon epätäydellisyyden takana on täydellinen todellisuus.
Niinpä... niin kauan kun näemme oikean ja väärän omasta näkökulmasta,me olemme väärässä.
Kunnioitamme niitä,jotka ovat mielestämme oikeassa,emmekä pysty kunnioittamaan niitä jotka ovat mielestämme väärässä.
Kunnioitus syntyy todellisuuden kohtaamisesta ilman reaktiota.

-olisiko sitten parempi olla sanomatta mitään mitä toinen ei kuule oikein"
Ei...itseksi tuleminen ei tarkoita joksikin toiseksi tulemista.

Oikeaa ja väärää ei ole olemassa, on vain ne sisäänsä kätkevä yksi täydellinen todellisuus.
 

[*Alkmene*]

Niin myös uskonnot ja uskomukset ovat lähteneet aidosta syvästä kokemuksesta.Mutta sen siaan että ne (uskonnot/uskomukset) olisivat rohkaisseet hakemaan lisää kokemuksia, ne ovatkin luoneet uskonkäsityksiä, ja "jähmettäneet" kokemisen.
Ehkäpä se (jähmettyminen) on syy, miksi jotkut kokevat uskonnon tyrkyttämiseksi...mitä se ei ole välttämättä toiselle (joka on päässyt jähmeydestään,ja on löytänyt kokemusten tien  )
Ehkäpä siksi uskonnoista/uskomuksista löytyy niitä totuuden siemeniä 

Niin, voisin tähän lainata itseltäni tuolta off topic ryöpsynneestä ketjusta. kuvaamaan sitä, miten itse tällä hetkellä jotakuinkuin tuon koen; Lainaus itseltäni : 

Mutta tosiaan, kyllä itse ainakin olen löytänyt eri uskonnoista "kultahippuja" symboliikan takaa. Ja koen ne silloiksi ihmisille, johonkin....
Ja esim juuri joidenkin kymmenen käskyn perimmäinen sisältö alkaakin yhtäkkiä näyttää eriltä, kuin jossain muussa vaiheessa elämää. Ikäänkuin olisi taulun edessä ensin vähän peloissaan kunnioittanut, sitten alkanut tuntea anarkiaa, sitten kiukunnut, pauhannut ja melskannut, tehnyt ne omat valitansa ja virheensä ja oikeat valintansa.... sitten kun taas rauhoittuu ja katsoo sitä taulua, niin kas, siinä se on samanmoisena, mikään siinä ei ole muuttunut, mutta minun sisälläni on.

Pääasia mielestäni ei ole se MITÄ koet ,vaan MITEN SEN koet.

Näin minäkin sen koen. 
Ja tätä omaa "miten" :iä kaikki tässä elämänmittaisella matkalla sitten hioskellaan...

Näemme ja kuulemme epätäydellisesti, kuitenkin silloinkin ilmaisemme aitoa itseämme.Siten tuon epätäydellisyyden takana on täydellinen todellisuus.

Koen myös niin, että ei voi myöskään toisaalta kiinnittyä tuohon "täydelliseen todellisuuteen", mikä on jossain taustalla olevana, kun/jos kykymme nähdä ja kuulla on "epätäydellinen".
Ikäänkuin kesken elämän ajattelisi kokoajan kuolemaa, että kuolluthan jo periaatteessa olen pohjimmiltani. Siis jo kärjistän jotenkin näin hiukan oudosti. 

Niinpä... niin kauan kun näemme oikean ja väärän omasta näkökulmasta,me olemme väärässä.
Kunnioitamme niitä,jotka ovat mielestämme oikeassa,emmekä pysty kunnioittamaan niitä jotka ovat mielestämme väärässä.
Kunnioitus syntyy todellisuuden kohtaamisesta ilman reaktiota.

