seuraava »

[Asterix]

Ja lapset ansaitsevat kuulla totuuden.Heitä ei kannata opettaa valehteluun. Lasten työt ovat aina kauniita jokainen omalla tavallaan.
En ole nähnyt vielä rumia,tai kamalia töitä pieniltä lapsilta.

Hmmm..
Minä hain takaa nyt vähän rankempia aiheita kuin käsityöt.

Mutta toisaalta... :
...muistanpa omasta lapsuudestani,
kun väkersin innokkaana ekaluokkalaisena koulussa
mitä tahansa piirrustuksesta käsitöihin,
niin naisopettajattareni kertoi niiden järjestäen olevan
hyvin rumia ja vailla mitään järkevää logiikkaa.

Voisin kertoa lukuisia esimerkkejä pelkästään
koulusta, kuinka innostukseni ja kiinnostukseni
ja koko kehitykseni tyssäytettiin taivaan tuuliin.

Tiedä tuota, kuinka älykäs ja fiksu
moniosaaja-nainen olisinkaan ilman näitä kokemuksia.  :

Niin... kyllä taisi kasvatus äitinikin
kertoa, että
"Kyllä tosi hienon jutun olet tehnyt!
Laitetaampa se tuonne kaappiin oikein paraatipaikalle
tuonne kaiken muun roinan taakse"

Minusta oli todella ihanaa, että hän kertoi totuuden. :

[Ebenia]

Tulipa toinenkin aika tärkeä esimerkki mieleen.

Jos joku ihminen, vaikkapa kömpelö lapsi
yrittää kaikkensa jonkun asian eteen,
hän on selvästi innoissaan tekemisestään
ja vaikka lopputulos ei olisi kummoinen,
suorastaan kauhea, niin kuka menee tuhoamaan
ko. henkilön ilon, innostuksen ja mahdollisuuden
yrittää uudelleen ja kehittyä
paukattamalla totuuden päin kasvoja,
että kuule, aika kauhea yritys,
etkä sinä taida oikein hyvin osata?

No tämä on juuri sitä mitä EN tarkoittanut. Jos joku ei ole maailman paras ihminen maalaamaan, mutta rakastaa maalaamista, niin kukaan älykäs ihminen ei mene paukauttamaan täysin syyttä, että "olet täysin p*ska". Se ei ole rehellisyyttä, vaan mielestäni enemmänkin todella tökeröä sosiaalista käyttäytymistä. Sen sijaan voi olla kannustava, mutta se ei tarkoita että valehtelisi. Voi kannustaa ja sanoa että "Ihanaa että nautit maalaamisesta, jatka ihmeessä harrastustasi", ei tarvitse sanoa että "Olet helvetin huono maalaamaan, jätä ne hemmetin siveltimet sinne nurkkaan ja teet jotain viisaampaa, kun kerran olet aivan hemmetin huono tuossa" jne. Ymmärtänetkö eron? Mielestäni siinä on aika mieletön ero ja tuossa jälkimmäisessä ei ole enää kyse rehellisyydestä, vaan tökeryydestä. Sen sijaan ensimmäinen ei ole valehtelua eikä tökeröäkään, vaan lämpimän kannustavaa (johon jokaisen kannattaisi yleensä muutenkin pyrkiä negatiivisen asenteen sijaan!).

[*Alkmene*]

Minulle tulee Asterix  noista kirjoittamistasi lapsuuden esimerkeistä nimenomaan mieleen valehtelu.
Ne ihmiset jotka ovat arvostelleet pieniä 'virkkauslappujasi' ja ohittaneet ne yhdentekevinä, he ovat nimeomaan valehdelleet, eivätkä kertoneet totuutta.
Valehteluhan on kovin moninaista.
Jos on kovin katkera ihminen ja paljon jäänyt vaille jotain itse, mitä olisi kaivannut, ei piruuttaankaan suo sitä toiselle. Ja vaikka ehkä sisimmissään tuntisi lapsen väkerryksen hellyyttävän kauneuden, ei vain pysty sitä sanomaan, vaan purkaa sitä omaa pahaaoloaan kieltämälä toiseltakin sen, mitä paitsi itse on jäänyt.
Sillä onhan ne lasten kaikki työt, ihan oikeesti hellyyttävän kauniita.

