Kommentoin untasi kohta kohdalta edeten
pyytäen sinua kuin kävelemään kanssani unesi päästä päähän.
Olen nähnyt tämän unen useaan kertaan, olen kirjoittanut sen aina ylös joten kuten ja aina unessa ollessani tiedostan, että olen nähnyt tämän unen ennenkin. Viimeksi olen nähnyt tätä unta ehkä vuosi sitten.
Unesi on kuin parantavan koodin sisältävä kapseli,
joka pitää aukaista, jotta unesi tekee itsensä tarpeettomaksi.
Olen muuttamassa isäni omistamaan asuntoon, jonka alakerrasta tehtäisiin minun kotini ja vanha vuokralainen häädettäisiin pois (joku nuori poika pakkaili tavaroitaan).
Tätä pidän tärkeänä: tulosi saa isäsi pojan väistymään olotilastaan muualle, koska sinulle asetetaan tehtäväksi korvata tuon isäsi pojan tai "isäsi poikana" (!) kiistämätön olemassaolo. Kuitenkin samalla tulet asettautuneeksi kohtaamattomuuksien maalitauluksi kuin pitääksesi Wilhelm Tellin omenaa pääsi päällä.
Alakerrassa on olohuone, työhuone ja keittiö sekä vessa. Asunto on aika kolkko, seinät ovat kuitenkin kellertävät ja ne tuovat lämpöä. Aistin siinä paikassa jotain omituista kuitenkin, mutta pistän sänkyni olohuoneen keskelle.
Elämän perustassa - alakerrassa - on edellytykset mutta myös tapahtumisen juuret. Kolkkous on kohtaamatonta viihtymättömyyttä, koska ankeuden lukitun oven avain on kadoksissa. Kellertävyys viittaa asioiden varjossa oleiluun - piilossa päivänvalolta, silti toivoiloa lämmöksi teettäen.
Omituisuuden aistiminen on epäharmonian aistimista omaa harmoniaansa vasten. Aivan kuten sairaat lukitaan maailmalta, koska heidän oirehtimisensa kertoo tosiasioista, joita ei haluta käsiteltävän.
Asetat sänkysi olohuoneen keskelle - hallitaksesi epäjärjestystä,
vaikka samalla tulet merkanneeksi rastilla oman sijaintisi.
Aina öisin yrittäessäni nukkua, toisen korvani vieressä alkaa kuulua supinaa, minä ikään kuin jähmetyn paikalleni, tunnen pahoja henkiä ympärilläni ja pelkään kuollakseni.
Korvat myötäilevät vasemman ja oikean käden elämänvirtaa
- liikettä sisään ja ulos, täältä tuonne, jäljestä päin eteenpäin.
Se mikä on tullakseen/kuuluakseen, käyttää sinua läpikulkunaan.
Pelkosi maalaa tuntemattomalle uhkaajan kasvot.
No mutta kuitenkin, pelkään aivan sydämeni pohjasta ja voin tuntea kuinka joku henki ottaa minusta kiinni ja katsoo minun kasvojani ja vaikka silmäni ovat kiinni, silmäkalvolleni muodostuvat hennot kuvat sen olennon silmistä ja hän jotenkin tunkeutuu suuhuni. Olen jälleen aivan kauhuissani.
Sinuun tartutaan tuntemattoman kosketuksella
- aivan kuin sillä olisi asiaa sinun kehoosi -
ja suuhusi tunkeudutaan kuin paikkaan, joka nielee, mitä sille tarjotaan ja joka ei saa ilmaista tahtoaan - todistuslausuntoaan.
Se, että olet kauhuissasi,
on äärimmäinen keino suojautua olemiseltaan kehonsa varassa:
avuton, pieni lapsi.
Jotenkin myös tässä kohdassa on jotenkin koira mukana, en muista ihan miten, oliko se vain henki vai ihan oikeasti siinä, mutta voi olla, että se symbolisoi oikeaa koiraani, joka nukkuu aina sängyssä vieressäni ja tuo turvaa. Tämä toistuu joka yö nukkuessani siinä asunnossa.
Koira on kuin suojelusenkeli taikka ikuisen olemassaolosi vakuutus.
Se viestii todellisesta - keskellä harhojen valtakuntaa.
Kuten myös siitä, että kaiken tapahtumisen takana valvoo Rakkaus.
Sitten yhtäkkiä siihen taloon muuttaa enemmän ihmisiä, mm. parhaita ystäviäni ja äiti ja joku ihmeellinen jousimies, eli joku tummiin pukeutunut tyyppi, jolla on jousipyssy.
Niin. Elämäsi menee eteenpäin, ja turvakehyksesi senkun vahvistuu,
vaikka affektinomainen muistuttaja nuolineen saapuukin elämääsi pesiytyen varjoihin.