Onko kuitenkin erilaisia tapoja reagoida?
Toisaalta koen niin, että jos kunnioitus toteutuisi vain reagoimattomassa tilassa, voisin ajatella, että silloin ei ole toteutunut vastuullisuus itsestä. Eikö juuri vastuullisuudessa ole myös jotain kunnioituksen siementä?
Minusta elämän joka hetkeen olisi hyvä vastata, kun elämä kysyy meiltä jotain? Tietyllä tapaa siis myös reagoida.
Ja minusta juuri tässä kohtaa on se jokin 'käännekohta'. Uskallanko olla keskellä elämää juuri sitä mitä olen ja vastata eteen tuleviin kohtaamiseen juuri sellaisena kuin nyt olen ja ottaan vastuun omana itsenäni olosta.
Miten maailma muuttuu, jos emme tee konkreettisia tekoja?
Mutta tosiaan tarkoitit varmaan sitä toisenlaista reagoimista (?)... Mikä liittyy näihin peilauksiin ja projisointeihin yms...
Jossain vaiheessa nekin loppuu ja on kerättävä itsensä kokoon ja otettava itsestä vastuu... 

Oikeaa ja väärää ei ole olemassa, on vain ne sisäänsä kätkevä yksi täydellinen todellisuus.

Minä uskon kuitenkin, että olemassa on tietyllä tapaa myös "oikea ja väärä". Ehkä sitä kuvaisi paremmin "tuhoava ja rakentava", vaikka eipä sekään taida sen kummemin sitä kuvata...

Kaikkeen ei ole tarkoitettukaan sanoja/selityksiä löydettäväksi... ei ainakaan minun 

[*Alkmene*]

Minä uskon kuitenkin, että olemassa on tietyllä tapaa myös "oikea ja väärä". Ehkä sitä kuvaisi paremmin "tuhoava ja rakentava", vaikka eipä sekään taida sen kummemin sitä kuvata...

On se mikä erottaa "ihmisen eläimestä" !
Juuri se "henkinen" ulottuvuus, mikä rakentuu vastuusta, kulminoituu yksilön sisällä ja tekee eron, kahden erilaisen valinnan välille.
 

[tuulispää]

Koen myös niin, että ei voi myöskään toisaalta kiinnittyä tuohon "täydelliseen todellisuuteen", mikä on jossain taustalla olevana, kun/jos kykymme nähdä ja kuulla on "epätäydellinen".
Ikäänkuin kesken elämän ajattelisi kokoajan kuolemaa, että kuolluthan jo periaatteessa olen pohjimmiltani. Siis jo kärjistän jotenkin näin hiukan oudosti. 

Minä rinnastan tämän saman kaltaisesti kuin tällä hetkellä näen ja koen hyvän ja pahan, kumpikin on kolikon toisella puolella, ja kun näkee ne yhtenä kappaleena/kolikkona, on päässyt niiden yli ja näkee ykseyden.
(epätäydellinen sisältyy täydelliseen, kuin hyvä ja paha ykseyteen.)
Onpas taas vaikea pukea sanoiksi 

Onko kuitenkin erilaisia tapoja reagoida?
Toisaalta koen niin, että jos kunnioitus toteutuisi vain reagoimattomassa tilassa, voisin ajatella, että silloin ei ole toteutunut vastuullisuus itsestä. Eikö juuri vastuullisuudessa ole myös jotain kunnioituksen siementä?
Minusta elämän joka hetkeen olisi hyvä vastata, kun elämä kysyy meiltä jotain? Tietyllä tapaa siis myös reagoida.
Ja minusta juuri tässä kohtaa on se jokin 'käännekohta'. Uskallanko olla keskellä elämää juuri sitä mitä olen ja vastata eteen tuleviin kohtaamiseen juuri sellaisena kuin nyt olen ja ottaan vastuun omana itsenäni olosta.
Miten maailma muuttuu, jos emme tee konkreettisia tekoja?
Mutta tosiaan tarkoitit varmaan sitä toisenlaista reagoimista (?)... Mikä liittyy näihin peilauksiin ja projisointeihin yms...
Jossain vaiheessa nekin loppuu ja on kerättävä itsensä kokoon ja otettava itsestä vastuu... 

Reagoinnilla tarkoitan sellaista tässä tapauksessa, että jos joku kritisoi minua, en ota sitä henkilökohtaisesti.Jokaisella on sen hetkinen(kehityksen tulos) käsitys todellisuudesta, ja se on jokaisen omansa.
Kuinka käsität sanan kunnioitus?
Se ei ole asenne.