Sinulle on Asterix nimeonmaan valehdeltu, ei kerrottu totuutta. 

[Asterix]

No tämä on juuri sitä mitä EN tarkoittanut. Jos joku ei ole maailman paras ihminen maalaamaan, mutta rakastaa maalaamista, niin kukaan älykäs ihminen ei mene paukauttamaan täysin syyttä, että "olet täysin p*ska".

Ymmärtänetkö eron? 

Of course, my horse.. 

Minä haenkin takaa nimenomaa sitä valehtelua
ja totuuden kiertämistä, jolla palvellaan jotain hyvää,
esim. juuri tälläisissä edellä mainituissa tapauksissa.

Valitettavasti aivan liian monelle tuo juuri edustaa sitä
valehtelua, josta pitäisi päästä eroon ja ansaita
kaikenlaisia rankaisuksia.

Olen ollut monessa sellaisessa tilanteessa,
jossa on ollut parempaa tilannetajua ja käytöstä
hiukan kiertää totuutta, kuin tuhota jonkun
maailma ja sitten siinä tilanteessa on ollut
joku totaalinen TORVI, joka on paitsi mitätöinyt
koko tilanteen, niin myös orastavan kehityksen
ja mahdollisesti myös koko elämän.

Ja kaikki vain siksi, että ko. KUSIPÄÄLLE
totuus ja totuuden puhuminen ilman mitään kiertelyjä
oli niin ehdotonta.

Ketä sellainen ihminen sillä totuudesta jauhamisella
yrittää huijata muuta kuin itseään?

[*Alkmene*]

Minä ainakin vedän jonkinlaisen rajan tuohon "totuuden ja valehtelun" väliin siinä, että miten läheinen ihminen on kyseessä. Miten pitkäaikaisesta kohtaamisesta on kyse jne.
Ne joiden kanssa tulen elämään pitkään ja joita tiedän minun valintojeni koskettavan, heille pyrin olemaan niin rehellinen kuin kykenen. Sattui tai ei. Ja kysehän rehellisyydessä ei ole "totuuden" kertomisesta sinällään, koska kuitenkin kait pitää ottaa huomioon se, että mikä on minun "totuuteni" ja näkemykseni, ei ole ehkä toiselle sitä.

Minulle tuo rehellisyys on sitä, että kerron ja ilmaisen mitä tunnen ja miten tunnen ja koen. Eli "tarjoan itseni" läheiselleni mahdollisimman rehellisenä ja annan hänelle tilaisuuden nähdä minut sellaisena kuin olen. Enkä siksi olisi valheellinen, että voisin toteuttaa omia tarkoitusperiäni ja vältellä omia (menettämisen)pelkojani.

Ja tosiaan noissa satunnaisissa kohtaamisissa, niin olisihan jo aika rujoa, että heiteltäisiin ihan suodattamatonta ajatuksen virtaa päin naamaa. Onhan siinä sekin, että jos avaamme jonkun haavat, meillä pitää olla valmius ja potentiaalia olla siinä tukena sitten, kun ne parannellaan.
Eli en koe, että meidän pitäisi olla jotain "käveleviä terapeutteja" 

Mutta esmes jossain työympäristössä, joko työntekijöiden kesken taikka suhteessa niihin, joille tajoan jotain palveluja; opettaja lapsille, hoitaja hoitoalalla yms niin ne koen jo niin "syviksi" ja pitkälle vaikuttaviksi kohtaamisiksi, että niissä koen tarpeen olla täysin rehellinen, mutta unohtamatta sitä, että minun "totuuteni" ei ole = rehellisyys. Vain itsenä oleminen.

