Rakkauden tunnustaminen muodostuu esteeksi korkeasti moraalisella ihmisellä jolloin mahdollinen rakkauden kohde on tavoittamattomissa joko naimisissa ja siten kiellettyä riistaa ainakin moraalisesti tuomittavaa on rikkoa avioliiton koskemattomuus.Niin vain tapahtuu liiankin usein kun rakkaudeksi luulemansa HIMO saa vallan ja siten erheytymään tekemään aviorikoksen.
Juuri kukaan ei luule himoa rakkaudeksi, mutta erittäin monet luulevat rakastumista rakkaudeksi ja jopa päättävät suhteen kun se menee luonnollisesti ohi 6-18 kuukauden kuluessa, jolloin itse asiassa vasta pitäisi alkaa se varsinainen rakkaus. Rakastuminen on kuitenkin todella voimakas hormonimyrsky joka vaikuttaa sekä kehoon että mieleen. Sen muuten saa aiheutettua itselleen myös ilman mitään tekoja, ihan vain ajattelemalla rakastuneita ajatuksia toisesta riittävän pitkään aikaa. Tästä syystä pidän itse tiukkaa linjaa sikäli, että en ikinä haaveile/fantasioi oikeista elävistä ihmisistä joita kohtaan arkipäivässäni. Mielikuvitusihmiset sopivat paremmin haaveiluun.
Varsinkaan ei kannata siis haaveilla varatuista oikeista ihmisistä, ellei halua joutua tilanteeseen jossa haluaa houkutella itselleen petollisen puolison, sillä jos se on valmis pettämään nykyistä puolisoaan, se on valmis pettämään myös kaikkia tulevia puolisoitaan.
Aviorikos on käsitteenä muuten jo vanhentunut muissa kuin herätyskristillisissä ja muissa fundamentalistisissa piireissä. Salavuoteudesta ei ole enää 1900-luvun alun jälkeen annettu rikostuomioita.
Ote wikipediasta:
"Naimattomien henkilöiden välinen seksi dekriminalisoitiin vuonna 1926. Tuolloin kuitenkin jätettiin rangaistavaksi raskaammanlaatuinen salavuoteus eli se, kun naimattomien välinen sekaantuminen on tapahtunut väärinkäyttämällä valta- tai auktoriteettisuhdetta tai naisen turvatonta tilaa. Naimisissa olevien henkilöiden osalta avioliiton ulkopuoliset seksisuhteet säilyivät rikollisina vuoteen 1948, jolloin huorinteko poistettiin kokonaan rikoslaista."
(
http://fi.wikipedia.org/wiki/Aviorikos)
Minä kolmannen polven kastamaton pakana en edes usko avioliittoon instituutiona, mutta pidän kyllä silti näppini erossa varatuista ja tässä on se ainoa syy minkä vuoksi ja sillä on tekemistä vain ja ainoastaan sen varatun ihmisen moraalin kanssa: Jos hän olisi valmis pettämään puolisoaan minun kanssani, en minäkään koskaan voisi luottaa häneen. Puolisoaan pettämään valmis ihminen on vain niin epäluotettava ihan perustavanlaatuisella tavalla, että hän ei kiinnosta minua kumppanina, vaikka muut ominaisuudet olisivat kuinka kiinnostavia.
Mutta VAIN se aviossa oleva ihminen on luvannut puolisolleen uskollisuutta. Minä en sen sijaan ole niin kirkon kuin maistraatinkaan tiloissa suorittanut mitään seremoniaa jossa olisi tehnyt lupauksen pitää näppini erossa varatuista ihmisistä. Tällä perusteella on aivan yksinkertaista nähdä se, että loogisesti vain aviossa oleva puolisoaan pettävä on tehnyt moraalittoman teon eli pettänyt lupauksensa puolisolleen. Sinkku joka ryhtyy varatun kanssa mihinkään ei tee minun maailmankatsomuksessani mitää moraalitonta, koska hän ei ole tehnyt lupausta kenellekään ettei sellaista tekisi. Onhan se hänen tekonsa toki hölmö, epäsolidaarinenkin jos ajatellaan että pitäisi olla varattujen parisuhteista solidaarinen (ja se taas on puhdas mielipidekysymys) ja tavallaan myös itsetuhoinen, koska ei se petturipuoliso luultavasti hänellekään ole uskollinen. Mutta sana 'moraali' on jotain mikä on asiallinen käyttää vain sen varatun osalta joka on pettänyt puolisolleen antamansa lupaukset.
Komppaan sitä, että ihan itsensä takia pitää pitää näpit irti varatuista, mutta pääasiallinen syyllinen on aina se varattu ihminen itse. Aina. Ihan joka kerta. Aivan yksin. HÄN on se joka on tehnyt lupauksen olla uskollinen kun on liiton solminut. Hän on täten ainoa, jolla on velvotteita pidättäytyä suhteista muiden kanssa. Naimaton ihminen ei ole luvannut kenellekään mitään, joten hän ei riko mitään lupausta. Aviossa oleva vieraissa käyvä sen sijaan rikkoo lupauksensa puolisolleen.