Vastuu onkin itsellämme,enkä ole kenestäkään toisesta vastuussa kuin itsestäni. Omista reagoinneista, ajatuksista tekemisistä tai tekemättä jättämisistä.
On niin helppo syyttää olosuhteita, ajatusmalleja, vanhoja kaavoja, mutta itse niihin täytyy tehdä muutos,ja ottaa se vastuu.

Huomasin silloin kun tuolla reikisivuilla käsittelin aihetta vastuu,että kun sen lopulta "oikeinpäin" ymmärsin, näin sen kautta kaikkeuden.

Myös se mitä toiset minusta ajattelevat, eli reagoiminen kritiikille hävisi.(Jos minuun vaikuttaa se,mitä toiset minusta ajattelevat/luulevat se osoittaa vain sen että minussa sisällä on vielä itsehalveksuntaa.)

Minä uskon kuitenkin, että olemassa on tietyllä tapaa myös "oikea ja väärä". Ehkä sitä kuvaisi paremmin "tuhoava ja rakentava", vaikka eipä sekään taida sen kummemin sitä kuvata...

On se mikä erottaa "ihmisen eläimestä" !
Juuri se "henkinen" ulottuvuus, mikä rakentuu vastuusta, kulminoituu yksilön sisällä ja tekee eron, kahden erilaisen valinnan välille.
 

Jumala ei näe oikeaa tai väärää, se on mielemme tekemä jako (moraalinen) yleensä.
Jumala ei myöskään tuomitse, me teemme sen.
Mutta vielä en ole Jumala 

[*Alkmene*]

Minä rinnastan tämän saman kaltaisesti kuin tällä hetkellä näen ja koen hyvän ja pahan, kumpikin on kolikon toisella puolella, ja kun näkee ne yhtenä kappaleena/kolikkona, on päässyt niiden yli ja näkee ykseyden.
(epätäydellinen sisältyy täydelliseen, kuin hyvä ja paha ykseyteen.)
Onpas taas vaikea pukea sanoiksi 

Missä ja mitä koet 'Ykseyden' olevan?
Minä koen sen jotenkin niin, mitä nyt vajavaisilla sanoilla osaan sitä tavoitella, että se on yksilön minuuden kokonaiseksi kokoomista yhden, itsen, yksilön sisälle. 
Siellä on linkki ja tukiasema, josta käsin edelleen löytyy se "oikea väärä" valinnan mahdollisuuksien ja hetkien edessä, eikä se ole enää itsen ulkopuolisen "todellisuuden" pinnassa hämärtämässä, sitä mitä on.
Kolikko on sisimmissä molemminpuolin kokonaisena, mutta me joudumme itse ottamaan vastuun siitä, kumpaa puolta käytämme eteen tulevissa hetkissä, emme voi heittää koko kolikkoa tai heitellä kruunaa ja klaavaa, jos otamme vastuun teoistamme ja valinnoistamme ja niiden seurauksista, emmekä perusta ulkoiseen moraaliin ja arvoihin. Tällöinhän ne ovat sisällä. (siinä kolikossa)
Vapauden ja vastuun yhteennivoutuminen.
Koen, että "Elämällä" itsellä on vain valta käyttää kokonaista kolikkoa eli heittää kruunaa ja klaavaa. 

Kuinka käsität sanan kunnioitus?
Se ei ole asenne.

Hmm... Kunnioitus... kyky kokea, että 'kohteeni' on  enenmmän kuin... mitä minä kykenen näkemään ja kokemaan... 
Aika vaikeaa... pitänee antaa muhia vielä..  :

Vastuu onkin itsellämme,enkä ole kenestäkään toisesta vastuussa kuin itsestäni. Omista reagoinneista, ajatuksista tekemisistä tai tekemättä jättämisistä.
On niin helppo syyttää olosuhteita, ajatusmalleja, vanhoja kaavoja, mutta itse niihin täytyy tehdä muutos,ja ottaa se vastuu.

Niin, juuri tuolla tapaa että vedotaan olosuhteisiin tai menneisiin tai vaikkapa astrologiseen syntymäkarttaan, todellakin, minunkin mielestäni paetaan sitä omaa vastuuta.
On kuitenkin asioita elämässä, joille ei voi mitään, mutta on niin paljon niitäkin, joille voi jotain.
Kuitenkin toisaalta koen, että olen myös vastuussa muustakin kuin itsestäni. Mielestäni olen vastuussa koko maapallon hyvinvoinnista, niinkuin pidemmällä tähtäimellä, vaikka omat pienet valintani ensisijaisesti vaikuttavatkin tässä ihan lähelläni.   