[Pikkusisko]

Ja tietysti ne alta paljastuvat motiivit... miksi toinen on pelännyt kertoa totuutta... sekin vaikuttaa..
Joskus voi syy olla niin perusteltu ja inhimillisyydestä kumpuava, että valehtelu on hyvin ymmärrettävää.

niin. tämä on se lähtökohta, mistä itse lähdin liikkeelle. Kun ymmärtää ja tietää, muttei PYSTY kertomaan että tietää, koska ymmärtää... mutta loukkantuu ja kokee typeryyttä siitä syystä että toinen ei voi JO kertoa totuutta... 

[*Alkmene*]

niin. tämä on se lähtökohta, mistä itse lähdin liikkeelle. Kun ymmärtää ja tietää, muttei PYSTY kertomaan että tietää, koska ymmärtää... mutta loukkantuu ja kokee typeryyttä siitä syystä että toinen ei voi JO kertoa totuutta... 

Hmm... totta..
Jos minä olisin tuossa tilanteessa että jo ennen "valheen pajastumista" tietäisin ja vielä jopa ymmärtäisin syynkin, niin silloin ottaisin kyllä asian itse puheeksi ja uskon että toinenkin osapuoli ensireagtioidensa jälkeen tuntisi helpotusta?
Tosin, ehkei sitä helpotusta halua toiselle antaa, koska hän loukkaa itseä salaamalla jotain? 
Jonkun on otettava ensimmäinen askel.
*paraskin puhuja, joka on vastaavassa tilaneessa korviaan myöden nyt* 
Tosin siis tilanne ei ole suoraan tuollainen.

[Pikkusisko]

Mirjam, itse valhe ei merkitse minulle pätkääkään, mutta se merkitsee että toinen salaa sen 

Olen yleensä ollut valheen paljastaja, mutta nyt mietin sitä, että olisi mielenkiintoista katsoa kuinka toinen asian ratkaisee. Muutoin otan mielestäni vastuulle hänen valintansa valehdella... Tämä on minulle uudenlaista toimintaa. Siksi pähkäilen sitä, että mitähän tässä tekisi etten tee kuitenkaan kärpäsestä härkästä. Paitsi jos tuo ei ole ainut vale vaan niitä alkaa löytyä lisää... 

[*Alkmene*]

Hmm...
Niin, toisaalta salaaja on valinnut salaamisen... ja omista syistään haluaa pitää kiinni siitä...
Yleensä siellä takana on joko rypäs muita epätotuuksia tai sitten vain pelkoa jostain... jonkin menetyksestä tai omien kasvojen menetyksestä..

Minä ainakin ajattelisin hyvin itsekkäästi tuon kaltaisessa tilanteessa. Mikä helpottaa omaa oloani, sen tekisin.
Jotenkin siis sillä tapaa irottaisin itseni koko kuviosta pois ja toinen osapuoli saisi sitten rakennella omat kuvionsa sen mukaan miten itse haluaa...

Aika vaikeaa ajatella näin asioista irrallista kuviota..

Minä toisaalta voin antaa salaajan roolissa olevan näkökantoja, sillä roikun itse sellaisessa roolissa nyt. 
Itseasiassa olen aika ahdistavassa tilanteessa, minä en halua salata, mutta mietin motiivejani miksi haluaisin kertoa toisaalta, koska kyse ei ole mistään vääryydestä, vain hyvin kiusallisesta ja jonkun silmissä moraalitommalta ehkä vaikuttavasta asiasta. Haluanko siis lopun viimeksi vain loukata kertomalla jotain, minkä voin jättää kertomatta.
Toisaalta koen, että jos jätän kertomatta, vaikka tässä tapauksessa ei nyt periaatteessa olisi mitään moraalistakaan velvoitetta siihen, niin miten pahalta tuntuukaan tietää asiasta vaikka puolenvuoden päästä ja miettiä, että jospa olisin tiennyt, olisin ollut jokaisessa kohtaamisessa eri tavalla.. plaah... nämä on niin sekavia juttuja.
Ja kun on vielä kolmaskin osapuoli, joka taasen ei omista syistään halua, että asia paljastuu.. 
Nooh..
Minulla taitaa olla palaveri asian tiimoilta vielä tällä viikolla.. 