Hän on ilmeisesti äitini uusi kihlattu tms. Yritän kertoa heille, että talossa on jotain outoa ja tunteeko kukaan muu mitään. He vain hymyilevät ja me jaamme huoneet missä kukakin nukkuu. Yläkerrassa on 4 huonetta ja yhdessä huoneessa nukkuu aina 1-2 ihmistä.
Suhteessaan äitiisi tuo varjojen tulkki kietoutuu turvaverkkoosi ollen aina osa läheisyyttäsi. Hymyileminen on tapa kieltää ja torjua tietämistään. Huoneiden jakaminen on itsensä osittamista pysyäkseen koossa.
Muodostavatko ylä- ja alakerta neljine huoneineen kuin peilivertauksen
- toisiaan täydentävän kuvauksen?
Kumminkin jokaisella huoneella on näkijänsä ja todistajansa.
Eikä ole olemuksesi huonetta, jossa ei olisi läsnä kokoavaa tietoisuuttasi.
Nyt aina öisin tunnen että joku lamauttaa minut keskellä yötä pistoksellaan. Aina kun sen pistoksen on saanut, ei voi tehdä mitään. Jos saan sen pistoksen etupuolelle, en voi kääntyä mahalleni ja toisin päin.
Alistuminen ja syyllistyminen itselleen tehtyyn vääryyteen lamauttaa pistoksen lailla. Se on sitä, että jos äänähdätkin, joku on sinulle hyvin, hyvin vihainen, koska pelkkä olemassaolosi on tuottavinaan tuskaa muille, etenkin niille, joista olet riippuvainen ja jotka olet saattanut riippuvaisiksi itsestäsi.
Pistoksen saaminen etupuolelle on totutun yllätyksetöntä vastaanottamista - eikä sille voi kääntää selkäpuoltaan, jota häpeä karmii.
Kerran saan avattua silmäni ja huomaan, että se on tämä jousimies joka ampuu näitä ihme nuolia ihmisiin. Aamulla herätessäni yritän vaivihkaa kertoa äidilleni, että tämä jousimies antaa meille jotain pahoja piikkejä öisin, mutta äitini hieman vähättelee ja sanoo että "yritä etsiä jotain todistusaineistoa".
Yhdelle pahan tuottaminen tuottaa pahaa myös muille.
Sitä on ilmassa - sanotaan. Vaikka sitä tehtäisiin yhdelle puolellesi,
se ei voi olla vaikuttamatta kokonaisuuteesi.
Äiti on se puoli sinua, joka ylläpitää koskemattomuutesi suojaa,
mutta joka samalla vaatii sinua pysyttäytymään koskemattomana.
Todistusaineiston tivaaminen kertoo pyrkimyksestä sulkea havaintojaan järkiajattelun ja sopivaisuuden ulkopuolelle.
Pelkään suunnattomasti tätä jousimies-henkeä (mikä lie) ja yritän kysellä muiltakin, tuntevatko he unissaan mitään outoa, mutta kukaan ei oikein tunnu ottavan sitä kauhean vakavasti, toiset tuntevat pientä, toiset eivät mitään, eikä sillä ole niin väliä. Minä itse olen aivan kauhuissani.
Sitä ei oteta kauhean vakavasti, koska enin osa sinua ("muut sinussa") yrittää vähentää kauhuisuutesi tuottamaa painetta.
Sillä on myös epätoivon tie (= masennus) näytettävänään,
mikäli se osa sinua,
joka on alati ja toistuvasti kauhuissaan,
ei tule todella kuulluksi ja nähdyksi - ja tunnistetuksi.
Uni oli todella pelottava ja aivan mielettömän ahdistava.
Voi kuulostaa höpsöltä, mutta itse "koettuna" tuo on jotain aivan hirveää. Osaisiko joku sanoa mitä ihmettä tässä minulle yritetään viestittää, varsinkin kun olen tämän useamman kerran nähnyt.
Näkemykseni mukaan jokin sinua kohdannut ja kauttasi välittynyt traumatisoiva kokemus
- tapahtuipa se sitten sinulle, jollekin aiemmista "sinuistasi" taikka jollekulle lähipiirissäsi -
on kuin koteloitunut sisällesi
eikä voi kuin hakea ulospääsytietä tuosta olemuksesi talosta.
Sinun on annettava itsellesi lupa mennä ja pysäyttää nuolella-ampumisen rituaali.
a) Kertomalla "se tapahtuu jälleen" -viestin tulleen perille
sekä olevasi valmis kääntämään tapahtumien itseääntoistavan suunnan
ja astumaan ulos noidankehästä, jota olet pitänyt suojaavana (ketä?) tulirinkinäsi.
b) Olemalla itse vastauksena omalle kysymyksenasettelullesi.
Niin että unesi labyrintin lumous särkyy
ja olet jälleen vapaa.