Jumala ei näe oikeaa tai väärää, se on mielemme tekemä jako (moraalinen) yleensä.
Jumala ei myöskään tuomitse, me teemme sen.
Mutta vielä en ole Jumala 

Minä nykyään näen tämän(-kin) hiukan vastuunpakoilemisena.
Ei uskalleta ottaa vastuuta siitä oikeasta ja väärästä.
Kyse ei ole tuomitsemisesta, vaan inhimillisen ja epäinhimillisen erottamisesta toisistaan..
Itse olen ainakin itsessäni huomannut, että se "Jumalankuva", joka minulla on ollut, on muuttunut ja kasvanut ajan saatossa, eikä pysynyt jykevänä ja muuttumattomana. Olenkin pohtinut, että miksi olen halunnut määritellä edes "Jumalaa" tai "Elämänvoimaa" itseään, tehdä siitä välillä "Ykseyden", vällillä kaikenkattavan Armon ja Rakkauden ja Hyväksynnän...milloin mitäkin olen tarvinnut.
Olenko huomannut pysähtyä ja miettiä, että mihin "Jumala" /"Elämänalkuvoima" tarvitsee minua?
Minulle on alkanut hiipiä ajatus, että ei ihminen voi "Sitä" määritellä tai piirtää kasvoja tai tunnelatauksia... se on niin paljon SUUREMPAA, minkä edessä voi vain kunnioittaa...
Eli kokea, että "Se" on paljon enemmän kuin mitä minä pystyn näkemään ja kokemaan...
 

[Asterix]

Reagoinnilla tarkoitan sellaista tässä tapauksessa, että jos joku kritisoi minua, en ota sitä henkilökohtaisesti.Jokaisella on sen hetkinen(kehityksen tulos) käsitys todellisuudesta, ja se on jokaisen omansa.

Myös se mitä toiset minusta ajattelevat, eli reagoiminen kritiikille hävisi.(Jos minuun vaikuttaa se,mitä toiset minusta ajattelevat/luulevat se osoittaa vain sen että minussa sisällä on vielä itsehalveksuntaa.)

Hämmästelen tätä aikaa, mitä elämme.
Ihmiset kehittyvät ja kasvavat niin nopeasti eteenpäin.



Oikeaa ja väärää on suhteellinen käsitys.
Mitä suuremmista asioista puhutaan, sen vaikeammaksi
määrittäminen käy.
Lisäksi toisen väärä onkin toiselle oikein.
Asioissa aina monta totuutta.

Oikein/väärä voisi olla yhdessä totuus
ja totuus on kuin kirjava pyöreä pallo,
kuten on maapallo.

Kun seisomme maapallon eri kohdissa,
tunnemme olevamme oikeassa siitä kohdasta
maapalloa, jonka näemme.
Se kohta on punainen ja vihreä.

Ystäväsi on toisella puolen maapalloa
ja tuntee olevansa oikeassa siitä kohdasta,
se on sininen ja keltainen.

Toinen ystävämme on meidän
ja ensimmäisen ystävämme välissä
ja hän tuntee olevansa oikeassa siitä kohdasta,
se on ruskea ja valkoinen.

Jne..

Totuus on siis pallo, kuka on oikeassa, kuka väärässä?

Mielestäni ihmisen erottaa eläimestä suurimmaksi osaksi,
siis myös simpansseista,
ainoastaan kyky valehdella.

Eläimet osaavat kommunikoida, ajatella ja taktikoida.
Muutoin esim. metsästys ja parinvalinta ei onnistuisi.
Eläimillä on myös tunteet, muuten ne eivät huolehtisi pesueestaan,
eivätkä kiintyisi laumaansa, eivätkä myöskään ihmiseen.
Eläimillä on myös moraali.
Ne eivät esim. tapa muita eläimiä turhaan.


Miksi ihminen osaa valehdella ja onko sillä jokin
ihmisen selviytymisen kannalta merkittävä rooli?

Mielestäni on, evoluutio kun ei anna mitään turhaan.
Tästä syntynyt käsitys oikeasta ja väärästä.