[Pikkusisko]

no jopas sattui 

Olen AINA ollut superkilareiden saaja jos joku on valehdellut.
En enää ole varma, onko hyvä paljastaa toisen kortit.
Ehkä minulle on annettu niin suuri ymmärrys, jotta todella ymmärtäisin, enkä tuomitsisi. Jotenkin minusta taas tuntuu, että pysyn hiljaa. Mikäli tämä ihminen ei puhu, nakertaa se luottamusta ja lopulta todennäköisesti romuttaa koko ihmissuhteen. Mutta jos niin käy, ei se ole ollut minun valintani vaan hänen.

Yritän toteuttaa Buddhan ajatusta: "Jokainen ihminen antaa minulle tilaisuuden olla kärsivällisempi ja myötätuntoisempi."

Aika hyvin sanottu, vai? 

[*Alkmene*]

Aika hyvin sanottu, vai? 

  Ehdottomasti kyllä.
Minulla taasen on taipuvaisuutta putsata pöytä mahdollisimman nopeasti roikkumasta. Eli ei nähtävästi kärsivällisyyttä. 
Minusta on aina helpottavaa kokea vapautus valheesta ja arvostan niitä, jotka sen tekevät. Olen se itse tai joku muu.
Minusta on turhaa hukata elämää teatteriin ja näytelmiin. Olen Anthony De Mellon kannattajia ja muiden vastaavien, jotka symbolisesti ilmaisevat asioita myös niin, että opettaja heittää oppilaan tornista alas.
Jos nyt näin kärjistän.
 

[Chandra]

Yulunga!
Osaan hyvin kuvitella tilanteesi!Päädyin itse ensimmäistä kertaa siihen vaihtoehtoon,että katson kuinka kauan tuo toinen pelaa ja salaa.
Ei hän olisi totuutta koskaan kertonut,ellen olisi sitä sitten kun ero tuli itse hänelle kertonut.
Melkein päivämäärilleen.

Suurin asia mikä siinä sattui,oli tuo salassa pitäminen.Kun mikään ei kuitenkaan ollut salassa.Kaikki oli aivan selkeää.Ei tarvinnut kuin hieman seurata ja kuunnella itseään,sekä seurata toisen säntäilyä.

Toivon ettei sinulla ole kyseessä parisuhde.Siinä joutuu jälkikäteen melkoisen työn itsensä kanssa tekemään,kun tuohon ratkaisuun päätyy.Tosin antaa se voimiakin,kun pahin on ohi.
Voimia uskoa ja luottaa itseensä.Onnea ja voimia sille tielle!

[^^Queen Nefertiti^^]

Onpa kauan siitä kun olisi "pitänyt" sanoa valkoinen valhe? Se on eri asia kuin kohteliaisuus. 

Salaaminen, pettäminen, kieltäminen + lupausten rikkominen=venkoilu romauttaa kiinnostuksen&kunnioituksen.

[Pikkusisko]

Ei, kyseessä ei ole parisuhde. Mutta lähelle päässyt ihminen kuitenkin. Tein eilen netti tarotin, missä      tuli taas ihmeellisen oikea vastaus.

Päätin antaa asian olla. Se valhe on sisällötään merkityksetön ja asiat paljastuvat ajallaan. Viisautta tässä tapauksessa on olla hiljaa, koska koko valhe on niin älytön etten tajua miksi hän sitä jatkaa. Eli siihen täytyy liittyä jokin henk.kohtainen pelko ja siinä tapauksessa on turha mennä tökkimään. 

[jasmi]

rehellisyys maan perii mutta silti pitää olla raja ettei loukkaa ketään.
Eli siis jos olen todella pahaa mieltä jostain ihmisestä niin en sano sitä vaan pidän asian omana tietonani ellei tule jokin tosipaikka!
joskus ehkä sanomiseni aiheuttavat jotain kateutta että löytyy naista sanomaan asiat niin kuin ne ovat.
inhoan valehtelua. Valkoiset valheet menee vielä mutta kun aletaan siirtyä isompiin juttuihin niin voi rakas elämä 
Rehellisyydellä pääsee paljon pidemälle kuin valehtelulla..