Jokainen ihminen, joka sanoo, ettei koskaan valehtele
tai ei osaa valehdella,
voi mielestäni leikata molemmat kätensä poikki,
koska hän ei silloin tarvitse niitä,
koska todenäköisesti hän ei ole koskaan
käyttänyt käsiään tai edes osaa käyttää niitä.

[tuulispää]

Missä ja mitä koet 'Ykseyden' olevan?
Minä koen sen jotenkin niin, mitä nyt vajavaisilla sanoilla osaan sitä tavoitella, että se on yksilön minuuden kokonaiseksi kokoomista yhden, itsen, yksilön sisälle. 

Näin minäkin koen.Mutta koen Ykseyden (poiketen jatkostasi)sinä moniulotteisena Itsenäni(Jumalana),jonka osasia keräilen kasaan.
Sitten kun Olen se joka Minä Olen ei ole sisälläni mitään oikeaa tai väärää.Se ei sulje pois minua vastuusta, sillä silloin Olen Vastuu.
"Elämä" itse on minulle se Jumala.
 
En usko "karmaan" sellaisena kuin se on totuttu näkemään.
Silloin "vastuu" kumpaako kolikon puolta käytän (ykseydessä)ei sillä ole enää merkitystä.Hyväksyn kummankin puolen.En pidä silloin (huom.silloin Ykseydessä)väärää tekoa sen pahempana tai parempana kuin oikeaakaan, sillä ei niitä ole. on vain se kolikko.
Siksi sanoin että Jumala ei tuomitse, eikä tunne oikeaa tai väärää.
Se ei tarkoita vastuun pakoilemista.
Tämä on tosi vaikea selittää, mutta kun sen olen kokenut,niin itse sen ymmärrän.

Totta on että moni vielä käyttää sitä vastuun pakoilemisena,sanoo että maailman kaikkeus tarkoitti niin tapahtuvan...yms.
Itse näen sen toisin.
Myös sen,että sanoit kantavan vastuuta maapallon hyvinvoinnista.
Kun kannan täydellisen vastuun itseni teoista,ajatuksista, se sisältää kaiken,myös tuon "vastuun" maapallosta.

Ei elämänvoima/Jumala tarvitse minua mihinkään, se ON , (femiinisesti) On ja Ottaa vastaan sen kokemuksen,jonka minä koen( maskuliinisesti teen) niinkuin toisin sanoin kerroitkin.
 

[*Alkmene*]

Oikeaa ja väärää on suhteellinen käsitys.
Mitä suuremmista asioista puhutaan, sen vaikeammaksi
määrittäminen käy.
Lisäksi toisen väärä onkin toiselle oikein.
Asioissa aina monta totuutta.
Oikein/väärä voisi olla yhdessä totuus
ja totuus on kuin kirjava pyöreä pallo,
kuten on maapallo.

Enkös jo keksisi jotain muuta tekemistä kuin naputella täällä...  Eikun tämä on aikas kiinnostava aihe vaihdella näkemyksiä ja kokemuksia...varsinkin, kun itse olen niitä huomannut katselevani nykjään vähän eri tavalla kuin vaikka puoli vuotta sitten.
Koen, että siinäpä se jippo juuri onkin, että vaikka Liisan oikea/väärä ihmemaassa näyttää ulospäin erille kuin Lassen oikea/väärä Lissabonissa, niin ei se silti tee oikein ja väärän olemassaoloa mitättömäksi.
Enkä osaa jotenkaan nähdä tällaistä matemaattista kaavaakaan:
hyvä+paha=totuus
Tuossa edellä tuo "kolikon kääntöpuolet"... siten näen tämän...

Kun seisomme maapallon eri kohdissa,
tunnemme olevamme oikeassa siitä kohdasta
maapalloa, jonka näemme.
Se kohta on punainen ja vihreä.

Minä itseasiassa koen, että oikea ja väärä on jotenkin vääristynyt  tai niiden merkitys. Vastakohtiakin on alettu pitään oikean ja väärän kuvina. Kahta erilaista. No ehkä siihen on syynsä, koska ihmiset niin helposti arvottavat asioita oikeiksi ja vääriksi, eli käyttävät sanoja, jotka eivät ilmaise sitä, mistä on kysmys todellisuudessa.(kaikki on niin sika hienoo tai vi**n kauheeta tyyliin)
Jotenkin minulla on tunne, että kaikelle sille tuomitsemiselle ja supistamiselle ja mitätöimiselle, jota ihmiset ovat tunne- ja aistimaailmassaan ja olemassaolon kokemisessaan saaneet kokea, onkin nyt jotenkin syntynyt voimakas  vastareagtio sinne toiseen äärilaitaan ja nyt ollaan kahmimassa vain sitä VAPAUTTA, eikä otettaisi lainkaan millään tasolla enää VASTUUTA itse oikeasta ja väärästä. Siitäkin on tehty jo väärää. 
Näin heitetään mukana se 'ihan oikea', jossa ei ole  sellaista jotain ihmisen todellista sisintä rikkovaa, vaan päinvastoin jotain kunnioitavaa 'perus puhdasta oikeaa ja väärää', menemään.

Ensin oli tuomitseva Jumala, ihmiset itse tarvitsivat sen, sitten tuli Armollisuuden ja ihan kaiken Hyväksyvä Jumala ja ihmiset taas tarvitsivan sen.

Ihan selkeästi se sama kehitys mikä on yhteiskunnallisesti nähtävissä, on nähtävissä myös Jumalkuvassa.
Niinkuin lasten kasvatuksessa.

Eläimet osaavat kommunikoida, ajatella ja taktikoida.
Muutoin esim. metsästys ja parinvalinta ei onnistuisi.
Eläimillä on myös tunteet, muuten ne eivät huolehtisi pesueestaan,
eivätkä kiintyisi laumaansa, eivätkä myöskään ihmiseen.
Eläimillä on myös moraali.
Ne eivät esim. tapa muita eläimiä turhaan.

Minun mielestäni parinvalinta, metsästys, pesueen huolehtiminen eivät vaadi moraalia, tunteita....itseasiassa ne taitaisivat sujua paljon paremmin ilman niitä. 
Ne onnistuu ihan vaistojen varassa. Itseasiassa olen tästä lukenut/katsonut dokumentteja ihan  fakta tieto pohjalta, enkä nyt muista miten se tarkalleen ottaen meni. Mutta monet esim ongelmakoirien kouluttajat/parantajat pitävät suurimpana ongelmana juuri sitä, että omistajat eivät suostu antamaan eläimiensä olemaan elämimiä vaan niihin projisoidaan inhimillisiä puolia.

Mutta tästä osaisi varmaan joku enemmän eläimen anatomiaan, fysiologiaan ja psykologiaan perehtynyt ihminen..

[tuulispää]

Enkä osaa jotenkaan nähdä tällaistä matemaattista kaavaakaan:
hyvä+paha=totuus

Vastakohtiakin on alettu pitään oikean ja väärän kuvina. Kahta erilaista.

Hyvä/paha , oikea/väärä , pimeys/valo, kaikki ovat yhden asian "kuvia".
Tuo kuva on duaalisuus,kaksinaisuus

Kun voin nähdä kaksinaisuuden ja polaarisuuden(kaksinapaisuus) yli, voin ymmärtää tuonkin kaavan: hyvä + paha= totuus 

[Asterix]

Enkä osaa jotenkaan nähdä tällaistä matemaattista kaavaakaan:
hyvä+paha=totuus
Tuossa edellä tuo "kolikon kääntöpuolet"... siten näen tämän...

Minä en ole vielä keksinyt parempaakaan ilmaisua.

Moraalikin käy hiukan arveluttavaksi arviointi keinona,
jos nyt vaikka ajatellaan Husseinin teloitusta,
niin aivan varmasti yhden totuuden mukaan, se oli oikein.
Sitten taas on toinenkin totuus, joka sanoo,
että se mitä Husseinille tehtiin, oli väärin.

Jos eläytyy molempien tahojen näkökulmaan,
siis yhdeksi näiden oikein/väärin tahojen yksilöistä,
niin huomaakin, että moraali palvelee molempien näkökantaa.

Yksi ajattelee, että on moraalisestikin oikein teloittaa
kansanmurhaaja.
Toinen ajattelee, että on moraalisesti väärin teloittaa,
koska kuolemalla pääsee vähemmällä.
Kolmas ajattelee, että on väärin teloittaa johtaja,
joka aikaan sai niin paljon hyvää.

Facta on, että kukaan ei ole läpeensä paha,
vaan jokaisessa ihmisessä ja hänen teoissaan on
hyvät ja huonot puolet.
Riippuu, keneltä kysyy esim. Husseinin tapauksessa.

Samaa ajatusta voi jäsentää Bush jr:iin.
Monien mielestä hän tekee oikeaa työtä sotatoimillaan
ja monien mielestä kysymyksessä on vain toinen hirmuhallitsija.

Moraali on surkea oikean ja väärän arvioija
ja se tahtoo myös olla muuttuva jo pelkästään
yksilön kohdalla.

No se siitä.. en minäkään tiedä, mitä nyt vieläkin
kirjoitan tälläisiin aiheisiin.

[tuulispää]

[
Facta on, että kukaan ei ole läpeensä paha,
vaan jokaisessa ihmisessä ja hänen teoissaan on
hyvät ja huonot puolet.
Riippuu, keneltä kysyy esim. Husseinin tapauksessa.

Samaa ajatusta voi jäsentää Bush jr:iin.

Tuo fakta on fakta 
Jokaisessa hyvässä on paha,jne.
Kuinka moni voi nähdä Husseinin ja Bushin tehneen oman "osuutensa" maapallolle puhdistamistyössä?
Ehkä he tekevät/tekivät juuri oman "sielunsuunnitelmansa" mukaisesti, ja kokivat oman "henkisen kasvunsa" 
Ehkä sen voi nähdä ja ymmärtää vasta joskus tulevaisuudessa.
Niinkuin Juudaksen tapauksessa.
Oliko Hussein "Suuri" sielu  joka otti vihan päällensä niinkuin Juudas...


en puolustele sitä mitä hän teki tai mitä hänelle tehtiin.
Ensin pitää pimeyskin tiedostaa,ennen kuin sinne voi valoa osoittaa...
hmmm...

[*Alkmene*]

Hyvä/paha , oikea/väärä , pimeys/valo, kaikki ovat yhden asian "kuvia".
Tuo kuva on duaalisuus,kaksinaisuus

Kun voin nähdä kaksinaisuuden ja polaarisuuden(kaksinapaisuus) yli, voin ymmärtää tuonkin kaavan: hyvä + paha= totuus 

Siis kyllä minä tuon jutun tietyllä tapaa tajuan ja olen noin itsekin asian nähnyt ennen, mutta jokin tuossa "mättää", jos ottaa asioita enemmän siihen mukaan.
Jos nyt pimeys ja valo ovat vain mielen kaksinaisuutta, mutta yhdessä totuus, niin mikä tämä totuus silloin on?
Vuorokausiko? Vai vuosi?

Sen ymmärrän, että valoa ja piemyttä sanoina käytetään symbolisesti kuvaamaan jotain asioita, joita joko nähdään selkeästi tai ei nähdä, tai joita pelätään tai ei pelätä jne.
Mutta se pätee vain symboliikassa ja runoudessa. Siis suoraan noissa sanoissa.
On olemassa ihan oikeasti valo ja pimeys, ihan todellisuudessakin ja minusta olisi vähän hassua mitätöidä se sen takia, että symboliikassa niillä kuvataan jotain ihan muuta.

Oikea ja väärä on niin pelottavaa, että siitä helpompi puhua symboliikan kautta.

Ihan sama kaikkeen muuhun, jotka voidaan nimetä vastakohtaisiksi. En ymmärrä, että jos ne yhdistää, ne häviäisivät olemasta ja muuttuisivat yhdeksi totuudeksi.

Samoin en ymmärrä, että jos opin näkemään väärän ja oikean ilmentymistavan erilaisuuden ulkoisesti, että miten sen jälkeen voisin ne yhdistää ja muuttaa totuudeksi. Niinkö häviää kaikki hyvä ja paha maailmasta?
Niin, niin olen minä joskus uskonut itse kyllä... että siten se käy.
Mutta sitten minulle annettiin neula ja lankaa ja sanottiin, että ei tänne laiskottelemaan ole tultu, vaan elämään, eläppä se nyt todeksi teoilla ja valinnoilla ja ompele se elämäsi todelliseksi materiaksikin.
 

[*Alkmene*]

Joo, kunhan sovittelen näitä uusia saappaita, ei muuta... 

[tuulispää]

pitäisi mennä jo nukkumaan,mutta koska huomenna olen iltaan saakka töissä,enkä pääse koneelle,niin olen illalla jo unohtanut mitä piti kirjoittaa. :

Minä en mitätöi omassa katsomuksessa/ajattelutavassa pois esim.pimeyttä tai valoa. Ne vain ON.
Luulisi että "neutraali" ajatusmalli olisi passiivista, mutta se onkin hyvin paljon havannoivampaa, ja läsnäolevampaa kuin voi uskoa.
Samoin tuon vastuun kanssa, luulin aiemmin ymmärtävän mitä se tarkoittaa, kunnes koin sen mitä se ON.

Jos nyt pimeys ja valo ovat vain mielen kaksinaisuutta, mutta yhdessä totuus, niin mikä tämä totuus silloin on?
Vuorokausiko? Vai vuosi?

Minulle tuo totuus = Rakkaus.(voisiko sanoa myös ikuisuus)
Kun näen hyvän ja pahan ,oikean ja väärän yms kaksinaisuuden Kaikkinaisena Rakkautena, voin ymmärtää ja suvaita Husseinit,pedofiilit, yms niinsanotut "pahanilmentymät" samanlaisina Jumalina kuin itse olen. "hyvänilmentymiin" onkin helpompi samaistua.

Vaikka niitä (kaksinaisuuksia)yhdistää,ei ne lakkaa olemasta, silloin ne ON Rakkaudessa, hyväksyttyinä sellaisenaan, jolloin niiden merkitys sinällään muuttuu neutraaliksi.On sama onko se hyvä vai paha.
tavallaan se on kuin Nyt hetki...juuri tässä hetkessä minulla ei ole hyvää eikä pahaa...mutta jos menen hetkenkin edelle tai taakse,niin alkaa tulla esim.huolia mieleen, tai nautintoa esim.siitä kun pääsee nukkumaan... mutta juuri nyt hetki on "neutraali".
On vaikea pukea sanoihin...ja väsy...
Huomenna illalla palailen...

[*Alkmene*]

Hmm.. tähän asti olen ymmärtänyt jotakuinkin, mutta nyt en ymmärrä sitten, mitä tästä seuraa?
Kun siis hyvä ja paha muuttuu totuudeksi ja nähdään niiden kääntöpuolet yms ja syntyy ymmärrys asioille, teoille ja tapahtumille, eli siis tietynlainen neutralius, niin eikö sen jälkeen ole enää oikeasti olemassa koko maailmassa hyvää ja pahaa? eikä ole enää asioita, mihin on syytä puuttua?

Ymmärrän, että jos itsessään näitä käy emotinaalisesti ja psyykkisesti läpi, eli tietynlaisen anteeksiannon ja armon prosessin, että emotinaalisesti voi menneeseen nähden olla neutraali, eikä saa sieltä enää ärsykkeitä toimia vain niiden pohjalta.
Mutta sitä en ymmärrä, että miten sen poistaa oikean ja väärän maailmasta, jos käy oman traumansa läpi ja on sillä tapaa emotionaalisesti valmis näkemään eteensä?

Kokoajan tapahtuu asioita, jotka polkevat ihmisyyttä, vaikka minäkään en seuraa edes pahemmin mediaa, enkä muutenkaan ole minkään skandaali ja elämyshakuisen median suosija.
Ihan arjessa tulee vastaan asioita, lyönkö vai jätänkö lyömättä, puutunko vai enkö, sanonko totuuden vai jätänkö kertomatta, autanko kaatuneen ylös vai jätänkö kadulle makaamaan, heitänkö roskat maahan vai vienkö roskiin, loukkaanko vai jätänkö loukkaamatta, heitänkö ilkeyden vai jätänkö väliin, tuenko jotain asiaa vai en jne...
Minusta tämä nimeomaan on oikean ja väärän valitsemista hetkessä ja vastuunottoa siitä, miten valitsee.
Kyllä meillä jokaisella on olemassa oikea ja väärä, siitä voisin melkein lyödä vetoa.